Kumlinge - Isokari 33 nm

Jäimme vielä sunnuntaiksi 29.7. Kumlingeen, sillä tuuli ja virta olivat voimissaan vielä aamullakin. Aika moni muukin katsoi parhaaksi pysyä paikoillaan. Joku purjevene meidän puolelta laituria lähti: Turkka oli jonkun toisen kanssa auttamassa rannasta köydellä pitäen keulaa suunnassa, ennen kuin he saivat poijun irti. Lähtö onnistui, mutta olisi kyllä ollut hankalaa ilman apua – tosin täytyy todeta pariskunnan olleen vähän hidas toimissaan. Vastaavalla tavalla olisimme mekin päässeet lähtemään, mutta emme sitten viitsineet, koska se olisi ollut vaivalloista. Menimme mieluummin uimaan.

Uimasta tultuamme keitimme kananmunia ja söimme lopun Hamnsundetista ostetusta saaristolaisleivästä. Sääli, että sitä ei saa lisää, se oli tosi hyvää!

Kun aikaa oli, lähdimme tutkimaan rannasta lähtevää luontopolkua. Ville oli tällä kertaa innostunut menemään ”reppuun” Turkan selkään: Hän pääsi matkustamaan Koskisilta lainassa olevaan patapum-kantoreppuun. Viimeksi puhuin patapumista, enkä repusta, eikä Ville halunnut pataan… Pitäisi aina huomata markkinoida asiat oikein. Villen asento repussa näytti mukavalta, ja Turkan mielestä sitä oli ihan hyvä kantaa.

Kävelimme luontopolkua kirkolle, sitten joimme eväspillimehut kaupalla (se ei ollut enää auki) ja kävelimme takaisin rantaan. Ville nukahti pian pillimehutauon jälkeen ja nukkui repussa rantaan saakka. Maksoimme seuraavan yön ja kysyimme, olisiko vapaita saunavuoroja. Varasimme saunan klo 19-20. Sitä ennen söimme paatilla wrappeja, eräänlaisia taco-rullia: Laitoimme väliin jauhelihan sijasta nötköttiä. Lisäksi oli maissia, salsaa, juustokastiketta ja salaattia. Tuli ihan hyvä ateria, ja kätevä paattioloihin, kun salaattia lukuun ottamatta kaikki ainekset ovat pitkään säilyviä, eivätkä tarvitse jääkaappia.

Sauna oli aika pieni ja alkeellinen, mutta kivalla paikalla sataman reunassa. Kiukaasta tuli hyvät, kosteat löylyt. Terassilta pääsi uimaan. Saunalla ei ollut suihkua, mutta hiekat tuli huuhdottua ja tukat pestyä vadeissa. Sauna oli ihan mukava ohjelmanumero.

Iltapalaksi pilkoin muutaman omenan ja nektariinin. Vårdö Närbutikin nektariinit olivat mehukkaita! Timo nukahti nopeasti hampaat pestyään, mutta Ville ei meinannut saada unenpäästä kiinni, ja hän keikkui hereillä vielä kymmeneltä.

Tuuli tyyntyi illaksi melkein kokonaan, ja virta paatin takana tyyntyi. Yhdeksän jälkeen alkoi sataa, välissä vettä tuli ihan reippaastikin. Ukkosta emme kuitenkaan saaneet niskaan.

Laitoimme kellon soimaan kuudelta maanantaiaamuna. Oli melko tyyntä, eikä sillan alta tuleva virta oli rauhallinen. Satama oli vielä täysin hiljainen, kun irrotimme köydet varttia vaille seitsemältä. Lähdimme kapeahkoa 2,1 metrin väylää pohjoiseen. Kahdeksalta nostettiin purjeet. Pääsimme ihan kivasti eteenpäin ja olimme kymmenen maissa Fiskön kohdalla. Laskimme purjeet ja kävimme satamassa katsomassa laituria ja rantaa. Laiturissa oli pari ruotsalaista purjevenettä ja joku moottorivene. Ankkuriin olisi mahtunut, kylkikiinnitykselle ei ollut tilaa. Otin pari kuvaa, ja jatkoimme matkaa. Satamapoukama oli suojainen ja laituri ihan siistinnäköinen eli siellä voi hyvin yöpyä joskus. Palveluja ei ole, ehkä puucee rannassa.

Nostimme purjeet uudestaan ja jatkoimme matkaa. Fiskön jälkeen piti miettiä, mihin loppujen lopuksi suunnataan. Päätimme jatkaa Isokarille ja käydä majakassa. Ville ei ollut siellä käynyt koskaan, me muut viimeksi vuonna 2011 (jolloin Elainella käytiin Reposaaressa asti).

Tuuli oli ihan myötäistä ajaessamme kohti Isokaria, ja laitoimme purjeet ”virsikirjaan”. Tarkkaan sai ajaa, ettei keula olisi läpsyttänyt, eikä vauhti nyt päätä huimannut – noin neljä solmua – mutta purjeet vetivät kuitenkin, ja laskimme ne vasta ihan Isokarin edustalla. Perillä olimme noin 15.15.

Isokarin laitureissa on kylkikiinnitys. Sisempi laituri oli täynnä (tai olisi siihen mahtunut, jos veneet olisivat olleet vähän tiiviimmin), mutta ulommassa ei ollut siinä vaiheessa ketään. Sen toiselle puolelle ajaa vesibussi, mutta sisempään reunaan saa kiinnittyä. Jäimme siihen, ja vähän myöhemmin siihen tuli pari muutakin venettä. Toisaalta sisemmästä laiturista lähti pois moottoriveneitä, vaihtuvuutta näytti olevan.

Majakkaan ei pääse kuin oppaan johdolla. Meillä oli kerrankin onni puolella: Kierrokset lähtivät joka päivä klo 16 eli ehdimme siihen juuri sopivasti. Tosin luulimme kierroksen lähtevän rannan vieressä olevalta kahvilalta, niin kuin viimeksi, ja nyt se lähtikin suoraan majakalta. Sinne tuli vähän kiire, mutta pääsimme ylös. Turkka kantoi Villen patapumissa ylös.

Maisema oli mahtava, edelleen. Majakka on hieno! Majakan lähellä olevia rakennuksia, majakanvartijan taloa yms oli kunnostettu sitten viime näkemän. Siellä, samoin kuin vanhassa luotsituvassa, on majoitusta. Pihalla oli kahvila, jossa söimme vadelmajäätelöpallot. Tuli syötyä jälkiruoka ennen pääruokaa.

Kävelimme luontopolkua takaisin rantaan. Ville ja Timo touhusivat vähän aikaa merirosvolaivassa. Se oli molempien mielestä tosi kiva. Taas yksi esimerkki siitä, miten pienellä mielikuvituksella ja vaivannäöllä saadaan kiva kohde aikaan, rahaa ei ole tarvittu paljon.

Paatissa keitin perunoita, ja tein jonkinmoisen kalakastikkeen kylmäsavulohesta. Ihan syötävää. Ville tosin söi neljä perunaa, eikä juuri yhtään kalaa, Timo taas kolme pientä perunaa ja paljon kalaa.

Ruoan jälkeen palloilimme vielä uudestaan rannassa. Oli tarkoitus kävellä kansallispuiston puolelle kallioille, joita majakan opastyttö kehui. Metsähallitus omistaa saaren, ja osa siitä kuuluu Selkämeren kansallispuistoon. Leikkimerirosvolaiva oli kuitenkin niin kiinnostava kohde, että emme päässeet sitä pidemmälle, eli ehkä huomenna sitten.