lauantai 30. heinäkuuta 2022

Berghamn, Korppoo - Verkan 10 nm

Pojat kumpparoivat vielä vähän aamulla. Sitten otimme taas moottorin pois, ja valmistauduimme lähtöön. Lähdimme Berghamnin laiturista vähän kello kymmenen jälkeen. Ajoimme ensin "kummelisaaren" ympäri rannan puolelta ja katsoimme vielä siellä olevat ankkuripaikat. Lahti jatkuu selvästi pidemmälle pohjoiseen kuin Partiolaisten satamakirjan kuvassa näkyy - lisättiin kirjaan tarkentavat kommentit tästä. Suojaisia pohjukoita on aika hyvin, joten kannattaa muistaa yöpymismahdollisuutena tämäkin paikka.

Berghamnin ranta ja roskikset

Purjevene ankkurissa lahden pohjukassa





Nostimme purjeet 10.35. Purjeet vetivät ihan kohtuullisesti kohti Korppoon Verkania. Emme kuitenkaan lähteneet kryssimään loppumatkaa, vaan laskimme purjeet 12.30 ja ajoimme loppumatkan. Verkanilla oli hyvin tilaa. Ajoimme poijuun laiturin taakse. Satamapojilla oli kiirettä jossakin muualla, mutta rannassa jo olevan moottoriveneen kippari tuli ottamaan keulaköysiä vastaan. Olimme kiinni Verkanilla klo 13.

Ilma oli taas vaihteeksi kesäinen, ja sai vaihtaa shortsit jalkaan. Laitoimme paikat kuntoon, kävimme maksamassa (30,-). Buffalossa oli lounas meneillään, ja terassilla oli paljon ihmisiä. Teimme varmuuden vuoksi pöytävarauksen illaksi, sillä Wilhelmina oli myös tulossa tänne Houtskarin Näsbystä - meitä olisi taas yhdeksän syömässä illalla, kivaa! 

Palloilimme vähän aikaa rannassa. Ville kävi tsekkaamassa rannan leikkipaikan lelut. Sitten otimme repun selkään ja lähdimme kauppareissulle. Korppoon tori oli vielä auki (kolmeen saakka). Ostimme herneitä, kirsikkatomaatteja ja kirsikoita. Siinä on kyllä hyvännäköistä tavaraa! Olisi voinut ostaa kaikenlaista muutakin, mutta kun reissu alkaa olla loppupuolella, ei kannata enää täyttää pilssiä ihan kokonaan. Myös Cafe Simppu oli auki. Turkka sai houkuteltua muut sinne (olimme Timon kanssa harkinneet nälkälakkoa ennen illan Buffaloa, jotta siellä jaksaa koko setin). Simpun ohi on varmaan jatkossa vielä vaikeampi mennä, niin hyviä rengasmunkkeja ja pullia siellä olisi. He paistavat niitä vaunussaan eli tavara oli aivan tuoretta. 

Kaupasta haettiin taas kerran lisää mehua ja Bagar Bengtin leipääkin saatiin. Korppoon K-kauppa on tosi hyvä kauppa. Verkanista tai Korppoon keskustasta on vaikea keksiä mitään negatiivista, täällä on aina kiva käydä. Tulee aina joskus mieleen, että Korppoossa voisi olla kiva asuakin (tai sitten Brändössä tai... miksei Kökarissakin).

Kun tulimme kaupasta takaisin, Wilhelminakin oli tullut. Veimme ostokset paattiin, ja menimme sitten opm-meiningillä istumaan Wilhelminaan. Vilma, Verneri, Akseli, Timo ja Ville lähtivät Dalin kanssa lenkille. He kävelivät Korppoon keskustaan ja hakivat jäätelöt kaupasta.

Menimme klo 19 Buffaloon. Jos nyt reissun lopetteleminen koskaan on kivaa, niin Buffalo lohduttaa aina. Se ei ole pettänyt vielä koskaan: palvelu on ystävällisen mutkatonta ja ruoka hyvää. Alkupalaetanat olivat ihanan valkosipulisia, pääruoat lihapullista, katkarapupastasta ja caesar-salaatista ribseihin maukkaita. Jälkiruoallekin kaikki Villeä lukuun ottamatta löysivät tilaa. Jäätelöannos oli suosituin valinta. 

Ruoan jälkeen nuoriso-osasto lähti Wilhelminaan pelailemaan ja hengailemaan. Aikuiset siirtyivät terasslle kuntelemaan Hazze Wazeenia, joka kitaroineen esitti sekalaisia covereita eri rock- ja pop-biiseistä. Hänen ohjelmistonsa oli aika monipuolinen, oli kiva kuunnella. Ei ole ihan helppoa vetää yhden miehen showta - hirveän hyvin hän pystyi täyttämään toiveitakin Ricky Martinista Lady Gagaan. Monet biiseistä olivat samoja, mitä bändi soitti Sandhamnissa (Bon Jovia, Europea, Bryan Adamsia, Scorpionseja...). Oli heppo verrata ja Wazeenin tulkinnat voittivat selkeästi suuremman sataman bändin! Villatakki täytyi hakea päälle, mutta sen kanssa tarkeni jo aika hyvin, vaikka ilta viilenikin. Terassilla paloivat kaasulämmittimet ja ilta tummeni. Saaristolaisravintoloissa on ihan oma tunnelmansa.

Ihania etanoita!

Nami!

Hazze Wazeen

Irish coffee sopi viilenevään iltaan

Buffalo yössä


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti