Forum Marinum

Venytän nyt lokikirjablogia kirjoittamalla vierailusta Turun Forum Marinum -museossa, vaikka sinne ajettiin autolla ja Miss Elaine makasi koko ajan paikallaan Lauttarannassa. Merimuseo kuuluu kuitenkin tavallaan blogin aihepiiriin, ja sitä on mielekästä vertailla Maarianhaminan Merenkulkumuseoon, jossa kävimme viimeksi heinäkuun lopussa. Ja Miss Elainen miehistö kirjureineen tietty päättää, mitä blogiin kirjoitetaan - eli perustelut vain ihan itselleni, etten alkaisi käyttää tätä alustaa kovin sekalaiseen oman napanöyhdän kaiveluun.

Kun viikonlopun 14-15.8. ennustettiin olevan turhan tuulinen ja sateinen veneilyyn sen paremmin Airistolla kuin Merikarviallakaan, päätimme mennä käymään Forum Marinumissa. Museolaivoissa olemme käyneet edellisen kerran kesällä 2014, joten Timokaan ei enää muistanut niistä mitään. Museon puolella olemme käyneet myöhemminkin, ehkä jonakin Turun päivänä - muistelisin. Mietimmekin ensin pelkkää museolaivoihin tutustumista. Lippujen hinnoittelu ei oikein tue sitä, sillä laivat on lippupolitiikassa jaettu kahtia: voi ostaa laivalipun joko Suomen Joutsen -purjelaivaan tai sitten tykkivene Karjalaan ja miinalaiva Keihässalmeen - jos haluaa molempiin, on käytännössä jo kannattavampaa ostaa koko museon tarjonnan kattava lippu. Tiesimme vanhastaan, että museossa on paljon kiinnostavaa katsottavaa. Netti kertoi, että myynnissä on myös kaksi päivää voimassa oleva kesäranneke, ja päätimmekin käyttää sellaiset (eläkeläinen/opiskelija 14 eur, 7-15 v lapsi 10 eur). Museologian opiskelijoiden Museion-järjestön kortilla pääsi ilmaiseksi sisään.

Suunnitelmana oli käyttää lauantaina aikaa laivoissa ja sateisemmaksi ennustettuna sunnuntaina museon näyttelytiloissa. Aloitimme museovierailun miinalaiva Keihässalmelta. Opastytöt vastasivat päivän yllätyksestä eli aikuisten piti käyttää maskeja koko museon alueella, myös ulkotiloissa tuulisten museolaivojen kansilla. Täytyy myöntää, että tästä luistimme, kun kansilla ei edes samaan aikaan ollut ketään muuta... Maskipakko vaikutti yllättävänkin negatiivisesti museokokemukseen. Olisin vielä ymmärtänyt sen ehdollisena eli täytyy käyttää sisätiloissa, ellei voi säilyttää turvavälejä, mutta ehdottomana (ja yllätyksenä tulleena) se rasitti ja ärsytti. Sunnuntaina olimme siihen valmistautuneet ja olin tavallaan tehnyt sopimuksen itseni kanssa, että haluan maskipakosta huolimatta mennä museonäyttelyyn. Henkinen puoli oli siis sunnuntaina paremmin hallussa, mutta silti maski vaikeutti keskittymistä ja hengittämistä.

Maskeista itse asiaan eli museoaluksiin. Forum Marinumin isoja museoaluksia ovat Sigyn, Suomen Joutsen, miinalaiva Keihässalmi, sekä matkustajalaiva Bore (joka oli välissä tunnettu nimellä Kristina Regina). Laivoista löytyy enemmän tietoa museon nettisivuilta: Museoalukset. Kiersimme ensin miinalaiva Keihässalmen, joka on rakennettu Helsingissä 1957 ja museoitu 1994. Sieltä jatkoimme tykkivene Karjalaan. Se rakennettiin myös Helsingissä 1968, ja se palveli merivoimia pitkään eli 2000-luvun alkuun saakka. Karjala museoitiin 2002.

Sekä Keihässalmea että Karjalaa on tietysti modifioitu niiden käyttöaikana, eikä niitä ole palautettu mihinkään alkuperäiseen kuntoon, vaan museoitu sellaisina kuin ne aktiivipalveluksensa lopussa olivat. Varsinkin Karjalassa oli sellainen olo, kuin varusmiehet olisivat vasta hetki sitten lähteneet. Sitä myös käytetään tavallaan edelleen, siellä oli esimerkiksi majoitettu porukkaa Tall Ships Racen aikana. Aluksissa pääsee kulkemaan melko moneen loukkoon, ja ne tuntuvat hyvinkin autenttisilta ja sellaisina kiinnostavilta. Karjalassa oli infotauluja enemmän kuin Keihässalmessa, joten sen varustuksesta sai paremmin tietoa. Sotalaivojen kiertäminen on jännää, mutta en ole varma, miten hauskaa niissä olisi ollut varusmiehenä palvella - majoitustilat olivat aika ahtaita ja varmasti meluisia, koska ne sijaitsivat alhaalla konehuoneen ja/tai potkurien vieressä.

Keihässalmen kannella

M/s Bore Keihässalmen kannelta kuvattuna

Keihässalmen kapteenin hytti

Keihässalmen tulenjohtohuone

Tykkivene Karjalan messi

Syvyysraketinheitin Karjalassa

Sukellusveneentorjuntakeskus tykkivene Karjalassa. Aluksessa oli kiinteä kaikumittain sukellusveneen etsintää varten, ja siellä suoritettiin syvyyslämpötilamittauksia. Tarvittaessa sukellusveneiden torjuntaan voitiin käyttää syvyysraketteja ja syvyyspommeja.

Osastonjohtokeskus tykkivene Karjalalla eli laivueen komentajan työpaikka.

Karjalan radiohytti. Museoinnin yhteydessä suurin osa radiokalustosta poistettiin aluksesta ja nyt hytissä oleva kokonaisuus on koottu myöhemmin Merivoimien hylkäämästä kalustosta.

Tykkivene Karjalan taistelukeskus. Täältä aluksen päällikkö johti taistelutoimintaa. Taistelukeskus oli aina miehitettynä. Hälytystilasta riippuen siellä oli päällikön ja keskusupseerin lisäksi tykistöupseeri, 1-4 tulenjohtoupseeria, tutkamittaaja ja muuta keskushenkilöstöä.

Ruorihytti, josta laivaa ohjattiin komentosillan ohjeiden mukaan.

Komentosilta. Täällä toimivat tähystäjät ja vahtipäällikkö.

Varusmiesten punkkia oli keulassa ja perässä. Vessoja tykkivene Karjalssa oli kaiken kaikkiaan kuusi, ja niistä vain kolme oli varusmisten käytössä... Suihkuja löytyi pari kappaletta.

Parkki Sigyn on rakennettu Vårdössä 1887. Se museoitiin jo 1939, ja sitä on kunnostettu sen jälkeen useampaan otteeseen. Sen runkoa kunnostettiin 2018-2020 Ruissalon telakalla, ja kunnostus jatkuu edelleen takiloinnin osalta 2021. Mastot laitettiin alkukesastä paikoilleen, ja laivaan pääsi tutustumaan heinäkuussa. Lomien jälkeen kunnostustöitä jatketaan, ja Sigyniin pääsee seuraavan kerran vasta ensi kesänä.

Sen sijaan fregatti Suomen Joutsenta pääsi katsomaan, ja kävimme siellä lauantain viimeisenä kohteena. Suomen Joutsen on valmistunut Ranskassa 1902. Se hankittiin Suomeen laivaston koululaivaksi 1930. Suomen Joutsen on ollut Aurajoessa 1960-luvun alusta alkaen, ja siinä toimi Merimiesten ammattikoulu vuosina 1960-1988. Laiva on enemmänkin näyttely- ja juhlatila kuin museolaiva, aivan erilainen verrattuna esimerkiksi Maarianhaminan maamerkkiin Pommerniin. Se on ollut aktiivisessa käytössä pitkään, joten siitä on käytännön syistä purettu rakenteita ja muutettu tiloja tarpeen mukaan. Laivassa oli tällä hetkellä lasten kuvataidekoulun näyttely, Suomen Joutsenesta ja vienninedistämisestä kertova näyttely sekä Laivaston soittokunnan historiasta kertova näyttely. Itse laivan historiasta koululaivana ja merimiesammattikouluna tai sen vaiheista ennen hankintaa Suomeen ei kerrottu juuri mitään.

Suomen Joutsenen saamaa positiivista julkisuutta pyrittiin hyödyntämään ulkomaanviennissä. Suomen Vientiyhdistys järjesti laivan ulkomaanmatkoilla suomalaisten tuotteiden näyttelyitä, joissa esiteltiin mm. paperi-, puu- ja metalliteollisuuden tuotteita, elintarvikkeita, lasia ja keramiikkaa. Mukaan mahtui pienemmänkin volyymin tavaroita kuten muurahaisenmunia, ryijyjä ja jäkälää. Nuoret kielitaitoiset upseerit esittelivät tavaroita yhdessä Vientiyhdistyksen edustajien kanssa. Jäkälää käytettiin 1930-luvulla paitsi koristeena myös tuberkuloosin hoidossa. Näyttelytekstin mukaan Suomesta vietiin 1879 tonnia jäkälää vuonna 1933!

Laivaston orkesterin sai soittamaan eri soittimia nappuloita painamalla.

Laivojen jälkeen lähdimme kotiin kahville. Jos olisi yrittänyt kiertää myös näyttelytilat samana päivänä, museoähky olisi ollut taattu.

Tulimme joen yli Förillä, ja ajoimme takaisin päin Pikku-Förillä.

Palasimme asiaan sunnuntaiaamupäivällä aloittaen turkulaisesta laivanrakennuksesta kertovasta näyttelystä. Forum Marinumin näyttelyt ovat hyvin moninaisia: esiteltäviä aiheita tai osioita on kovin paljon, eikä niihin aina ole oikein pystytty rakentamaan selkeyttä, jonkinlaista punaista lankaa tai esiteltävää tarinaa. Laivanrakennus-näyttely on silti ehkä yksi kiinnostavimmista, sillä se on vahvasti paikallista,  turkulaista historiaa. Samassa hallissa on myös vanhoja veneitä, joissa osassa on selkeä liityntäpinta Turkuun, osassa ei niinkään. Museoon vaikuttaa päätyneen erilaisia veneitä ja aiheita lahjoittajien, sattuman tai sen vuoksi, ettei niille ole parempaakaan esittelytilaa. Niinpä toisessa hallissa on lisää armeijan, meripelastuksen yms veneitä, ja näyttelyssä käsitellään merivoimia, rannikkopuolustusta, merivartiostoa, meripelastusta, kalastusta, kauppamerenkulkua, kapteenintauluja - ja esitellään keräilijän perämoottorikokoelma. Jos kaikkeen yrittää tutustua kunnolla, aikaa on varattava paljon. On sitten kävijästä kiinni, jääkö loppufiilikseksi "olipa jännää, tänne on tultava uudestaan" (niin kuin meillä) vai "huh huh, kauheasti esineitä ja tekstiä, ei jaksa kiinnostaa lukea näistä kaikista".

Valokuva jokirannasta ja Wärtsilän telakasta 1970-luvulla

Pidän itse museokävijänä siitä, että tekstejä on melko paljon. Lukeminen on minusta mukavampi tapa tutustua aiheisiin kuin esimerkiksi joku kuuntelusovellus tai näyttöruudut (jotka eivät aina oikein teknisesti toimi ja joita voi lukea vain yksi henkilö kerrallaan). Voin silti kuvitella, että osalle Forum Marinumin kävijöistä tekstiä oli liian paljon, ja se meni (ehkä) liiaksi yksityiskohtiin, joita saattoi olla hankala sijoittaa aikajanalle tai kontekstiin. Näyttely oletti monessa kohtaa kävijällä olevan käsitys Suomen historian suuremmista käänteistä, kuten autonomian ajasta tai toisen maailmansodan tapahtumista.  Jos ei jaksa lukea, en ole varma, miten paljon esineistä saa irti vai jääkö museosta pelkkä huh huh -olo. Esineet ovat minusta museokäynnin suola, joten en haluaisi karsia niistä, mutta voisi olla hyvä, jos teemoja voisi laajentaa, ja vaikka vaihtaa näyttelyitä useammin. Se vaatii tietysti resursseja ja rahaa, joita harvalla museolla on liikaa. 

Meille selvisi vasta sunnuntaina museoon mennessämme, että nykyään hostellina Aurajoen rannassa toimivassa Boressa oli myös museoitu osansa. Kävimme siellä näyttelyhallien välissä. Sinne mentiin sisään hostellin vastaanoton kautta. Vastaanoton tyttö oli melkein epäkohtelias kysellessään museokortteja, hän ei ensin meinannut hyväksyä sitä, että meillä oli liput, eikä museokorttia. Museo ei tietysti voi sille mitään, että kohteita on monta ja siksi lippujakin pitää tarkastaa monta kertaa, mutta ehkä asiaa voisi miettiä ja selkeyttää. Saimme näyttelyiden kiertämiseen kulumaan yli kolme tuntia. Laivoissa olimme lauantaina suurin piirtein yhtä pitkään. Maarianhaminan Merenkulkumuseon lippu on automaattisesti voimassa kaksi päivää. Ainakin kesällä tällainen lippu olisi järkevä Forum Marinumissakin ihan vakiona kesällä - laivathan eivät ole auki kuin kesäkaudella. Toinen vaihtoehto olisi minusta sitten erillinen "ulko- ja sisälippu" eli toisella pääsisi kaikkiin ulkona avoinna oleviin laivoihin ja toisella museon sisänäyttelyihin. Lippujen myyminen erikseen Suomen Joutseneen ja sotalaivoihin tuntui vähän hassulta.

Boressa emme olleet koskaan ennen käyneet. Von Rettigien varustajanhytti tai -huoneisto oli museoitu, samoin kapteenin hytti ja komentosilta. Lisäksi pari tavallista hyttiä Kristina Reginan ajoilta oli nahtävissä. Pelkästään maisema komentosillalta Aurajoelle oli käynnin arvoinen. Komentosilta navigointilaitteineen kiinnosti tietysti muutenkin. Von Rettigeistä ja merenkulusta olisi mielellään lukenut enemmänkin. Siinäkin olisi yksi tarinallisen näyttelyn aihe.

Hans von Rettigin varustajahytti

Von Rettigien olohuone

Näkymä komentosillalta Aurajoelle

Pojat Boren komentosillalla

Lapsille oli Forum Marinumissa kivoja pisteitä tai tehtäviä, niitä olisi voinut olla enemmänkin. Pojat tykkäsivät erityisesti periskoopista ja radiosähköttäjän työpisteestä, lisäksi museon edessä oleva Förin pienoismalli on aina hitti. 

Radiosähköttäjän hommissa

Pojat olivat tyytyväisiä,kun pääsivät Forum Marinumiin - monet asiat kiinnostivat, erityisesti laivat ja veneet, vaikka he eivät tietysti kaikkia tekstejä jaksaneetkaan lukea tai kuunnella. Museokäynti oli siihen käytetyn ajan arvoinen!