Tärkeintä ei ole
päämäärä, vaan purjehdus. Kun köydet ovat irti, olet jo perillä. Kaikki paitsi
purjehdus on turhaa (moottoripurjehtijan ollessa kyseessä matkanteko
ylipäänsä). Tarkempi kuvaus retkestä luettavissa alta, mutta yllä oleva
oikeastaan tiivistää koko jutun.
Lastasimme eväät
Miss Elaineen, täytimme vesitankin ja lähdimme Lauttarannasta
perjantai-iltapäivällä klo 14.45 ajatuksena mennä viettämään muinaistulien yötä
Seiliin. Merisää lupasi etelätuulta 8-12 m/s, sadetta oli luvassa vasta illaksi
ja yöksi. Lauantain ja sunnuntain aikana tuulen piti kääntyä etelän ja lounaan
välille ja vaimentua kymmeneen metriin sekunnissa. Perjantain sää oli kesäinen,
lämmintä oli yli 20 astetta.
Keulapurje
laitettiin paikoilleen ja puomipeite otettiin pois jo rannassa, vaikka
eteläinen tuulensuunta ei purjehtimiseen Airistolla suuremmin houkutellutkaan.
Tuuli tuntui ihan reippaalta jo ennen Kauppakaria. Siitä ohi ajaessamme tuuli
tuntui vain kovenevan, ennustettu 12 m/s ei tuulimittarin mukaan riittänyt ja
puuskat viuhuivat 16-17 m/s. Tuuli ja aallokko oli ihan vastaista. Olisi
pitänyt heti ymmärtää yrittää ajaa hiukan mantereen (=Hirvensalon) suojassa,
menimme aluksi turhan keskellä. Aallokko keikutti aika paljon, eikä Ville
oikein meinannut uskoa, että nyt ei voi itse keikkua miten tahansa tai
kolauttaa jäseniään paattiin. Hänellä olisi pitänyt olla jonkinlainen
pehmustettu sumopainijan asu…
Mietimme
purjeiden nostamista, mutta kryssiminenkin olisi ollut aika hidasta tuulen
ollessa ihan vastainen ja aallokon aika terävää. Lisäksi purjeiden nostaminen
olisi ollut hankalaa Villen vaatiessa tavanomaista enemmän vahtimista. Niinpä
vain pompimme koneella eteenpäin. Edessä näkyi synkkiä pilviä, vaikutti siltä,
että illaksi luvattua sadetta oli tulossa nopeammalla aikataululla.
Hypimme laineelta
toiselle, ja meitä alkoi epäilyttää. Entä jos Ville loukkaa jotenkin? Entä jos
Seilissä ei olekaan tilaa tai tuuli kuitenkin sopii sinne? Retki alkoi tuntua
enemmän suorittamiselta kuin hauskalta viikonlopun vietolta. Olimme noin
puolessa välissä, kun päätimme kääntää keulan ympäri ja jättää leikin sikseen.
Toisaalta pettymys ja kermapeppupäätös, mutta toisaalta merellä olemisen pitää
olla kivaa, eikä siihen sisälly jännitys siitä, loukkaako Ville vai ei.
Teimme
koukkauksen Hirvensalon ja Satavan välisessä salmessa. Emme tietysti mahdu Satavan
sillan alta, mutta oli kiva katsoa kotimaisemia. Jos olisimme rantautuneet
siinä, kotiin ei olisi ollut pitkä matka. Ihan kivoja rantoja, harmi ettemme
asu siinä…
Mietimme vielä
vähän Lauttarantaan yöksi jäämistä, mutta sekin tuntui vähän tyhmältä, joten
keräsimme tavarat kasaan, pakkasimme taas autoon ja ajoimme kotiin. Sadetta
tuli illalla välissä reilusti eli peltikatolla oli puolensa ja tuli rätisi
takassa lämpimästi.
Sellainen reissu
– pr men tt.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti