Pojille oli tullut yöllä kylmä, mutta se oli ratkaistu siirtymällä saman peiton alle. Ihan söpöä.
Aamupalan jälkeen lähdimme kiertämään saarta. Ensimmäiseksi sujahdimme uudestaan aidan kolosta katsomaan kaivosta ja polttouunia. Luolasto olisi ollut tavallaan houkutteleva, mutta samalla pelottava uimapaikka. Onneksi vesi tuntui kylmältä eli siihen vedoten oli hyvä jättää uinti väliin. Joku oli jättänyt olut- ja lonkerotölkkejä polttouunitornin viereen. Paikkasimme vähän väärällä puolella aitaa oleskelua korjaamalla ne muovikassiin ja siitä metallinkeräykseen Näsbyssä. Hassua, miten joillekin on vaikeaa viedä kamansa roskikseen.
Kilamon puolella polku muuttui tieksi. Niemellä oli toinen, isompi polttouuni ja sen vieressä iso vedellä täyttynyt avolouhos. Komean ja jylhän kaunis paikka. Tämä on varmasti uimapaikkana suositumpi, ja myös huomattavasti turvallisempi. Kuopan syvyyden sanottiin olevan 30-40 metriä. Vesi oli todella kirkasta.
Polttouunitornin takana oli sementtitehtaan raunio. Sinne johti vanha ruosteinen kuljetinsysteemi, ja alhaalla näkyi vielä luukkuja, joista sementtiä on pakattu säkkeihin. Luikahdimme nopeasti tehtaan alta ja kiersimme Kilamon niemen.

Olimme takaisin paatilla ennen puolta päivää. Nostimme ankkurin noin kello 12 ja jatkoimme matkaa Houtskärin Näsbyhyn. Ajoimme nytkin koneella, matkaan ei mennyt aikaa kuin vajaa pari tuntia. Näsbyssä oli vielä hyvin tilaa ennen kahta, mutta iltaan mennessä satama tuli aika täyteen. Pari ruotsalaistakin venettä rantautui. Meidän fenderimme saivat uudet "takit" ennen tätä reissua. Ostimme myös yhden uuden fenderin ja heitimme roskikseen yhden, jonka pinta oli muuttunut tahmean sulaneeksi. Fenderisuojat löytyivät Raisionrannasta, ja ne tekivät fendereistä tosi siistit! Ei kannattanut ottaa Motonetista, sama hinta ja vähä kehnompi laatu. Paitsi siistit, sukat ovat myös käytännölliset. Toisella Näsbyn naapurilla ei ollut niitä fendereissään, ja muovi meinasi natista ikävästi veneiden välissä ennen kuin saimme omat fenderimme kunnolla väliin eliminoimaan nitinän.
Meillä olisi ollut ruokaa paatissakin, mutta emme voineet vastustaa halua kokeilla Skagenia. Pojat söivät hampurilaiset ja me täytetyt leikkeet. Hyvää oli! Paikkoja ei ollut Skagenissa enää mitenkään rajattu, mutta ruoka piti valita listalta ulkona ja vain yksi henkilö sai mennä tilaamaan, muiden piti mennä suoraan pöytään odottamaan. No, toimi se näinkin, vaikka vähän tuntui hassulta. Pihvit maistuivat. Pieni annoskateus iski silti, sillä viereiseen pöytään kannettiin tosi mahtavan näköiset katkarapuleipäannokset.
Syötyämme lähdimme katsomaan Saaristomuseota. Siihen kuuluu useampi rakennus, joista isoimmassa oli vanhoja veneitä. Sen vieressä oli moottorimuseo, pieni veneveistämö ja vanhoja ranta-aittoja. Lisäksi museoon kuului Norrbackin torppa, joka esitteli kalastajaperheen elämää noin sata vuotta sitten, sekä vanha pitäjäntupa (sockenstuga), jossa esiteltiin vanhoja käyttöesineitä. Kiva ja kiinnostava museo kaiken kaikkiaan. Suomenkielisissä teksteissä olisi ollut parantamisen varaa, sillä suuri osa infosta oli vain ruotsiksi. Suomenkielisistä puuttui asiaa ja niissä oli hassuja käännöskukkasia.
Museon vieressä oli Houtskärin kirkko ja kellotapuli. Kirkossa kaikui urkumusiikki, joku oli harjoittelemassa. Kirkkoa ympäröivä hautausmaa oli aika iso ja todella hyvin hoidettu.
Kirkolta kävelimme kaupalle ostamaan jälkiruokajäätelöt. Houtskärin M-market oli hyvin varusteltu kauppa. Siellä oli ruokatavaroiden lisäksi kaikenlaista käyttötavaraa ja kohtuullinen rautakauppaosasto. Olisi voinut ostaa vaikka kirveen. Meillä oli jääkaappi täynnä, joten ostimme lähinnä jäätelöt. Magnum-puikot olivat kesätarjouksessa euron kappale. Näsbyssä olisi ollut myös tori avoinna aikaisemmin päivällä, mutta sinne emme ehtineet, koska se meni kiinni klo 14.00.
Timo pakkasi tälle reissulle mukaan Carcassonnen nappulat. Pelasimme kierroksen salongissa ennen nukkumaan menoa. Villekin pelasi ekaa kertaa ihan itse, ja aika hyvin se pärjäsi - pisteiden laskussa piti tietty auttaa.
































Ei kommentteja:
Lähetä kommentti