Muinaistulien yö Verkanilla (Turku - Verkan - Pikku-Nauvo - Turku 29 nm + 17 nm + 18 nm = 64 nm)

Kävimme perjantaiaamulla nopeasti paatilla laittamassa jääkaapin päälle ja akut latautumaan. Ville haettiin eskarista 12.30 ja Timo pääsi koulusta klo 13. Lasten näin hoidettua velvollisuutensa olimme valmiit lähtemään. Irrotimme köydet 14.20. Koillisenpuoleinen tuuli sopi Lauttarantaan aika hyvin. Oli silti helppo lähteä, kun ei tarvinnut peruutella. Timo ajoi ulos laiturista, ja Turkka ja Eva työnsivät aisalta, jotta keula oli helpompi kääntää ulos, kun laitureiden väli on vähän ahdas Miss Elainelle. Oli aika viileää. Kaikilla oli aluskerrastot tai verkkarit ulkohousujen alla, fleecet ja tuulitakit/purjehdustakit. Pipot ja hanskatkin olivat tarpeeseen.

Nostimme purjeet, tai oikeastaan ensin vain isopurjeen, Ison- ja Pikku-Pukin välissä 14.50. Tuuli oli niin myötäistä, että keulapurje oli Airistolla vain vähän aikaa käytössä. Se alkoi läpsyttää, ja vedimme sen sisään. Pelkällä isollakin kulki hyvin, 7-8 solmua. Välissä sivuaalto teki ajamisesta hiukan hankalaa, ja sai olla aika tarkkana, ettei tehnyt vahinkojiippiä. Oli kiva olla taas liikkeellä, vaikka keli ei kesäinen enää ollutkaan.

Meillä oli matkaeväänä taas "jääkaapinsiivouspannaria", johon upotin maidon- ja kermanloppujen lisäksi yhden "parasta ennen" olleen banaanin. 

Banaanipannarit melkein syöty.

Tässä vielä keula ylhäällä, mutta suurempi osa matkasta ajettiin pelkällä isolla.

Vanha ystävämme "hellou, hellou, Finnfellow" tuli vastaan.

Laskimme purjeen Galtbyn lossirannan jälkeen 19.15. Siitä ei ollutkaan kuin pieni luikaus kapeaa väylää Finnön ohi Verkanille. Ajoimme laiturin lahden- tai suojanpuolelle.poijuun noin 19.30. Käytiin maksamassa kahden yön satamamaksu (24,- x 2), ja aloin tehdä nopeaa pekonipastaa ruoaksi. Salaatinkastike unohtui kotiin. Onneksi salaatissa oli makeita kirsikkatomaatteja ja viinirypäleitä, niin ei kastikkeen puuttuminen juuri haitannut. Pasta olikin sitten parista nektariinista koostuvan jälkiruoan kanssa samalla sekä päivällinen että iltapala.

Lauantaiaamulla nukuttiin pitkään. Pojat katsoivat padista lasten piirrettyjä Areenasta. Ville sanoi viikonloppuretkeä mietittäessä ensin, ettei halua lähteä merelle. Syyksi selvisi, että "sitten ei saa katsoa telkkaria aamulla". Arkiaamuina telkkaria ei tietysti katsota, mutta viikonloppuisin pojilla on tapana mennä katsomaan lastenohjelmia telkkarista - yleensä he ovat siellä viimeistään 7.30 - ei ole ongelmaa herätä... No, totesimme, että se järjestyy padin avulla. Sen jälkeen Villekin oli täysin valmis retkeen (kunhan mennään Verkanille, jotta saa Merirosvon lihapullia).

No, Buffaloon halusivat kyllä muutkin. Varasimme varmuuden vuoksi pöydän neljäksi. Perjantai-illalla rannassa oli rauhallista eli laiturissa oli vain viisi purjevenettä ja kolme moottorivenettä, mutta lauantaina paikat alkoivat täyttyä. Illalla laituri oli aika lailla täynnä, ravintolan edessä taisi olla pari tyhjää poijua.

Päivällä ennen ravintolaan menemistä kävelimme Korppoon kirkolle ja kaupalle. Torillakin oli myyjiä. Kävimme hakemassa korvapuustit ja leipää Bagar Bengtiltä. Ostimme hänen perunalimppuaan kesällä Korpoströmin kaupasta. Samaa leipää ei nyt ollut tarjolla, mutta korvikset maistuivat kahvin kanssa paatilla. Korppoon kirkkokin olisi ollut auki, mutta ovessa sanottiin edellytettävän maskin käyttöä, joten jätimme se hartaammin maskeihin uskoville.

Motomadot eivät enää olleet matkassa (päästimme ne vapaaksi kotipihaan). Ostimme Korppoon kaupasta katkarapuja, jotta Ville pääsi onkimaan. Paatin ympärillä näkyi paljon pikkukaloja, ja isompiakin hyppi selvästi lähistöllä. Molemmat pojat alkoivat onkia paatista. Ensin näytti siltä. että pikkukalat vain syövät katkikset, eivätkä jää kiinni. Timo kyllästyi aika pian, mutta Ville jaksoi yrittää. Hän vaihtoi toiselle puolelle venettä, ja sai pienen ahvenen. Päästimme sen takaisin, mutta se antoi uskoa yrittämiseen. Hetken kuluttua koukussa olikin isompi ahven! Ville sai neljä jonkinmoista ahventa ennen kuin piti lähteä Buffaloon. Jätimme ahvenet uiskentelemaan ämpäriin. Se oli virhe, sillä ne kaikki olivat kuolleita palatessamme Buffalosta - vedessä ei tietysti ollut tarpeeksi happea. No, sitten perkasin niistä sisälmykset pois ja laitoin jääkaapin pakastelokeroon odottamaan jatkokäsittelyä.

Nähtiin parikin isoa etanaa tien vieressä, ja autettiinkin yksi yli tien, ettei se jäisi vaikka pyörän alle

.

Bagar Bengtin leipomo ja myymälä

Buffalo oli ennallaan - on se hyvä, kun jossakin on vielä jotain "vanhaa normaalia". Ruoka oli konstailemattoman hyvää ja palvelu ystävällistä. Buffaloon on aina kiva mennä, sinne on onnistuttu luomaan kotoisa ja kiva fiilis. Timo ja Eva söivät etanoita alkupalaksi. Pääruoaksi Turkka söi pihvin, Ville niitä tärkeitä Merirosvon lihapullia, Timo ribsejä ja Eva caesar-salaattia katkaravuilla. Jälkiruokalistalta Evaa ja Turkkaa houkutteli tyrni creme brulee ja Timo halusi omenapiirakkaa. Ville ei halunnut mitään jälkiruokaa, vaan meni ulos kiipeilemään Buffalon leikkipaikkaan.

Ruoan jälkeen Timo ja Ville jäivät touhuamaan Buffalon leikkipaikkaan ja sitten paatille. Eva ja Turkka kaipasivat hiukan liikuntaa. Kävelimme kahdestaan uudestaan Korppoon keskustaan, ja  jatkoimme siitä paikallisen kotiseutumuseon portille. Se on jäänyt jostakin syystä huomiotta, vaikka Verkanilla on käyty melkein joka kesä. Nyt illalla se oli tietysti kiinni - harmi, ettemme huomanneet kävellä sinne jo paivällä. No, täytyy lisätä se ensi kesän to do -listalle.

Timokin innostui rakentamaan hiekkalinnaa

Korppoon kirkko

Kotiseutumuseon portti

Buffalossa esiintyi myöhemmin illalla Hazze Wazeen Duo. He soittivat hyviä kappaleita Bon Jovista Hurriganesin kautta Eagles'iin. Sitä oli kiva kuunnella istumalaatikossa sipsejä ja muuta pientä syödessä. Sain Villeltä todistuksen laulutaidostanikin, kun lauloin duon mukana paatissa  Bon Jovin Livin' on a Prayer'ia ja Ville kysyi, että onko tuo se Mennään apinatarhaan, eikä ikinä pois... että silleen.

Hazze Wazeen lopetti klo 22, samaan aikaan Buffalon mennessä kiinni ja tarjoilun muutenkin loppuessa. Ravintola oli sen jälkeen vielä tunnin auki. Veneissä kuunneltiin sekalaista musiikkia omista kaiuttimista, ja välissä se kuulosti vähän kakofoniselta. Mekin soitimme sekalaisia kappaleita Spotifysta.

Verkanilla ei ollut omaa kokkoa, mutta vastarannalla sellaista poltettiin.

Pojat menivät kymmenen jälkeen nukkumaan. He olivat aika väsyneitä, keulahytistä ei kohta kuulunut kuin tuhinaa. Rannassakin oli melko rauhallista, ja musiikit alkoivat hiljentyä puolilta öin, vaikka monessa veneessä valvottiinkin pitkään. Olimme jo nukkumassa, kun ennen kahta alkoi poikkeuksellinen kohtaus näytelmästä "Keski-ikäiset örveltää". Laiturin toisella puolella olevissa kahdessa isossa moottoriveneessä oli juhlittu niin lujaa, että toisen kippari oli nukahtanut (=sammunut) istumalaatikkoon. Häntä sitten kovaäänisesti kielillä puhuen heräteltiin ja kovisteltiin menemään omaan punkkaansa nukkumaan. Herra oli sen verran tiedottomassa tilassa, että oma vaimokin näytti vieraalta, ja tämä sai esitellä itsensä komentaessaan miestään nukkumaan...

Turkka laittoi lämppärin pienellä päälle. Sen termostaatti käski lähteä lämmittämään 6.15 eli heräsimme sen lähtiessa käymään. Onneksi ääni on sen verran tasainen, että nukahdimme uudestaan ja heräsimme vasta kellon soidessa 8.15. Pojatkin olivat juuri heränneet ja katsoivat Barbapapaa padista. Oli tosi kaunis, lämmin ja aurinkoinen aamu. Hoidimme Turkan kanssa lähtövalmistelut. Turkka peruutti Miss Elainen laiturista heti yhdeksän jälkeen. Pojat katsoivat vielä padia pyjamissaan. Laitoin aamupalan valmiiksi, ja ilmoitin pojillekin aamupalaa tarjoiltavan yläkannen istumalaatikossa kaikille päivävaatteisiin pukeutuneille matkustajille.

Meillä oli ajatuksena ajaa Pikku-Nauvon kautta ja poiketa morjestamassa mökkiläisiä (ja erityisesti uutta pentukoiraa), jos tuuliolosuhteet sallisivat ajaa laituriin. Ajelimme koneella, tuuli oli koillisessa ja ihan vastaista, mutta ei kovin voimakasta. Lähestyessämme mökkiä näimme Busterin, joka näytti tutulta, ja kiikaroidessa siellä näkyi ihan Akselin näköinen tyyppi. Janne ja Akseli olivat kalastamassa, ja Dalikin oli kyydissä - ekaa kertaa veneessä. He ajoivat takaisin mökkirantaansa. Janne tuli laiturille vastaan, ja pääsimme nätisti laituriin. Tuuli ei ollut kovin voimakasta, ja nyt ankkurikin meni heti järkevään paikkaan. Meillä oli styyrpuurin puolella pitkä köysi kalliossa olevaan tappiin, josta se riitti takaisin paattiin ja toisella puolella normikeulaköysi kiinni laiturin lenkissä. Ulla oli Paraisilla käymässä, mutta tuli kohta takaisin. Janne kiinnitti pari uutta lenkkiä kallioon. Rantaan on tulossa poiju ensi viikolla, joten kohta kiinnittyminen on helpompaa. 

Kaunis aamu Verkanilla

Buffalo aamuauringossa

Galtbyn lossi ja Tallinkin Galaxy

Mökkirannassa

Koiranpentu Dali nukkui ensin kopassaan ensimmäisen veneilykokemuksensa uuvuttamana. Kun se heräsi, se oli utelias, söpö ja kiva - tosi rauhallinen ja ystävällinen pieni pentu. Akseli, Ville ja Timo touhusivat sen kanssa. Jos pojat, varsinkin Ville, ovat aikaisemminkin vinkuneet koiraa, ei tämä otus ainakaan vähentänyt koiratoiveita (kun tultiin kotiin, Ville olisi halunnut vielä soittaa, että Dalikin nyt sitten varmasti tulee hänen synttäreilleen ensi kuussa. Lisäksi hän meinasi alkaa heti siivota lelujaan huoneensa lattialta, ettei siellä ole liikaa tavaraa, kun Dali tulee...).

Tiibetinspanieli Dali, 8 viikkoa

Dali juo vettä

Juteltiin, juotiin kahvia ja syötiin hyvää omenapiirakkaa. Mökin pihan omenapuissa oli hyviä omenoita, ainakin kaneliomenaa ja jotain muutakin. Ville löysi maasta pari pientä luumua, ja se johdatti luumupuun jäljille, myös isäntäväen yllätykseksi. Puu oli kasvanut korkeaksi omenapuiden väliin, ja korkealla kasvavia luumuja oli hankala poimia, mutta ne olivat tosi hyviä! Luumupuu oli selvästi jotain vanhaa, makeaa lajia. Luumuja oli paljon, ja poimimme mekin mukaamme ison pussillisen, samoin omenoita. 

Luumujen kanssa touhuaminen viivästytti lähtöä, ja jatkoimme matkaa vasta 17.15. Ankkuri oli nytkin syvällä savessa, ja Turkka sai kiskoa sitä ihan voimalla. Ajoimme koneella loppumatkankin Lauttarantaan. Oli tosi kaunis ja lämmin keli ajella. Olimme kiinni Lauttarannassa 20.20. Sitten keräsimme äkkiä kamat kasaan ja ajoimme kotiin valmistautumaan seuraavaan arkiviikkoon. Siivosin kaapeista jo melkein kaikki ruokatavarat, säilykepurkkeja pilssiin vielä jäi. Luultavasti Miss Elainen retket on tältä vuodelta retkeilty.

Matti Nykänen sanoi, että elämä on ihmisen parasta aikaa. Ei voi sitä kiistää, mutta ehkä Nykästä mukaillen: Kesä on ihmisen parasta aikaa.

Jälkikirjoitus:

Fileoin maanantaina Villen ahvenet, leivitin ruisjauhoilla ja paistoin pannulla.

Forum Marinum

Venytän nyt lokikirjablogia kirjoittamalla vierailusta Turun Forum Marinum -museossa, vaikka sinne ajettiin autolla ja Miss Elaine makasi koko ajan paikallaan Lauttarannassa. Merimuseo kuuluu kuitenkin tavallaan blogin aihepiiriin, ja sitä on mielekästä vertailla Maarianhaminan Merenkulkumuseoon, jossa kävimme viimeksi heinäkuun lopussa. Ja Miss Elainen miehistö kirjureineen tietty päättää, mitä blogiin kirjoitetaan - eli perustelut vain ihan itselleni, etten alkaisi käyttää tätä alustaa kovin sekalaiseen oman napanöyhdän kaiveluun.

Kun viikonlopun 14-15.8. ennustettiin olevan turhan tuulinen ja sateinen veneilyyn sen paremmin Airistolla kuin Merikarviallakaan, päätimme mennä käymään Forum Marinumissa. Museolaivoissa olemme käyneet edellisen kerran kesällä 2014, joten Timokaan ei enää muistanut niistä mitään. Museon puolella olemme käyneet myöhemminkin, ehkä jonakin Turun päivänä - muistelisin. Mietimmekin ensin pelkkää museolaivoihin tutustumista. Lippujen hinnoittelu ei oikein tue sitä, sillä laivat on lippupolitiikassa jaettu kahtia: voi ostaa laivalipun joko Suomen Joutsen -purjelaivaan tai sitten tykkivene Karjalaan ja miinalaiva Keihässalmeen - jos haluaa molempiin, on käytännössä jo kannattavampaa ostaa koko museon tarjonnan kattava lippu. Tiesimme vanhastaan, että museossa on paljon kiinnostavaa katsottavaa. Netti kertoi, että myynnissä on myös kaksi päivää voimassa oleva kesäranneke, ja päätimmekin käyttää sellaiset (eläkeläinen/opiskelija 14 eur, 7-15 v lapsi 10 eur). Museologian opiskelijoiden Museion-järjestön kortilla pääsi ilmaiseksi sisään.

Suunnitelmana oli käyttää lauantaina aikaa laivoissa ja sateisemmaksi ennustettuna sunnuntaina museon näyttelytiloissa. Aloitimme museovierailun miinalaiva Keihässalmelta. Opastytöt vastasivat päivän yllätyksestä eli aikuisten piti käyttää maskeja koko museon alueella, myös ulkotiloissa tuulisten museolaivojen kansilla. Täytyy myöntää, että tästä luistimme, kun kansilla ei edes samaan aikaan ollut ketään muuta... Maskipakko vaikutti yllättävänkin negatiivisesti museokokemukseen. Olisin vielä ymmärtänyt sen ehdollisena eli täytyy käyttää sisätiloissa, ellei voi säilyttää turvavälejä, mutta ehdottomana (ja yllätyksenä tulleena) se rasitti ja ärsytti. Sunnuntaina olimme siihen valmistautuneet ja olin tavallaan tehnyt sopimuksen itseni kanssa, että haluan maskipakosta huolimatta mennä museonäyttelyyn. Henkinen puoli oli siis sunnuntaina paremmin hallussa, mutta silti maski vaikeutti keskittymistä ja hengittämistä.

Maskeista itse asiaan eli museoaluksiin. Forum Marinumin isoja museoaluksia ovat Sigyn, Suomen Joutsen, miinalaiva Keihässalmi, sekä matkustajalaiva Bore (joka oli välissä tunnettu nimellä Kristina Regina). Laivoista löytyy enemmän tietoa museon nettisivuilta: Museoalukset. Kiersimme ensin miinalaiva Keihässalmen, joka on rakennettu Helsingissä 1957 ja museoitu 1994. Sieltä jatkoimme tykkivene Karjalaan. Se rakennettiin myös Helsingissä 1968, ja se palveli merivoimia pitkään eli 2000-luvun alkuun saakka. Karjala museoitiin 2002.

Sekä Keihässalmea että Karjalaa on tietysti modifioitu niiden käyttöaikana, eikä niitä ole palautettu mihinkään alkuperäiseen kuntoon, vaan museoitu sellaisina kuin ne aktiivipalveluksensa lopussa olivat. Varsinkin Karjalassa oli sellainen olo, kuin varusmiehet olisivat vasta hetki sitten lähteneet. Sitä myös käytetään tavallaan edelleen, siellä oli esimerkiksi majoitettu porukkaa Tall Ships Racen aikana. Aluksissa pääsee kulkemaan melko moneen loukkoon, ja ne tuntuvat hyvinkin autenttisilta ja sellaisina kiinnostavilta. Karjalassa oli infotauluja enemmän kuin Keihässalmessa, joten sen varustuksesta sai paremmin tietoa. Sotalaivojen kiertäminen on jännää, mutta en ole varma, miten hauskaa niissä olisi ollut varusmiehenä palvella - majoitustilat olivat aika ahtaita ja varmasti meluisia, koska ne sijaitsivat alhaalla konehuoneen ja/tai potkurien vieressä.

Keihässalmen kannella

M/s Bore Keihässalmen kannelta kuvattuna

Keihässalmen kapteenin hytti

Keihässalmen tulenjohtohuone

Tykkivene Karjalan messi

Syvyysraketinheitin Karjalassa

Sukellusveneentorjuntakeskus tykkivene Karjalassa. Aluksessa oli kiinteä kaikumittain sukellusveneen etsintää varten, ja siellä suoritettiin syvyyslämpötilamittauksia. Tarvittaessa sukellusveneiden torjuntaan voitiin käyttää syvyysraketteja ja syvyyspommeja.

Osastonjohtokeskus tykkivene Karjalalla eli laivueen komentajan työpaikka.

Karjalan radiohytti. Museoinnin yhteydessä suurin osa radiokalustosta poistettiin aluksesta ja nyt hytissä oleva kokonaisuus on koottu myöhemmin Merivoimien hylkäämästä kalustosta.

Tykkivene Karjalan taistelukeskus. Täältä aluksen päällikkö johti taistelutoimintaa. Taistelukeskus oli aina miehitettynä. Hälytystilasta riippuen siellä oli päällikön ja keskusupseerin lisäksi tykistöupseeri, 1-4 tulenjohtoupseeria, tutkamittaaja ja muuta keskushenkilöstöä.

Ruorihytti, josta laivaa ohjattiin komentosillan ohjeiden mukaan.

Komentosilta. Täällä toimivat tähystäjät ja vahtipäällikkö.

Varusmiesten punkkia oli keulassa ja perässä. Vessoja tykkivene Karjalssa oli kaiken kaikkiaan kuusi, ja niistä vain kolme oli varusmisten käytössä... Suihkuja löytyi pari kappaletta.

Parkki Sigyn on rakennettu Vårdössä 1887. Se museoitiin jo 1939, ja sitä on kunnostettu sen jälkeen useampaan otteeseen. Sen runkoa kunnostettiin 2018-2020 Ruissalon telakalla, ja kunnostus jatkuu edelleen takiloinnin osalta 2021. Mastot laitettiin alkukesastä paikoilleen, ja laivaan pääsi tutustumaan heinäkuussa. Lomien jälkeen kunnostustöitä jatketaan, ja Sigyniin pääsee seuraavan kerran vasta ensi kesänä.

Sen sijaan fregatti Suomen Joutsenta pääsi katsomaan, ja kävimme siellä lauantain viimeisenä kohteena. Suomen Joutsen on valmistunut Ranskassa 1902. Se hankittiin Suomeen laivaston koululaivaksi 1930. Suomen Joutsen on ollut Aurajoessa 1960-luvun alusta alkaen, ja siinä toimi Merimiesten ammattikoulu vuosina 1960-1988. Laiva on enemmänkin näyttely- ja juhlatila kuin museolaiva, aivan erilainen verrattuna esimerkiksi Maarianhaminan maamerkkiin Pommerniin. Se on ollut aktiivisessa käytössä pitkään, joten siitä on käytännön syistä purettu rakenteita ja muutettu tiloja tarpeen mukaan. Laivassa oli tällä hetkellä lasten kuvataidekoulun näyttely, Suomen Joutsenesta ja vienninedistämisestä kertova näyttely sekä Laivaston soittokunnan historiasta kertova näyttely. Itse laivan historiasta koululaivana ja merimiesammattikouluna tai sen vaiheista ennen hankintaa Suomeen ei kerrottu juuri mitään.

Suomen Joutsenen saamaa positiivista julkisuutta pyrittiin hyödyntämään ulkomaanviennissä. Suomen Vientiyhdistys järjesti laivan ulkomaanmatkoilla suomalaisten tuotteiden näyttelyitä, joissa esiteltiin mm. paperi-, puu- ja metalliteollisuuden tuotteita, elintarvikkeita, lasia ja keramiikkaa. Mukaan mahtui pienemmänkin volyymin tavaroita kuten muurahaisenmunia, ryijyjä ja jäkälää. Nuoret kielitaitoiset upseerit esittelivät tavaroita yhdessä Vientiyhdistyksen edustajien kanssa. Jäkälää käytettiin 1930-luvulla paitsi koristeena myös tuberkuloosin hoidossa. Näyttelytekstin mukaan Suomesta vietiin 1879 tonnia jäkälää vuonna 1933!

Laivaston orkesterin sai soittamaan eri soittimia nappuloita painamalla.

Laivojen jälkeen lähdimme kotiin kahville. Jos olisi yrittänyt kiertää myös näyttelytilat samana päivänä, museoähky olisi ollut taattu.

Tulimme joen yli Förillä, ja ajoimme takaisin päin Pikku-Förillä.

Palasimme asiaan sunnuntaiaamupäivällä aloittaen turkulaisesta laivanrakennuksesta kertovasta näyttelystä. Forum Marinumin näyttelyt ovat hyvin moninaisia: esiteltäviä aiheita tai osioita on kovin paljon, eikä niihin aina ole oikein pystytty rakentamaan selkeyttä, jonkinlaista punaista lankaa tai esiteltävää tarinaa. Laivanrakennus-näyttely on silti ehkä yksi kiinnostavimmista, sillä se on vahvasti paikallista,  turkulaista historiaa. Samassa hallissa on myös vanhoja veneitä, joissa osassa on selkeä liityntäpinta Turkuun, osassa ei niinkään. Museoon vaikuttaa päätyneen erilaisia veneitä ja aiheita lahjoittajien, sattuman tai sen vuoksi, ettei niille ole parempaakaan esittelytilaa. Niinpä toisessa hallissa on lisää armeijan, meripelastuksen yms veneitä, ja näyttelyssä käsitellään merivoimia, rannikkopuolustusta, merivartiostoa, meripelastusta, kalastusta, kauppamerenkulkua, kapteenintauluja - ja esitellään keräilijän perämoottorikokoelma. Jos kaikkeen yrittää tutustua kunnolla, aikaa on varattava paljon. On sitten kävijästä kiinni, jääkö loppufiilikseksi "olipa jännää, tänne on tultava uudestaan" (niin kuin meillä) vai "huh huh, kauheasti esineitä ja tekstiä, ei jaksa kiinnostaa lukea näistä kaikista".

Valokuva jokirannasta ja Wärtsilän telakasta 1970-luvulla

Pidän itse museokävijänä siitä, että tekstejä on melko paljon. Lukeminen on minusta mukavampi tapa tutustua aiheisiin kuin esimerkiksi joku kuuntelusovellus tai näyttöruudut (jotka eivät aina oikein teknisesti toimi ja joita voi lukea vain yksi henkilö kerrallaan). Voin silti kuvitella, että osalle Forum Marinumin kävijöistä tekstiä oli liian paljon, ja se meni (ehkä) liiaksi yksityiskohtiin, joita saattoi olla hankala sijoittaa aikajanalle tai kontekstiin. Näyttely oletti monessa kohtaa kävijällä olevan käsitys Suomen historian suuremmista käänteistä, kuten autonomian ajasta tai toisen maailmansodan tapahtumista.  Jos ei jaksa lukea, en ole varma, miten paljon esineistä saa irti vai jääkö museosta pelkkä huh huh -olo. Esineet ovat minusta museokäynnin suola, joten en haluaisi karsia niistä, mutta voisi olla hyvä, jos teemoja voisi laajentaa, ja vaikka vaihtaa näyttelyitä useammin. Se vaatii tietysti resursseja ja rahaa, joita harvalla museolla on liikaa. 

Meille selvisi vasta sunnuntaina museoon mennessämme, että nykyään hostellina Aurajoen rannassa toimivassa Boressa oli myös museoitu osansa. Kävimme siellä näyttelyhallien välissä. Sinne mentiin sisään hostellin vastaanoton kautta. Vastaanoton tyttö oli melkein epäkohtelias kysellessään museokortteja, hän ei ensin meinannut hyväksyä sitä, että meillä oli liput, eikä museokorttia. Museo ei tietysti voi sille mitään, että kohteita on monta ja siksi lippujakin pitää tarkastaa monta kertaa, mutta ehkä asiaa voisi miettiä ja selkeyttää. Saimme näyttelyiden kiertämiseen kulumaan yli kolme tuntia. Laivoissa olimme lauantaina suurin piirtein yhtä pitkään. Maarianhaminan Merenkulkumuseon lippu on automaattisesti voimassa kaksi päivää. Ainakin kesällä tällainen lippu olisi järkevä Forum Marinumissakin ihan vakiona kesällä - laivathan eivät ole auki kuin kesäkaudella. Toinen vaihtoehto olisi minusta sitten erillinen "ulko- ja sisälippu" eli toisella pääsisi kaikkiin ulkona avoinna oleviin laivoihin ja toisella museon sisänäyttelyihin. Lippujen myyminen erikseen Suomen Joutseneen ja sotalaivoihin tuntui vähän hassulta.

Boressa emme olleet koskaan ennen käyneet. Von Rettigien varustajanhytti tai -huoneisto oli museoitu, samoin kapteenin hytti ja komentosilta. Lisäksi pari tavallista hyttiä Kristina Reginan ajoilta oli nahtävissä. Pelkästään maisema komentosillalta Aurajoelle oli käynnin arvoinen. Komentosilta navigointilaitteineen kiinnosti tietysti muutenkin. Von Rettigeistä ja merenkulusta olisi mielellään lukenut enemmänkin. Siinäkin olisi yksi tarinallisen näyttelyn aihe.

Hans von Rettigin varustajahytti

Von Rettigien olohuone

Näkymä komentosillalta Aurajoelle

Pojat Boren komentosillalla

Lapsille oli Forum Marinumissa kivoja pisteitä tai tehtäviä, niitä olisi voinut olla enemmänkin. Pojat tykkäsivät erityisesti periskoopista ja radiosähköttäjän työpisteestä, lisäksi museon edessä oleva Förin pienoismalli on aina hitti. 

Radiosähköttäjän hommissa

Pojat olivat tyytyväisiä,kun pääsivät Forum Marinumiin - monet asiat kiinnostivat, erityisesti laivat ja veneet, vaikka he eivät tietysti kaikkia tekstejä jaksaneetkaan lukea tai kuunnella. Museokäynti oli siihen käytetyn ajan arvoinen!