Hamnsundet - Boxö - Enklinge 25 nm

Aamu valkeni aurinkoisena ja aika lämpimänä. Ville sanoi eilen illalla haluavansa valvoa koko yön, jotta on heti aamulla onkimassa. Yön hän sentään nukkui, mutta ei olisi halunnut aamupalaa, vaan ongen. Laiturilla oli eilen illalla isohko jengi paikallisia kalastamassa, ja siitä Ville sai kipinän. Paikalliset onkivat tai käyttivät uistia vähän kuin pilkkinä. Lisäksi heillä oli pieni verkko, jolla he pyydystivät syöttikaloja ponttonilaiturin keskivaiheilta, jossa oli aukko kahden ponttonin välissä. He selvästi osasivat hommansa, ahvenia nousi. Pikkukalat toimivat selvästi hyvin syöttinä. Heillä oli jännät hakaneulamaiset, aika isot koukut.

Hamnsundetin laiturin ympärillä näkyi tosi paljon pikkukaloja, ja syvemmällä vähän isompiakin. Oli siis pakko antaa Villelle mahdollisuus yrittää onneaan ongella. Madot olivat matkanneet pilssissä jo huomattavan kauan, niitä ei ollut enää montaa, eivätkä jäljellä olevatkaan enää olleet erityisen pirteitä. Nappasin matojen lisäksi mukaan muutaman makkaranpalan. Kioskin täti sanoi eilen katkarapujen olevan hyviä syöttejä, mutta niitä ei nyt varastossa ollut - katkarapusalaattikin syötiin eilen.

Kaloja parveili madon tai makkaranpalan ympärillä, mutta syötit eivät selvästikään kiinnostaneet, ja Villeä alkoi kyllästyttää. Madolla saatiin sentään joku pieni kala ylös, mutta ei yhtään ahventa. Sitten paikalle tuli vanhempi paikallinen setä ämpäreineen ja virveleineen. Hänkin käytti virveliä enemmänkin pilkkinä laiturin veneiden välissä, varjon puolella laituria. Hän veteli vauhdilla ylös reilunkokoisia ahvenia. Ei kulunut varmaan puolta tuntiakaan, kun ämpärissä oli 5-6 isoa ahventa. Sitten hän totesi, että "nu räcker det" ja meni kotiinsa. Pah. Hänellä oli siimassaan jonkinlaisia silakan pyynnissä käytettäviä koukkuja, joissa oli vedessä hohtava syötti. Kalastaminen on selvästi helppoa, kun sen osaa.

Timo kävi soutelemassa kumiveneellä ja yritti myös vähän heittää uistia, yhtä huonolla menestyksellä kuin Villekin onkensa kanssa. Luovutimme kalojen suhteen, ja jatkoimme matkaa Boxön suuntaan 11.20.

Boxö on ihan Hamnsundetin vieressä, hieman Hamnsundetista pohjoiseen. Ajoimme sinne noin tunnin. Paikalliset olisivat ajaneet nopeampaa väylää saarten välistä, mutta me emme rohjenneet. "Ryssänlaituri" oli tyhjä ja ajoimme Miss Elainen siihen eli perä ankkuriin ja keula kiinni laiturin päähän. Boxö löytyy satamakirjoista, mutta laiturin vieressä olevaa tarkkaa syvyyttä ei sanota. Tuuli oli sivusta, mutta Boxön edustalla oli hyvin pitävä savi- tai hiekkapohja ankkuroida. Laiturin sivuissa olisi ollut meille liian matalaa. Jos laituri olisi ollut varattu, olisimme jääneet vähän kauemmas ja käyttäneet kumivenettä rantautumiseen.

Boxössa on Ahvenanmaan suurin luola ja venäläisen linnoituksen raunioita. Internetissä ja satamakirjassa väitettiin raunioiden ja luolan löytämisen omin neuvoin olevan hankalaa. Se oli vanhaa tietoa, sillä saaressa kulki selkeästi merkitty luontopolku sekä linnoituksen raunioille että luolalle. Osin reitti kulki vanhaa kivettyä armeijan tietä pitkin.

Boxön linnoitus oli osa "Pietari Suuren merilinnoitusta" eli samaa ensimmäisen maailmansodan aikana tai juuri sitä ennen rakennettua linnoitusketjua, johon olemme jo törmänneet esimerkiksi Jurmossa ja Degerbyssä. Venäjän hävittyä Krimin sodan, jossa yhteydessä Bomarsund tuhottiin, he joutuivat allekirjoittamaan 1856 Pariisin rauhan, jossa Ahvenanmaa demilitarisoitiin. Itämeren merkitys oli 1800-luvun loppupuolella ja 1900-luvun alussa pienempi Venäjän politiikassa, joka suuntautui enemmänkin Kaukoitään eli Venäjällä oli valloitushaluja esimerkiksi Mantšuriassa ja Koreassa. Siellä intressit törmäsivät modernisoituvan ja valloitushaluisen Japanin kanssa. Se johti Venäjän-Japanin sotaan 1904-05. Venäjän sotamenestys oli heikko. Sotaa yritettiin kääntää Venäjälle edulliseksi lähettämällä koko Itämeren laivasto toiselle puolelle maapalloa. Se johti Itämeren laivastoon tuhoon Venäjän hävittyä Tsushiman meritaistelun. Kun Itämeren laivastoa ei enää ollut, piti äkkiä rakentaa jotain uutta Suomenlahden ja Pietarin turvaksi. 

Englanti ja Ruotsi eivät katsoneet hyvällä Venäjän pyrkimyksiä rikkoa demilitarisointisopimusta. Tilanne muuttui vasta 1914 Venäjän ollessa yhtäkkiä samalla puolella Englannin ja Ranskan kanssa sodassa Saksaa, Itävalta-Unkaria ja Turkkia vastaan. Linnoituksia alettiin rakentaa nopeasti. Ne jäivät hyvin lyhytikäisiksi, sillä Tsaarin Venäjä romahti ja Suomi itsenäistyi jo 1917. Kansainliiton päätettyä, että Ahvenanmaa kuuluu Suomeen, se samalla päätti, että Ahvenanmaan pitää olla demilitarisoitu, itsehallinnollinen alue. Kaikki linnoitukset siis tuhottiin tai purettiin pois 1919-1920.

Boxön linnoitus oli ollut iso, paljon isompi kuin olin ajatellut. Siihen oli kuulunut neljä tavallista isompaa tykkiä, 205-millisiä (yleisimin tykit olivat 152 mm Caneteja). Kivimursketta, rakennusten kivijalkoja ja tykkitietä riitti. Rakennuksista oli aika hyvin kuvia ja selitystä. Mielenkiintoista oli myös niiden historia sen jälkeen, kun linnoitus oli purettava. Niitä oli myyty huutokaupalla, eikä kaikkien rakennusten kohtalosta tiedetty sen jälkeen, mutta esimerkiksi kasarmi ja ruokasalirakennus oli myyty ensin vanhainkodiksi, ja nyt niissä sijaitsee Stallhagenin olutpanimo.


Boxön maisema oli kaunista. Polulla oli aikamoiset korkeusvaihtelut. Ylhäältä kallioilta näki kauas, ja maisema antoi auringonpaisteessa parastaan. Saarella olisi ollut reilusti mustikoita poimittavaksi. Mustikat olivat makeita ja isoja, mutta täälläkin vielä pikemmin osin raa'an puoleisia. Saarella kasvoi kauniita käkkyräisiä saaristomäntyjä. Osa niistä oli kelottunut. Timo sanoi niitä "tiskirättipuiksi". Hänelle tuli mieleen väännetty tiskirätti siitä kierrerakenteesta, joka kelottuneissa puissa on.

Mikä perhonen?

Polku oli hyvin viitoitettu

"Tiskirättipuu"

Boxön Rövarbergin luola on Ahvenanmaan suurin. Luolan aukko on lähes kahdeksan metriä leveä ja kolme metriä korkea. Luola ulottuu 12 metriä kallion sisään. Se sijaitsee yli 15 metriä korkean jyrkänteen alla. Luolaa on todennäköisesti tilapäisesti käytetty myös asumuksena tai suojapaikkana. Luola oli aika vaikuttava. Ei näköjään tarvitse matkustaa Uuteen-Seelantiin löytääkseen hauskoja luolia.

Kävelimme luolalta linnoituksen raunioiden kautta takaisin paatille. Eri rakennuksista oli aika paljonkin tietoa opastauluissa. Niitä ei tosiaan ollut hävitetty, vaan purettu ja myyty huutokaupassa. Itse tykkipatteri oli räjäytetty, eikä siitä oikein osannut enää muodostaa tarkkaa kuvaa. Paljon oli kivimursketta ja betonia.

Lähdimme Boxösta 15.30. Ankkuri oli aika tiukassa, ja piti vähän koneella auttaa, että se lähti irti. Nostimme ison purjeen heti. Tuuli oli meille aika myötäistä, ja keulapurjeesta ei oikein ollut hyötyä, se vain läpsytti. Virsikirjakaan ei oikein toiminut, tuulta ja aallokkoa oli vissiin siihen liikaa. Niinpä vedimme keulan sisään, ja ajoimme vähän aikaa pelkällä isolla. Takanamme näkyi aika synkkä saderintama. Vauhti jäi pelkällä isolla alle neljään solmuun, joka olisi tarkoittanut aika myöhäistä saapumista päämääräksi asetettuun Enklingeen. Päätimme ottaa isonkin alas, ja jatkaa koneella. Sen tehtyämme saderintama tarjosi hetkeksi voimakkaampaa, tosin aika epätasaista tuulta eli varmaan purjeella olisi hyvin voinut ajaa vielä hiukan pidempään. Sadetta emme loppujen lopuksi saaneet päällemme muutamaa tippaa enempää. Tapahtui sateenvarjoilmiö eli sadetta ei tullut, koska Turkka oli laittanut kaikki sadevermeet päälleen.

Olimme perillä Enklingessä kahdeksalta. Satamaisäntä oli juuri keräämässä maksuja satamassa. Laituriin tuli myös paikallinen kalastaja veneineen, ja illan menu muuttui: ostimme häneltä siikafileitä. Paistoin ne pannulla ja olin tyytyväinen lopputulokseen. Siika oli kaikkien muiden paitsi Villen mielestä tosi hyvää. Ville ilmoitti edelleen syövänsä vain lohta... Hänen kalansa meni sitten kolmeen jaettuna Timolle, Turkalle ja minulle.

Djupviken - Hamnsundet 10 nm

Eilen hankittu Hallberg-ystävämme lähti onneksi kohti uusia seikkailuja heti kahdeksan aikaan aamulla. Sen lähdettyä olo alkoi pikku hiljaa vähän parantua - ehkä me emme osanneet ankkuroida, mutta ei hänenkään käytöksensä erityisen nallekarhumaista ollut. No, uskoisin, että me opimme läksymme ja osaamme jatkossa ankkuroida suosiolla kauemmas. Etäisyyttä ei aina ole niin helppo arvioida, joten pitää olla tosi varovainen (ja muistaa reviirit).

Turkka ja Timo pumppasivat kannella kumiveneen minun tiskatessani eiliset tiskit. Sitten olimme valmiita lähtemään nuuskimaan rantaan. Timo toimi kumpparilautturina soutaen ensin Villen ja Turkan rantaan ja tullen sitten hakemaan minut. Kumivene on sen verran pieni, että sen soutaminen on vähän haasteellista, jos olemme kaikki kyydissä. Soutumatka sitä vastoin ei ollut pitkä. Kallioiden vieressä oli pieni hieno hiekkaranta. Jätimme kumiveneen siihen ja lähdimme kapuamaan kalliota ylös. Rannassa piti olla noin viiden kilometrin mittainen luontopolku, jonka varrelta piti löytyä luolia. Polku löytyi heti. Se oli aika hyvin merkitty. Polun varrella oli joitakin alueeseen liittyviä tarinoita kertovia opastauluja. Heti rannassa kerrottiin, miten ovela luotsi sai Venäjän laivaston pikkuvihan aikana ajamaan karille päin Djupvikenin kallioita. Tämän jälkeen Venäjän kirkoissa pyydettiin Jumalaa varjelemaan myös Geta-vuorelta...

Seuraavana vastaan tuli "Signhildskrubba" eli pitkä itä-länsisuuntainen kuilu. Tarinan mukaan englantilainen prinsessa Signhild purjehti Ahvenanmaalle käännyttämään kansaa kristinuskoon. Ahvenanmaalaiset eivät kuitenkaan halunneet luopua omista jumalistaan, ja ajoivat Signhildiä takaa surmatakseen hänet. Signhild piiloutui hevosensa kanssa kuiluun ja pelastui. Kuilussa on raikasta vettä, jota Signhild antoi hevosensa juoda.

Kuilun lisäksi kallioissa oli erilaisia pienempiä ja isompia luolia ja halkeamia. Jännää maisemaa. 

Tapani Löfvingin kerrottiin asustaneen yhdessä luolassa paettuaan venäläisiä Saggöstä 1715 isonvihan aikana. Tarinan mukaan hän pääsi pakenemaan laittamalla saappaat väärinpäin jalkoihinsa, jolloin venäläiset lähtivät seuraamaan jälkiä väärään suuntaan... 

Suurimmassa, varsinaisessa Djupvikin luolassa on pidetty myös jumalanpalveluksia. Kuuluisin niistä pidettiin isonvihan aikana venäläisten "mellakoidessa" Ahvenanmaalla. Silloin venäläisten jälkikoira pääsi kirkolle asti, ja getalaiset tappoivat sen - neuvokas getalaisnainen kuristi koiran sukkanauhallaan. Koiran siunaamaton sielu suhisee vieläkin luolan yläpuolella - tai sitten ääni tulee lepakoista.

Suurin luola oli aika lähellä ankkurilahtea. Hieno paikka, ja hyvä ankkuripaikka (kunhan muistaa etäisyydet). Pieneltä hiekkarannalta olisi hyvin voinut mennä uimaan. Vesi tuntui kahlatessa aika lämpimältä. Me jätimme nyt uinnin väliin. Keitimme päiväkahvit paatissa, ja nostimme sitten ankkurin vähän ennen kolmea, 14.45. Nostimme purjeet heti lahden suulla, ja matka kulki kauniisti purjeilla Hamnsundetiin saakka. Kiinnityimme poijuun vähän viiden jälkeen.

Hamnsundetin vanha huoltorakennus oli purettu pois edellisenä talvena, ja uusi oli edelleen puolivalmis. Luultavasti se valmistuu vasta purjehduskauden ollessa jo ohi. Rannan kioski oli avoinna joka päivä 13-21. Sinne maksettiin kympin satamamaksu, jota vastaan sai paitsi laituripaikan myös sähkön - kioskin pitäjä tuli vetämään johdon kelasta laiturille sekä meille että hiukan meidän jälkeen saapuneelle ruotsalaispurkkarille. Yksi iso ruotsalainen moottorivene oli kylkikiinnityksessä lähempänä rantaa, muita vierasveneitä satamassa ei ollut. Kioskin pihassa oli bajamaja, ja huoltolaiturissa olisi ollut septi ja polttoaineen tankkaus käytettävissä. Kioskin pitäjä oli hyvin mukava ja sanoi myös tarpeen mukaan voivansa tuoda jotain kauppatavaroita huomiseksi, jos tarvitsemme jotain. 

Teimme ruoan paatissa ja haimme sitten jälkiruokajäätelöt kioskista. Tavallaan harmitti kioskin pitäjän puolesta - ei voi olla helppoa yrittää saada elantoaan keskeneräisestä satamasta koronakesänä.

Uusi, keskeneräinen huoltorakennus