sunnuntai 31. toukokuuta 2020

Vesillelasku ja Hirvensalon kierros

Miss Elaine laskettiin veteen Kaarinan Hovirinnasta perjantaina 29.5.2020. Päivämäärä oli historiallisen aikainen, sillä vesillelasku on usein ollut vasta juhannuksen huituvilla. Kake ajoi Miss Elainen Hovirinnasta Lauttarantaan. Varustelu on toki kesken, samoin siivoaminen, mutta ainakin vene on nyt Lauttarannassa.






Käytimme tilaisuutta hyväksi, ja kiersimme Hirvensalon sunnuntaina 31.5, kun masto on vielä pystyttämättä. Tuffakin oli mukana. Kävimme myös käntymässä Aurajoessa, ajoimme melkein Auransillalle saakka.







maanantai 25. toukokuuta 2020

Talviteloilla

Syyskuussa ei tullut enää lähdettyä merelle. Kauniitakin ilmoja olisi ollut, mutta vapaa-ajan rajoittuminen viikonloppuihin tuo niihin kaikenlaista muutakin tehtävää. Lokakuussa ei enää tavoitteenakaan ollut kuin veneen ylös nostaminen.

Otimme purjeet pois torstaina aamulla 19.9. Oli täysin tuuleton aamu. Purjeet vietiin kotiin ja levittelimme ne vielä siellä uudelleen ja viikkasimme siististi kääröön / pussiin. Purjepussit jatkoivat matkaa talvisäilytykseen samaan halliin veneen kanssa.

Masto puolestaan otettiin pois Meriseuran telakalla viikon päästä torstaina eli 26.9. Oli kaunis päivä, ja paikalla riittävästi osaavia käsipareja eli sekin homma sujui hienosti. Samassa otettiin pois myös toisen veneen masto samalla porukalla. Oli hyvä idea hoitaa homma yhteistyönä. Masto myös jäi Meriseuraan talvisäilytykseen, niin kuin ennenkin.

Vene nostettiin lauantaina 12.10. Viemeröllä oli kiireitä, joten nostoa ei saatu sovittua ihan niin nopeasti kuin olisi toivottu. Toimme veneen peitot, tyynyt ja patjat talvisäilytykseen omaan varastoon suoraan rannasta perjantaina ennen nostoa. Sen jälkeen Turkka ja Kake ajoivat Miss Elainen Kaarinaan Hovirintaan vieraspaikalle odottamaan. Oli hyvä idea tsekata, onko siellä paikkoja käytettävissä (selvisi Facebookin Saariston satamat -ryhmässä kyselemällä). Veneen nosto oli klo 8 lauantaina, ja aamulla olisi saanut aika aikaisin ja pimeässä lähteä ajamaan, jotta olisi ollut ajoissa paikalla. Aamulla satoikin vielä kaatamalla vähän ennen sovittua nostoaikaa.

Nosto meni joutuisasti. Kake ja Turkka pesivät veneen kannen ja pohjan hallin pihalla. Sitten he vetivät kärryn taljan avulla halliin. Hyvin sujui sekin. Vanha talja toimi nyt ok eli mitään tavaraa ei tarvinnut vuokrata veneen nostoa varten.

Kunnostushommia / hankittavaa tälle talvelle:
  • Loppujen vesiletkujen vaihto -> tehty osittain, jotain vielä vaiheessa
  • Paukkuliivien tarkistus ja mahdollinen uusinta .> kaksi uutta hankittu
  • Peräsinakselin vuodon korjaus -> akselitiivisteen stefat uusittu
  • Kannen läpivientien tiivistys -> osittain tehty
  • Kattoluukkujen pleksien uusinta -> tehty
  • Uusi nostin genaakkeria varten -> hankittu ja paikallaan
  • Aurinkokennotuulettimen uusinta -> tehty
  • Kaasuletkujen uusinta -> tehty
  • Kuuma vesi käyttöön, boileri -> ei tehty
  • Polttoainemittarin paikka, onko ok? -> taitaa olla ok
  • Hyttien seinät: Listat pitäisi lisätä huolittelemaan reunat / päädyt.
  • Patjojen otsonointi - josko se raikastaisi niiden hajun -> tehty
  • Veneen otsonointi -> tehty
  • Pentterin hanan / tiivisteiden vaihto. Hana tiputtaa vähän. -> hana vaihdettu, eikä vuoda enää.
  • Takahytin hanan vaihto tavalliseen hanaan - siellä nyt keittiöhana, joka juoksuttaa vettä turhan korkealta. -> ei tehty - pitäisikö vaihtaa koko allas matalammaksi?
  • Vanttiruuvien suojien pidennys - osa suojista vähän lyhyitä, täytyy koittaa korjata itse. -> tehty
  • Takahytin punkan alla olevan luukun korotus (autopilotin työyksikkö vaatii lisätilaa) -> tehty
  • Fenderiköysien vaihto -> tehty
  • Karttapöydän siivous -> tehty
  • Isopurjeen kumilangat -> tehty
  • Uudet keulaköydet -> ostettu, lenkit pleissaamatta vielä --> tehty. Lisäksi hankittiin vielä toiset, kevyemmät keulaköydet, joihin ei pleissattu lenkkejä - niitä käytetty loppujen lopuksi enemmän.
  • Kynnysmatot, sekä paattiin että laiturille -> ostettu ja paikoillaan
  • Koukkuja pesualtaan taakse / vaatekaappiin -> todettiin, että pesualtaan taakse ei kannata laittaa. Vaatekaappiin koukut laitettu.
  • Uudet suola- ja sokeripurkit -> hankittu Tigerista, juuri hyvän kokoiset. Hankittiin samoja tai vähän isompia purkkeja myös jauhoille, kaakaolle, riisille, myslille.