Viikonloppu Maarianhaminassa, Kobba Klintar ja sunnuntai-illaksi Degerbyhyn 18 nm

Aloitimme lauantaipäivän kaupunkiretkeilyn Merikorttelista. Emme olleet käyneet siellä pitkään aikaan. Toiminta näytti olevan aika aktiivista, parikin isompaa projektia oli meneillään. Suurin taisi olla Albanuksen "seuraajan", kaljaasi Emelian rakentaminen, http://www.emelia.ax/.  Toinen suurempi projekti oli jahti Alanta: http://www.alanta.ax/. Olisi ollut mielenkiintoista nähdä joku hommissa, muta rakentajat olivat kesälomalla tai ainakin viikonloppua viettämässä.

Sumppuvene Jehu

Merikorttelista jatkoimme läpi kaupungin kohti Länsisatamaa ja Pommernia. Kävimme katsomassa yhden matkan varrelle sattuneen kirppiksen (Loppis och sånt Torggatanilla), Tyger och sånt -sekatavarakaupan, lelukaupan ja kirjakaupan. Hyvä kahvipaikka mansikkaviinereineen löytyi Cafe Viktorista.

Maarianhaminan merimuseossa on tosi paljon katsottavaa. Pidimme Pommernia tällä kertaa pääkohteena, ja menimme sinne ensin. Timo ja Ville eivät kumpikaan olleet käyneet siellä aikaisemmin. Monet ottivat kuulokkeet ja audiolaitteen, me pärjäsimme tekstien kanssa hyvin. Olin oikeastaan yllättynyt, miten monet halusivat luurit korvilleen. Kun Pommern oli kierretty, jatkoimme Merimuseon puolelle. Perusajatuksena oli käydä se vain valikoidusti läpi, mutta kiinnostavaa katsottavaa ja luettavaa oli paljon. Lapsia varten oli erilaisia näyttöruutuja ja konkreettisempia pelejä, joissa sai esimerkiksi toimia stuerttina ja varustaa laivaa, pakata tavaraa lastiruumaan tai nostaa viljasäkkejä tai kiipeillä mastossa. Timon mielestä paras oli simulaattori, jossa sai ajaa laivaa eri tilanteissa. Siinä voi ajaa erilaisia laivoja, vaikka rajavartiolaitoksen laivaa tai tankkeria tai ilmatyynyalusta, eri sääolosuhteissa ja eri tilanteissa. 

Museossa olisi voinut käyttää aikaa vaikka kuinka paljon. Alakerrassa oli uusi kiinnostava näyttely, johon oli kerätty erilaisia tarinoita esineistä. Siellä kerrottiin esimerkiksi Gustaf Eriksonin vaimon Hildan elämäntarinaa torpantytöstä kapteenin ja laivanvarustajan rouvaksi. Esillä oli hänen toilettilaukkunsa. Joku soitti merimiehen 1900-luvun alussa laivamatkalla valmistamaa viulua filmillä, ja viulu oli esillä vitriinissä. Kaikkea kiinnostavaa ei millään ehtinyt tai jaksanut katsoa. Museo meni viideltä kiinni. Vähän sitä ennen lähdimme pois ja aloimme miettiä ruokapaikkaa. 

Oli jo nälkä, joten emme lähteneet kauas, vaan päädyimme ÅSS:n terassille rantaan. Se oli kiva paikka. Turkka ja Timo söivät purjehtijan voileivät, minä katkarapuvoileivän ja Ville sai nakkeja ja ranskalaisia. Jälkiruoaksi nappasimme jäätelöt kotimatkan varrella sijainneesta Hesburgerista. Uiminen jäi tältä päivältä väliin, kaikkea ei vaan ehtinyt. Wilhelminan porukka oli ollut iltapäivällä Mariebadissa.

ÅSS:n paviljongissa oli hauskoja yksityiskohtia.

Poikien jo mentyä nukkumaan kävimme Turkan kanssa vielä yökävelyllä. Kiersimme sataman laitureilla katsomassa veneitä ja teimme myös pienen kaupunkikierroksen. Laiturilla joku pariskunta oli selvästi, kantamuksista päätelleen, tullut risteilyltä. Huomasimme heillä olevan Eckerö Linen muovikassit. Olimme koittaneet netistä selvittää, miten Eckerö-Grisslehamn yhteys tällä hetkellä toimii, mutta se oli jäänyt vähän epäselväksi. Netissä oli kyllä aikataulu, mutta ei hintoja tai mitään tarkempaa tietoa. Eckerö Line mainosti sivuillaan käytännössä vain Tallinnan risteilyjä. Juttelimme hetken pariskunnan kanssa, ja he olivat tosiaan olleet ilmaisella risteilyllä - sellainenhan kuului ennen korona-aikaa aina satamamaksuun. Nyt satamakonttorista sanottiin, ettei tällaista etua ole. Rouva sanoi soittaneensa Eckerölle ja kysyneensä edusta, ja ainakin heille sellainen järjestyi. He olivat tyytyväisiä risteilyynsä: Buffettia ei ollut ollut, vaan jonkinlainen supistetumpi (mutta hyvä) ruokavalikoima a'la cartena, ja kaupassa oli ollut hyviä tarjouksia. Eckerö Line olisi siis ollut yksi mahdollinen sunnuntain ohjelma.

Sunnuntaiaamulla Turkka koitti soittaa heti puoli yhdeksän jälkeen Fiskelyckaniin, joka järjestää kuljetuksia Kobba Klintarin vanhalle luotsiasemalle. Sieltä ei heti vastattu, mutta kohta joku soitti takaisin. Päivän aikataulutetut kuljetukset olivat jo täynnä, mutta hän lupasi viedä meidät, jos tulisimme Länsisatamaan 11.30. Näin sovittiin - Kobba Klintar voitti Eckerö Linen. Ehdimme vielä käydä uudestaan Merimuseossa ennen Kobba Klintarin retkeä. Samalla lipulla pääsi seuraavanakin päivänä museoon - siinäkin näkyy, että museo on iso. Timo pääsi siis ajamaan simulaattorilla vielä uudestaan, ja kiipeilemään köysistöön. Tämä on kyllä yksi parhaista museoista, missä olen käynyt. Katsomista ja tekemistä on kaikenikäisille, erilaisilla perustiedoilla ja taustoilla tuleville - ja kaikki toimii! Ei ollut rikkinäisiä tai toimimattomia näyttöruutuja tai puuttuvia esineitä. Ja katsomista riittää, vaikka kävisi joka kesä tekemässä kierroksen.

 

Kobba Klintarille vietiin väkeä isohkolla perämoottoriveneellä, jonka keulassa oli kuomu tuulensuojana. Siihen mahtui kuskin lisäksi noin kymmenen henkeä (tullessa oli 11, mutta aika monta lasta). Vene kulki tosia nätisti plaanissa, vaikka porukkaa oli senkin verran. Tietysti venettä käytetään paljon huonommallakin kelillä kalastusretkiin, joten sen täytyi olla merikelpoinen. Matka kesti puolisen tuntia, kun ajettiin yli 20 solmua. Kansainvälistä porukkaa oli kyydissä, saksaa puhuvat äiti ja poika, venäjänkielinen nelihenkinen perhe ja me.

Kobba Klintarin satama-allas oli ahdas, niin kuin satamakirjoissa sanottiin. Sinne olisi saanut ajaa omallakin veneellä, mutta satamaa suositeltiin ahtauden vuoksi lähinnä moottoriveneille, joita siellä muutama olikin. Saaresta tuli tavallaan mieleen Bengtskär. Näin hienolla ilmalla saari oli tosi kaunis ja  rauhallinen paikka, mutta syysmyrskyllä fiilis on takuulla aika erilainen.

Meillä oli pari tuntia aikaa kierrellä saarella. Siellä olisi helposti voinut viettää enemmänkin aikaa, mutta koska halusimme vielä jatkaa matkaa Maarianhaminasta eteenpäin, se olisi ollut taas purjehdusajasta pois. Ehdimme kiertää saaren, tutustua luotsitaloon ja syödä kahvilan tarjoamia munkkeja tai pannaria. Kobba Klintars vänner r.f. ylläpitää rakennuksia ja saarta, sekä hoitaa kahvilaa. Yhdistys on perustettu 2002. Maarianhaminan kaupunki kunnosti 2006-2007 sataman laiturin ja aallonmurtajat, mutta muuten yhdistys huolehtii Kobba Klintarista vapaaehtoisvoimin. Aika hienoa, että tällaista työtä jaksetaan tehdä. Kahvilan pyörittäminen Kobba Klintarin olosuhteissa ei ole ihan helppoa - esimerkiksi astiat näytettiin tiskaavan käsin, sillä käytettävissä ei ole kuin vähän aurinkosähköä.

Kobba Klintarilla oli ollut luotsiasema 1863-1972, jolloin luotsit siirrettiin Maarianhaminaan. Luotsiasema oli perustettu käytännössä heti kaupungin jälkeen eli Maarianhamina on perustettu 1861 (ja saanut nimensä Venäjän silloisen tsaarin Aleksanteri II:n puolison Maria Aleksandrovnan mukaan). Luotseja oli samaan aikaan myös Rödhamnissa ja Nyhamnissa, sekä pohjoisemmassa Hammaruddassa. Luotsitalo oli kunnostettu ja toimi pienimuotoisena museona tai muistomerkkinä luotsien ajasta. Lisäksi rannassa oli uusi, vanhan mallin mukaan rakennettu pooki, jossa oli esillä joitakin valokuvia.

Sarjassamme halvat huvit: Jännää, miten maalle nostettu vene jaksaa kiinnostaa leikkipaikkana!

Raitakari? Ei, vaan Kobba Klintar.

Koneet pidetään toimintakuntoisina. Diesel haisi.

Yhteysveneen kuljettaja

Ostimme Kobba Klintarilta myös pienen paikan istoriasta kertovan kirjan.

Palattuamme Kobba Klintarilta ajattelimme hoitaa syömisen nopeasti Hesburgerissa, mutta sinne oli kauhean pitkä jono. Niinpä tilasimmekin läheisestä pizzeria Diablosta pari pizzaa, ja söimme veneessä. Maarianhaminan vessakoodit oli jo vaihdettu, vaihtuivat klo 14, mutta saimme uuden koodin Turkan rannassa tapaamalta Pöyhöseltä. Veimme vielä pizzalaatikot ja muut roskat roskikseen. Olimme valmiita irrottamaan köydet noin puoli viideltä. 

Oli vaikea päättää, mitä sitten tehdään - oli monta hyvää vaihtoehtoa. Olisi voinut jäädä vielä Maarianhaminaan ja mennä uimarannalle tai suunnata Lumparnille ja taas kerran Vargataan tai sitten lähteä alakautta kohti Degerbytä. Loppujen lopuksi Degerbyn suunta voitti niukasti, koska jotenkin lähtöjalkaa vipatti ja olimme vähän epävarmoja, ehtisimmekö Lemströmin kanavalle ajoissa kello 17 sillanavaukseen. Pääsimme osan matkasta ihan kivasti purjeella eli nostimme purjeet Rödhamnin jälkeen Ledskärin edustalla ja laskimme ihan Degerbyn edessä. Rantauduimme puoli yhdeksältä. Lotsuddenissa oli useampiakin vapaita poijuja. Ajoimme Miss Elainen lähelle laiturin päätä, kulmaan suojan puolelle. Käydessämme rannassa maksamassa satamamaksua (25,- + 5,- sähköstä) satamavahti sanoi rantaan asti olevan melkein pari metriä vettä nimenomaan satamakapteenin veneen puolella eli laiturin eteläpuolella - pohjoispuolella on matalaa lähellä rantaa. Septin tyhjennys oli myös ihan rannassa satamakapteenin veneen vieressä eli hiukan hankalassa, mutta mahdollisessa paikassa. Puhuimme siitä, miten tyhjennykset tuntuvat olevan monessa paikassa rikki, ja hän sanoi, että täällä toimii, koska vain hän käyttää sitä - ei anna asiakkaiden tyhjentää itse. Satamakapteeni oli selvästi yksi oman elämänsä intiaani: Asuu veneessään, ja pitää huolta satamastaan.

Lotsuddenin rannassa on ravintola Seagram. Emme käyneet testaamassa, mutta lista näytti ihan mahdolliselta. Huoltorakennus oli vanha uimahalli. Se ei ole enää toiminnassa, vaan suuri osa hallista on yksityistä. Tilat olivat jo vähän kauhtuneet, mutta ok. Saunat olisivat olleet lämpimiä. Vessat olivat vähän tylsästi samassa tilassa suihkujen kanssa, käytävässä oli vain yksi erillinen wc. Rauhallinen ja ihan ok satama, jossa emme ole ennen olleet. Satamamaksua pidimme kyllä hiukan korkeana palvelutasoon nähden, 25,- sisältäen sähkön olisi ollut ihan riittävä. No, me äänestimme sen verran euroillamme, että jätimme sähkön ottamatta.

Degerbyn luotsitupa