Siaröfortet (Kyrkogårdsö) - Vaxholm 14 nm

Yöllä alkoi tuulla aika kovaa lännestä eli ihan sivusta meihin nähden. Ihmettelin outoa ääntä, ja Turkka heräsi ihmettelemäään samaa. Loiskinta kuului vesi- ja polttoainetankeista, eli ei mitään vaarallista. Turkka kävi kuitenkin laittamassa varmuuden vuoksi vielä toisen köyden keulaan. Nukuttiin aamuyö hiukan "koiranunta".

Aamulla tuuli edelleen niin kovaa sivusta, että emme halunneet yrittää lähtöä, varsinkin kun viereen suojan puolelle tuli vielä eilen myöhään illalla purjevene, seuraava Hallberg-Rassy. Lähdimme aamupalan jälkeen tekemään uuden saarikierroksen. Kävimme katsomassa 1800-luvulta peräisin olevaa kolerahautausmaata, josta ei ollut jäljellä paljon muuta kuin kyltti. Kyrkogårdsön on saanut siitä nimensä. Siaröfortet on alun perin pitänyt sijoittaa Siaröön, ja vaikka suunnitelmat paikan suhteen muuttuivat, nimi säilyi. Kävelimme polkua alas rantaan vanhalle laivalaiturille, ja löysimme matkalta kesän ensimmäiset mustikat! Monet olivat aika pieniä, on ollut kuivaa, mutta kypsiä ja ihan maistuivat mustikalta. 

Mustikoita!

Ville luukussa, olisiko ollut jotain varusteita varten, eikä jalkaväen lepokolo...

Piikkilankaesteitä on jäljellä rannoilla, tiettävästi nämä ovat viimeiset Ruotsissa säilyneet piikkilankaesteet.

Saarella kulki lampaita vapaana. Kanojakin olisi pitänyt olla, mutta niitä emme nähneet.

Ravintolan luona kyltti kertoi lounasta olevan tarjolla 12-15. Mietimme sitä hetken, mutta emme käyneet edes katsomassa, mitä lounas mahtaisi olla, sillä olisimme mieluummin halunneet liikkeelle. HR oli juuri lähdössä palatessamme venelaiturille. Aika hankala oli heidänkin lähtönsä, keulassa olisi ainakin saanut olla pidempi köysi apuna. Heidän keula-ankkurinsa osui vähän viereisen moottoriveneen keulaan, luultavasti kumpaankaan ei sinänsä sen kummempaa jälkeä tullut. Nyt meidänkin olisi helpompi lähteä, kun HR oli poissa tieltä.

Laitoimme Miss Elainen lähtövalmiiksi: pressu pois, tavarat kunnolla paikoilleen, keulaan pitkä köysi. Sitten kuitenkin mamoilimme. Odotimme sopivaa hetkeä lähteä puuskien välissä, ja tuuli tuntui välissä vain yltyvän. Timo uskoi osaavansa ajaa rannasta pois, mutta Turkka epäili voimiaan poijun kanssa. Vetkutimme kaksi tuntia (!), kunnes kaikki olivat vihaisia ja nälkäisiä. Pienimuotoisen (hieman äänekkään, rannassa ei kyllä ollut ketään kuulemassa) sananvaihdon jälkeen päätimme mennä lounaalle, ja katsoa sitten tilannetta uudestaan paremmilla verensokeriarvoilla.

Lounaaksi löytyi possupihviä Turkalle ja Villelle, nieriää Evalle ja tulisia kanansiipiä Timolle. Totesimme tasapainon vaativan vielä jälkiruoankin, ja ne olivat kyllä tosi hyvät: mutakakkua Timolle ja Villelle, omenapiirakkaa jäätelöllä Evalle ja mutakakkujäätelöpallo & kahvia Turkalle. 

Nieriää

Omenapiirakka-annos oli tosi iso ja hyvä. Siitä riitti hiukan jaettavaa Timollekin.

Mutakakkua (hyvin suklaista), kerma-rahkavaahdolla, nams

Ruoan jälkeen palattiin veneelle, tehtiin toimintasuunnitelma, odotettiin rauhallisempi hetki ja lähdettiin. Tuuli oli jonkin verran laantunut ihmettelymme aikana. Nyt homma toimi kuin junan vessa, Timo ajoi hienosti ja kaikki muutkin hoitivat hommansa kuin kellokoneisto. Lähdimme lopulta 16.20.

Siaröfortetin vieraslaituri. Kylkikiinnityslaiturit sivuilla, välissä poijuja.

Kyrkogårdsön jää taakse. Linnoitus näyttää aika tavalla kalliolta kauempaa.

Jo melko lähellä Vaxholmia joku kryssi yksinään vastatuuleen. Aika reipasta! Kova homma tehdä vendoja yksin, kun vene ei ollut erityisen pieni.

Ajelimme koneella kohti Waxholmia. Päätimme tuuliennusteiden vuoksi suosia sisempää väylää etelän suuntaan, sillä seuraaviksi päiviksi luvataan taas kerran vastaisia ja aika kovia tuulia. Saa nähdä, oliko hyvä valinta. Vaxholmissa on yövytty pari kertaa, mutta ei ole joko ollut aikaa ja sadekeli ei ole mahdollistanut linnoituksen tutkimista. Se otettiin nyt ohjelmaan. Matka ei ole kovin pitkä. Turkka varmisteli puhelimitse satamakapteenilta. löytyykö lauantai-illalle vielä paikka. Nyt oli kuulemma täyttä, mutta hän oletti päiväkävijöitä olevan niin paljon, että paikka kyllä vapautuu, ja pesupaikalle pääsee, jos mitään muuta ei ole. Siitä meillä on jo kokemusta vuodelta 2019... Hän kehotti soittamaan uudestaan, kun ollaan lähellä, niin hän tulee näyttämään paikan. Näin tehtiin. Ystavällinen tyttö ohjasi meidät kahden muun suomalaisveneen väliin. Päädyimme mooring lineen, ekaa kertaa ikinä. Olemme suhtautuneet niihin vähän epäilyksellä, mutta aika kivasti vene siihen meni. Timo ajoi kohtuullisen kapeassa välissä hienosti. Turkka kalasti mooring linen, joka oli ihan siisti, mutta yllättävän raskas. Olimme rannassa klo 19.00. Keula jäi vähän korkealle, sillä emme voineet laittaa keulaportaita, koska toisella puolella perä laituriin kiinnitetyn veneen köydet olivat sen verran leveästi. Onneksi Ville on hyvä kiipeilijä.

Vaxholmin laiturissa

Vaxholmissa tehdään aika isoa laituriremppaa. Polttoaineen myyntikin oli siirtynyt eri kohtaan tämän vuoksi.

Remonttialueen aitaan oli laitettu ikkunoita.

Vaxholmin kastelli

Vaxholm näyttää olevan kiva pikkukaupunki. Paljon taloja on tehty puusta, koska valtio omisti maan, ja kaupunki piti tarpeen mukaan voida hävittää nopeasti. Vasta 1912 sai rakentaa kivitaloja.

Käytiin satamakonttorissa maksamassa ja jatkettiin pienelle satama- ja kaupunkikierrokselle. Katselimme salmen toisella puolella olevaa linnoitusta, kivoja vanhoja puutaloja ja kävimme Coopissa hakemassa aamuksi sämpylät.