Luontopolku kiersi erilaisia maisemia: Österfladanin lintulahtea, lehtoja ja hakoja. Saarella on lampaita hoitamassa maisemaa, mutta karjaa pitäisi olla enemmän, jotta hakamaat ja niityt säilyisivät ennallaan. Maisemat olivat kauniita, ja niittykukat kukkivat komeasti. Osittain kansallispuiston alue oli kuitenkin jo "puskittunut". Siitä tuli vähän surullinen olo. Luontoa suojellaan, mutta se ei säily omillaan, ilman toimintaa. Täytyisi suojella tai ylläpitää kokonaista elämäntapaa ja elinkeinoja. Ehkä se on mahdotonta. Silti mietin, että eikö olisi mahdollista pitää saarella enemmän lampaita, ehkä lehmiäkin, ja myydä saarella saaristoidylliä ja saaristokaupoissa ja laajemminkin vaikka Jungfruskärin juustoa. Nyt raivausta tehdään ihmisvoimin jonkun verran, mutta se ei riitä. Karja olisi ainoa tapa pitää maisema "kunnossa". Kysymys tietysti kuuluu, miksi maisemaa pitää yrittää ylläpitää sellaisena kuin se joskus oli. Onko se tarpeellista? Ja viekö seuraavaksi korona tai joku vastaava kaikki rahat, eikä nykyistä vähääkään riitä ylläpitoon.
Monessa satamassa näkyy EU-raha: On korjattu laitureita tai tehty pienimuotoisia museoita yms. Se on tietysti hyvä, mutta ei välttämättä riittävää. Pitäisi suojelun lisäksi myös hoitaa: Hävittää esimerkiksi liian suuriksi kasvaneita merimetso. peura-, joutsen- tai hanhikantoja.Vesilintuja, kuten silkkiuikkuja tai karikukkoja näkyy aina vain vähemmän, mutta joutsenia on joka lahdessa - paistiksi asti.
Ostimme Korppoon K-kaupasta Sjö & Hav -merkkistä astianpesuainetta. Sen pitäisi olla biohajoavaa eli luontoystävällistä. Tiskaamme rannassa, kun se on helppoa, ts. on joku pesupaikka - omia vateja emme ole rantaan yleensä kantaneet. Olen nyt alkanut tuntea paatissa tiskaamisesta hieman huonoa omaatuntoa, jota sammutan edes pesuaineella. Muistutan silti itseäni, että mittakaava pitää muistaa: huviveneilijöiden tiskivedet ovat kuitenkin hyttysen kakka Itämeren saastumisen kokonaiskuvassa. Vessaa taas emme edes voisi tyhjentää mereen, sellaista toimintoa ei ole, ja jätökset menevät kokonaisuudessaan septin tyhjennyksen kautta oikeaan osoitteeseensa.
Kokonaisvaikutusten miettiminen on monesti muutenkin luonnon- tai ympäristönsuojelussa aika vaikeaa. Periaatteessa koko huviveneily ei ole tarpeellista tai ainakaan polttoainetta vaativa veneily. Pitäisikö se sitten kieltää? Silloin ei saaristo ainakaan säilyisi elinvoimaisena, ei olisi kesäturisteja ostamassa paikallisia tuotteita. Toivoisin, että tämä koronahärdelli vaikuttaisi siihen, että ihmisten olisi helpompi asua väljemmin - onhan tässä nähty, miten etätyöt onnistuvat ja miten kontaktien välttäminen ja mielenterveyden säilyttäminen on helpompaa väljemmissä ympyröissä.
Luontopolun varrella oli sotaisempaakin katsottavaa, muun muassa toinen Canet-tykki. Sitä ei oltu sen enempää naamioitu, sillä se sijaitsi pensaikkoisemmassa paikassa. Siinä ei myöskään ollut mitään aitaa ympärillä, joten sitä pääsi ihmettelemään ihan läheltä. Tykin putkea saattoi nostaa tai laskea pyörästä vääntämällä, mutta horisontaalisesti se ei enää liikkunut. Pojat ampuivat sillä innokkaasti. Saarella oli värvättyjä vartioimassa tykkejä 1995 asti ja vuonna 1999 Metsähallitus alkoi hoitaa aluetta, kun se liitettiin osaksi kansallispuistoa.
Luontopolun varrella oli myös toisen maailmansodan aikana alas ammuttujen venäläisten lentäjien hauta.
Tuuli oli vähäistä, ja varsinkin puskittuneemmissa osissa hyttysiä riitti riesaksi asti. Ne olivat erityisesti Villen kimpussa.
 |
| Neuvostoliittolaisten lentäjien hauta |
Luontopolun kierrettyämme irrotimme köydet 11.30 ja jatkoimme matkaa Kökarin suuntaan. Keli oli melkein tyyni, joten matka meni koneella ajamiseksi. Olimme perillä Kökarin Karlbyssa klo 16.00. Hotellin edessä rannassa oli kaksi isompaa venettä sivukiinnityksessä, mutta paalupaikat olivat ihan tyhjiä. Meidän perässämme tuli tosin heti kaksi muutakin purjevenettä. Täysi satama ei silti ollut illallakaan, paikalla oli kymmenisen venettä.
Sataman pesutiloja oli uudistettu ja laiturien sähköt samoin. Puupaalut olivat entiset, ja vähän jo kulahtaneet, lisäksi niistä osa näytti puuttuvan. Paikkojen leveydet on kätevästi merkitty kullekin paikalle.
Keli oli helteinen. Kaikki vaihtoivat shortsit, kävimme maksamassa satamamaksun Brudhälliin kahdeksi yöksi (26,- per yö) ja sitten kävelimme kauppaan. Sieltä ostimme jäätelöt sekä savukalaa ja graavia kalaa. Kaupassa oli hyvä valikoima tavaraa. Paatilla keitin kesän ensimmäiset uudet perunat ja tein voikastiketta. Uudet perunat ja kala olivat mahtava kesäateria!
Illalla havaitsin punkin jalassani. Onneksi se lähti helposti pois, ei ollut mitenkään lujasti kiinni. Harmittavaisia otuksia mokomat!
Lopuksi vielä "päivän Ville": Kielsin murustamasta paattiin, kun Ville söi jotain leipää tai keksiä. Ville totesi: "En minä murusta, minä ruokin ötököitä".
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti