Perjantai - maanantai 17. -20.5.
Timo ja Eva vahasivat Miss Elainen. Perjantai oli samalla Evan viimeinen opiskelupäivä yliopistolla. Kunhan vielä parista kurssista tulee arvosana, saa hakea kokonaisuusmerkinnät arkeologiasta ja aineenopettajan pedagogisista opinnoista, ja sen jälkeen maisterin paperit voi ottaa ulos. Tämän kesän venereissun jälkeen ei olekaan enää yliopistoa, vaan toivottavasti töitä!Viikonloppuna Turkka veti vielä myrkkyä pohjaan ja teki muuta pientä. Eva ja Turkka vetivät veneen hallista ulos maanantaina. Pihassa tuli pestyä kansi, samoin istumalaatikko, joka myös vahattiin - se on usein jäänyt tekemättä. Keulan vesivantin alasilmukka kiinnitettiin ja tiivistettiin uudelleen, sekin on ilmeisesti vuotanut vähän vettä pilssiin.
Torstai 23.5
Viemerön piti alustavasti tulla klo 13 laskemaan Miss Elaine, mutta aikataulu tarkentui klo 15.30:een. Eva haki ensin Timon, ja myöhemmin Villen koulusta hallille ennen kuin Viemerö tuli eli sai ajaa useamman kerran Hirvensaloon. Veneen lasku meni nopeasti, olimme valmiita 17.15. Turkka ja Timo lähtivät ajamaan Lauttarantaan 17.45, ja olivat perillä 18.50. Eva taas heitti Villen jääkiekkoharjoituksiin Kaarinan jäähalliin kuudeksi, ja ajoi sitten Lauttarantaan vastaanottokomiteaksi.
![]() |
| Miss Elaine pääsee lavetille, ja sitten kohti Hovirintaa. |
![]() |
| Ville otti muutaman kuvan Hovirinnan rannassa. Pohjasta näkyy, että eliönestomaalia on vedetty maltillisesti - vain kuluneisiin kohtiin. |
![]() |
| Kelluu! |
![]() |
| Tulossa omalle paikalle Lauttarantaan. |
Merivesi oli laskupäivänä todella alhaalla, -35 tai jopa -40 cm. Miss Elaine meni kuitenkin paikalleen köysistä vetämällä. Kaiku näytti 1,3 m tai 1,4 m. Köli oli siis ihan mudassa.
Timo pyöräili Lauttarannasta kotiin, ja Eva ja Turkka ajoivat vielä kerran Kaarinaan hakemaan Villen. Samalla reissulla laitettiin vietiin nostohihnojen alle tulevat "pulikat" hallille ja tehtiin pikainen siivous eli siirreltiin kaikki tavarat omalle alueelle. Kärry oli työnnetty sisään jo samantien, kun Miss Elaine oli saatu auton lavetille - viime vuonna tajuttiin, että se antaa Viemerölle reilusti lisää operointitilaa.
Maanantai 3.6.
Kesäloman ensimmäisenä arkiaamuna Ville aloitti jollakurssin ja muut menivät Lauttarantaan mastohommiin. Pikisaaressa ASS:n rannassa järjestettävä jollakurssi alkoi yhdeksältä, ja samoihin aikoihin olimme telakalla. Timo pyöräili ASS:lle yhdessä Villen kanssa ja tuli sitten sieltä rantaan. Hän kävi myös hakemassa Villen, varmuuden vuoksi, jos reitti ei vielä olisi ollut tarpeeksi tuttu. Jollailu oli sujunut hienosti, vähän enemmän olisi saanut kuulemma tuulla. Mastohommat eivät edenneet kovinkaan hyvin, sillä joku oli jo edellisenä iltana kantanut oman mastonsa pukeille telakan laiturille, valmiiksi mastonosturin alle. Ensin paikalle ei edes näkynyt ketään, mutta sitten pariskunta tuli paikalle: heidän veneensä oli viela maissa, ja se vasta laskettaisiin yhdeltätoista. Siihen mennessä me olisimme jo hoitaneet homman, jos olisi ollut mahdollisuus tehdä se.
Kun homma meni odotteluksi, Eva imuroi veneessä, Turkka auttoi pienempää paattia, joka tuli nosturille masto mukanaan. Eva ja Timo hakivat veneen patjat, ja laittoivat ne paikoilleen. Kun "laiturinvaltaajien" vene laskettiin klo 11, he alkoivat hommiin. Jokin ajan kuluttua kävi ilmeiseksi, että he tarvitsivat apua, ja päädyimme kaikki, Turkka eniten, auttamaan maston laittamisessa. Masto oli lopulta pystyssa vähän ennen kahta. Sitten he vielä vahingossa peruuttivat toisen juuri lasketun veneen perään (vaihde oli kuulemma jäänyt käynnistettäessä päälle, vaikka näin ei pitäisi voida käydä). He ajoivat meidän tilallemme telakan laituriin, kunhan me ensin pääsimme nosturin alle.
Maston pystyttäminen sujui reippaasti, kunhan pääsimme hommiin. Autettu pariskuntakin hääri hiukan mukana, mutta totesimme, että ainakin näin kun tuuli on olematonta, pärjäämme hyvin ihan omallakin porukalla. Neljä riittää, jos Villekin lasketaan yhdeksi, ja pistetään ajamaan nosturia. Puomikin tuli paikalleen heti telakan rannassa.
![]() |
| Ville nosti itseään mastonosturilla :) |
![]() |
| Saalingit kiinni, tuulimittari yms paikoilleen... |
Timo ja Ville pyöräilivät Lauttarannasta kotiin. Eva ja Turkka hakivat purjeet AuraSailsilta, jossa ne olivat olleet talvisäilytyksessä. Pidettiin pizzatauko kotona, poikien pizzeria tarjosi hyvää hellepäivän ruokaa. Alkoikin olla nälkä, kun oli koko päivä heiluttu auringossa - vettä oli sentään huomattu juoda tarpeeksi.
Iltapuhteiksi ajoimme takaisin paatille, ja laitoimme keulapurjeen paikoilleen. Tuuli oli illaksi hiukan noussut, ja kellokin alkoi olla yli kahdeksan, joten isopurje jäi vielä laittamatta.
Tiistai 4.6.
Aamupäivällä Eva imuroi patjat & siivosi muutenkin lisää. Turkka ja Timo säätivät vantit. Tuuli oli ihan sivussa, eikä isopurjeen laittaminen onnistunut, joten lähdettiin muihin hommiin.
Jääkaappimme on reistaillut, onhan se jo 30 vuotta vanha. Tmi KylMää eli Aleksi Niemi kävi sitä tarkistamassa ja löysi ainakin varsin huonon virtajohdon liittimen, jota epäillään syyksi käynnistymisongelmiin. Samalla tuli vaihdettua kompressorin tuuletin uuteen. Kaasutarkastaja myös kävi koeponnistamassa järjestelmän. Se oli kunnossa.
Illalla Villen mentyä yhdeksän jälkeen nukkumaan palattiin veneelle ja saatiin isopurjekin rikattua paikoilleen. Kaunis ilta ja aivan tyyntä.
Keskiviikkona vielä veneen katsastus ja sitten on muodollisuudetkin hoidettu. Nyt Miss Elaine on valmis kesän seikkailuihin!















Ei kommentteja:
Lähetä kommentti