Djupviken - Hamnsundet 10 nm

Eilen hankittu Hallberg-ystävämme lähti onneksi kohti uusia seikkailuja heti kahdeksan aikaan aamulla. Sen lähdettyä olo alkoi pikku hiljaa vähän parantua - ehkä me emme osanneet ankkuroida, mutta ei hänenkään käytöksensä erityisen nallekarhumaista ollut. No, uskoisin, että me opimme läksymme ja osaamme jatkossa ankkuroida suosiolla kauemmas. Etäisyyttä ei aina ole niin helppo arvioida, joten pitää olla tosi varovainen (ja muistaa reviirit).

Turkka ja Timo pumppasivat kannella kumiveneen minun tiskatessani eiliset tiskit. Sitten olimme valmiita lähtemään nuuskimaan rantaan. Timo toimi kumpparilautturina soutaen ensin Villen ja Turkan rantaan ja tullen sitten hakemaan minut. Kumivene on sen verran pieni, että sen soutaminen on vähän haasteellista, jos olemme kaikki kyydissä. Soutumatka sitä vastoin ei ollut pitkä. Kallioiden vieressä oli pieni hieno hiekkaranta. Jätimme kumiveneen siihen ja lähdimme kapuamaan kalliota ylös. Rannassa piti olla noin viiden kilometrin mittainen luontopolku, jonka varrelta piti löytyä luolia. Polku löytyi heti. Se oli aika hyvin merkitty. Polun varrella oli joitakin alueeseen liittyviä tarinoita kertovia opastauluja. Heti rannassa kerrottiin, miten ovela luotsi sai Venäjän laivaston pikkuvihan aikana ajamaan karille päin Djupvikenin kallioita. Tämän jälkeen Venäjän kirkoissa pyydettiin Jumalaa varjelemaan myös Geta-vuorelta...

Seuraavana vastaan tuli "Signhildskrubba" eli pitkä itä-länsisuuntainen kuilu. Tarinan mukaan englantilainen prinsessa Signhild purjehti Ahvenanmaalle käännyttämään kansaa kristinuskoon. Ahvenanmaalaiset eivät kuitenkaan halunneet luopua omista jumalistaan, ja ajoivat Signhildiä takaa surmatakseen hänet. Signhild piiloutui hevosensa kanssa kuiluun ja pelastui. Kuilussa on raikasta vettä, jota Signhild antoi hevosensa juoda.

Kuilun lisäksi kallioissa oli erilaisia pienempiä ja isompia luolia ja halkeamia. Jännää maisemaa. 

Tapani Löfvingin kerrottiin asustaneen yhdessä luolassa paettuaan venäläisiä Saggöstä 1715 isonvihan aikana. Tarinan mukaan hän pääsi pakenemaan laittamalla saappaat väärinpäin jalkoihinsa, jolloin venäläiset lähtivät seuraamaan jälkiä väärään suuntaan... 

Suurimmassa, varsinaisessa Djupvikin luolassa on pidetty myös jumalanpalveluksia. Kuuluisin niistä pidettiin isonvihan aikana venäläisten "mellakoidessa" Ahvenanmaalla. Silloin venäläisten jälkikoira pääsi kirkolle asti, ja getalaiset tappoivat sen - neuvokas getalaisnainen kuristi koiran sukkanauhallaan. Koiran siunaamaton sielu suhisee vieläkin luolan yläpuolella - tai sitten ääni tulee lepakoista.

Suurin luola oli aika lähellä ankkurilahtea. Hieno paikka, ja hyvä ankkuripaikka (kunhan muistaa etäisyydet). Pieneltä hiekkarannalta olisi hyvin voinut mennä uimaan. Vesi tuntui kahlatessa aika lämpimältä. Me jätimme nyt uinnin väliin. Keitimme päiväkahvit paatissa, ja nostimme sitten ankkurin vähän ennen kolmea, 14.45. Nostimme purjeet heti lahden suulla, ja matka kulki kauniisti purjeilla Hamnsundetiin saakka. Kiinnityimme poijuun vähän viiden jälkeen.

Hamnsundetin vanha huoltorakennus oli purettu pois edellisenä talvena, ja uusi oli edelleen puolivalmis. Luultavasti se valmistuu vasta purjehduskauden ollessa jo ohi. Rannan kioski oli avoinna joka päivä 13-21. Sinne maksettiin kympin satamamaksu, jota vastaan sai paitsi laituripaikan myös sähkön - kioskin pitäjä tuli vetämään johdon kelasta laiturille sekä meille että hiukan meidän jälkeen saapuneelle ruotsalaispurkkarille. Yksi iso ruotsalainen moottorivene oli kylkikiinnityksessä lähempänä rantaa, muita vierasveneitä satamassa ei ollut. Kioskin pihassa oli bajamaja, ja huoltolaiturissa olisi ollut septi ja polttoaineen tankkaus käytettävissä. Kioskin pitäjä oli hyvin mukava ja sanoi myös tarpeen mukaan voivansa tuoda jotain kauppatavaroita huomiseksi, jos tarvitsemme jotain. 

Teimme ruoan paatissa ja haimme sitten jälkiruokajäätelöt kioskista. Tavallaan harmitti kioskin pitäjän puolesta - ei voi olla helppoa yrittää saada elantoaan keskeneräisestä satamasta koronakesänä.

Uusi, keskeneräinen huoltorakennus