Elmsta - Siaröfortet (Kyrkogårdsön) 36 nm

Kaunis, aurinkoinen helleaamu. Tähtäsimme klo 9 Älmstabron sillanavaukseen, eli lähdimme liikkeelle 8.50. Silta avataan tunnin välein. Samaan tuli myös vieressämme poijuissa nukkunut Hallberg-Rassy "Lisa", joka ajoi meidän edellämme. Väddö kanalille päästyämme söimme aamupalan. Bagghusbronille on noin puolen tunnin matka, ja siihen pitää ajaa tasaista 5 solmun vauhtia. Toisen sillan alituksen jälkeen reitti jatkuu vielä hetken kapeana reimariporttien välitse. Niiden jälkeen HR nosti purjeet ja alkoi kryssiä. Me ajoimme vastatuuleen koneella.

Elmsta aamulla.

Rannan huoltorakennus

Väddö kanalin alkumetreillä

Älmstabron aukeaa

Bagghusbron

Kuunari Ellen tuli vastaan

Olimme ajatelleet mennä Norrtäljeen, mutta taas kerran suunnitelmat muuttuivat vielä kerran matkalla. Jätimmekin Norrtäljen väliin (sinne menevä läntinen väylä olisi sekin kyllä vetänyt purjeellakin), ja suuntasimme hiukan sisemmäs Tukholman saaristoon. Nostimme purjeet Kapellskärin kohdalla noin klo 13. Tuuli ei ollut edes kovin voimakasta, jossain noin 7 m/s, mutta puuskat olivat teräviä. Keitimme kahvit, mutta kahvi sai odottaa hellalla aika kauan, sillä Miss Elaine purjehti niin kallellaan, että olisi ollut vaikea edes kaataa kahvia kuppiin. Aika kivasti se kulki, vauhti  pyöri 7 solmussa. Reivi olisi silti ehkä ollut tarpeen, sillä puuskissa vene meinasi broachata.

Miss Elaine vinossa, horisontti melkein suorassa

Purjeet laskettu, Glory menee ohi

Olimme Furusundin kohdalla hiukan ennen kahta, ja vedimme keulan sisään. Päästyämme Furusundin lauttojen ohi vedimme keulan uudestaan ulos. Puuskat olivat edelleen aika voimakkaita, ja kolmen aikaan kokeilimme hetken ensin mennä pelkällä isopurjeella - ei toiminut, vauhti tippui kolmeen solmuun. Vedimme keulan uudelleen ulos, mutta reivasimme sitä jonkun verran. Se paransi veneen ohjattavuutta ja veti taas vauhdin 5-6 solmuun. Pääsimme purjeilla ihan Kyrkogårdsön eli Siarön linnoituksen edustalle, ja laskimme purjeet 16.20. Ehdimme sopivasti hiukan sivuun väylältä ennen kuin Turusta Tukholmaan menossa oleva Viking Glory tuli kohdalle.  Ajoimme Siaröfortetin laiituriin, ja olimme kiinni poijussa 16.30.

Siaröfortetin vierassatamassa oli hiljaista. Kaksi moottorivenettä oli kylkikiinnityksessä molemmin puolin satamaa, ja kaikki poijut niiden välissä olivat tyhjiä. Poijut olivat myös hiukan sekavasti, osa tosi lähellä toisiaan tai kaukana laiturista, eikä niitä kaiken kaikkiaan ollut kymmentäkään. Samaan poijuun voi toki kiinnittyä kaksi, niin netissä neuvottiinkin, mutta tällä kertaa siihen ei ollut tarvetta.

Siaröfortetissa on kahvila ja ravintola. Kahvila oli jo mennyt kiinni, mutta ravintola oli auki ja sinne sai maksaa satamamaksun. Tiesimme, että Siaröfortet on museoitu, ja kyselimme lipuista ja opastuksesta. Opastusta ei nyt ollut tarjolla audioguidea lukuun ottamatta, mutta museoon sai omatoimisesti mennä koska tahansa. Ravintolasta sai ostaa poletin, jolla pääsi sisään. Ostimme ne samantien.

Laitoimme paatilla thaimausteisen kanakastikkeen riisillä. Siitä tuli vähän turhan maustettua, avasi ainakin nenän ja kurkun. Satoi hiukan. Laitoimme saappaat jalkaan ja lähdimme kävelemään linnoitukselle.

Saeren opaskartta löytyi heti satamasta

Miss Elaine Siaröfortetin laiturissa

Kiivettiin linnoituksen päälle katsomaan tykkejä.

Paljon on käytetty betonia naamioimaan luolat kallioiksi

Saarella oli vapaana muutama lammas. Kanojakin pitäisi olla, mutta niitä ei illalla nähty.

Pienempi valonheitin. Isokin oli edelleen täällä, linnoituksen sisäpuolella ilmeisen käyttökuntoisena museoesineenä. 

Ville sai museoideun tykin vähän kääntymään!

Portaat vartio- tai ampumapaikkaan

Baltic Queen ohittaa matkalla Tallinnasta Tukholmaan. Laivareitti kulkee ihan Siaröfortetin vierestä.

Kiersimme linnoitusta ensin ulkopuolelta. Päätös Siaröfortetin rakentamisesta on tehty 1914, kun ensimmäisen maailmansodan epävakaudessa katsottiin, että Tukholman puolustus pitää olla Vaxholmia kauempana. Vaxholm oli oman aikansa mukaisesti rakennettu näyttäväksi, vihollista pelottavaksi - siis alun perin jo keskiajalla. Sekin oli vanhanaikaista: nyt piti itse nähdä, mutta olla viholliselta piilossa. Rakentaminen alkoi 1916, mutta linnoitus valmistui vasta yli 10 vuoden päästä 1920-luvun lopulla. Aluksi rakentamista johti armeijan ulkopuolinen rakennusmestari, mutta homma ei sujunut. Hänen ja työntekijöiden välillä oli jatkuvia riitoja. Työ oli myös hidasta ja raskasta, koska tunneleita avattiin käsin poraa ja lekaa käyttäen. Kahden vuoden jälkeen rakennusmestari sanottiin irti, ja hän halusi itsekin irti sopimuksesta. Kolme vuotta työ seisoivat kokonaan, sitten 1921 jatkettiin suoraan armeijan johdolla.

Aseistuksena oli kaksi panssarilaivoista purettua 15 cm tykkiä. Lisäksi linnoitukseen kuului miina-asema. Tutkaa ei vielä ollut, mutta linnoituksella oli yksi todella tehokas 150 cm valonheitin, ja kaksi pienempää, joilla voitiin tarkkailla ympäristöä (mitenköhän se piilossa oleminen sopi tähän...). Linnoitus oli jo valmistuessaan osin vanhanaikainen. Suuri ongelma oli kosteus, jota lämmitysjärjestelmä ei pystynyt poistamaan. Sinne yritettiin asentaa keskuslämmitys, mutta tilat pysyivät niin kosteina, että niitä ei pystytty käyttämään sotilaiden majoitukseen. Maan alla piti olla majoitustilat jopa 400-500 sotilaalle. Ajateltujen makuusalien sijaan sotilaat nukkuivat maanpäällisessä kasarmissa tai sotalaivassa. Jo 1930-luvun alussa päätettiin, että rannikkopuolustuksen pitää olla vielä ulompana saaristossa. Armeija luopui Siaröfortetista käytännössä jo 1939. Toisen maailmansodan aikana siellä oli jonkinlainen miehitys. Kokonaan armeija lähti saarelta 1959, ja linnoitus tykkeineen restauroitiin alkuperäiseen kuosiinsa ja museoitiin jo 1960-luvulla.

Upseerin huone. Armeijassa on hauskaa, miten sotilasarvot vaikuttavat: täälläkin oli eri vessat miehistölle, aliupseereille ja upseereille - samoin tietysti makuutilat. Upseerien ja aliupseerien vessat olivat vielä käytännössä samanlaisia, miehistöllä oli monta pönttöä samassa tilassa. Timo epäili, että siellä on voinut olla mielenkiintoisia keskusteluita...

Aliupseerien majoitustila

Pesualtaita rivissä. Aamutoimet, aikaa kaksi mínuuttia!

Tulenjohtokaukoputki vuodelta 1917, ammusten suuntaamiseen.

Operaatiohuone

Linnoitukseen kuului myös miina-asema. Kuvassa lasketaan miinoja laivasta.

Miina-aseman laitteistoa

Miinapöytiä. Miinoja saatettiin aktivoida linnoituksen miina-asemasta.

Linnoituksen keittiö

Siaröfortet oli mielenkiintoinen ja iso laitos. Jotenkin tuntuu, että linnoitusten kanssa tosi usein käy niin, että rakentamisen aikana tekniikka kehittyy, ja linnoitus jää hyvin pian turhaksi. Tässä taas yksi esimerkki siitä. Oli myös jännää, ettei kosteuden aiheuttamaa ongelmaa ollut osattu ennakoida, kun asetekniikka yms oli jo aika monipuolista. Polettisysteemi oli ihan kätevä: sai mennä sisälle ihan oman aikataulun mukaan. Hiukan herkkä systeemi oli, sillä Villen jälkeen se meni jotenkin jumiin, eikä ottanut Evan polettia: loppujen lopuksi Eva ja Turkka ahtautuivat yhdessä pyörivän oven koloon ja pääsivät läpi yhdellä poletilla.

Illalla sateli vielä vähän lisää. Luonto tarvitsee helleviikon jälkeen vettä, mutta toivottavasti sitä ei nyt ihan saavikaupalla ole tulossa. Joku isompi sadealue lienee sunnuntain-maanantain aikoihin tulossa.

Valonheittimen himmennin toimi!