tiistai 18. kesäkuuta 2024

Turku - Pähkinäinen 25 nm

Veneeseen on tuotu niin paljon tavaraa, että Miss Elaine varmaan luulee meidän valmistautuvan maapallon ympäri purjehtimiseen. Tänään tehtiin vielä tuoretavarahankintoja muun muassa Turun kauppatorilta: kesän ensimmäiset mansikat ja herneet! Kotijääkaapin tyhjennys tuotti kaikenlaisia vajaita purkkeja, joille piti yrittää löytää sija paatin jääkaapista. Pannariaineksiin sentään katosi muutama purkinpohja.

Ville, Turkka ja Eva lähtivät Lauttarannasta 16.15. Timo oli viettänyt edellisen yön kaverinsa perheen mökillä Kulhossa telttaillen. Sovimme nappaavamme hänet sieltä suoraan veneeseen eli ajoimme ensin Satavan sillalle. Olimme sillan lähettyvillä 17.50. Moottorivene ajoi sillan alta, otettiin se hetkeksi kylkeen kiinni, ja Timo tavaroineen siirtyi kyytiin. Mökkireissu oli ollut tosi kiva: saunaa ja paljua, onkimista, grillailua - parasta oli ilmeisesti ollut jalkapallon pelaaminen keskellä yötä :)

Kun miehistö oli kokonainen, voitiin lähteä eteenpäin. Suuntasimme Pähkinäisiin. Ajoimme Maisaaren päälaiturin ohi. Siinäkin olisi ollut tilaa, mutta päätimme jaksaa vielä vajaan tunnin Pähkinäisiin. Pannari paistui uunissa valmiiksi. Olimme laiturissa kiinni tasan klo 21 eli ensimmäisenä tehtävänä sai laskea lipun. Sitten käytiin kiinni pannariin. Hyvältä maistui, alkoikin olla nälkä.

Pähkinäisten ranta oli rauhallinen. Miss Elaine mukaan lukien laitureissa oli kuusi venettä. Kaunis, aurinkoinen ja tyyni ilta. Kaikki olivat sen varran väsyneitä, että nukkumatti kutsui nopeasti. Ville nukahti punkkaansa melkein kesken lauseen (hänkin oli nukkunut edellisen yön teltassa yhden kaverinsa pihassa).

Turku jää taakse! Hei hei, kohta Pernon nosturit katoavat horisonttiin!

Finnlinesin uusin alus, Finncanopus, tuli vastaan.

Pannaria ja mansikkaa.

Hyviä olivat niin mansikat kuin herneetkin.

Pähkinäisten laiturissa. Kalliolta olisi ollut hienot näkymät, mutta ei jaksettu enää lähteä reippailemaan.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti