Päätimme käydä katsomassa ensin Borstö-gummaa, ja jatkaa matkaa sitten johonkin vähän kauemmas seuraavaksi yöksi. Niinpä ajoimme kolme mailia Borstön rantaan. Täytyi ajaa hitaasti, jotta ehdimme syödä samalla aamupalaa. Nyt ei rantaan tuullut lainkaan pahasti, ja vastaanottajiakin oli paikalla. Rannassa oli muutama purjevene (lähtivät pois sillä aikaa, kun olimme saaressa) ja yksi moottorivene. Borstössä on PSS:n puuceet ja roskikset, ja käytimme palveluita hyväksi. Satamamaksu on kympin. Se piti maksaa rannassa olevaan lukolliseen laatikkoon. Maksoimme maksun, vaikka emme yöpyneet, sen verran mukava oli saada roskat pois paatista.
Lähdimme kiertämään saaren luontopolkua. Se lähti rannasta, kävi kääntymässä Borstö-gumman luona ja jatkoi matkaa keskemmälle saarta melkein talon pihan halki. Suurimman osan aikaa polku kulki lammaslaitumella. Emme nähneet yhtään lammasta, mutta määkimistä kuului kauempaa. Borstö-gumma on laivan keulakuva, jonka oletetaan kuuluneen 1700-luvun ruotsalaiseen sotalaivaan. Se löytyi jäältä Borstön edustalta 1800-luvun puolivälissä, ja sijoitettiin korkealle paikalleen vartioimaan saarta. Se on parikin kertaa kunnostettu, ja edelleen ikäisekseen varsin vaikuttava lady.
Timoa kiinnostivat eniten saarelta löytyvät vanhat tykkien paikat, jotka oli louhittu saaren keskiosan kallioille. Polun varrella kasvoi ja kukki paljon tuttuja ja vähän tuntemattomampiakin kukkia. Kiviaitaa oli jaksettu rakentaa ja jouduttu rakentamaan paljon. Ei ole ollut helppoa raivata peltoa saareen. Lisäksi polun varrella oli aika hieno jatulintarha, melkeinpä pieni labyrintti.
Satamamaksulaatikkoa oltiin juuri tyhjentämässä, kun palasimme luontopolulta rantaan. Juttelimme vähän aikaa "alkuasukkaan" kanssa, ja hän kertoi, että sataman poijujen ketjut oli uusittu tänä vuonna. Laituri oli muutenkin hyvässä kunnossa. Borstö jäi mieleen kivana ja siistinä kyläsatamana, tunnelma oli hyvä ja rauhallinen, ja maisemat kauniita.
Jatkoimme matkaa länteen kohti Jurmoa. Nostimme purjeet heti Borstöstä lähdettyämme, yhden aikaan iltapäivällä. Keli oli aika tahmea, tuulta ei kovin paljon ollut, ja vähäkin tuuli loppui kahden maissa. Hetken lilluimme alle yhtä solmua, sitten luovutimme ja ajoimme loppumatkan koneella. Olimme perillä Jurmossa noin klo 16:00. Ajoimme samaan päälaituriin, missä kaikki muutkin olivat. Rantaan tuli loppujen lopuksi parikymmentä venettä yöpymään. Netin mukaan paikkoja olisi 80 veneelle, mutta niin paljon ei kyllä millään mahtuisi - ainakaan vähänkään isompia veneitä. Nyt suuri osa pojuista on tyhjinä - ne, joista päätyisi aallonmurtajan reunaan, huonompaan ja sähköttömään paikkaan. Pari purjevenettä meni mieluummin ankkuriin lahdelle sataman viereen. Lisäksi pari isoa venettä oli kylkikiinnityksessä.
Satamamaksu, sisältäen siis sähkön, oli 20,-. Lisäksi ostimme kaikille jäätelöt ja savustetun, vielä lämpimän siian. Satamakonttorin yhteydessä on myös baari ja pieni kauppa. Sauna olisi ollut varattavissa, yleisiä saunavuoroja ei ole.
Ennen ruokaa kävimme tekemässä muutaman kilometrin lenkin. Jurmo on maisemaltaan aika jännä ja ainutlaatuinen saari. Se on viimeinen pala Salpausselän hiekkaharjannetta. Kiipesimme saaren korkeimmalle kohdalle ja etsimme toiselta rannalta"munkkirinkilöitä", munkringar, eli ympyränmuotoisia vanhojen asumusten perustuksia. Ne eivät olleet maastosta kovin helposti nähtävissä. Jurmossa on myös pieni museo tai infopiste (naturstuga), jossa kerrotaan saaren historiasta ja luonnosta. Tsaarinvallan aikana (ja tietysti myöhemminkin) Jurmo sijaitsi strategisesti tärkeässä paikassa Itämeren reunalla. Ensimmäisen maailmansodan aikana Venäjä rakensi Revanäsiin eli nykyisen sataman paikalle merilentoaseman, joka oli osa Suomenlahden rannikkopuolustusta. Jurmossa oli lentokonehalli ramppeineen. Suomen itsenäistyttyä rakennukset purettiin, vain kivijalkoja on jäljellä. Sataman laituri ja kaksi kalastusvenettä hajosi myrskyssä 6.12.1961. Tämän jälkeen rakennettiin uusi pitkä aallonmurtaja ja laituri. Yhteysalusliikenne alkoi 1964. Sähköt saatiin Jurmoon 1996.
Jurmossa on neljä kantatilaa: Bengtfolks, Lassfolks, Bondas ja Norrgrannas. Jurmo on Suomen viimeinen kylä, jossa suoritettiin isojako. Se tehtiin vasta 1990. Silloin maat jaettiin neljän kantatilan ja kansallispuiston kesken. Jurmossa maa oli siis tosi pitkään talojen yhteistä, ja sarkoja käytettiin vuorotellen.
Jätimme kirkkoon ja hautausmaahan tutustumisen huomiselle ja palasimme paatille keittämään perunoita. Tuore vastasavustettu siika maistui muille paitsi Villelle, joka oli epäluuloinen ja söi lähinnä pelkkää perunaa.
Ilta oli tosi kaunis ja tuuleton. Kävimme Turkan kanssa vielä kävelemässä kallioilla ja rannassa poikien jo vetäydyttyä yöpuulle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti