Rödhamn - Öregrund 62 nm

Laitoimme kellon soimaan lauantaina puoli seitsemältä, sillä tuuliennusteen mukaan näytti siltä, että pitäisi lähteä melko aikaisin, jos aikoisi ylittää Ahvenanmeren tänään lauantaina. Tuuli oli aamulla kovempaa kuin ennusteessa, ja jäimme hiukan empimään, mihin suuntaan keli mahtaa olla menossa. Kun tuuli ei näyttänyt tyyntyvän, ja ennuste edelleen sanoi sen kääntyvän iltapäivästä vastaiseksi, päätimme jäädä odottamaan suotuisampaa hetkeä ylitykselle. Harmitti, mutta kelin ja kykyjen mukaan pitää mennä.

Virkkasin uudelleen valmiiksi salongin pöydän alla olevan maton: nyt myös "kanttasin" reunat virkkaamalla. Toivon sen auttavan mattoa pysymään mallissaan, sillä aikaisemmin maton kulmat käpristyivät ärsyttävästi. Turkka laittoi vanttien sokat paikoilleen, ja sen jälkeen myös vanttisuojat. Kiertelimme saarta ja yleiskiukuttelimme. Mietimme Maarianhaminaan siirtymistä. Vieressä ollut Swan lähti puolen päivän maissa. Päätimme käydä uimassa ennen lähtöä. Gena laskettiin veneen perästä veteen, ja Timo, Ville ja Eva uivat sen kanssa. 

Rödhamnin rantaa aamulla

Uinnin aikana rantaan tuli kolmekin saksalaista purjevenettä, jotka olivat tulossa Ruotsista. Oli kuulemma ollut kova keli, yhdet Arholmasta tulijat sanoivat tuulen olleen puuskissa jopa 30 m/s. Ehkä oli siis viisasta pysyä poissa aavalta tänään. Laitoimme jo veneen lähtövalmiiksi, mutta sitten alkoi sataa, ja pyörsimme lähtöpäätöksen vielä kerran. 

Jäätiin siis Rödhamniin toiseksi yöksi. Pelasimme perhealiasta, söimme tortillalättyjä tonnikalatäytteellä ja mietimme, mitäs sitten - tuuliennusteet eivät nyt näytä suosivan Visbyn suuntaa pitkään aikaan.

Huijaus-selfie: ihan näin iloinen päivä ei kyllä ollut

Merivartiostokin ajoi tarkastuskierroksen rannan ohi

Rödhamn illalla

Sunnuntaiaamuna 3.7. lähdimme vähän kahdeksan jälkeen ajelemaan kohti Maarianhaminaa. Ajatuksena oli mennä sinne päiväksi ja katsoa sitten, olisiko maanantai sopiva päivä Ahvenanmeren ylitykseen. Lähtiessämme naapuriveneen saksalaissetä kysyi, olemmeko menossa Ruotsiin. Vastasimme, että "ei, ihan vaan Maarianhaminaan". Kysymys jäi silti kaivelemaan mieleen, ja päästyämme hiukan ulos, aloinkin katsoa uudelleen ennustetta. Se olikin muuttunut ainakin jonkin verran suotuisammaksi, ja päätimme tehdä vielä muutoksen suunnitelmaan. Tasan yhdeksältä käänsimme keulan ympäri ja suuntasimme länsiluoteeseen.

Tässä loiston kohdalla käännettiin ympäri, ja päätettiinkin lähteä Ruotsiin.

Välissä kulki onneksi hyvin!

Ajoimme ensin koneella ja nostimme purjeet 10.15 Nyhamnin kohdalla. Ensin veto ei ollut kovin hyvää, sillä tuuli oli ennakoitua vähäisempää ja merellä oli aika paljon vanhaa maininkia, joka hidasti menoa. Turkka vältti katsomasta taakse, koska Nyhamn ei näyttänyt millään jäävän taakse. Vauhtia ei ollut oikein neljääkään solmua, ja mainingit pysäyttelivät venettä jatkuvasti. Onneksi tuuli reipastui jonkin ajan kuluttua, ja matka alkoi edetä. Miss Elaine kulki noin seitsemää solmua. Tuuli oli lounaassa eli aika tiukkaan sai ajaa, ja päätimme ajaa mieluummin vähän pohjoisemmaksi. Rannikon lähestyessä tuuli hiipui ennustettua nopeammin. Maininkejakaan ei enää ollut, mutta silti vauhti tippui yhteen solmuun. Laskimme purjeet 14.15 ja jatkoimme matkaa koneella kohti Svartklubbenin majakkaa.

Svartklubbenin majakka Singön itäpuolella

Ruotsiin tultaessa salongin toisessa punkassa nukkui Gena...

... ja toisessa Ville.

Ajoimme sisälle saaristoon Singön pohjoispuolelta päämääränämme Grisslehamnin satama, joka sijaitsee Väddön pohjoiskärjessä, lännenpuoleisessa poukamassa. Sinne päästäkseen on kierrettävä Singö pohjoisen kautta, sillä Väddön Fögdön kautta Singön saareen yhdistävät sillat ovat matalia. Siinä ajellessamme katselimme karttaa, ja Turkka keksi, että hiukan pohjoisemmassa sijaitseva Öregrundin pikkukaupunki voi myös olla kiva paikka. Muutimme vielä kerran toimintasuunnitelmaa, ja jatkoimme illaksi Öregrundiin. Koko loppumatka meni koneella. Joku ruotsalainen kapea puikkomainen vene ajoi samaa vauhtia purjeilla edessämme.

Öregrundista menee lauttareitti viereiseen Gräsön saareen. Vierasvenesatama oli ihan pikkukaupungin keskustassa, lauttasataman takana. Satamakirjan ja netin mukaan siellä piti olla poijupaikkoja, mooring lineja ja aisapaikkoja. Emme olleet kauhean innostuneita mooring lineista, ja aisapaikat näyttivät netin perusteella pienemmille veneille tarkoitetuilta. Toivoimme poijupaikkaa, mutta laituri oli saapuessamme täynnä. Pohdimme sisäänajon kohdalla mitä tehdä. Meinasimme ajaa laiturin kylkeen, ja käydä katsomassa aisoja. Sitten laiturille tuli nainen, joka huusi meille jotain, emme heti kuulleet mitä... Hän osoitti, että voisimme ajaa aisoihin laiturin sisäpuolelle. Syvyyttä siellä riitti, kaiku näytti koko ajan yli 12 metriä. Hiukan kapeahko aisapaikka oli: siihen mahtui juuri Miss Elaine ja fenderit. Kiinnityimme siihen. Säädimme keulaköydet vetämään keulan irti laiturista ja viritimme perään toiselle puolelle poijuhaan kiinni aisaan, toiselle puolelle koukkuköyden. Olimme kiinni rannassa 19.30 eli aika pitkä päivä tuli!

Lauttareitti / -satama Öregrundista Gräsöön

Öregrundin ranta

Kävimme maksamassa (300 kr + 75 kr sähköstä) ja nappasimme pari kaupungin esitettä satamakonttorista. Ranta näytti kivalta, ja olimme hyvin tyytyväisiä, että käännyimme ympäri ja ajoimme tänään yli. Satamaa hoitaa yhdistys, Wetseras vänner rf. Turkka arveli Wetseran olevan joku perinnevene. Rannassa selitettiin s/y Wetseran olevan 1891 rakennettu kahvelirikattu kuunari, joka oli kuljettanut rahtia Skoonen rannikolla 1950-luvulle asti. Sitten se oli päätynyt makaamaan laituriin, kunnes joku oli Östhammarissa kunnostanut sen. 2010-luvulla oli perustettu Wetseras vänner. Yhdistys osti aluksen, kunnosti sen ja toi sen uuteen kotisatamaansa Öregrundiin. Nimi Wetsera on suorastaan kuninkaallinen, sillä se tulee Itävallan kruununprinssi Rudolfin rakastajattarelta paronitar Maria Vetseralta. Wetsera-aluskin on varmasti kokenut monenmoista, mutta paronittaren kohtalo oli kyllä ankeampi, sillä hän ja kruununprinssi tekivät yhdessä itsemurhan 1889.

Pojat saivat äänestää, tehdäänkö illan gourmetiksi makkara- vai nötköttipataa, ja nötkötti voitti. Kun on päivän elänyt sekalaisilla eväskekseillä ja hapankorpuilla, nopea pata salaatteineen maistui kaikille. Syötyämme jätimme tiskit odottamaan ja lähdimme pienelle iltalenkille.

Katselimme rannan veneitä. Rannassa oli useampi ravintola: niissäkin olisi voinut nälän hoitaa. Siinä oli myös kohtuullisen kokoinen ICA-ruokakauppa. Haimme sieltä jälkiruokamagnumit. Niitä syöden kävelimme lahden toiselle puolelle, jossa houkutteli kalliolle upotettu majakkalaiva. Sen nimi oli Västra banken, ja se oli ollut rannassa muistomerkkinä ja leikkipaikkana jo vuodesta 1971. Se sopi paikkaansa hyvin, ja olemassa olevat kansirakenteet olivat hyvässä kunnossa.

Lill-Poppe oli Villen miestä tosi söpö! Huomaa mastossa tuulimittarina oleva höyhen.

Rannassa oli jonkun hieno, iso 51-jalkainen Najad

Meripelastus tuli kotisatamaansa

Katsottiin, kun aurinko laski sihahtaen mereen

Majakkalaiva Västra banken kallioon upotettuna / muurattuna muistomerkkinä

Pojat ja Västra bankenin merkinantotykki

Majakkalaivan ankkuri

Majakkalaivalta näkyi kaupungin keskustassa oleva mielenkiintoinen kellotorni. Kävelimme katsomaan sitä. Tornin vieressä, kadun toisella puolella, oli kotiseutumuseo. Sekin oli kiinnostavan näköinen. Se oli ollut nyt sunnuntaina auki, mutta viikolla se oli auki vain tiistaisin ja torstaisin eli jäisi näkemättä. Pihassa oli yksi miinakin, olisi ollut kiva nähdä se paremmin (kun miinoihin ja miinasotaan tuli hiukan perehdyttyä harjoittelussa Forum Marinumissa keväällä).

Museolta käveltiin takaisin veneelle. Kaikki alkoivat olla hyvin valmiita painamaan päänsä tyynyyn.

Kellotorni on korkealla kohdalla ja näkyy kauas. Tekstin mukaan ei tiedetä, koska kellotorni on rakennettu, mutta se oli olemassa jo venäläisten hyökätessä suuren pohjansodan aikana 1719, sillä sitä on asiakirjojen mukaan korjattu sen jälkeen. Kellotornia ovat käyttäneet luotsit 1800-luvulla, samoin palovahti. Siellä on kaksi kelloa, joita 1950-luvulla asti hoiti oma soittaja. Sitä kutsutaan nimellä "Gamle farfar". Jouluaattoiltana sen kelloja soitetaan vanhan perinteen mukaan tunnin verran klo 17-18.

Kotiseutumuseon pihaa. Huomaa miina!

v

Kotiseutumuseon pihassa oli pieni majakka ja juhannussalko

Miss Elaine vierassataman laiturin sisäpuolella, ulommissa aisoissa. Sisemmät aisapaikat olivat vielä vähän kapeampia.