Lämppäri rumpsutti läpi yön, ja veneessä oli vähintään tarpeeksi lämmintä. Aamulla pojat heräsivät seitsemän maissa. He touhusivat jotain keulassa ja salongissa, takahyttiosasto ei jaksanut nousta ennen kahdeksaa. Sitten olikin vähän pakko, sillä yhtäkkiä kuului "pipipi" -> Ville väänsi pääkytkimestä virrat pois. Lämppäri ei heti suostunut käynnistymään uudelleen, ja epäilimme jo sen ottaneen pahemminkin itseensä. Turkka laittoi sen pois päältä ja yritti hetken päästä uudelleen: Nyt se alkoi taas toimia. Eihän sitä enää päivällä tarvinnut, mutta kiva tietää sen olevan kunnossa.
Ennusteen mukaisesti oli epävakaista. Aamupalan jälkeen satoi välissä reippaamminkin vettä. Seilin kirkko aukeni klo 11. Suuntasimme sinne, hyvällä tuurilla sopivasti sadekuurojen välissä.
Kirkko oli vaikuttava. Se on 1733 rakennettu puukirkko. Kirkko on sisältä hyvin yksinkertainen, eikä sen sisustus ole juuri muuttunut rakennusajoista. Kirkon takaosassa on erillinen aidattu osa, jossa on muita penkkejä yksinkertaisemmat ja kapeammat penkit: Siihen osaan saaren spitaaliset aikoinaan kulkivat omasta ovestaan. Aidatun osan edessä on oma alttariosansa, josta pappi jakoi ehtoollisen myös spitaalisille. Keskellä kirkkolaivaa on siistimmät ja leveämmät penkit parempiosaisille, sivussa yksinkertaisemmat ja kapeammat vähäisemmälle väelle. Tarkkaa on ollut väen erottelu.
Kirkossa on votiivilaiva ja saarnastuoli sekä hyvin yksinkertainen alttari. Siellä pidetään vuosittain kesällä kolme jumalanpalvelusta, ensimmäinen heti juhannuksen jälkeen ja viimeinen oli ollut edellisenä viikonloppuna. 1800-luvulle saarella oli oma pappi, sen jälkeen Nauvon pappi on vastannut myös Seilistä, kun papin virka vaihdettiin lääkäriin.
Mielikuvitus ei oikein riitä kuvittelemaan, miltä on tuntunut istua seinän takana tikkuisella penkillä saarnaa kuuntelemassa. Spitaali (lepra) nähtiin Jumalan rangaistuksena, joten ehtoollinen oli siihen tärkeä hoitomuoto. Taudin syntyä tai parannuskeinoja ei tunnettu. Saaren viimeinen leprapotilas haudattiin 1785. Lepran hävittyä Suomesta Seiliin alettiin tuoda yhä enemmän mielisairaita. Enemmän Seilin historiasta:
http://www.luontoon.fi/seili/historia
Postilaiturilta olisi lähtenyt 1,5 tunnin opastuskierros. Siihen olisi ollut mielenkiintoista osallistua, mutta kotiinlähtö olisi viivästynyt vähän turhan paljon, eikä Ville olisi ollut oppaan jutuista yhtä kiinnostunut kuin muut, joten jätimme väliin. Kävelimme takaisin paatille, söimme voileivät ja laitoimme sadekamppeet päälle. Vettä tihutti taas vähän. Irrotimme köydet vähän yhden jälkeen ja ajoimme suoraan takaisin Turkuun. Tuuli oli aika olematonta, ja matkakin sen verran lyhyt, ettemme nostaneet purjeita. Sadetta emme alkumatkan tihkun jälkeen saaneet, kävi hyvä tuuri.
Kolmen aikaan olimme takaisin Lauttarannassa. Näimme Karrin, joka oli tullut käymään veneellään. Teimme vielä ruoan paatissa, söimme ja tiskasimme ennen kuin ajoimme kotiin.
sunnuntai 26. elokuuta 2018
lauantai 25. elokuuta 2018
Turku – Seili 14 nm
Lauantaiaamu
valkeni melko aurinkoisena ja päätimme yrittää Seilin valloitusta uudelleen.
Eipä muuta kuin kamat kasaan taas ja aamupalan jälkeen paatille. Köydet
irtosivat hieman kymmenen jälkeen. Tänään tuuli pyöri jossakin 7-8 m/s välillä
ja aallokko oli rauhallista eli matkanteko sujui huomattavasti eilistä
mukavammin. Rantauduimme Seilin ihkauuteen asemalaituriin vähän klo 13 jälkeen.
Seilissä on nyt kolme
laituria: Kirkko-, posti- eli yhteysvenelaituri ja tänä kesänä vasta
laajennettu asemalaituri. Asemalaiturissa on pääasiassa aisapaikkoja, päädyssä
muutama poiju ja ihan rannassa muutama kylkikiinnityspaikka, niistäkin ainakin
kaksi ulointa parin metrin syväyksellä, ihan rannassa vain 1,40. Paikkoja on
satamakirjan mukaan 40 – se tuskin helposti toteutuu, veneiden täytyisi olla
juuri sopivia, jotta aisavälit tulisivat täyteen. Satamapojalla (-tytöllä) olisi käyttöä. Kirkkolaiturissa on
ankkurikiinnitys, ja pari metriä vettä. Postilaiturissa on muutama poijupaikka
toisella puolella kuin mihin yhteysvene tulee. Netissä sanotaan yöpymisen
olevan kiellettyä postilaiturissa, mutta saaressa opasteet sanoivat senkin
olevan sallittua, jos muut laiturit ovat täynnä tai niiden syväys ei riitä.
Mihin tahansa saa ja voi siis mennä ja laitureita on eri puolilla saarta eli
monelle tuulelle löytyy rauhallinen paikka (niin kuin Kirkkolaiturin rantakioskin
myyjätäti mainosti).
Uudessa
laiturissa on sähkötolpat, mutta niitä ei ole vielä kytketty. Sähkön sai
toistaiseksi laiturille vedetyistä johtokeloista. Laituri on siisti, mutta
vähän ihmettelen, miksi on haluttu tehdä aisa- eikä poijupaikkoja tai ainakin
poijupaikkoja olisi voinut olla enemmän. Aisojen välit eivät ole yhtä suuria: joihinkin väleihin mahtuu kaksi isoakin venettä, joihinkin ei millään. Mereltä
tullessa paikkoja on vaikea nähdä, varsinkin kun leveydet vaihtelevat. Mereltä
katsoen laiturin vasemmalle puolelle on helppo mennä katsomaan, ja siinä on
tilaa kääntyillä, jos paikkaa ei löydy. Toinen puoli taas on kovin kapea ennen
matalaa eli siinä ei oikein ole manöveeraustilaa varsinkaan, jos tuuli painaa.
Meidän
tullessamme laiturissa oli vielä useampia paikkoja vapaana. Ajoimme
ensimmäiseen vapaaseen väliin laiturin vasemmalla puolella. Aisojen väli oli
iso. Toisella puolella oli kaksi vesijettiä parkissa, siihen olisi mahtunut
vaikka miten leveä vene eli ne veivät paikan aika turhaan. Pääsimme nätisti
rantaan, tuuli ei sopinut siihen juuri ollenkaan. Aisat ovat aika lyhyitä. Sen
vuoksi jouduimme Elainenkin köysiä säätelemään, jotta saimme keulaköydet ja
lisäspringin mukavasti. Keulaportaat olivat myös tarpeen.
Kävimme
maksamassa 25,- satamamaksun kahvilaan, joka toimi entisessä
mielisairaalassa. Siellä olisi ollut tarjolla myös lounasta tai kahvia,
sämpylöitä ja mansikkakakkua. Kakku houkutteli, mutta koska meillä oli reilusti
ruokaa mukana, söimme omaa pullaa paatissa.
Vesiskootterit
lähtivät matkoihinsa, ja melkein heti perään rantaan ajoi pienehkö puinen
moottorivene. Turkka sanoi heille, että laiturin toisella puolellakin olisi suojaisempaa
tilaa teidän kokoiselle veneelle. Oli vähän ärsyttävää, että he veivät ison
veneen paikan, kun niitä jo yksi oli jäänyt ankkuriin ennen vesiskootterien
lähtöä. Veneen kaveri vaan ajoi paikalle sanoen, että ahtaalta näyttää ja paikkojen
leveyttä on vähän vaikea arvioida. No, meidän ja heidän väliin jäi varmaan
kaksi metriä vettä, eikä heillä fendereitä tainnut ollakaan. Ihan huippua silti,
että he vielä lähtivät rannasta klo 20. Siihen mennessä pari meitä selvästi
isompaa venettä oli keplotellut itsensä laiturin kapeammalle puolella ja neljä
purjevenettä oli ankkurissa lahdella. Silleen, pisteet kotiin.
Jotenkin tuntuu,
että ihmiset jakautuvat aika jyrkästikin kahteen kastiin: Kohteliaisiin ja
mukaviin tyyppeihin, jotka auttavat rannassa, ottavat vastaan tai huikkaavat
paikoista ja sitten näihin ihmeellisiin ”minä itse” -tyyppeihin, jotka eivät
millään tavalla huomioi muita, kommunikoi tai yritä toimia joustavasti. Varmaan
itsekin törttöilen joskus ja meidän pojat häiritsevät jotakuta, mutta ihan noin
piittaamaton en tunnusta olevani. Usein olisi kiva, jos satamassa olisi laiturilla
joku satamatyyppi ohjailemassa veneitä sopiviin paikkoihin. Tietysti tämä taas maksaa lisää, eikä ole tarpeen kuin ruuhka-aikaan. Porukkaa mahtuisi
enemmän, kun laiturit täytettäisiin järkevästi ja reilusti. Iniön
satamakapteeni ansaitsee tästä erityismaininnan: Kohtelias ja kiva kaveri, joka
ohjasi veneet paikoilleen, auttoi köysien kanssa ja infosi sataman palveluista.
Seilin kirkko on
auki kesäisin klo 11-15. Teimme kävelyretken ensin kirkolle (se oli siis jo
kiinni), kirkkolaiturille ja sieltä kallioiden yli takaisin asemalaiturille.
Kirkkolaiturin vieressä oli pieni kioski, joka myi kortteja, Seili-esitteitä,
karkkia ja jäätelöä. Kallioilta oli mahtava näkymä Kirkkolaiturin poukamaan ja
merelle.
Pojat ottivat
paatilta pyyhkeet mukaansa ja menivät saunomaan. Ennen sitä kävimme vielä
katsomassa yhteysaluslaiturilla. Saunavuorot oli täällä järjestetty aika
reilusti: saunat olivat lämpiminä klo 16-20. Miehille ja naisille on siis
erilliset saunat, ihan eri puolella saartakin. Minä en viitsinyt yksinäni mennä
saunaan, kävelin takaisin paatille ja rapsutin perunat valmiiksi keittämistä
varten.
Otin tullessani
muutaman kuvan lisää. Seilin saari on kaunis ja sen luonto on monipuolista.
Perinnemaisemaa on ylläpidetty laiduntamalla lehmiä. Saarella on korkeita
kallioita, harvinaisiakin kasveja, käkkyräisiä kauniita saaristomäntyjä ja
toisaalta lehtomaisemaa pähkinäpensaineen, tammineen ja vaahteroineen. Suuri
osa saaresta on valtion omistuksessa ja Turun yliopiston käytössä, mutta täällä
on myös kesäasukkaita, joista monet ovat sairaalan työntekijöiden jälkeläisiä.
Sauna oli
kuulemma kiva. Voi olla, että sieltä olisi saanut klo 20 jälkeen yksityisenkin
vuoron, netissä ainakin mainostettiin sitä mahdollisuutta. Villelle se olisi ollut vähän myöhäinen, joten emme viitsineet edes kysyä vuoroista
mitään.
Saunan jälkeen
syötiin perunaa, savulohta ja katkarapusalaattia. Turkka tiskasi, ja sitten
pelasimme Timon mukaan ottamaa Aliasta. Nektariineista ja irtokarkeista
koostuvan iltapalan jälkeen käytiin iltatoimilla rannassa. Sitten pojat
pistivät keulassa päänsä tyynyyn. Ville meinasi nukahtaa jo syödessään, mutta
jonkinlaiseen iltavilliin riitti silti energiaa.
Muinaistulien yön
rakettien pauketta kuului kauempaa, mutta juuri mitään ei näkynyt. Muutenkin
satama oli hiljainen. Kuu valaisi maisemaa. Hieno lopetus hellekesälle (ja
onneksi Tauskin keikka oli Nauvossa – täällä voi kuunnella vaikka Jenni
Vartiaista).
Laskimme vielä
illalla laiturissa olevat veneet: 31 kpl. Lisäksi neljä purjevenettä oli ankkurissa
lahdella. Täytyy muistaa tämä myös ankkuripaikkana.
Seilipaatissa
seilit paketissa kuuntelen Seiliä seilissä Seilissä. Taitaa väsyttää 😊.
perjantai 24. elokuuta 2018
Versio Airiston seisojasta 18 nm
Tärkeintä ei ole
päämäärä, vaan purjehdus. Kun köydet ovat irti, olet jo perillä. Kaikki paitsi
purjehdus on turhaa (moottoripurjehtijan ollessa kyseessä matkanteko
ylipäänsä). Tarkempi kuvaus retkestä luettavissa alta, mutta yllä oleva
oikeastaan tiivistää koko jutun.
Lastasimme eväät
Miss Elaineen, täytimme vesitankin ja lähdimme Lauttarannasta
perjantai-iltapäivällä klo 14.45 ajatuksena mennä viettämään muinaistulien yötä
Seiliin. Merisää lupasi etelätuulta 8-12 m/s, sadetta oli luvassa vasta illaksi
ja yöksi. Lauantain ja sunnuntain aikana tuulen piti kääntyä etelän ja lounaan
välille ja vaimentua kymmeneen metriin sekunnissa. Perjantain sää oli kesäinen,
lämmintä oli yli 20 astetta.
Keulapurje
laitettiin paikoilleen ja puomipeite otettiin pois jo rannassa, vaikka
eteläinen tuulensuunta ei purjehtimiseen Airistolla suuremmin houkutellutkaan.
Tuuli tuntui ihan reippaalta jo ennen Kauppakaria. Siitä ohi ajaessamme tuuli
tuntui vain kovenevan, ennustettu 12 m/s ei tuulimittarin mukaan riittänyt ja
puuskat viuhuivat 16-17 m/s. Tuuli ja aallokko oli ihan vastaista. Olisi
pitänyt heti ymmärtää yrittää ajaa hiukan mantereen (=Hirvensalon) suojassa,
menimme aluksi turhan keskellä. Aallokko keikutti aika paljon, eikä Ville
oikein meinannut uskoa, että nyt ei voi itse keikkua miten tahansa tai
kolauttaa jäseniään paattiin. Hänellä olisi pitänyt olla jonkinlainen
pehmustettu sumopainijan asu…
Mietimme
purjeiden nostamista, mutta kryssiminenkin olisi ollut aika hidasta tuulen
ollessa ihan vastainen ja aallokon aika terävää. Lisäksi purjeiden nostaminen
olisi ollut hankalaa Villen vaatiessa tavanomaista enemmän vahtimista. Niinpä
vain pompimme koneella eteenpäin. Edessä näkyi synkkiä pilviä, vaikutti siltä,
että illaksi luvattua sadetta oli tulossa nopeammalla aikataululla.
Hypimme laineelta
toiselle, ja meitä alkoi epäilyttää. Entä jos Ville loukkaa jotenkin? Entä jos
Seilissä ei olekaan tilaa tai tuuli kuitenkin sopii sinne? Retki alkoi tuntua
enemmän suorittamiselta kuin hauskalta viikonlopun vietolta. Olimme noin
puolessa välissä, kun päätimme kääntää keulan ympäri ja jättää leikin sikseen.
Toisaalta pettymys ja kermapeppupäätös, mutta toisaalta merellä olemisen pitää
olla kivaa, eikä siihen sisälly jännitys siitä, loukkaako Ville vai ei.
Teimme
koukkauksen Hirvensalon ja Satavan välisessä salmessa. Emme tietysti mahdu Satavan
sillan alta, mutta oli kiva katsoa kotimaisemia. Jos olisimme rantautuneet
siinä, kotiin ei olisi ollut pitkä matka. Ihan kivoja rantoja, harmi ettemme
asu siinä…
Mietimme vielä
vähän Lauttarantaan yöksi jäämistä, mutta sekin tuntui vähän tyhmältä, joten
keräsimme tavarat kasaan, pakkasimme taas autoon ja ajoimme kotiin. Sadetta
tuli illalla välissä reilusti eli peltikatolla oli puolensa ja tuli rätisi
takassa lämpimästi.
Sellainen reissu
– pr men tt.
maanantai 6. elokuuta 2018
Lauttaranta - purje pussiin
Emme perjantaina tullessamme pakanneet keulapurjetta pussiin. Se piti tehdä se viikonloppuna, mutta lauantaina satoi, joten kävimme vasta maanantaina pakkauspuuhissa. Reissun lopetus taisi olla hyvin ajoitettu, sillä viikonloppu oli kuurosateinen - toisaalta luonto kyllä vettä kaipaakin. Veimme paatille pestyt lakanat ja pyyhkeet sekä yhden ostamamme lisäpeiton. Toiveita siis on, että Miss Elaine on vielä liikenteessä loppukesällä. Seuraavaksi pitää kuitenkin miettiä (ja ihan suorittaakin) viinimarjojen mehustamista.
perjantai 3. elokuuta 2018
Naantali - Turku 11 nm
Muumilaituri oli rauhallinen, jossakin lähempänä rantaa oli enemmän meininkiä. Viimeinen yö paatissa nukutti siis hyvin.
Uimakelejä piti hyödyntää niin kauan kuin niitä on, joten kävimme sillan vieressä Nunnalahden uimarannalla. Ihan hyvä ranta sekin. Rannalla oli sinilevävaroitus, mutta vesi näytti ihan puhtaalta eli uimme rauhassa. Rannassa oli myös hyvät vessat ja pukuhuonetilat.
Uinnin jälkeen kävimme katsomassa Naantalin kirkkoa. Sitten laitoimme pillit pussiin eli irrotimme köydet ja lähdimme kohti Lauttarantaa. Olisi pitänyt mennä eri suuntaan, jotta purjeista olisi ollut iloa... Nyt ajelimme koneella ja joimme matkalla voileipäkahvit. Ajoimme Turkuun Ruissalon ohi, kurkkasimme Saaronniemen uimarantaa ja ajoimme Kansanpuiston rannasta peräkkäin Föli-vesibussin kanssa. Sen vauhti näytti olevan hyvin sama kuin meilläkin. Se poikkesi seuraavaksi Ruissalon telakalle.
Ajoimme ensin Meriseuran rantaan tyhjentämään septin, taas kerran. Ihmettelimme, miksi pumppu ei toimi - sille löytyi luonteva selitys, sillä joku oli ottanut sähkön tolpasta irti. Saatiin tankki tyhjäksi. Sitten vaan peruutettiin omalle paikalle ja purettiin huusholli. Veneilyssä kurjinta on kaman pakkaaminen ja purkaminen edestakaisin.
Kotona saunottiin ja pojat pulikoivat ammeessa. Pesukone ja kuivaaja pääsivät tositoimiin. Kotisauna tuntui pitkästä aikaa hyvin mukavalta!
Uimakelejä piti hyödyntää niin kauan kuin niitä on, joten kävimme sillan vieressä Nunnalahden uimarannalla. Ihan hyvä ranta sekin. Rannalla oli sinilevävaroitus, mutta vesi näytti ihan puhtaalta eli uimme rauhassa. Rannassa oli myös hyvät vessat ja pukuhuonetilat.
Uinnin jälkeen kävimme katsomassa Naantalin kirkkoa. Sitten laitoimme pillit pussiin eli irrotimme köydet ja lähdimme kohti Lauttarantaa. Olisi pitänyt mennä eri suuntaan, jotta purjeista olisi ollut iloa... Nyt ajelimme koneella ja joimme matkalla voileipäkahvit. Ajoimme Turkuun Ruissalon ohi, kurkkasimme Saaronniemen uimarantaa ja ajoimme Kansanpuiston rannasta peräkkäin Föli-vesibussin kanssa. Sen vauhti näytti olevan hyvin sama kuin meilläkin. Se poikkesi seuraavaksi Ruissalon telakalle.
Ajoimme ensin Meriseuran rantaan tyhjentämään septin, taas kerran. Ihmettelimme, miksi pumppu ei toimi - sille löytyi luonteva selitys, sillä joku oli ottanut sähkön tolpasta irti. Saatiin tankki tyhjäksi. Sitten vaan peruutettiin omalle paikalle ja purettiin huusholli. Veneilyssä kurjinta on kaman pakkaaminen ja purkaminen edestakaisin.
Kotona saunottiin ja pojat pulikoivat ammeessa. Pesukone ja kuivaaja pääsivät tositoimiin. Kotisauna tuntui pitkästä aikaa hyvin mukavalta!
torstai 2. elokuuta 2018
Iniö Norrby – Naantali 24 nm
Yöllä kuumaa ja
hyttysiä. Kuumuutta tosin torjuttiin illalla Webastolla: Se toimi
eräänlaisena ilmastointina, kun sen laittoi puhaltamaan ilman lämmitystä.
Täytyy muistaa, että sitä voi hyödyntää niinkin, varsinkin jos maasähköä on käytettävissä.
Aamupäivä käytettiin
uimiseen. Timo päätti haluta mieluummin pitkälle uinnille ja jättää minigolfin
väliin. Ville, Timo ja Eva uivat. Uinnin viilentävä vaikutus oli vaan kovin lyhyt,
aurinko paistoi tosi kuumasti. Haimme vielä lähtöjäätelöt kaupasta, sitten
jatkoimme matkaa Naantaliin päin. Köydet irtosivat tasan klo 12.
Tultuamme ulos
Iniön aukolle nostimme purjeet klo 12.30. Pääsimme purjeilla koilliseen ja
itään ihan kohtuullisesti tuulen ollessa etelässä. Pari tuntia purjehdittuamme
laskimme muiden kulkijoiden tavoin purjeet Palvan mutkassa. Sitten ajoimme
lopun matkaa kapeaa 2,1 metrin väylää Teersalon ja Merimaskun ohi Naantaliin. Teersalossa
kurvasimme rannan lähellä katsomassa paikkoja, mutta jätimme tällä kertaa
pizzat väliin. Pitää testata Vanha Salakuljettaja jollakin toisella reissulla.
Täytyisi listata johonkin muistiin myös näitä testattavia ruokapaikkoja – Iniön
Leonella tuli nyt tsekattua ja hyväksi havaittua. Teersalon ohi kulkeva kapea
väylä on maisemallisesti ihan kiva eli eiköhän sitä tule kuljettua joku toinenkin
kerta. Edellisestä kerrasta taisi sinänsä olla kymmenisen vuotta. Silloin
olimme yhden yön Merimaskun satamassa.
Merimaskun Kirkkosalmen
sillan alituskorkeus on 16 metriä eli meille riittää hyvin. Ville katsoi kyllä
aika jännittyneenä, mahtuuko masto, ja totesi sitten, että hyvin mahtuu. Huomenna
sitten Särkänsalmen sillan alitse Airistolle. Ei ihan hirveästi huvita lopettaa
paattiretkeä, lähinnä tuntui tylsältä nähdä taas Pernon nosturit tänne
ajettaessa.
Naantalissa oli
satamakaveri vastassa kumiveneen kanssa, ja osoitti meille poijupaikan
Muumimaailmaan johtavan sillan pielestä. Satamassa olimme 16.45. Poiju oli aika
lähellä, muuta ihan hyvä paikka. Kävimme maksamassa satamamaksun, 29,-. Sataman
huoltorakennukset ovat uudet ja hienot, mutta minusta on hassua, että suihkut
menevät jo klo 22 kiinni ja aukeavat vasta klo 8. Myöhäisiä kulkijoita tai
aikaisia lähtijöitä ei huomioida, ja siitä antaisin satamalle miinuksen.
Rannassa olisi
ollut kaikenlaisia ruokapaikkoja, mutta käytimme omia muonavaroja ja söimme
jääkaappia tyhjäksi. Jätimme tiskit odottamaan, otimme Villen rattaat ja lähdimme
katsomaan rantaa ja vanhaa kaupunkia. Ville vähän kiukutteli rattaisiin menemisestä,
joka tietysti viittasi väsymykseen: Rauhoituttuaan hän nukahti, eikä tiedä
vielä Naantalista mitään. Palatessamme Miss Elainelle Ville nukkui edelleen.
Kannoimme hänet nukkuvana paattiin, vaihdoimme pyjaman päälle ja sitten Ville
jatkoi unia keulassa.
Söimme vielä pienen laatikon vadelmia iltapalaksi, ja sitten Timokin oli valmis unten maille.
Söimme vielä pienen laatikon vadelmia iltapalaksi, ja sitten Timokin oli valmis unten maille.
keskiviikko 1. elokuuta 2018
Uusikaupunki – Iniö Norrby 30 nm
Nukuimme melkein kahdeksaan asti. Yö oli tukahduttavan kuuma, tähän asti
minusta paatissa on ollut aika ok nukkua, mutta nyt tuli hiki.
Ampiaisepisodin jälkeen pistimme tavarat paikoilleen ja lähdimme jatkamaan kohti uusia seikkailuja, suuntana Iniön Norrby. Pääsimme liikkeelle 12.30. Tuuli oli etelässä eli meille kovin vastaista. Lypertön – Kustavin kohdalla väylä on myös aika kapea. Loppupuolella matkaa, ennen Iniötä, tuulta olisi ollut vähän enemmän. Emme jaksaneet kryssiä, vaan ajoimme koko päivän koneella. Perillä Iniössä olimme noin 17.45. Kiinnityimme poijuun laiturin päähän. Aika paljon veneitä satamassa jo olikin, ja heti meidän perässä saapui kolme lisää.
Rannan viereisessä leipomossa myytiin amerikkalaistyylisiä bageleita.
Ostimme aamiaisleiväksi juusto- ja unikonsiemenbageleita. Suorittaaksemme
nopeammin kaupassa ja leikkipuistossa käymisen jakauduimme niin, että Turkka ja
pojat lähtivät Leijonapuistoon ja Eva kauppaan. Timo halusi nähdä
Leijonapuiston, jossa oli 2011 viettänyt melko paljon aikaa Turkan ja Erikin
siivotessa levää Elainen diesel-tankista… Timo ei siitä retkestä mitään muista.
Täydensin kaupasta lähinnä hedelmiä ja vihanneksia sekä vielä lisää mehua
ja Pepsi maxia. Veden lisäksi pitää olla muutakin juotavaa. Kävelin takaisin
rantaan torin kautta. Torilla oli vihannes-/marjamyyjä, jolta ostin mansikoita,
vadelmia ja pari litraa herneitä.
Vähän klo 11 jälkeen leikkipuistokulkijat palasivat, ja menimme hakemaan munkit
Pakkahuoneelta. Söimme ne ulkona, ja ampiaiset löysivät tietysti taas paikalle.
Ville oli jo mehunsa juonut ja palloili pöydän ympärillä, kun hän äkkiä alkoi
hieroa silmäänsä ja itkeä äänekkäästi. Ampiainen oli pistänyt silmäkulmaan.
Ville pelästyi, ja pisto sattui, huuto kuului kauas. Turkka haki kahvilasta muutaman
jääpalan, jotka olisivat varmaan lievittäneet kipua, mutta Ville ei halunnut
pitää jääpussia. Ampiainen ei todennäköisesti pistänyt ihan pahimmalla tavalla,
sillä pistoskohta ei pahemmin turvonnut.
Ampiaisepisodin jälkeen pistimme tavarat paikoilleen ja lähdimme jatkamaan kohti uusia seikkailuja, suuntana Iniön Norrby. Pääsimme liikkeelle 12.30. Tuuli oli etelässä eli meille kovin vastaista. Lypertön – Kustavin kohdalla väylä on myös aika kapea. Loppupuolella matkaa, ennen Iniötä, tuulta olisi ollut vähän enemmän. Emme jaksaneet kryssiä, vaan ajoimme koko päivän koneella. Perillä Iniössä olimme noin 17.45. Kiinnityimme poijuun laiturin päähän. Aika paljon veneitä satamassa jo olikin, ja heti meidän perässä saapui kolme lisää.
Kävelimme kaupalle maksamaan satamamaksun ja ostamaan jäätelöt. Satamamaksu
oli 27,-. Ville ei jäätelöstä paljon perustanut, vaan halusi heti uimaan. Timo
haki paatista uikkarit ja pyyhkeet, ja Eva ja pojat kävivät uimassa. Lämmintä vettä,
tietysti.
Uinnin jälkeen menimme syömään Cafe Leonellaan. Turkka söi ”päivän kalaa”
eli lohta, Eva katkarapu-simpukkapizzaa, Timo kanahampurilaisen ja Ville
kanatikkuja ja ranskiksia. Hyvin maistui kaikille. Turkan kala-annos oli maukas
ja pizza sopivan suolaista ja rapeaa. Ruoan jälkeen Timo halusi pelata
minigolfia. Ville puolestaan leikki erilaisten hiekkalelujen kanssa. Sen
jälkeen oltiin valmiita nukkumaan!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)




























