Seili-Turku 14 nm

Lämppäri rumpsutti läpi yön, ja veneessä oli vähintään tarpeeksi lämmintä. Aamulla pojat heräsivät seitsemän maissa. He touhusivat jotain keulassa ja salongissa, takahyttiosasto ei jaksanut nousta ennen kahdeksaa. Sitten olikin vähän pakko, sillä yhtäkkiä kuului "pipipi" -> Ville väänsi pääkytkimestä virrat pois. Lämppäri ei heti suostunut käynnistymään uudelleen, ja epäilimme jo sen ottaneen pahemminkin itseensä. Turkka laittoi sen pois päältä ja yritti hetken päästä uudelleen: Nyt se alkoi taas toimia. Eihän sitä enää päivällä tarvinnut, mutta kiva tietää sen olevan kunnossa.

Ennusteen mukaisesti oli epävakaista. Aamupalan jälkeen satoi välissä reippaamminkin vettä. Seilin kirkko aukeni klo 11. Suuntasimme sinne, hyvällä tuurilla sopivasti sadekuurojen välissä.

Kirkko oli vaikuttava. Se on 1733 rakennettu puukirkko. Kirkko on sisältä hyvin yksinkertainen, eikä sen sisustus ole juuri muuttunut rakennusajoista. Kirkon takaosassa on erillinen aidattu osa, jossa on muita penkkejä yksinkertaisemmat ja kapeammat penkit: Siihen osaan saaren spitaaliset aikoinaan kulkivat omasta ovestaan. Aidatun osan edessä on oma alttariosansa, josta pappi jakoi ehtoollisen myös spitaalisille. Keskellä kirkkolaivaa  on siistimmät ja leveämmät penkit parempiosaisille, sivussa yksinkertaisemmat ja kapeammat vähäisemmälle väelle. Tarkkaa on ollut väen erottelu.

Kirkossa on votiivilaiva ja saarnastuoli sekä hyvin yksinkertainen alttari. Siellä pidetään vuosittain kesällä kolme jumalanpalvelusta, ensimmäinen heti juhannuksen jälkeen ja viimeinen oli ollut edellisenä viikonloppuna. 1800-luvulle saarella oli oma pappi, sen jälkeen Nauvon pappi on vastannut myös Seilistä, kun papin virka vaihdettiin lääkäriin.

Mielikuvitus ei oikein riitä kuvittelemaan, miltä on tuntunut istua seinän takana tikkuisella penkillä saarnaa kuuntelemassa. Spitaali (lepra) nähtiin Jumalan rangaistuksena, joten ehtoollinen oli siihen tärkeä hoitomuoto. Taudin syntyä tai parannuskeinoja ei tunnettu. Saaren viimeinen leprapotilas haudattiin 1785. Lepran hävittyä Suomesta Seiliin alettiin tuoda yhä enemmän mielisairaita. Enemmän Seilin historiasta:
http://www.luontoon.fi/seili/historia

Postilaiturilta olisi lähtenyt 1,5 tunnin opastuskierros. Siihen olisi ollut mielenkiintoista osallistua, mutta kotiinlähtö olisi viivästynyt vähän turhan paljon, eikä Ville olisi ollut oppaan jutuista yhtä kiinnostunut kuin muut, joten jätimme väliin. Kävelimme takaisin paatille, söimme voileivät ja laitoimme sadekamppeet päälle. Vettä tihutti taas vähän. Irrotimme köydet vähän yhden jälkeen ja ajoimme suoraan takaisin Turkuun. Tuuli oli aika olematonta, ja matkakin sen verran lyhyt, ettemme nostaneet purjeita. Sadetta emme alkumatkan tihkun jälkeen saaneet, kävi hyvä tuuri.

Kolmen aikaan olimme takaisin Lauttarannassa. Näimme Karrin, joka oli tullut käymään veneellään. Teimme vielä ruoan paatissa, söimme ja tiskasimme ennen kuin ajoimme kotiin.

Turku – Seili 14 nm

Lauantaiaamu valkeni melko aurinkoisena ja päätimme yrittää Seilin valloitusta uudelleen. Eipä muuta kuin kamat kasaan taas ja aamupalan jälkeen paatille. Köydet irtosivat hieman kymmenen jälkeen. Tänään tuuli pyöri jossakin 7-8 m/s välillä ja aallokko oli rauhallista eli matkanteko sujui huomattavasti eilistä mukavammin. Rantauduimme Seilin ihkauuteen asemalaituriin vähän klo 13 jälkeen.

Seilissä on nyt kolme laituria: Kirkko-, posti- eli yhteysvenelaituri ja tänä kesänä vasta laajennettu asemalaituri. Asemalaiturissa on pääasiassa aisapaikkoja, päädyssä muutama poiju ja ihan rannassa muutama kylkikiinnityspaikka, niistäkin ainakin kaksi ulointa parin metrin syväyksellä, ihan rannassa vain 1,40. Paikkoja on satamakirjan mukaan 40 – se tuskin helposti toteutuu, veneiden täytyisi olla juuri sopivia, jotta aisavälit tulisivat täyteen. Satamapojalla (-tytöllä) olisi käyttöä. Kirkkolaiturissa on ankkurikiinnitys, ja pari metriä vettä. Postilaiturissa on muutama poijupaikka toisella puolella kuin mihin yhteysvene tulee. Netissä sanotaan yöpymisen olevan kiellettyä postilaiturissa, mutta saaressa opasteet sanoivat senkin olevan sallittua, jos muut laiturit ovat täynnä tai niiden syväys ei riitä. Mihin tahansa saa ja voi siis mennä ja laitureita on eri puolilla saarta eli monelle tuulelle löytyy rauhallinen paikka (niin kuin Kirkkolaiturin rantakioskin myyjätäti mainosti).

Uudessa laiturissa on sähkötolpat, mutta niitä ei ole vielä kytketty. Sähkön sai toistaiseksi laiturille vedetyistä johtokeloista. Laituri on siisti, mutta vähän ihmettelen, miksi on haluttu tehdä aisa- eikä poijupaikkoja tai ainakin poijupaikkoja olisi voinut olla enemmän. Aisojen välit eivät ole yhtä suuria: joihinkin väleihin mahtuu kaksi isoakin venettä, joihinkin ei millään. Mereltä tullessa paikkoja on vaikea nähdä, varsinkin kun leveydet vaihtelevat. Mereltä katsoen laiturin vasemmalle puolelle on helppo mennä katsomaan, ja siinä on tilaa kääntyillä, jos paikkaa ei löydy. Toinen puoli taas on kovin kapea ennen matalaa eli siinä ei oikein ole manöveeraustilaa varsinkaan, jos tuuli painaa.

Meidän tullessamme laiturissa oli vielä useampia paikkoja vapaana. Ajoimme ensimmäiseen vapaaseen väliin laiturin vasemmalla puolella. Aisojen väli oli iso. Toisella puolella oli kaksi vesijettiä parkissa, siihen olisi mahtunut vaikka miten leveä vene eli ne veivät paikan aika turhaan. Pääsimme nätisti rantaan, tuuli ei sopinut siihen juuri ollenkaan. Aisat ovat aika lyhyitä. Sen vuoksi jouduimme Elainenkin köysiä säätelemään, jotta saimme keulaköydet ja lisäspringin mukavasti. Keulaportaat olivat myös tarpeen.

Kävimme maksamassa 25,- satamamaksun kahvilaan, joka toimi entisessä mielisairaalassa. Siellä olisi ollut tarjolla myös lounasta tai kahvia, sämpylöitä ja mansikkakakkua. Kakku houkutteli, mutta koska meillä oli reilusti ruokaa mukana, söimme omaa pullaa paatissa.

Vesiskootterit lähtivät matkoihinsa, ja melkein heti perään rantaan ajoi pienehkö puinen moottorivene. Turkka sanoi heille, että laiturin toisella puolellakin olisi suojaisempaa tilaa teidän kokoiselle veneelle. Oli vähän ärsyttävää, että he veivät ison veneen paikan, kun niitä jo yksi oli jäänyt ankkuriin ennen vesiskootterien lähtöä. Veneen kaveri vaan ajoi paikalle sanoen, että ahtaalta näyttää ja paikkojen leveyttä on vähän vaikea arvioida. No, meidän ja heidän väliin jäi varmaan kaksi metriä vettä, eikä heillä fendereitä tainnut ollakaan. Ihan huippua silti, että he vielä lähtivät rannasta klo 20. Siihen mennessä pari meitä selvästi isompaa venettä oli keplotellut itsensä laiturin kapeammalle puolella ja neljä purjevenettä oli ankkurissa lahdella. Silleen, pisteet kotiin.

Jotenkin tuntuu, että ihmiset jakautuvat aika jyrkästikin kahteen kastiin: Kohteliaisiin ja mukaviin tyyppeihin, jotka auttavat rannassa, ottavat vastaan tai huikkaavat paikoista ja sitten näihin ihmeellisiin ”minä itse” -tyyppeihin, jotka eivät millään tavalla huomioi muita, kommunikoi tai yritä toimia joustavasti. Varmaan itsekin törttöilen joskus ja meidän pojat häiritsevät jotakuta, mutta ihan noin piittaamaton en tunnusta olevani. Usein olisi kiva, jos satamassa olisi laiturilla joku satamatyyppi ohjailemassa veneitä sopiviin paikkoihin. Tietysti tämä taas maksaa lisää, eikä ole tarpeen kuin ruuhka-aikaan. Porukkaa mahtuisi enemmän, kun laiturit täytettäisiin järkevästi ja reilusti. Iniön satamakapteeni ansaitsee tästä erityismaininnan: Kohtelias ja kiva kaveri, joka ohjasi veneet paikoilleen, auttoi köysien kanssa ja infosi sataman palveluista.

Seilin kirkko on auki kesäisin klo 11-15. Teimme kävelyretken ensin kirkolle (se oli siis jo kiinni), kirkkolaiturille ja sieltä kallioiden yli takaisin asemalaiturille. Kirkkolaiturin vieressä oli pieni kioski, joka myi kortteja, Seili-esitteitä, karkkia ja jäätelöä. Kallioilta oli mahtava näkymä Kirkkolaiturin poukamaan ja merelle.

Pojat ottivat paatilta pyyhkeet mukaansa ja menivät saunomaan. Ennen sitä kävimme vielä katsomassa yhteysaluslaiturilla. Saunavuorot oli täällä järjestetty aika reilusti: saunat olivat lämpiminä klo 16-20. Miehille ja naisille on siis erilliset saunat, ihan eri puolella saartakin. Minä en viitsinyt yksinäni mennä saunaan, kävelin takaisin paatille ja rapsutin perunat valmiiksi keittämistä varten.

Otin tullessani muutaman kuvan lisää. Seilin saari on kaunis ja sen luonto on monipuolista. Perinnemaisemaa on ylläpidetty laiduntamalla lehmiä. Saarella on korkeita kallioita, harvinaisiakin kasveja, käkkyräisiä kauniita saaristomäntyjä ja toisaalta lehtomaisemaa pähkinäpensaineen, tammineen ja vaahteroineen. Suuri osa saaresta on valtion omistuksessa ja Turun yliopiston käytössä, mutta täällä on myös kesäasukkaita, joista monet ovat sairaalan työntekijöiden jälkeläisiä.

Sauna oli kuulemma kiva. Voi olla, että sieltä olisi saanut klo 20 jälkeen yksityisenkin vuoron, netissä ainakin mainostettiin sitä mahdollisuutta. Villelle se olisi ollut vähän myöhäinen, joten emme viitsineet edes kysyä vuoroista mitään.

Saunan jälkeen syötiin perunaa, savulohta ja katkarapusalaattia. Turkka tiskasi, ja sitten pelasimme Timon mukaan ottamaa Aliasta. Nektariineista ja irtokarkeista koostuvan iltapalan jälkeen käytiin iltatoimilla rannassa. Sitten pojat pistivät keulassa päänsä tyynyyn. Ville meinasi nukahtaa jo syödessään, mutta jonkinlaiseen iltavilliin riitti silti energiaa.

Muinaistulien yön rakettien pauketta kuului kauempaa, mutta juuri mitään ei näkynyt. Muutenkin satama oli hiljainen. Kuu valaisi maisemaa. Hieno lopetus hellekesälle (ja onneksi Tauskin keikka oli Nauvossa – täällä voi kuunnella vaikka Jenni Vartiaista).

Laskimme vielä illalla laiturissa olevat veneet: 31 kpl. Lisäksi neljä purjevenettä oli ankkurissa lahdella. Täytyy muistaa tämä myös ankkuripaikkana.

Seilipaatissa seilit paketissa kuuntelen Seiliä seilissä Seilissä. Taitaa väsyttää 😊.

Versio Airiston seisojasta 18 nm

Tärkeintä ei ole päämäärä, vaan purjehdus. Kun köydet ovat irti, olet jo perillä. Kaikki paitsi purjehdus on turhaa (moottoripurjehtijan ollessa kyseessä matkanteko ylipäänsä). Tarkempi kuvaus retkestä luettavissa alta, mutta yllä oleva oikeastaan tiivistää koko jutun.

Lastasimme eväät Miss Elaineen, täytimme vesitankin ja lähdimme Lauttarannasta perjantai-iltapäivällä klo 14.45 ajatuksena mennä viettämään muinaistulien yötä Seiliin. Merisää lupasi etelätuulta 8-12 m/s, sadetta oli luvassa vasta illaksi ja yöksi. Lauantain ja sunnuntain aikana tuulen piti kääntyä etelän ja lounaan välille ja vaimentua kymmeneen metriin sekunnissa. Perjantain sää oli kesäinen, lämmintä oli yli 20 astetta.

Keulapurje laitettiin paikoilleen ja puomipeite otettiin pois jo rannassa, vaikka eteläinen tuulensuunta ei purjehtimiseen Airistolla suuremmin houkutellutkaan. Tuuli tuntui ihan reippaalta jo ennen Kauppakaria. Siitä ohi ajaessamme tuuli tuntui vain kovenevan, ennustettu 12 m/s ei tuulimittarin mukaan riittänyt ja puuskat viuhuivat 16-17 m/s. Tuuli ja aallokko oli ihan vastaista. Olisi pitänyt heti ymmärtää yrittää ajaa hiukan mantereen (=Hirvensalon) suojassa, menimme aluksi turhan keskellä. Aallokko keikutti aika paljon, eikä Ville oikein meinannut uskoa, että nyt ei voi itse keikkua miten tahansa tai kolauttaa jäseniään paattiin. Hänellä olisi pitänyt olla jonkinlainen pehmustettu sumopainijan asu…

Mietimme purjeiden nostamista, mutta kryssiminenkin olisi ollut aika hidasta tuulen ollessa ihan vastainen ja aallokon aika terävää. Lisäksi purjeiden nostaminen olisi ollut hankalaa Villen vaatiessa tavanomaista enemmän vahtimista. Niinpä vain pompimme koneella eteenpäin. Edessä näkyi synkkiä pilviä, vaikutti siltä, että illaksi luvattua sadetta oli tulossa nopeammalla aikataululla.

Hypimme laineelta toiselle, ja meitä alkoi epäilyttää. Entä jos Ville loukkaa jotenkin? Entä jos Seilissä ei olekaan tilaa tai tuuli kuitenkin sopii sinne? Retki alkoi tuntua enemmän suorittamiselta kuin hauskalta viikonlopun vietolta. Olimme noin puolessa välissä, kun päätimme kääntää keulan ympäri ja jättää leikin sikseen. Toisaalta pettymys ja kermapeppupäätös, mutta toisaalta merellä olemisen pitää olla kivaa, eikä siihen sisälly jännitys siitä, loukkaako Ville vai ei.

Teimme koukkauksen Hirvensalon ja Satavan välisessä salmessa. Emme tietysti mahdu Satavan sillan alta, mutta oli kiva katsoa kotimaisemia. Jos olisimme rantautuneet siinä, kotiin ei olisi ollut pitkä matka. Ihan kivoja rantoja, harmi ettemme asu siinä…

Mietimme vielä vähän Lauttarantaan yöksi jäämistä, mutta sekin tuntui vähän tyhmältä, joten keräsimme tavarat kasaan, pakkasimme taas autoon ja ajoimme kotiin. Sadetta tuli illalla välissä reilusti eli peltikatolla oli puolensa ja tuli rätisi takassa lämpimästi.

Sellainen reissu – pr men tt.

Lauttaranta - purje pussiin

Emme perjantaina tullessamme pakanneet keulapurjetta pussiin. Se piti tehdä se viikonloppuna, mutta lauantaina satoi, joten kävimme vasta maanantaina pakkauspuuhissa. Reissun lopetus taisi olla hyvin ajoitettu, sillä viikonloppu oli kuurosateinen - toisaalta luonto kyllä vettä kaipaakin. Veimme paatille pestyt lakanat ja pyyhkeet sekä yhden ostamamme lisäpeiton. Toiveita siis on, että Miss Elaine on vielä liikenteessä loppukesällä. Seuraavaksi pitää kuitenkin miettiä (ja ihan suorittaakin) viinimarjojen mehustamista.

Naantali - Turku 11 nm

Muumilaituri oli rauhallinen, jossakin lähempänä rantaa oli enemmän meininkiä. Viimeinen yö paatissa nukutti siis hyvin.

Uimakelejä piti hyödyntää niin kauan kuin niitä on, joten kävimme sillan vieressä Nunnalahden uimarannalla. Ihan hyvä ranta sekin. Rannalla oli sinilevävaroitus, mutta vesi näytti ihan puhtaalta eli uimme rauhassa. Rannassa oli myös hyvät vessat ja pukuhuonetilat.

Uinnin jälkeen kävimme katsomassa Naantalin kirkkoa. Sitten laitoimme pillit pussiin eli irrotimme köydet ja lähdimme kohti Lauttarantaa. Olisi pitänyt mennä eri suuntaan, jotta purjeista olisi ollut iloa... Nyt ajelimme koneella ja joimme matkalla voileipäkahvit. Ajoimme Turkuun Ruissalon ohi, kurkkasimme Saaronniemen uimarantaa ja ajoimme Kansanpuiston rannasta peräkkäin Föli-vesibussin kanssa. Sen vauhti näytti olevan hyvin sama kuin meilläkin. Se poikkesi seuraavaksi Ruissalon telakalle.

Ajoimme ensin Meriseuran rantaan tyhjentämään septin, taas kerran. Ihmettelimme, miksi pumppu ei toimi - sille löytyi luonteva selitys, sillä joku oli ottanut sähkön tolpasta irti. Saatiin tankki tyhjäksi. Sitten vaan peruutettiin omalle paikalle ja purettiin huusholli. Veneilyssä kurjinta on kaman pakkaaminen ja purkaminen edestakaisin.

Kotona saunottiin ja pojat pulikoivat ammeessa. Pesukone ja kuivaaja pääsivät tositoimiin. Kotisauna tuntui pitkästä aikaa hyvin mukavalta!

Iniö Norrby – Naantali 24 nm

Yöllä kuumaa ja hyttysiä. Kuumuutta tosin torjuttiin illalla Webastolla: Se toimi eräänlaisena ilmastointina, kun sen laittoi puhaltamaan ilman lämmitystä. Täytyy muistaa, että sitä voi hyödyntää niinkin, varsinkin jos maasähköä on käytettävissä.

Aamupäivä käytettiin uimiseen. Timo päätti haluta mieluummin pitkälle uinnille ja jättää minigolfin väliin. Ville, Timo ja Eva uivat. Uinnin viilentävä vaikutus oli vaan kovin lyhyt, aurinko paistoi tosi kuumasti. Haimme vielä lähtöjäätelöt kaupasta, sitten jatkoimme matkaa Naantaliin päin. Köydet irtosivat tasan klo 12.

Tultuamme ulos Iniön aukolle nostimme purjeet klo 12.30. Pääsimme purjeilla koilliseen ja itään ihan kohtuullisesti tuulen ollessa etelässä. Pari tuntia purjehdittuamme laskimme muiden kulkijoiden tavoin purjeet Palvan mutkassa. Sitten ajoimme lopun matkaa kapeaa 2,1 metrin väylää Teersalon ja Merimaskun ohi Naantaliin. Teersalossa kurvasimme rannan lähellä katsomassa paikkoja, mutta jätimme tällä kertaa pizzat väliin. Pitää testata Vanha Salakuljettaja jollakin toisella reissulla. Täytyisi listata johonkin muistiin myös näitä testattavia ruokapaikkoja – Iniön Leonella tuli nyt tsekattua ja hyväksi havaittua. Teersalon ohi kulkeva kapea väylä on maisemallisesti ihan kiva eli eiköhän sitä tule kuljettua joku toinenkin kerta. Edellisestä kerrasta taisi sinänsä olla kymmenisen vuotta. Silloin olimme yhden yön Merimaskun satamassa.

Merimaskun Kirkkosalmen sillan alituskorkeus on 16 metriä eli meille riittää hyvin. Ville katsoi kyllä aika jännittyneenä, mahtuuko masto, ja totesi sitten, että hyvin mahtuu. Huomenna sitten Särkänsalmen sillan alitse Airistolle. Ei ihan hirveästi huvita lopettaa paattiretkeä, lähinnä tuntui tylsältä nähdä taas Pernon nosturit tänne ajettaessa.

Naantalissa oli satamakaveri vastassa kumiveneen kanssa, ja osoitti meille poijupaikan Muumimaailmaan johtavan sillan pielestä. Satamassa olimme 16.45. Poiju oli aika lähellä, muuta ihan hyvä paikka. Kävimme maksamassa satamamaksun, 29,-. Sataman huoltorakennukset ovat uudet ja hienot, mutta minusta on hassua, että suihkut menevät jo klo 22 kiinni ja aukeavat vasta klo 8. Myöhäisiä kulkijoita tai aikaisia lähtijöitä ei huomioida, ja siitä antaisin satamalle miinuksen.

Rannassa olisi ollut kaikenlaisia ruokapaikkoja, mutta käytimme omia muonavaroja ja söimme jääkaappia tyhjäksi. Jätimme tiskit odottamaan, otimme Villen rattaat ja lähdimme katsomaan rantaa ja vanhaa kaupunkia. Ville vähän kiukutteli rattaisiin menemisestä, joka tietysti viittasi väsymykseen: Rauhoituttuaan hän nukahti, eikä tiedä vielä Naantalista mitään. Palatessamme Miss Elainelle Ville nukkui edelleen. Kannoimme hänet nukkuvana paattiin, vaihdoimme pyjaman päälle ja sitten Ville jatkoi unia keulassa.

Söimme vielä pienen laatikon vadelmia iltapalaksi, ja sitten Timokin oli valmis unten maille.

Uusikaupunki – Iniö Norrby 30 nm

Nukuimme melkein kahdeksaan asti. Yö oli tukahduttavan kuuma, tähän asti minusta paatissa on ollut aika ok nukkua, mutta nyt tuli hiki.

Rannan viereisessä leipomossa myytiin amerikkalaistyylisiä bageleita. Ostimme aamiaisleiväksi juusto- ja unikonsiemenbageleita. Suorittaaksemme nopeammin kaupassa ja leikkipuistossa käymisen jakauduimme niin, että Turkka ja pojat lähtivät Leijonapuistoon ja Eva kauppaan. Timo halusi nähdä Leijonapuiston, jossa oli 2011 viettänyt melko paljon aikaa Turkan ja Erikin siivotessa levää Elainen diesel-tankista… Timo ei siitä retkestä mitään muista.

Täydensin kaupasta lähinnä hedelmiä ja vihanneksia sekä vielä lisää mehua ja Pepsi maxia. Veden lisäksi pitää olla muutakin juotavaa. Kävelin takaisin rantaan torin kautta. Torilla oli vihannes-/marjamyyjä, jolta ostin mansikoita, vadelmia ja pari litraa herneitä.

Vähän klo 11 jälkeen leikkipuistokulkijat palasivat, ja menimme hakemaan munkit Pakkahuoneelta. Söimme ne ulkona, ja ampiaiset löysivät tietysti taas paikalle. Ville oli jo mehunsa juonut ja palloili pöydän ympärillä, kun hän äkkiä alkoi hieroa silmäänsä ja itkeä äänekkäästi. Ampiainen oli pistänyt silmäkulmaan. Ville pelästyi, ja pisto sattui, huuto kuului kauas. Turkka haki kahvilasta muutaman jääpalan, jotka olisivat varmaan lievittäneet kipua, mutta Ville ei halunnut pitää jääpussia. Ampiainen ei todennäköisesti pistänyt ihan pahimmalla tavalla, sillä pistoskohta ei pahemmin turvonnut.

Ampiaisepisodin jälkeen pistimme tavarat paikoilleen ja lähdimme jatkamaan kohti uusia seikkailuja, suuntana Iniön Norrby. Pääsimme liikkeelle 12.30. Tuuli oli etelässä eli meille kovin vastaista. Lypertön – Kustavin kohdalla väylä on myös aika kapea. Loppupuolella matkaa, ennen Iniötä, tuulta olisi ollut vähän enemmän. Emme jaksaneet kryssiä, vaan ajoimme koko päivän koneella. Perillä Iniössä olimme noin 17.45. Kiinnityimme poijuun laiturin päähän. Aika paljon veneitä satamassa jo olikin, ja heti meidän perässä saapui kolme lisää.

Kävelimme kaupalle maksamaan satamamaksun ja ostamaan jäätelöt. Satamamaksu oli 27,-. Ville ei jäätelöstä paljon perustanut, vaan halusi heti uimaan. Timo haki paatista uikkarit ja pyyhkeet, ja Eva ja pojat kävivät uimassa. Lämmintä vettä, tietysti.

Uinnin jälkeen menimme syömään Cafe Leonellaan. Turkka söi ”päivän kalaa” eli lohta, Eva katkarapu-simpukkapizzaa, Timo kanahampurilaisen ja Ville kanatikkuja ja ranskiksia. Hyvin maistui kaikille. Turkan kala-annos oli maukas ja pizza sopivan suolaista ja rapeaa. Ruoan jälkeen Timo halusi pelata minigolfia. Ville puolestaan leikki erilaisten hiekkalelujen kanssa. Sen jälkeen oltiin valmiita nukkumaan!

Isokari – Uusikaupunki 11 nm

Helleyö Isokarissa. Illalla myöhään poikien jo nukkuessa kävelimme Turkan kanssa rannassa, yritimme ottaa jonkun kuvan majakasta. Ei oikein onnistunut, oli liian pimeää. Majakan keila näkyi hyvin. Kuu oli näkyvissä.

Kaasupullo tyhjeni tiskatessani aamupalan jälkeen. Vaihdettiin 2 kg varapullo tilalle. Sitten laitoimme Villen reppuun, jotta merirosvolaivan ohittaminen olisi helpompaa. Kävelimme rantapolkua majakan suuntaan. Matkalla poikkesimme katsomaan museoitua tykkiä, kalliolla oli rantapyssyn Obuhov vuodelta 1915. Opastaulun mukaan se oli tuotu Isokariin vasta 1970-luvulla kylmän sodan kiristäessä tilannetta Itämerellä. Tykin vieressä kallion sisällä oli ammusvarasto. Sen läpi pääsi kulkemaan, joten se piti tietysti tutkia kännykän taskulampun valossa. Toisella puolella polkua oli puurakenteinen tulenjohtotorni, joka nyt toimii lintutornina. Sieltä oli hyvä näkymä merelle.

Jatkoimme polkua majakan ohi. Pian löytyi majakkaoppaan mainostama ”solmupuu”, iso vanha mänty, joka oli monta kertaa alkanut kasvattaa uutta haaraa. Selviytyjä – kun joku ei onnistu, yritetään uutta. Yhteen haaraan oli ripustettu pieni keinu, jota Ville testasi.

Kävimme kurkkaamassa rantakallioilla, mutta emme jatkaneet pidemmälle. Ranta oli kivannäköistä, mutta ”tavallista” ts. muistutti paljon vaikka Raitakarin rantaa. Käännyimme ympäri. Ville halusi uimaan, ja kahlaili matalassa rantavedessä. Olisi ollut fiksua käydä uimassa, mutta uikkarit olivat paatilla. Sen sijaan vietimme vielä tovin merirosvolaivalla ennen kuin palasimme rantaan ja aloimme valmistautua lähtöön.

Rantaan oli juuri tulossa joku moottorivene, jolle ei oikein ollut laitureissa tilaa. Huusimme heille lähtevämme ihan kohta, ja pistimme hösseliksi, suuntana seuraavaksi Uusikaupunki. Köydet irrotettiin 11.30.

Ajoimme koneella koko matkan Ukiin. Tuulta ei ollut nimeksikään, aurinko paistoi kuumasti ja vettä kului. Saavuimme Pakkahuoneen rantaan 14.15. Sitä ennen kiinnityimme Teboilin laituriin, jossa tankkasimme polttoainetta ja juomavettä, vaihdoimme 5 kg kaasupullon sekä tyhjensimme septin. Polttoainetta ei mahtunut kuin 29 litraa eli uusi kone kuluttaa selvästi vähemmän kuin vanha.

Saimme Miss Elainen hyvälle paikalle Pakkahuoneen eteen. Selvitimme satamamuodollisuudet ja laitoimme sähköt kiinni. Uki on isoksi ja hyväksi satamaksi aika edullinen, kun paikka maksoi 19,- + sähkö 3,-.

Oli edelleen tosi kuuma, ja olimme kaikki nuutuneen hikisiä. Koska Kaupunginlahden vesi ei houkutellut uimaan, menimme kaikki viilentävään suihkuun. Kun tulin suihkusta, Tuffa pyöräili juuri paikalle. Olin jutellut hänen kanssaan puhelimessa ja hän kiinnostui ajelemaan Ukiin. Juttelimme ensin vähän aikaa veneessä, ja päätimme sitten lähteä johonkin syömään. Kävelimme muutaman korttelin päähän Gasthaus Pookiin. Siellä tarjottiin saaristolaispöytää: Erilaisia kaloja, salaatteja yms, lämmintä ruokaa lihoineen ja kaloineen sekä mansikkakakkua. 

Kuumuus vähän haittasi tarjoilua ja ampiaiset yrittivät häiriköidä syömistä (niidenkin mielestä omenamehu oli ihan parasta). Ruoka oli joka tapauksessa hyvää. Meillä oli ajatuksena mennä jälkiruoaksi syömään munkit Pakkahuoneelle, mutta kukaan ei jaksanut. Istuimme varjossa Pakkahuoneen terassilla juomassa cokista tai mehua. Sitten Tuffa lähti ajelemaan takaisin Kellahdelle.

Teimme vielä nopean iskun kauppaan: Veimme tyhjät pullot ja ostimme lisää omenamehua. Sitten kukaan ei enää jaksanut tehdä yhtään mitään. Poikien nukahdettua lähdimme Turkan kanssa tekemään vielä lenkin kaupungilla, sillä tuntui, että jaloille pitää saada liikuntaa. Vaikka kello oli jo puolenyön tietämissä, kävellessä tuli melkein hiki. Vaikka koko aika on ollut kuumaa, nyt paatti tuntui ensimmäistä kertaa tosi hikiseltä nukkumapaikalta. Pitäisi olla ilmastointi…

Kumlinge - Isokari 33 nm

Jäimme vielä sunnuntaiksi 29.7. Kumlingeen, sillä tuuli ja virta olivat voimissaan vielä aamullakin. Aika moni muukin katsoi parhaaksi pysyä paikoillaan. Joku purjevene meidän puolelta laituria lähti: Turkka oli jonkun toisen kanssa auttamassa rannasta köydellä pitäen keulaa suunnassa, ennen kuin he saivat poijun irti. Lähtö onnistui, mutta olisi kyllä ollut hankalaa ilman apua – tosin täytyy todeta pariskunnan olleen vähän hidas toimissaan. Vastaavalla tavalla olisimme mekin päässeet lähtemään, mutta emme sitten viitsineet, koska se olisi ollut vaivalloista. Menimme mieluummin uimaan.

Uimasta tultuamme keitimme kananmunia ja söimme lopun Hamnsundetista ostetusta saaristolaisleivästä. Sääli, että sitä ei saa lisää, se oli tosi hyvää!

Kun aikaa oli, lähdimme tutkimaan rannasta lähtevää luontopolkua. Ville oli tällä kertaa innostunut menemään ”reppuun” Turkan selkään: Hän pääsi matkustamaan Koskisilta lainassa olevaan patapum-kantoreppuun. Viimeksi puhuin patapumista, enkä repusta, eikä Ville halunnut pataan… Pitäisi aina huomata markkinoida asiat oikein. Villen asento repussa näytti mukavalta, ja Turkan mielestä sitä oli ihan hyvä kantaa.

Kävelimme luontopolkua kirkolle, sitten joimme eväspillimehut kaupalla (se ei ollut enää auki) ja kävelimme takaisin rantaan. Ville nukahti pian pillimehutauon jälkeen ja nukkui repussa rantaan saakka. Maksoimme seuraavan yön ja kysyimme, olisiko vapaita saunavuoroja. Varasimme saunan klo 19-20. Sitä ennen söimme paatilla wrappeja, eräänlaisia taco-rullia: Laitoimme väliin jauhelihan sijasta nötköttiä. Lisäksi oli maissia, salsaa, juustokastiketta ja salaattia. Tuli ihan hyvä ateria, ja kätevä paattioloihin, kun salaattia lukuun ottamatta kaikki ainekset ovat pitkään säilyviä, eivätkä tarvitse jääkaappia.

Sauna oli aika pieni ja alkeellinen, mutta kivalla paikalla sataman reunassa. Kiukaasta tuli hyvät, kosteat löylyt. Terassilta pääsi uimaan. Saunalla ei ollut suihkua, mutta hiekat tuli huuhdottua ja tukat pestyä vadeissa. Sauna oli ihan mukava ohjelmanumero.

Iltapalaksi pilkoin muutaman omenan ja nektariinin. Vårdö Närbutikin nektariinit olivat mehukkaita! Timo nukahti nopeasti hampaat pestyään, mutta Ville ei meinannut saada unenpäästä kiinni, ja hän keikkui hereillä vielä kymmeneltä.

Tuuli tyyntyi illaksi melkein kokonaan, ja virta paatin takana tyyntyi. Yhdeksän jälkeen alkoi sataa, välissä vettä tuli ihan reippaastikin. Ukkosta emme kuitenkaan saaneet niskaan.

Laitoimme kellon soimaan kuudelta maanantaiaamuna. Oli melko tyyntä, eikä sillan alta tuleva virta oli rauhallinen. Satama oli vielä täysin hiljainen, kun irrotimme köydet varttia vaille seitsemältä. Lähdimme kapeahkoa 2,1 metrin väylää pohjoiseen. Kahdeksalta nostettiin purjeet. Pääsimme ihan kivasti eteenpäin ja olimme kymmenen maissa Fiskön kohdalla. Laskimme purjeet ja kävimme satamassa katsomassa laituria ja rantaa. Laiturissa oli pari ruotsalaista purjevenettä ja joku moottorivene. Ankkuriin olisi mahtunut, kylkikiinnitykselle ei ollut tilaa. Otin pari kuvaa, ja jatkoimme matkaa. Satamapoukama oli suojainen ja laituri ihan siistinnäköinen eli siellä voi hyvin yöpyä joskus. Palveluja ei ole, ehkä puucee rannassa.

Nostimme purjeet uudestaan ja jatkoimme matkaa. Fiskön jälkeen piti miettiä, mihin loppujen lopuksi suunnataan. Päätimme jatkaa Isokarille ja käydä majakassa. Ville ei ollut siellä käynyt koskaan, me muut viimeksi vuonna 2011 (jolloin Elainella käytiin Reposaaressa asti).

Tuuli oli ihan myötäistä ajaessamme kohti Isokaria, ja laitoimme purjeet ”virsikirjaan”. Tarkkaan sai ajaa, ettei keula olisi läpsyttänyt, eikä vauhti nyt päätä huimannut – noin neljä solmua – mutta purjeet vetivät kuitenkin, ja laskimme ne vasta ihan Isokarin edustalla. Perillä olimme noin 15.15.

Isokarin laitureissa on kylkikiinnitys. Sisempi laituri oli täynnä (tai olisi siihen mahtunut, jos veneet olisivat olleet vähän tiiviimmin), mutta ulommassa ei ollut siinä vaiheessa ketään. Sen toiselle puolelle ajaa vesibussi, mutta sisempään reunaan saa kiinnittyä. Jäimme siihen, ja vähän myöhemmin siihen tuli pari muutakin venettä. Toisaalta sisemmästä laiturista lähti pois moottoriveneitä, vaihtuvuutta näytti olevan.

Majakkaan ei pääse kuin oppaan johdolla. Meillä oli kerrankin onni puolella: Kierrokset lähtivät joka päivä klo 16 eli ehdimme siihen juuri sopivasti. Tosin luulimme kierroksen lähtevän rannan vieressä olevalta kahvilalta, niin kuin viimeksi, ja nyt se lähtikin suoraan majakalta. Sinne tuli vähän kiire, mutta pääsimme ylös. Turkka kantoi Villen patapumissa ylös.

Maisema oli mahtava, edelleen. Majakka on hieno! Majakan lähellä olevia rakennuksia, majakanvartijan taloa yms oli kunnostettu sitten viime näkemän. Siellä, samoin kuin vanhassa luotsituvassa, on majoitusta. Pihalla oli kahvila, jossa söimme vadelmajäätelöpallot. Tuli syötyä jälkiruoka ennen pääruokaa.

Kävelimme luontopolkua takaisin rantaan. Ville ja Timo touhusivat vähän aikaa merirosvolaivassa. Se oli molempien mielestä tosi kiva. Taas yksi esimerkki siitä, miten pienellä mielikuvituksella ja vaivannäöllä saadaan kiva kohde aikaan, rahaa ei ole tarvittu paljon.

Paatissa keitin perunoita, ja tein jonkinmoisen kalakastikkeen kylmäsavulohesta. Ihan syötävää. Ville tosin söi neljä perunaa, eikä juuri yhtään kalaa, Timo taas kolme pientä perunaa ja paljon kalaa.

Ruoan jälkeen palloilimme vielä uudestaan rannassa. Oli tarkoitus kävellä kansallispuiston puolelle kallioille, joita majakan opastyttö kehui. Metsähallitus omistaa saaren, ja osa siitä kuuluu Selkämeren kansallispuistoon. Leikkimerirosvolaiva oli kuitenkin niin kiinnostava kohde, että emme päässeet sitä pidemmälle, eli ehkä huomenna sitten.