Kaunis ja lämmin aamu, mutta ei kuitenkaan tukahduttavan kuuma. Kaikki nukkuivat hyvin! Dali, Ville ja Turkka kävelivät aamulenkin saaren "peikkopoluilla". Dali keräsi rapsutuksia myös naapuripaattien väeltä. Ville ja Eva ehtivät uimaan veneen perästä ennen kuin laitettiin paatti lähtövalmiiksi ja irrotettiin köydet 10.30.
 |
| Dali löysi lenkillä kostean sammalikon, johon se lätsähti lepäilemään |
 |
| Pojat laittavat Dalille lenkin jälkeen pelastusliivit, jotta saadaan koira veneeseen |
 |
| Korkiakarin rantaa |
 |
| Saunan ja uimalaiturin puoleinen ranta |
Suuntasimme Airistolle, sillä Timon piti olla ennen kuutta Satavan Heinännokan partiosatamassa. Hän oli lupautunut gastiksi Merisudelle tarpojien viikonloppupurjehdukselle. Tämä pesti hiukan sotki meidän omaa reissaamistamme, ilman sitä olisimme suunnanneet vähän pidemmälle. Olimme varautuneet pudottamaan Timon Heinänokkaan ja jatkamaan vielä johonkin (Timolla oli makuupussi sun muut tavarat mukana). Toinen vaihtoehto oli ajaa Lauttarantaan ja viedä Timo autolla. Punnitsimme näitä mahdollisuuksia: mihin tänään menisimme, mitä ehtisimme tehdä... Merisuden paluu sunnuntaina aikaistui aamupäivälle, Timo olisi sunnuntaina jo ennen klo 11 Heinänokassa. Totesimme, ettemme oikein ehdi veneellä juuri mihinkään, ennen kuin pitää taas olla Heinänokassa, ja ajelimme kotirantaan. Olimme Lauttarannassa 14.40. Semmoista se on, kuvittelimme, että meillä on viikko aikaa purjehtia ennen koulujen alkua - no, olisi ollutkin, mutta ei monella veneellä yhtä aikaa.

 |
| Airistolla on nyt viikonloppuna ja ensi viikolla (2-9.8.2025) 8mR-veneiden kisat. Niitä pyöri Airistolla harjoittelemassa tai fiilistelemässä. Hienoja veneitä! |
Pakattiin siis taas kerran kamat paatista ja ajettiin kotiin. Ehdimme sopivasti grillaamaan makkarat ja halloumia coleslawn ja salaatin kera ennen kuin Turkka heitti Timon autolla Heinännokkaan. Samalla reissulla Ville ja Eva kävivät Ekvallan rannasta uimassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti