Satamapäivä Vaxholmissa

Sunnuntaipäiväksi oli tiedossa jatkuvaa sadetta puolenpäivän jälkeen aina iltayöhön asti, ja siksi suunnitelmana oli vihdoin tutustua Vaxholmin linnoitukseen ja siinä olevaan museoon. Museo avataan klo 12.00 ja ensimmäinen laiva saarelle lähtee 11.25. Aamumme alkoi siksi kohtuullisen rauhallisesti. Lisäksi ilmeni, että flunssa veti Evan punkan pohjalle, eikä hän jaksanut lähteä museoreissulle lainkaan. Kun oli jo vetänyt muutaman päivän Buranan voimalla, tuli raja vastaan.

Kolmikkomme oli m/s Korsön-laivan ensimmäisellä vuorolla ja ehdimme hyvin kiertää linnoituksen muurien ulkopuolelta ennen museon aukeamista. Kustaa Vaasa rakennutti ensimmäisen Tukholmaa suojaavan puolustusrakennelman Waxholmin linnoitussaarelle vuosina 1549-1558, ja se korvattiin nykyisellä kastellilla 1833-63. Kastelli oli kuitenkin useiden muiden linnoitteiden tapaan vanhentunut jo valmistuessaan. Kastellia täydennettiin useilla muilla puolustusrakennelmilla lähialueiden laivaväylien varrella. Toisin kuin monet muut linnoitukset, investointi Waxholmiin ei mennyt kokonaan hukkaan, ailla se on kahdesti estänyt vihollisjoukkojen etenemisen Tukholmaan: tanskalaiset 1612 sekä venäläiset 1719. 

Aseistuksen ja muun teknologian kehityksen seurauksena rannikkopuolustus siirtyi kauemmas ulkomeren suuntaan, lopulta avomeren reunamille, ja Vaxholmin linnoituslinjan merkitys väheni olennaisesti. Waxholmin kastelli jäi 1877 jälkeen rannikkotykistön koulutus- ja hallintokeskukseksi, kun  rannikkotykistön painopiste siirtyi Oxdjupetin väylän varteen Oscar-Fredriksborgin linnoitukseen. Kastelli on vuodesta 1964 toiminut linnoitusmuseona. Se esittelee linnoitusta vuoden 1854 asussa sekä antaa kattavan kuvan rannikkotykistön ja rannikkopuolustuksen kehittymisestä 1500-luvulta aina nykyiseen Nato-aikaan asti. Lisäksi meitä kiinnosti pari erikoisnäyttelyä, jotka kertoivat eläinten käytöstä sotatoimissa sekä rannikköjääkäreistä nykypäivänä. Myös lapsille on tarjolla "Kalle Kanonkulan" ystävineen järjestämää pientä puuhaa museokierroksen aikana.

Linnoitusta ympäröiville muureille ja vallituksille oli koottu edustava määrä rannikkopuolustuksen tykkejä ja muita aseita, joita poikien oli kiva räpeltää. Pienikin liikkuva osa aseessa herättää riemua, varsinkin jos siihen vielä liittyy kitinää tai kolinaa... Aseiden vierellä oli myös melko yksityiskohtaiset esittelytekstit.

Tämä tykki on samanlainen kuin Siaröfortet:issa

Tämän jötikän kuulakasassa asustaa Kalle Kanonkula

Sisällä museossa tapasimme ensin nykyajan taistelusukeltajan sekä rannikkojääkärin.

Erikoisnäyttely "Djur i krig" esitteli eläinten käyttöä sotatoimissa, esimerkiksi 1940-luvulla Ruotsissa toiminutta hylkeiden koulutusasemaa (tästä on blogissa ollut puhetta joskus ennenkin, kun ajeltiin läheltä museoksi muutettua koulutusasemaa) sekä kirjekyyhkyjen käyttöä 1920-luvulla. Dokumentissa hylkeitä koulutettiin esimerkiksi viemään vieraaseen sukellusveneeseen merkkipoijuja tms, joiden avulla voitiin seurata sen liikkeitä. 

Kirjekyyhkyjen käyttö on ollut kauan tunnettua ja yllättävän luotettavaa. Toki auttamattoman hidasta ja myös yksisuuntaista, kun kyyhkyt osaavat vain takaisin kotilakkaansa. Toisaalta niiden hakkerointi on vaikeaa. Myös muita eläimiä on yritetty kouluttaa salaisiin hommiin, kuten kissoja, hunajamehiläisiä, rottia, oravia jne. Delfiinejähän on menestyksellä koulutettu myös sotaisempiin toimiin. Perinteisempiä sotilaseläimiä ovat tietenkin koirat sekä hevoset. Niillä voi olla joissakin tilanteissa hyvinkin merkittävä rooli. 

Tässä on kuvattu esim. CIA:n Acoustic Kitty -projektia 1960-luvulla.

Varsinainen pysyvä näyttely kuvaa Waxholmin linnoituksen kehitystä, siitä kuvia alla.

Vaxholmin linnoitus 1600-luvun puolivälissä

Vuoteen 1719 mennessä linnoitus oli kasvanut merkittävästi ja sen ympärille on rakennettu muurit.

Museossa oli useita hyvin tehtyjä pienoismalleja Waxholmin sekä samaan linnoitusketjuun kuuluvien muiden kohteiden kehityksestä. Samoin merkittäviä taisteluita kuvattiin kiinnostavasti, kuten vuoden 1719 taistelu venäläisiä vastaan 

Venäläinen kaleeri 1719 taistelun aikaan.

Linnoituksen komentajan työhuone. 

Vaxholmin kastelli 1850-luvulla, suunnilleen nykymuodossaan

Myös Siaröfortet löytyi pienoismallina

Rannikkopuolustukseen on kuulunut 1800-luvun alusta asti olennaisena osana miinoitus, jota museossa esitellään hyvin perinpohjaisesti sekä kuvin että esinein: muun muassa Ruotsin vanhin säilynyt ja tiettävästi ensimmäinen miina vuodelta 1831 on mukana näyttelyssä. Miinat ovat edelleenkin merkittävä osa merialueiden puolustusta ja niitä kehitetään jatkuvasti.

Kuulosuunnin vuodelta 1927 oli jännä laite. Sillä pyrittiin havaitsemaan lentokoneet mahdollisimman ajoissa, jotta ilmatorjunta olisi valmiina torjumaan ne. Näitä oli käytössä vielä toisen maailmansodan alussa, kunnes tutkatekniikka korvasi ne.

MS Prinsessan Desiree oli normaaliaikana autolautta, mutta voitiin nopeasti muuttaa miinalaivaksi. Kylmän sodan aikana kaikki tarpeellinen sotakalusto oli varastoituna ja sodanaikainen miehistö jatkuvasti koulutettuna. Ruotsin laivastolla oli parikymmentä tällaista "apumiinalaivaa" omien alustensa lisäksi.

Kastellin kellarissa oli vielä linnoituksen arkielämää esittelevä osa, jossa oli mm. keittiö, pesula, leipomo, koulun luokkahuone sekä kauppapuoti. Puoti oli erityisesti poikien mieleen monenlaisine tavaroineen, jotka olivat kivasti aidonoloisia eikä vain leikkitavaroita, vaikka puoti olikin lapsille suunnattu. 

Pesutupa

Linnoituksessa toimi myös koulu

Kaiken kaikkiaan mieleen jäit kastellin hienot rakennukset ja museon monet kiinnostavat esineet. Ruotsinkielinen aineisto tietysti rajoitti poikien museokokemusta - Timo olisi kaivannut enemmän englanninkielisiä tekstejä, joita hän pystyisi jo lukemaan aika sujuvasti. Villelle taas pitää asioita selittää enemmän, eikä kiinnostus kuitenkaan riitä ihan joka detaljiin... Kiinnostavaa sisältöä oli kuitenkin molemmille riittävästi!

Linnoituksen torniin pääsi kiipeämään. Sinne johti 130 askelmaa!

Takaisin tulossa lautassa. Satoi.

Palasimme sataman puolelle sateessa, ja päätimme kokeilla rannassa olevaa Boulangerie-konditoriaa. Se oli kiva ja selvästi suosittu paikka, ja tarjolla oli monenlaista hyvää, pääsi siis jatkoon.

Satamahuomautus: Toinen naapurimme lähti ja uusi naapuri tuli laituriin keula edellä, joten saimme keulatikkaat sopimaan paikoilleen. Sadekelin takia ostimme myös 7 tuntia sähköä, jotta saimme hyvillä mielin laittaa lämppärin kuivattamaan venettä. Waxholmissa sähkö ostettiin nettisovelluksella tunti- tai vuorokausihinnalla. Tällaista systeemiä ei ole tullut vielä muualla vastaan.

Siaröfortet (Kyrkogårdsö) - Vaxholm 14 nm

Yöllä alkoi tuulla aika kovaa lännestä eli ihan sivusta meihin nähden. Ihmettelin outoa ääntä, ja Turkka heräsi ihmettelemäään samaa. Loiskinta kuului vesi- ja polttoainetankeista, eli ei mitään vaarallista. Turkka kävi kuitenkin laittamassa varmuuden vuoksi vielä toisen köyden keulaan. Nukuttiin aamuyö hiukan "koiranunta".

Aamulla tuuli edelleen niin kovaa sivusta, että emme halunneet yrittää lähtöä, varsinkin kun viereen suojan puolelle tuli vielä eilen myöhään illalla purjevene, seuraava Hallberg-Rassy. Lähdimme aamupalan jälkeen tekemään uuden saarikierroksen. Kävimme katsomassa 1800-luvulta peräisin olevaa kolerahautausmaata, josta ei ollut jäljellä paljon muuta kuin kyltti. Kyrkogårdsön on saanut siitä nimensä. Siaröfortet on alun perin pitänyt sijoittaa Siaröön, ja vaikka suunnitelmat paikan suhteen muuttuivat, nimi säilyi. Kävelimme polkua alas rantaan vanhalle laivalaiturille, ja löysimme matkalta kesän ensimmäiset mustikat! Monet olivat aika pieniä, on ollut kuivaa, mutta kypsiä ja ihan maistuivat mustikalta. 

Mustikoita!

Ville luukussa, olisiko ollut jotain varusteita varten, eikä jalkaväen lepokolo...

Piikkilankaesteitä on jäljellä rannoilla, tiettävästi nämä ovat viimeiset Ruotsissa säilyneet piikkilankaesteet.

Saarella kulki lampaita vapaana. Kanojakin olisi pitänyt olla, mutta niitä emme nähneet.

Ravintolan luona kyltti kertoi lounasta olevan tarjolla 12-15. Mietimme sitä hetken, mutta emme käyneet edes katsomassa, mitä lounas mahtaisi olla, sillä olisimme mieluummin halunneet liikkeelle. HR oli juuri lähdössä palatessamme venelaiturille. Aika hankala oli heidänkin lähtönsä, keulassa olisi ainakin saanut olla pidempi köysi apuna. Heidän keula-ankkurinsa osui vähän viereisen moottoriveneen keulaan, luultavasti kumpaankaan ei sinänsä sen kummempaa jälkeä tullut. Nyt meidänkin olisi helpompi lähteä, kun HR oli poissa tieltä.

Laitoimme Miss Elainen lähtövalmiiksi: pressu pois, tavarat kunnolla paikoilleen, keulaan pitkä köysi. Sitten kuitenkin mamoilimme. Odotimme sopivaa hetkeä lähteä puuskien välissä, ja tuuli tuntui välissä vain yltyvän. Timo uskoi osaavansa ajaa rannasta pois, mutta Turkka epäili voimiaan poijun kanssa. Vetkutimme kaksi tuntia (!), kunnes kaikki olivat vihaisia ja nälkäisiä. Pienimuotoisen (hieman äänekkään, rannassa ei kyllä ollut ketään kuulemassa) sananvaihdon jälkeen päätimme mennä lounaalle, ja katsoa sitten tilannetta uudestaan paremmilla verensokeriarvoilla.

Lounaaksi löytyi possupihviä Turkalle ja Villelle, nieriää Evalle ja tulisia kanansiipiä Timolle. Totesimme tasapainon vaativan vielä jälkiruoankin, ja ne olivat kyllä tosi hyvät: mutakakkua Timolle ja Villelle, omenapiirakkaa jäätelöllä Evalle ja mutakakkujäätelöpallo & kahvia Turkalle. 

Nieriää

Omenapiirakka-annos oli tosi iso ja hyvä. Siitä riitti hiukan jaettavaa Timollekin.

Mutakakkua (hyvin suklaista), kerma-rahkavaahdolla, nams

Ruoan jälkeen palattiin veneelle, tehtiin toimintasuunnitelma, odotettiin rauhallisempi hetki ja lähdettiin. Tuuli oli jonkin verran laantunut ihmettelymme aikana. Nyt homma toimi kuin junan vessa, Timo ajoi hienosti ja kaikki muutkin hoitivat hommansa kuin kellokoneisto. Lähdimme lopulta 16.20.

Siaröfortetin vieraslaituri. Kylkikiinnityslaiturit sivuilla, välissä poijuja.

Kyrkogårdsön jää taakse. Linnoitus näyttää aika tavalla kalliolta kauempaa.

Jo melko lähellä Vaxholmia joku kryssi yksinään vastatuuleen. Aika reipasta! Kova homma tehdä vendoja yksin, kun vene ei ollut erityisen pieni.

Ajelimme koneella kohti Waxholmia. Päätimme tuuliennusteiden vuoksi suosia sisempää väylää etelän suuntaan, sillä seuraaviksi päiviksi luvataan taas kerran vastaisia ja aika kovia tuulia. Saa nähdä, oliko hyvä valinta. Vaxholmissa on yövytty pari kertaa, mutta ei ole joko ollut aikaa ja sadekeli ei ole mahdollistanut linnoituksen tutkimista. Se otettiin nyt ohjelmaan. Matka ei ole kovin pitkä. Turkka varmisteli puhelimitse satamakapteenilta. löytyykö lauantai-illalle vielä paikka. Nyt oli kuulemma täyttä, mutta hän oletti päiväkävijöitä olevan niin paljon, että paikka kyllä vapautuu, ja pesupaikalle pääsee, jos mitään muuta ei ole. Siitä meillä on jo kokemusta vuodelta 2019... Hän kehotti soittamaan uudestaan, kun ollaan lähellä, niin hän tulee näyttämään paikan. Näin tehtiin. Ystavällinen tyttö ohjasi meidät kahden muun suomalaisveneen väliin. Päädyimme mooring lineen, ekaa kertaa ikinä. Olemme suhtautuneet niihin vähän epäilyksellä, mutta aika kivasti vene siihen meni. Timo ajoi kohtuullisen kapeassa välissä hienosti. Turkka kalasti mooring linen, joka oli ihan siisti, mutta yllättävän raskas. Olimme rannassa klo 19.00. Keula jäi vähän korkealle, sillä emme voineet laittaa keulaportaita, koska toisella puolella perä laituriin kiinnitetyn veneen köydet olivat sen verran leveästi. Onneksi Ville on hyvä kiipeilijä.

Vaxholmin laiturissa

Vaxholmissa tehdään aika isoa laituriremppaa. Polttoaineen myyntikin oli siirtynyt eri kohtaan tämän vuoksi.

Remonttialueen aitaan oli laitettu ikkunoita.

Vaxholmin kastelli

Vaxholm näyttää olevan kiva pikkukaupunki. Paljon taloja on tehty puusta, koska valtio omisti maan, ja kaupunki piti tarpeen mukaan voida hävittää nopeasti. Vasta 1912 sai rakentaa kivitaloja.

Käytiin satamakonttorissa maksamassa ja jatkettiin pienelle satama- ja kaupunkikierrokselle. Katselimme salmen toisella puolella olevaa linnoitusta, kivoja vanhoja puutaloja ja kävimme Coopissa hakemassa aamuksi sämpylät.