sunnuntai 31. elokuuta 2025

Kesän ja loman aakkoset

Tämän kesän "pitkä reissu" jäi hiukan tyngäksi, pidempään ja pidemmälle olisi ollut hauska ehtiä. No, vaihteeksi näin. Jäi haaviin silti uusia paikkoja, hölmöjä juttuja, hellettä, kylmää tuulta ja sadetta - paljon muisteltavaa. Tässä tämän kesän juttuja aakkosten muodossa.


A= Akateeminen vapaus = koulujen kesäloma. Kesälomaa voisi pidentää, syysloma on aika turha ja joululomaa voisi lyhentää. Sen sijaan kesälomien siirtäminen alkamaan vasta juhannuksesta on ideana samaa tasoa kuin hölmöläisten peiton jatkaminen toisesta päästä leikkaamalla. 

B =Biosfääri eli elinympäristö. Ville oli Korpoströmin junnulabrassa ja kysyi, mitä biosfääri tarkoittaa. Jäätiin ihmettelemään, miksi ei käytetä suomalaista sanaa elinympäristö, kun se tarkoittaa samaa ja on ymmärrettävä? 
B:n kohdalla voisi myös olla Buffalo, joka kuuluu kesään kuin ananas pizzaan.

C = Celsius-asteet. Kesällä niitä saisi olla yli 20. Kesäkuussa ja heinäkuun alussa oltiin 15 asteessa ja alle sen, heinäkuun puolivälissä sitten tuli hellettä. Keskiarvo hyvä.

D = Dali. Toisilla on vuokraveneitä, meillä oli vuokralaivakoira. Voisimme vuokrata saman uudestaan, vuokrakin oli käänteinen, kun sen mukana pitämisestä tarjottiin mm. pizzaa Najadenissa.

E = Eväät. Ihmisen ruokavalio tai mieliteot ovat yllättävästikin riippuvaisia säästä. Alkukesän kylmyydessä ja sateessa haimme lohtua suklaasta. Helteellä maistuvat limsa ja hapankorppu. Jäätelö toki kelpaa aina.

F = Finbo eli Timon leirilippukunta Satahangalla. Satahanka-leiri rytmitti tätä kesää, mitähän ensi vuonna on tiedossa? Mahdollisesti Momentum 9. - 17.7.

G = Gogland eli Suursaari. Kaihoisaa nähdä horisontissa saari, jonne ei pääse, ja jonne kuuluisi päästä. Kuvien perusteella se voisi olla vähintään Gotlannin veroinen matkailukohde.

H = Haapasaari. Kylä saaressa, kauppa, kioski - ei liikaa kaupallistettu, vaan perinteinen, aito saaristokylä.

I = Itäinen Suomenlahti oli yleisesti leppoisa paikka veneillä. Ei ruuhkaa satamissa ja uusia kohteita katsottavaksi.

J = Jussarö. Käytiin kaksi kertaa ja menisimme mielellämme joskus uudestaan. Hieno saari, jossa luulisi olevan enemmänkin turistipotentiaalia. Toisaalta rosoisuus on yksi valtti sekin, rikkinäiset kerrostalot ja hylätyt kaivosrakennukset kertovat omaa historiaansa.

K = Kotka. Yksi tämän kesän pääkohteista. Merikeskus Vellamon näyttelyt olivat mielenkiintoisia, erityisesti Kohtalona Ruotsinsalmi ja Muuminäyttely. Harmikseni en ollut lukenut Reino Komin Merellä ja muuallain -blogin kuvausta Kotkasta ennen museovierailua, ja jätimme Anni Laukan taidetta esitelleen näyttelyn katsomatta. Kuvien perusteella se olisi ollut hieno.

L = Loviisa. Kiva kaupunki Ulla-myrskyltä suojautumiseen, ja miksei muutenkin. 

M = Meriseuran saarikohteet. Otimme yhdeksi tavoitteeksi käydä tänä kesänä niissä kaikissa, ja se tavoite täyttyi. Aspholm ja Granö, vanhat tutut, tuli käytyä. Pennäs ja Korkiakari korkattiin. Varsinkin Korkiakari teki vaikutuksen, sinne mennään varmasti uudestaankin mooring-line-kiinnityksestä huolimatta.

N = Nagu. Nauvossa ja Hangossa käytiin, vain Maarianhamina jäi puuttumaan kultaisesta kolmiosta. Sinne siis ensi vuonna. Klockarbergin luolille emme ehtineet, eikä Nauvon kaikkia ravintoloita ole testattu. Kestomenestyjä satamasuosikkilistoilla siis.

O = Ooppera. Melkeinpä ainoa musiikin laji, jota ei meidän Spotify-listoilta löydy. Mahtaakohan joku tekoälyttömyys ihmetellä hyvin kirjavaa soittolistaamme? 

P = Pirttisaari. Yksi reissun yllättäjistä! Hyvä, suojainen satama, ja monta jännää vanhaa tykkiasemaa tutkittavaksi. Grillipaikkaa olisi myös voinut hyödyntää. Pitäisi useammin olla sopivaa grillattavaa mukana.

Q = QR-koodi. Yhä useammassa paikassa nähtävyyksien selitystekstejä löytyy planssien lisäksi tai sijasta QR-koodien takaa. Periaatteessa ihan hyvä systeemi, kun saa lukea tarinaa omasta kännykästään. Auringonpaisteessa lukisin silti mieluummin planssia. QR-koodin taakse tekstiä tulee helposti liikaa. Planssia tehdessä on mietittävä tarkemmin, mikä on oleellista ja miten sen esittää.

R = Rankki. Nyt on kaksi paikkaa, johon ei tee mieli uudelleen: Rankki ja Blidö.

S = Saunat. Useammassa on tänäkin kesänä löylyä heitetty. Ikimuistoisin, tosin ei niin hyvällä tavalla, koettiin Elisaaressa. "Mokomaki hikimaja" ei heti unohdu, joten ei tarvitse varata toista kertaa. Pähkinäisten ja Stenskärin saunat taas ovat kesäsaunojen parhaimmistoa.

T = Tuhkuri, Jukka: Jään voima. Helteellä luettu kirja polaarisankari Ernest Shackletonista ja hänen laivansa Endurancen kohtalosta upota Weddellinmerellä, Etelänavalla, sekä kansainvälisen tutkumusretkikunnan matkasta 2022, jolloin he löysivät Endurancen hylyn. Jukka Tuhkuri on jäätutkija Helsingin yliopistossa. Hieno, kansantajuinen kirja, jossa liikuttiin kahdessa aikatasossa kertoen Shackletonin elämästä ja tutkimusretkistä, sekä nykyajan jäätutkimuksesta ja Endurancen etsinnästä. Ensurancesta oli saatu hienoja kuvia robottisukellusveneellä. Jäätutkimus on jännää sekin: ilmastonmuutokset myötä jäästä tulee aiempaa lämpimämpää, märempää, eikä se välttämättä ole jäänmurtajille helpompaa, päinvastoin.

U = Ulko-Tammio oli tämän reissun itäisin kohde. Lähemmäs Venäjää ei ole tarvis mennä.

V = Vallisaari. Aleksanterinpatteri taidenäyttelyineen oli käymisen arvoinen. Silti ehkä seuraavalla kerralla Suomenlinnaan, on siinä ihan oma juttunsa. 

X = X-yachts. Hienoja tanskalaisia veneitä. Timo ei taida tietää, haluaisiko mieluummin X:n vai Swanin. Parempi siis yrittää löytää aluksi vaikka hyvä H-vene.

Y = BYön melkein alkaa Y:llä. Hieno, suojainen laguuni.

Z = Zombi. Harvinainen itäisellä Suomenlahdella. Ei tavattu yhtään.

Å = Åland eli Ahvenanmaa jäi käymättä kokonaan. Ensi kesän listassa on monen muun lisäksi Maarianhamina (Villen vaatimus, koska siellä on Pommern ja Mariebad), Enklinge ja Vargata.

Ä = Älämölö. Emme törmänneet mölyyn tai muuhun häiriökäyttäytymiseen missään. Emme toivottavasti aiheuttaneet sitä itsekään (ainakaan paljon).

Ö = Öölanti on kaunis saari, sanottiin vanhoissa muistipelikorteissa. Pitää paikkansa. Ei käyty tänä vuonna, josko ensi vuonna? Byxelkrok ja Borgholm olisi hauska nähdä uudestaan, ja paljon muuta Öölannista on kokonaan näkemättä. 
Tähän vosi huijausmainita myös PorsÖn, joka oli kiinnostava, rauhallinen vanha armeijasaari T55-panssarivaunuista peräisin olevine deaktivoituine tykkeineen. Bonuksena myös paljon metsämansikoita ja kantarelleja!


lauantai 30. elokuuta 2025

Karppi kaupassa ja muuta kivaa

Kotkan Maretariumissa myytiin hauskaa kirjaa: Karppi kaupassa, kirjoittaneet Sanna Vainikainen ja Sakke Yrjölä. Oivaltavia, hassuja ja mieleen jääviä runoja, joissa kalojen persoonat tulevat esille. Olisi oikeastaan pitänyt hankkia se paatin kirjastoon. Se jäi tekemättä, mutta lainasimme opuksen vielä reissun jälkeen Hirvensalon kirjastosta. Suositus kalarunoille!



Hauki miettii jahtia

Hauki miettii jahtia

se pitää kaislikossa vahtia.

Sammakko vai myyrä?

Mitähän tahtoisin syödä?

Toukkia vai matoja?

Turhan pieniä paloja

ja vesilinnun poikasta

en tänään kyllä varasta.


Särkirouvan painajainen

"Näin hirveää painajaista,

kalastajat tulivat maista.

Ne oppivat jauhamaan meidät pulliksi!

Oppivat käärimään fileet rulliksi,

värjäämään joka rullan pääsiäistrulliksi."


Siinäpä olikin särkiherralla työ:

"Ei ne meitä syö,

ei siinä ole mitään järkeä.

Niille vain lohi on tärkeä.

Me ollaan särkiä,

mitättömiä ja märkiä.


Nuhainen kuha

Ihailin kuhaa,

joka poti nuhaa.

Nenäliina evässä

se laahusti leväss.

Ikenissä tikarit

ja vitriinissä pikarit,

vaan hajuaisti hukassa

ja sipulia sukassa.


Ahven

Voisin vaikka vannoa,

lusikalla mangoa

otti ahvenpoloinen,

rakastuneen oloinen.


Pian alkoi pärskyä,

kiemurrellen tärskyä,

hyppäs veteen takaisin

pyrstöllänsä lakaisten.

tiistai 5. elokuuta 2025

Turku - Nauvo - Turku 21 + 20 = 41 nm

Jonkinmoisen lähtökitkan jälkeen suuntasimme Nauvoon katsomaan s/y Voodoo Ladya ja sen miehistöä. Vähän laiskotti mennä edestakaisin Airistoa, mutta kivalta tuntui päästä taas liikkeelle, kunhan sinne asti päästiin. Aamupäivä oli jo pitkällä irrottaessamme köydet 10.40. 

Tuuli oli melko vastaista. Nostimme purjeet vasta 11.55 päästyämme Erikvallan nokan kohdille, ja aloimme kryssiä Airistoa alas. Kohtuullisesti Miss Elaine kulki, päästiin 6-7 solmua ja pääsimme muutamalla vendalla lähelle Nauvoa. Dali ei oikein tykännyt veneen keikkumisesta, ja rauhoittui paremmin vasta, kun olimme nostaneet purjeet. Kryssissä vene kulki melko kallellaan, mutta se ei koiraa niin paljon haitannut - varsinkin kun piilotti päänsä Villen selän taakse ja Ville rapsutteli ja oli lähellä turvana.

"Olen ihan turvassa, kun pää on piilossa", ajatteli Dali.

Vinossa mennään, niin kuin näkyy

Ei hassumpi keli! Shortseissa tarkeni, vaikka tuuli oli vastaista.


Ajoimme Seilin länsipuolelta ja laskimme purjeet klo 14 Stora Sådikin kohdalla. Siitä sitten vaan ajeltin Nauvon vierasvenesatamaan. Satamapoika kyseli laiturilla, halutaanko poijuun vai aisaan, ja ohjasi meidät sitten pitkän laiturin reunaan poijuun. Kiinnityimme siihen 14.45.  Janne tuli juuri samoihin aikoihin vesijetillä mökiltä takaisin, ja Ulla, Vilma ja Verneri olivat Voodoo Ladyn kannella. Ville ja Eva tekivät nopean lenkin Dalin kanssa rannassa, ja sitten menimme kaikki Voodoo Ladyyn. Dali pääsi taas oman laumansa pariin. Olisi kiva tietää, mitä pieni koira miettii, kun löytyy taas tutut ihmiset, mutta ihan eri veneessä kuin ennen :)

Emme olleet syöneet matkalla kuin sekalaisia korppuja yms, joten kahvit ja voileivät olivat paikallaan. Voodoo Ladyssa tehtiin vielä vähän etätöitä, ja Vilma ja Verneri valmistautuivat palaamaan Turkuun - he olivat olleet Voodoo Ladyn matkassa Maarianhaminasta saakka. Ulla, Janne ja Akseli toivat Voodoo Ladyn Saksan Greifswaldista Suomeen noin kolmessa viikossa eli aika reipasta tahtia. Akseli oli jo ehtinyt lähteä Lempäälään, siellä koulu alkaa keskiviikkona, Turussa vasta torstaina.

Syötyämme ja majoituttuamme palasimme Voodoo Ladyyn tutustumaan siihen paremmin. Komea on vene! Ei tarvitse paljon nöyrtyä, seisomatilaa riittää joka paikassa, lokeroita tavaroiden säilytykseen on reilusti, kaikissa kolmessa hytissä on hyvin tilaa kahdelle nukkujalle ja veneessä on monenlaista automatiikkaa ja apuvälineitä keulapotkureista astianpesukoneeseen. Skoolattiin Voodoo Ladyn kunniaksi & toivotettiin sille hyviä seilausreissuja!

Miss Elaine Nauvon rannassa

Voodoo Lady oli samassa laiturissa aisapaikalla

Iso ja komea vene - korkeutta, pituutta ja leveyttä riittää

Pojat toivoivat pääseväänsä Najadeniin pizzalle, ja suuntasimme sitten sinne koko porukka. Hyvältä pizzat maistuivat ja terassilla oli kiva jutella - lämmintä edelleen, mutta ei liian kuuma. Jatkoimme iltaa vielä juttelemalla lisää Voodoo Ladyssa, puoleen yöhän saakka - Ville tosin lähti Miss Elaineen "nukkumaan" (käytännössä ensin katsomaan puhelinta ja sitten lukemaan kirjaa) jo vähän aikaisemmin.

Yöllä satoi pariin kertaan aika rankasti. Tiistaiaamulla tuuli vähän enemmän kuin oli ennustettu ja sää oli sateinen. Useampi pilvi avasi hanat Nauvon kohdalla. Suunnittelimme lähtevämme takaisin Turkuun vasta iltapäivällä, sillä sateiden piti mennä ohi ja tuulenkin vähän rauhoittua - aamupäivällä Fagerholmilla puuskalukema oli parhaimmillaan melkein 22 m/s ja Rajakarillakin 19 m/s.


Synkkiä pilviä Voodoo Ladyn takana

Aamupäivä kului lueskellen ja lojuen veneellä. Sadekuuroja tuli tiheään, joten ei huvittanut lähteä yhtään mihinkään. Emme viitsineet lähteä edes lounaalle rantaan, vaan kokkasimme veneessä uunimakkarat ja paistoimme niiden kaveriksi kananmunia. Vasta kahden maissa alkoi kirkastua. Lähdimme hakemaan jälkkärijäätelöt kaupasta. Menimme viemään jätskit myös Voodoo Ladyyn. Ulla vaan oli harmillisesti palaverissa ja sai jäätelönsä vähän myöhemmin. Hän sanoi käyneensä Dalin kanssa aamulenkillä, ja takaisin tullessa Dali oli pysähtynyt laiturilla Miss Elainen kohdalle vinkumaan haluten tulla sinne :) 

Lähdimme Nauvosta takaisin Turkuun 15.50. Nyt oli jo ihan aurinkoista, hyvä niin! Ajelimme kapeaa väylää Seilin länsipuolelta ja nostimme isopurjeen 16.35 Päiväluodon kohdalla. Laitoimme siihen varmuuden vuoksi yhden reivin, koska tuuli oli edelleen navakkaa, 9-10 m/s. Tuuli oli etelässä eli niin myötäistä, että emme ottaneet keulapurjetta ulos läpsymään ollenkaan. Voi olla, että reivi oli turha, vaikea sanoa - ihan hyvin Miss Elaine kulki, noin 6-7 solmua, ja ehkä ohjaaminen oli helpompaa hiukan pienemmällä purjeella. Meno oli mukavan leppoisaa, Dalikin olisi varmaan tykännyt, kun ei pahemmin keikkunut. 

Nauvon laituria. Korkeimmalta näyttävä masto on Voodoo Ladyn. Viereisen tumman Dehlerin masto tavoittelee kyllä samoja korkeuksia.


Laskimme purjeet Pikku-Pukin kohdalla 18.50 ja ajelimme kotilaituriin kiinnittyen siihen 19.25.

Kuuntelimme kotona keittiön pöydän ääressä kaksi viimeistä osaa JVG - voitolla yöhän -draamasta. Huomenna onkin sitten poikien viimeinen kesälomapäivä, sillä koulu alkaa torstaina.




perjantai 1. elokuuta 2025

Korkiakari - Lauttaranta 22 nm

Kaunis ja lämmin aamu, mutta ei kuitenkaan tukahduttavan kuuma. Kaikki nukkuivat hyvin! Dali, Ville ja Turkka kävelivät aamulenkin saaren "peikkopoluilla". Dali keräsi rapsutuksia myös naapuripaattien väeltä. Ville ja Eva ehtivät uimaan veneen perästä ennen kuin laitettiin paatti lähtövalmiiksi ja irrotettiin köydet 10.30.

Dali löysi lenkillä kostean sammalikon, johon se lätsähti lepäilemään


Pojat laittavat Dalille lenkin jälkeen pelastusliivit, jotta saadaan koira veneeseen

Korkiakarin rantaa


Saunan ja uimalaiturin puoleinen ranta

Suuntasimme Airistolle, sillä Timon piti olla ennen kuutta Satavan Heinännokan partiosatamassa. Hän oli lupautunut gastiksi Merisudelle tarpojien viikonloppupurjehdukselle. Tämä pesti hiukan sotki meidän omaa reissaamistamme, ilman sitä olisimme suunnanneet vähän pidemmälle. Olimme varautuneet pudottamaan Timon Heinänokkaan ja jatkamaan vielä johonkin (Timolla oli makuupussi sun muut tavarat mukana). Toinen vaihtoehto oli ajaa Lauttarantaan ja viedä Timo autolla. Punnitsimme näitä mahdollisuuksia: mihin tänään menisimme, mitä ehtisimme tehdä... Merisuden paluu sunnuntaina aikaistui aamupäivälle, Timo olisi sunnuntaina jo ennen klo 11 Heinänokassa. Totesimme, ettemme oikein ehdi veneellä juuri mihinkään, ennen kuin pitää taas olla Heinänokassa, ja ajelimme kotirantaan. Olimme Lauttarannassa 14.40. Semmoista se on, kuvittelimme, että meillä on viikko aikaa purjehtia ennen koulujen alkua - no, olisi ollutkin, mutta ei monella veneellä yhtä aikaa.



Airistolla on nyt viikonloppuna ja ensi viikolla (2-9.8.2025) 8mR-veneiden kisat. Niitä pyöri Airistolla harjoittelemassa tai fiilistelemässä. Hienoja veneitä!

Pakattiin siis taas kerran kamat paatista ja ajettiin kotiin. Ehdimme sopivasti grillaamaan makkarat ja halloumia coleslawn ja salaatin kera ennen kuin Turkka heitti Timon autolla Heinännokkaan. Samalla reissulla Ville ja Eva kävivät Ekvallan rannasta uimassa.