Högsåra, Kejsarhamnen - Paraisten Portti - Aspholm 16 nm

Päivästä ennustettiin sateista, mutta pahin sadealue näytti olevan tulossa vasta iltapäivällä. Lähdimme kävelemään Högsåran toiseen satamaan, varsinaiseen kylänrantaan. Sinne ei ole matkaa kuin kilometrin verran.

Keisarinsataman nimi viittaa tietysti Venäjän tsaareihin, täsmällisemmin Aleksanteri III:een. Keisariperheillä oli tapana lomailla Suomen puolella. Täällä heillä oli hieman enemmän vapautta ja mahdollisuus viettää aikaa omissa oloissaan. Högsårassa asui "Keisari-Fiina", joka toimitti keisariperheelle kalaa heidän oleskellessaan Hiittisissä. Tarinan mukaan keisari ja keisarinna kävivät myös joskus Fiinan mökissä, ja olipa Fiina päässyt komentamaankin keisaria olemaan "fuskaamatta", kun tämä oli auttanut häntä vetämään kalasumppua.

https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1049352/articles/132433

Rannassa oli pieni Jungfrusundin museo, mutta se oli (koronan takia) avoinna vain ennalta sovitusti ryhmille. Vastaavasti saaren "must", Farmor's Cafe, oli avoinna vain etukäteisvarauksen tehneille eli netissä piti varata aika, jolloin olisi tulossa kahville / syömään. Olen käynyt Farmorissa vain kerran yli kymmenen vuotta sitten, mutta minusta se oli jo silloin ylimainostettu ja turhaan hehkutettu. Emme siis tunteneet tarvetta tehdä varausta. Aika hiljaiselta siellä vaikutti. Matkalla nähtiin lampaita. Niiden mielestä ruoho oli ehdottomasti vihreämpää aidan toisella puolella eli Ville pääsi syöttämään niitä - kaikki korret ja voikukanlehdet kelpasivat.

Ville rapsutti Farmor's Cafen lehmiä korvan takaa

Oli pellolla oikeitakin lehmiä, niitä ei olisi uskaltanutkaan rapsuttaa korvan takaa...

Lampaita taas oli kiva syöttää.

Kylänranta oli kokenut jonkinlaisen faceliftin sitten edellisen käynnin. Sinne oli ilmestynyt Rumpan bar, rannan rakennuksia oli siistitty ja varmaan rakennettu uusi sauna ja muuta huoltotilaa. Uimaranta oli paljon paremmassa kunnossa kuin Keisarinsatamassa. Rumpan barissa ei ilmeisesti ollut tarjolla juuri muuta kuin juomia, ja se aukesi vasta klo 15. Terassi oli hauskasti rakennettu ja sisustettu. Pitäjällä näytti olevan makua ja mielikuvitusta. Jos vaan tuuli sopii, tulemme seuraavalla kerralla tänne puolelle Högsåraa.

Kävelimme takaisin. Ehdimme juuri sopivasti, ennen kuin taivaassa väännettiin hana auki. Ukkonen jyrähteli ja salama iski muutaman kerran aika lähelle. Vilman konfirmaatio alkoi klo 13 Lempäälän Pyhän Birgitan kirkossa. Katsoimme ja kuuntelimme sitä Youtuben kautta kännyköillä, sillä se striimattiin suorana lähetyksenä. Ääni sai olla aika kovalla ylittääkseen sateen ropinan ja kohinan. Välissä yhteys vähän pätki, mutta näimme Vilman ja kuulimme papin puheen. Hän puhui aika mukavasti ja tuntui hyvin aidolta onnitellessaan paitsi nuoria myös vanhempia siitä, miten hienoja nuoria heillä on - hänen äänensä tässä melkein värähti. Siitä tuli lämmin fiilis. Tilaisuuden virret olivat myös suurimmaksi osaksi kauniita, ja papilla tai kanttorilla - en ole varma kummalla - oli kaunis ääni. Kuulin Ullalta myöhemmin illalla, että Vilma oli ollut hyvin tyytyväinen leiriinsä. Heillä oli ollut kiva porukka. Onneksi koronan ei annettu pilata kaikkea, vaikka leiri ja konfirmaatio ei nyt sitten perinteisen kaavan mukaan mennytkään.

Tein konfirmaatiostriimausta kuunnellessa samalla ruokaakin eli "nauravia fregatteja" (Villen mielestä makkaroihin tunkemani juustot näyttivät purjeilta). Meillä oli mukana vanhoja perunoita, jotka muuttuivat vasta nyt muusiksi: Saatiin siis muusia ja uunimakkaraa.

Tiskattuamme sade taukosi, niin kuin ennuste oli sanonutkin. Pistimme paatin lähtökuntoon, ja otimme puomipeitteenkin valmiiksi jo rannassa pois. Nostimme purjeet heti Högsåran edustalla. Turkka laittoi varmuuden vuoksi isopurjeeseen yhden reivin. Se oli ehkä loppupeleissä turhaa, mutta reivi on helpompi ottaa pois kuin lisätä. Lähdimme purjehtimaan Paraisten portin suuntaan. Vettä ripsutti välissä enemmän ja välissä vähemmän. Tuulikin oli aika vaihtelevaa, samoin sitten vauhti. Reivin sai ottaa aika nopeasti pois. Kun kello alkoi lähestyä seitsemää, totesimme Timon kanssa Taitava purjehtija -kirjan sanovan, että tässä vaiheessa kuuluu laskea purjeet. Näin sitten teimmekin, ja puoli kahdeksan maissa saavuimme Paraisten portille. Kuten kuvaan kuuluu, sade alkoi taas vähän ennen kuin olimme rantautumassa. Partiolaisten satamakirjan mukaan paikkoja oli ihan ravintolan edessä poijuissa sekä aisakiinnityksessä pienehkössä laiturissa, ja vielä kauempana poijuissa pitkässä laiturissa. Suunnistimme vähän kauempana ravintolasta olevaan laituriin, ja kiinnityimme poijuun. Onnistuin vielä ensin missaamaan poijun (haka jäi väärään kohtaan kiinni, ja kun irrotin sen, en enää saanut uudestaan sitä paikalleen oikeaan paikkaan), joten jouduimme lähestymään uudestaan. No, kiinnityimme ja laitoimme pressutkin heti paikalleen, jotta saimme lämppärin puhaltamaan ja kuivaamaan avotilaa. Sitten lähdimme kaikki ilmoittautumaan ravintolaan.

Armeijan aluskin nähtiin. Se (Vahterpää, nähtiin kiikarilla) hiljensi hienosti, mutta aikamoiset aallot siitä silti tuli.

Ravintolassa ei ollut yhtään asiakasta. Tervehdimme, ja tiskin takana oleva tyttö kysyi, mitä me halusimme. Varmaan aika vaikea arvata, että olimme tulleet veneellä, kun kaikilla oli sadevaatteet päällä... Turkka sanoi, että ainakin ensin haluamme yöpyä eli maksaisimme satamapaikan. Sitten tyttö kysyi, missä vene on. Näytimme ikkunasta (eli he eivät olleet huomanneet tuloamme, vaikka ajoimme ravintolan ohi, kiirettä piti vissiin). Tyttö sanoi, että siinä laiturissa on varattuja kausipaikkoja eli meidän pitäisi siirtää vene ravintolan eteen poijuun. Yritimme kysyä, onko joku varannut paikan, mutta eivät he tienneet (eivätkä selvästikään jaksaneet ottaa selvää). Alkoi harmittaa. Tyhjä ravintola eli ei kiireen kiemuraa, mutta ei silti minkäänlaista palveluhalukkuutta tai tietoa satamapaikoista tai halua ottaa asioista selvää. Katsoin Turkkaa, ja totesin, että taidamme siirtää veneen samalla vaivalla hiukan pidemmälle. Hän oli samaa mieltä, sanoimme kiitos ja hei. Sitten vaan lämppäri pois päältä, pressut taas pois ja köydet irti. Onneksi ei enää satanut. Ajoimme tunnin verran MST:n saaripaikkaan Aspholmiin. Siellä oli kolme moottorivenettä ja yksi purjevene, joten laiturissa oli hyvin tilaa. Kiinnityimme purjeveneen viereen, samalle paikalle kuin edelliselläkin käynnillä.

Laitoin jo vähän ennen Aspholmia uuniin perunarieskat, joihin käytin lounaalta yli jääneen muusin. Illan tunnelma kääntyi vielä ihan hyväksi, kun saimme kaakaota ja uunituoreita rieskoja iltapalaksi. Saunakin taisi olla lämmin, mutta emme jaksaneet enää lähteä sinne. 

Tässä rieskat vasta menossa uuniin. Valmiit syötiin niin nopeasti, että niistä ei ole kuvaa :)

Helsingholm - Vänö - Högsåra, Kejsarhamnen 25 nm

Heräsimme kahdeksalta ja irrotimme köydet noin 9.45, vähän ennen Wilhelminaa. Me suunnittelimme käyvämme Vänössä, kun olimme kuitenkin aika lähellä, ja paikka kiinnosti. Tuuli oli olematonta, joten ajoimme koko matkan koneella. Vasta lähellä Vänöä itäinen tuuli voimistui. Pari venettä lähti laiturista ja tuli meitä vastaan ihan Vänön sataman edessä. Ajoimme poijuun laiturin suojan puolelle. Olimme perillä puoli yhden maissa. Laituri oli tukeva ja hyvä, mutta kiinnityspollarit olivat tosi harvassa. Vedimmekin poikkeuksellisesti molemmat keulan köydet samaan pollariin. Vieressä olevalla purkkarilla ei ollut kuin yksi keulaköysi käytössä, mutta laitoimme varmuuden vuoksi molemmat, jos tuuli alkaisi paina enemmän. Sitten vaan rantaan tutustumaan Vänöön.

Tyynyvuoren kuningas Timo. Yksi tyyny ei ajaessa riitä, mutta kolme antaa sen verran lisää korkeutta, että hän näkee kunnolla eteensä. 

Vieraslaiturin vieressä oli yhteysaluslaituri. Siitä vähän eteenpäin oli parikin hylkyä rannalla, ja sitten tulikin näkyviin Saariston satamat -faceryhmässäkin kehuttu Strandhugget-kahvila. Sinne siis. Kahvilan lisäksi samassa rakennuksessa oli myös pieni kauppa. Kahvilassa oli pöytiä sekä sisällä että terassilla ulkona. Hyllyssä oli houkuttelevan näköisiä katkarapuleipiä ja mansikkaleivoksia. Turkka ja minä otimme katkisleivät, Timo halusi tietysti mansikkaleivoksen ja Ville tuttua ja turvallista karjalanpiirakkaa. Kaikki oli tosi hyvää ja tuoretta. Kehuimme leipiä, ja kahvilan täti sanoi ne juuri tehneensä, ja toi samalla hyllyyn seuraavat kaksi leipää. Oli tosi kiva ja viihtyisä paikka, kodikas ja konstailematon. Kurkkasimme myös kaupan puolelle, ja totesimme palaavamme tänne lisäostoksille, kunhan olisimme tehneet pienen saarikierroksen.

Strandhugget

Vänö on jaettu seitsemään tilaan, samoin kalavedet seitsemään kiertävään alueeseen. Kalastus on ollut alueen tärkein elinkeino. Vänö ei ole osa Saaristomeren kansallispuistoa, vaan elävä kylä. Asukkaista on parhaimmillaan ollut noin sata. Nyt saarella asuu ympärivuotisesti noin 15 henkilöä, kesällä väkiluku kasvaa noin kolmeensataan.

Vänössä olisi luontopolku kierrettäväksi. Jätimme sen seuraavalle kerralle ja kävelimme hiekkatietä ja polkuja pitkin ensin "kulttuuritalolle" eli Vänös vänner -kotiseutuyhdistyksen vanhasta navetasta kunnostamalle kerhotalolle, sieltä kappelille ja vielä uimarannalle. Kulttuuritalo oli rakennettu kuonakivestä. Seinien kivet olivat erilaisia, ja niissä näkyi jänniä lasimaisia sinivihreitä sävyjä. Kuonakiveä käytettiin aikaisemmin rakennuskivenä eri puolilla saaristoa. Sitä syntyi Taalintehtaalla toimineen rautaruukin prosessin sivutuotteena., kun rauta erotettiin malmista hiilen avulla. Taalintehtaan rautaruukki toimi vuodesta 1686 vuoteen 2012 asti. Rakennus oli tehty 1893, ja sitä oli käytetty navettana vuoteen 1991 asti. Navetta oli kunnostettu tosi siistiksi sekä ulkoa että sisältä. Siellä oli kirjoja luettavaksi ja pelejä pelattavaksi. Pingis-pöytä oli ihan uusi, ja yritimme vähän aikaa osua palloon. Helteisessä säässä oli sisällä oli tosi kuuma, joten jätimme pingiksen ja jatkoimme matkaa.

Vänössä on ollut oma kappeli ainakin 1600-luvulla, sillä Kemiön kirkon omaisuusluettelossa se mainitaan messukasukan saajana 1630. Vanhan tarinan mukaan "kippari Klas" olisi rakentanut kappelin kiitokseksi pelastuttuaan haaksirikosta. Kappeliniemen eteläpuolella olevaa karikkoa kutsutaan edelleen Klas-karikoksi. Isojaon aikaisessa kartassa vuodelta 1798 näkyy paikka nimltä "vanha kirkko". Rakennus oli pieni, vain 5x5,5 metriä ja sen vieressä oli 13x13,5 metrin kokoinen hautausmaa. Kappeli tuhoutui lopullisesti tulipalossa 1800-luvun puolivälissä. Nykyään Vänössä on vanhan mallin mukaan rakennettu pieni yksinkertainen kappeli, joka rakennettiin 1975 Kemiönsaaren rotaryklubin järjestämän kansainvälisen nuorisotyöleirin avulla.

 

Kappelin luota polku jatkui vielä hiekkarannalle. Tuuli oli noussut ja sopi rantaan ihan suoraan. Ranta oli hienoa hiekkaa. Se olisi ollut hyvin houkutteleva uimapaikka, jos tuuli olisi ollut vähän eri suunnassa. Emme edes kahlanneet tällä kertaa, vaan käännyimme takaisin. Kävimme Strandhuggetin kaupassa ostamassa lisää mehua, oivariinia ja muuta pientä. Syötyämme vielä jäätelötuutit tämänkertainen tutustuminen Vänöön oli tehty. Saimmepa käsityksen saaresta ja totesimme kivaksi paikaksi eli voi tulla joskus uudelleen. Nyt tuulen oli luvattu yltyvän ja sopivan suoraan rantaan, joten emme halunneet jäädä yöksi Vänöön.

Laituriin oli tullut poissa ollessamme pari paattia lisää. Vieressämme oli iso katamaraani. Vaihdoimme pitkän köyden keulaan normikeulaköysien sijaan, ja sillä avittaen pääsimme nätisti rannasta liikkeelle. Matka jatkui Rosalaan, sillä Turkka halusi varmuuden vuoksi tankata. Rosalaan päästyämme pyörimme hetken sataman edustalla, sillä Wilsonien "Miranda" oli juuri tankkaamassa, ja laiturissa oli hiukan ahdasta. Kun "Miranda" ei näyttänyt mitään merkkejä lähtemisestä, uskaltauduimme ajamaan tankille. Mahduimme kohtuullisesti väliin. Tuuli painoi yllättävästi, vaikka Rosalan ranta on suojainen. Tankkiin ei loppujen lopuksi mahtunut kuin 78 litraa eli aika turha vaiva (kun tankki on 170 litraa). No, parempi näin.

Rosalassa olisi ollut poiju suojan puolella vapaana, mutta emme sitten kuitenkaan halunneet jäädä. Satamasta oli tänä vuonna loppunut siinä 30 vuotta toiminut kahvila, ja ehkä sen vuoksi koko satama näytti hiukan surulliselta. Suunnistimme yöksi Högsåraan, Keisarinsatamaan.

Keisarinsatama maksoi 20,- + 5,- euroa sähköstä. Laiturissa oli jonkun verran veneitä, mutta löysimme itsellemme hyvän poijupaikan laiturin suojanpuolelta läheltä rantaa. Tehtiin vähän myöhäinen päivällinen eli ehkä paremminkin illallinen: tortilloja jauhelihalla. Sen jälkeen pelattiin vielä Vänöstä ostetuilla hienoilla majakkapelikorteilla wilhelminalaisilta opittua ristiseiskaa. Paatin vanhat kortit piti uusia, tai olisi pelattu kirjaimellisesti vajaalla pakalla.