Turun Sanomissa julkaistiin keskiviikkona 4.8.2021 juttu rannikkorahtialus Wilhelminesta. Laitanpa se tännekin, koska laiva tuli nähtyä kahteen kertaan - ja jotenkin sen kohtalo kosketti. Tietysti on niin, että kaikkea ei voi museoida. Mitä suuremmasta ja teknisemmästäkin asiasta on kysymys, sitä kalliimpaa sen ylläpito on. On myös mielenkiintoinen kysymys, miten museointi pitäisi tehdä ts. pitääkö esineen/laitteen olla toimintakunnossa? Esimerkiksi museolentokoneen, höyryjunan tai laivankin kohdalla tulee vastaan täytettäviä lainvaatimuksia, tarvitaan erikoisosaamista ja -resursseja. Ei ole helppoa tehdä päätöksia siitä, minkä säilyttämiseen kannattaa panostaa - millä olisi arvoa myöhemminkin. Säilytettävällä esineella täytyisi olla tarina, jotain kerrottavaa jälkipolville. Ehkä Wilhelminellä ei ollut tai sitten sen kertomiseen riittävät siitä otetut valokuvat ja sen kanssa työskennelleiden henkilöiden haastattelut (joita toivottavasti joku on tehnyt).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti