keskiviikko 19. kesäkuuta 2024

Pähkinäisissä

Runosuoni ei nyt sykkinyt parempaa otsikkoa, kun Pähkinäisissä ei pahemmin pähkitty, ratkaistu pähkinöitä - no, ehkä oltiin sitten ihan pähkinöinä. Ville ainakin, kun taas tuli ahvenia. 

Otimme melko hitaan aamun, ja nukuimme kaikessa rauhassa yli kahdeksaan. Aamupalan jälkeen Ville lähti heti onkineen laiturille. Ensimmäinen ahven olikin ongessa melkein samantien. Neljä ahventa pääsi uimaan ämpäriin. Päivän edetessä kala ei enää syönyt, ja Ville päätti pitää tauon ja jatkaa iltapäivällä uudelleen.

Järjesteltiin tavaroita paremmin paikoilleen. Meripunkka styyrpuurin puolella salongissa on yleensä aina ollut viritettynä auki, ja sitä on käytetty tavarahyllynä. Nyt päätimme kokeilla, voisiko se ollakin pois, jolloin sohvalla on mukavampi istua. Kun meripunkka onkin alasohvan selkänoja, sen taakse sai myös kätkettyä kevyen petauspatjan, jonka voi halutessaan levittää sohvalle, jos on tarve nukkua salongissa. Keulassa voi joskus helteellä tulla aika kuuma, joten haluttiin parempi mahdollisuus vaikkapa Timolle nukkuaö salongin puolella. Silloin meripunkka pitää tietysti laittaa paikoilleen. Kauden lopulla voi sitten raportoida, miten uusi järjestys toimii, ja tuliko tarvetta salongissa nukkumiseen.

Keväällä huomattiin, ettei käsikäyttöinen pilssipumppu toiminut. Vanhat ja hapertuneet kumiosat piti vaihtaa. Turkka hoiti homman kuntoon "pumpun korjaussarjalla". Testattiin, ja nyt toimii taas.

Iltapäivän puolella laiturin toiselle puolelle tuli isohko moottorivene, jonka pariskunta oli myös innokkaita kalastajia. Ville ja "moottoriveneen täti" kalastivat vierekkäin. Tädillä oli nyt parempi kalaonni, mutta sai Villekin kolme ahventa lisää. Annoimme heille vähän sinolia keittimeen, ja siitä palkaksi he fileoivat Villenkin ahvenet. Ihan ruodottomia fileitä tuli! Jotkut kyllä aika pieniä - pienestä ahvenesta on vaikea taiteilla isoa filettä.

Kaloista ei tullut tällä kertaa otettua kuvaa. Ahvenet leivitettiin ruisjauhoilla ja keitettiin niiden kaveriksi kesän ekat uudet perunat, sipulikastiketta ja pieni kukkakaali. Sekä perunoita että kalaa olisi mennyt enemmänkin, hyviä olivat!


Kalaa olisi syönyt enemmänkin. Toivottavasti kala syö jossain seuraavassakin paikassa!

Varasimme saunan klo 18-19. Olemme olleet Pähkinäisissä monta kertaa aiemminkin, mutta saunassa ei ole käyty - paitsi Turkka joskus kaveriporukan kanssa. Saunaa on kehuttu, ja voimme yhtyä kehuihin! Tilava, toimiva ja nätti sauna lähellä rantaa. Ville ja Eva kävivät kastamassa uimalaiturilta varpaansa. Kylmä vesi ei houkutellut uimaan. Saunan terassille aurinko paistoi, ja siinä oli mukava vilvoitella saunajuomia nauttien.

Saunaranta

Sauna ja saunan terassi



Valoisa ja kiva sauna!

Saunan jälkeen kerättiin kassiin makkarat, sinappia, paahdettua sipulia (Timo keksi haluta purkin mukaan, ihan hauska lisuke), coleslawta ja pahvilautaset, ja suunnattiin grillipaikalle. Edelliset grillaajat olivat juuri lähdössä, ja heiltä oli jäänyt hyvä hiillos. Pähkinäisissä on reilusti polttopuita tarjolla niin saunalla kuin grillipaikallakin, ja kirveskin löytyi. Turkka hakkasi puita hiukan pienemmäksi, eikä niitä paljon tarvittu, kun alla oli jo hyvä hiillos. Makkaroista tykötarpeineen tuli hyvä iltapala. Pojat grillasivat makkaroiden kaveriksi vielä paahtoleipääkin.






Paatilla pelattiin muutama kierros Unoa, syötiin muutama nektariini ja loput herneet. Villen mielestä herneet olivat vähän samanlaisia kuin kalat: kummastakin vedetään sisälmykset ulos. No, kalan sisälmykset heitetään pois ja herneen syödään.. 

Tuuli nousi illalla jonkun verran ja yölle luvattiin n. 10 m/s puuskia. Onneksi ollaan siihen nähden laiturin oikealla puolella. Tuuliennuste näyttää taas kerran hiukan kovaa tai vastaista tuulta. Saas nähdä, mihin huomenna päädytään. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti