Högsåra, Kejsarhamnen - Paraisten Portti - Aspholm 16 nm

Päivästä ennustettiin sateista, mutta pahin sadealue näytti olevan tulossa vasta iltapäivällä. Lähdimme kävelemään Högsåran toiseen satamaan, varsinaiseen kylänrantaan. Sinne ei ole matkaa kuin kilometrin verran.

Keisarinsataman nimi viittaa tietysti Venäjän tsaareihin, täsmällisemmin Aleksanteri III:een. Keisariperheillä oli tapana lomailla Suomen puolella. Täällä heillä oli hieman enemmän vapautta ja mahdollisuus viettää aikaa omissa oloissaan. Högsårassa asui "Keisari-Fiina", joka toimitti keisariperheelle kalaa heidän oleskellessaan Hiittisissä. Tarinan mukaan keisari ja keisarinna kävivät myös joskus Fiinan mökissä, ja olipa Fiina päässyt komentamaankin keisaria olemaan "fuskaamatta", kun tämä oli auttanut häntä vetämään kalasumppua.

https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1049352/articles/132433

Rannassa oli pieni Jungfrusundin museo, mutta se oli (koronan takia) avoinna vain ennalta sovitusti ryhmille. Vastaavasti saaren "must", Farmor's Cafe, oli avoinna vain etukäteisvarauksen tehneille eli netissä piti varata aika, jolloin olisi tulossa kahville / syömään. Olen käynyt Farmorissa vain kerran yli kymmenen vuotta sitten, mutta minusta se oli jo silloin ylimainostettu ja turhaan hehkutettu. Emme siis tunteneet tarvetta tehdä varausta. Aika hiljaiselta siellä vaikutti. Matkalla nähtiin lampaita. Niiden mielestä ruoho oli ehdottomasti vihreämpää aidan toisella puolella eli Ville pääsi syöttämään niitä - kaikki korret ja voikukanlehdet kelpasivat.

Ville rapsutti Farmor's Cafen lehmiä korvan takaa

Oli pellolla oikeitakin lehmiä, niitä ei olisi uskaltanutkaan rapsuttaa korvan takaa...

Lampaita taas oli kiva syöttää.

Kylänranta oli kokenut jonkinlaisen faceliftin sitten edellisen käynnin. Sinne oli ilmestynyt Rumpan bar, rannan rakennuksia oli siistitty ja varmaan rakennettu uusi sauna ja muuta huoltotilaa. Uimaranta oli paljon paremmassa kunnossa kuin Keisarinsatamassa. Rumpan barissa ei ilmeisesti ollut tarjolla juuri muuta kuin juomia, ja se aukesi vasta klo 15. Terassi oli hauskasti rakennettu ja sisustettu. Pitäjällä näytti olevan makua ja mielikuvitusta. Jos vaan tuuli sopii, tulemme seuraavalla kerralla tänne puolelle Högsåraa.

Kävelimme takaisin. Ehdimme juuri sopivasti, ennen kuin taivaassa väännettiin hana auki. Ukkonen jyrähteli ja salama iski muutaman kerran aika lähelle. Vilman konfirmaatio alkoi klo 13 Lempäälän Pyhän Birgitan kirkossa. Katsoimme ja kuuntelimme sitä Youtuben kautta kännyköillä, sillä se striimattiin suorana lähetyksenä. Ääni sai olla aika kovalla ylittääkseen sateen ropinan ja kohinan. Välissä yhteys vähän pätki, mutta näimme Vilman ja kuulimme papin puheen. Hän puhui aika mukavasti ja tuntui hyvin aidolta onnitellessaan paitsi nuoria myös vanhempia siitä, miten hienoja nuoria heillä on - hänen äänensä tässä melkein värähti. Siitä tuli lämmin fiilis. Tilaisuuden virret olivat myös suurimmaksi osaksi kauniita, ja papilla tai kanttorilla - en ole varma kummalla - oli kaunis ääni. Kuulin Ullalta myöhemmin illalla, että Vilma oli ollut hyvin tyytyväinen leiriinsä. Heillä oli ollut kiva porukka. Onneksi koronan ei annettu pilata kaikkea, vaikka leiri ja konfirmaatio ei nyt sitten perinteisen kaavan mukaan mennytkään.

Tein konfirmaatiostriimausta kuunnellessa samalla ruokaakin eli "nauravia fregatteja" (Villen mielestä makkaroihin tunkemani juustot näyttivät purjeilta). Meillä oli mukana vanhoja perunoita, jotka muuttuivat vasta nyt muusiksi: Saatiin siis muusia ja uunimakkaraa.

Tiskattuamme sade taukosi, niin kuin ennuste oli sanonutkin. Pistimme paatin lähtökuntoon, ja otimme puomipeitteenkin valmiiksi jo rannassa pois. Nostimme purjeet heti Högsåran edustalla. Turkka laittoi varmuuden vuoksi isopurjeeseen yhden reivin. Se oli ehkä loppupeleissä turhaa, mutta reivi on helpompi ottaa pois kuin lisätä. Lähdimme purjehtimaan Paraisten portin suuntaan. Vettä ripsutti välissä enemmän ja välissä vähemmän. Tuulikin oli aika vaihtelevaa, samoin sitten vauhti. Reivin sai ottaa aika nopeasti pois. Kun kello alkoi lähestyä seitsemää, totesimme Timon kanssa Taitava purjehtija -kirjan sanovan, että tässä vaiheessa kuuluu laskea purjeet. Näin sitten teimmekin, ja puoli kahdeksan maissa saavuimme Paraisten portille. Kuten kuvaan kuuluu, sade alkoi taas vähän ennen kuin olimme rantautumassa. Partiolaisten satamakirjan mukaan paikkoja oli ihan ravintolan edessä poijuissa sekä aisakiinnityksessä pienehkössä laiturissa, ja vielä kauempana poijuissa pitkässä laiturissa. Suunnistimme vähän kauempana ravintolasta olevaan laituriin, ja kiinnityimme poijuun. Onnistuin vielä ensin missaamaan poijun (haka jäi väärään kohtaan kiinni, ja kun irrotin sen, en enää saanut uudestaan sitä paikalleen oikeaan paikkaan), joten jouduimme lähestymään uudestaan. No, kiinnityimme ja laitoimme pressutkin heti paikalleen, jotta saimme lämppärin puhaltamaan ja kuivaamaan avotilaa. Sitten lähdimme kaikki ilmoittautumaan ravintolaan.

Armeijan aluskin nähtiin. Se (Vahterpää, nähtiin kiikarilla) hiljensi hienosti, mutta aikamoiset aallot siitä silti tuli.

Ravintolassa ei ollut yhtään asiakasta. Tervehdimme, ja tiskin takana oleva tyttö kysyi, mitä me halusimme. Varmaan aika vaikea arvata, että olimme tulleet veneellä, kun kaikilla oli sadevaatteet päällä... Turkka sanoi, että ainakin ensin haluamme yöpyä eli maksaisimme satamapaikan. Sitten tyttö kysyi, missä vene on. Näytimme ikkunasta (eli he eivät olleet huomanneet tuloamme, vaikka ajoimme ravintolan ohi, kiirettä piti vissiin). Tyttö sanoi, että siinä laiturissa on varattuja kausipaikkoja eli meidän pitäisi siirtää vene ravintolan eteen poijuun. Yritimme kysyä, onko joku varannut paikan, mutta eivät he tienneet (eivätkä selvästikään jaksaneet ottaa selvää). Alkoi harmittaa. Tyhjä ravintola eli ei kiireen kiemuraa, mutta ei silti minkäänlaista palveluhalukkuutta tai tietoa satamapaikoista tai halua ottaa asioista selvää. Katsoin Turkkaa, ja totesin, että taidamme siirtää veneen samalla vaivalla hiukan pidemmälle. Hän oli samaa mieltä, sanoimme kiitos ja hei. Sitten vaan lämppäri pois päältä, pressut taas pois ja köydet irti. Onneksi ei enää satanut. Ajoimme tunnin verran MST:n saaripaikkaan Aspholmiin. Siellä oli kolme moottorivenettä ja yksi purjevene, joten laiturissa oli hyvin tilaa. Kiinnityimme purjeveneen viereen, samalle paikalle kuin edelliselläkin käynnillä.

Laitoin jo vähän ennen Aspholmia uuniin perunarieskat, joihin käytin lounaalta yli jääneen muusin. Illan tunnelma kääntyi vielä ihan hyväksi, kun saimme kaakaota ja uunituoreita rieskoja iltapalaksi. Saunakin taisi olla lämmin, mutta emme jaksaneet enää lähteä sinne. 

Tässä rieskat vasta menossa uuniin. Valmiit syötiin niin nopeasti, että niistä ei ole kuvaa :)