Fiestalla Lummelundaan ja vähän muuallekin

Turkka soitti maanantaina autovuokraamoja läpi, ja neljännestä eli Aviksesta tärppäsi: saimme vuokrattua auton tiistaipäiväksi. Olimme aamulla ajoissa ennen yhdeksää hakemassa autoa. Saimme Ford Fiestan avaimet ja lähdimme ajamaan Lummelundagrottania kohti. Avis oli siinä mielessä hyvä, että auton sai palauttaa koska tahansa ennen seuraavaa aamua, joten se oli käytettävissä ihan koko päivän, ja toimisto oli ihan keskustassa, turisti-infon vieressä.

Lummelundagrottan on Ruotsin suurin luola. Se jatkuu neljä kilometriä kallion sisään. Luolasta oli tiedetty pitkään (sen oli huomannut jo Carl von Linné 1700-luvulla), mutta sisäänpääsyä sinne ei ollut löydetty. Kolme visbyläistä 13-vuotiasta koulupoikaa löysi sen, osin sattumalta vuonna 1950. He alkoivat ensin pohtia, mistä tulee kylmä vesi, jossa he pitivät eväspullojaan. He tutkivat luolastoa monena kesänä salaa, ja kertoivat löydöstään vasta 1955 varsinaisille luolatutkijoille. Poikien täytyi olla tosi rohkeita, sillä he joutuivat menemään vain 22 cm leveästä aukosta läpi päästäkseen eteenpäin liuolassa - myöhemmin he löysivät paremman reitin. Vastaan tuli myös vettä, jolloin he nappasivat jostakin kumiveneen mukaansa päästäkseen jatkamaan eteenpäin.

Lummelundagrottaniin oon Visbystä matkaa noin 18 km. Olimme ostaneet liput jo edellisiltana netistä ja pääsimme mukaan tasan klo 10 alkavalle opastetulle kierrokselle, joka kesti 40 minuuttia. Luolaan järjestetään myös kolmen tunnin luolaseikkailuja, joissa liikutaan pienillä veneilläkin, mutta niihin oli poikien harmiksi 15 vuoden ikäraja.

Opastyttö sanoi opiskelevansa geologiaa Upsalan yliopistossa. Hän oli tosi mukava ja asiantunteva. Luolassa oli aika kylmä, alle 10 astetta, joten hupparit olivat tarpeen. Jalassa meillä oli shortsit, eikä tuossa ajassa vielä tullut kylmä.

Luolan sisäänkäynnin edessä olevassa rakennuksessa oli pieni näyttely luolan löytämisestä ja tutkimisesta. Katsoimme myös filmin, jossa kaksi kolmesta luolan löytäneestä pojasta kertoi muistojaan luolan löytymisestä ja luolatutkimuksestaan. Toinen pojista kertoi, miten oli juuttunut 22 cm korkuiseen kohtaan, eikä saanutkaan enää vedettyä henkeä. Kasvoista näki vieläkin muiston aiheuttaman tunteen, paniikin. Edellä mennyt kaveri sai hänet sitten vedettyä läpi.
Kuvasta näkyy, että tutkiminen ei ole kovin kuivaa puuhaa.

Luolaretkeä odottelemassa

"Poikien sisäänkäynti", josta pojat ensi kerran pääsivät luolaan, suureen saliin, jonka he nimesivät Vuorenkuninkaan saliksi.

Opastyttö kuvassa etualalla

Stalaktiitteja ja stalagmiitteja. Kasvavat yhden sentin 200 vuodessa.

Luolakierroksen jälkeen jatkoimme rannikkoa pohjoiseen käydäksemme katsomassa Lickershamnin sataman vieressä olevaa Jungfrun-raukkia. Se on iso, 12 m korkea. Tarinan mukaan se sai nimensä onnettomasta rakkaudesta eli talon tyttö rakastui 1000-luvulla sotavankipoikaan. Isä lupasi, että he saavat mennä naimisiin, jos poika kiipeää ja hakee tytön raukin päältä. Poika onnistui tehtävässä, mutta silti tytön isä surmasi tämän heidän ollessaan tulossa alas raukilta, ja molemmat putosivat kallioilta ja katosivat aaltoihin.

Raukki Jungfrun

Ville löysi taas yhden fossiilin

Kävelimme rannassa, ja päätimme mennä lounaalle Lickershamn krogiin. Se oli hyvä paikka, kaikki tykkäsivät annoksistaan - mutkatonta ja hyvää.

Paahtopaistia ja perunasalaattia Turkalle

Fish and Chips Villelle - ketsuppi puuttuu vielä...

Caesar-salaattia Timolle ja Evalle

Ajoimme vieä pohjoiseen, Kapellshamnin kautta kääntyen sitten kohti etelää ja Tingstedeä. Siellä oli Gotlands Försvarsmuseum, josta löytyi kaikkea Gotlannin puolustukseen liittyvää materiaalia alkaen kivikaudesta ja päättyen nykyhetkeen. Museo toimi kahdessa paikassa noin kilometrin etäisyydellä toisistaan. Toinen paikka, jossa oli kaiken kaikkiaan neljä melko isoa hallia tai näyttelytilaa, keskittyi maavoimiin ja toinen sitten ilmavoimiin ja laivastoon (mennään äkkiä sinne laivailu- ja ilmastomuseoon, sanoi Timo vahingossa...). Olimme museolla vasta joskus puoli kahden maissa, ja museo oli klo 17 asti auki - kaikki käytettävissä oleva aika oli tarpeen, niin paljon kaikenlaista siellä oli.

En tiennyt, että... tai on mielenkiintoista, että...

• Gotlanti on kuulunut Ruotsille vasta vuodesta 1645. Visby on vanha hansakaupunki eli ensin siellä oli saksalaisia (tai lyypekkiläisiä, pommernilaisia, mitä lienee), sitten tanskalaisia siitä asti, kun Waldemar Atterdag valloitti sekä Öölannin että Gotlannin 1361. Atterdagista ja tämän julmuuksista kertoo Bamse-lehtikin.
• Venäläiset valloittivat ja miehittivät Gotlannin 1808. Ruotsalaiset onnistuivat kuitenkin ottamaan sen heiltä takaisin, eikä siitä tullut osa Venäjää, niin kuin Suomelle kävi tuossa vaiheessa.
• Toisen maailmansodan aikaan Ruotsi rakensi valtavan puolustusketjun Gotlantiin. Muutamassa vuodessa, 1939 alkaen, tehtiin 1000 jonkinlaista konekivääri- tai tykkipesäkettä pitkin Gotlannin rannikoita.
  Niitä ylläpidettiin 1990-luvulle saakka, sitten niitä alettiin purkaa. Osa on museoitu.
• Myös Ruotsilla oli toisen maailmansodan aikana käytössä häkäpönttöautoja ja esimerkiksi kahvi meni kortille maliskuussa 1940.
• Ruotsissa hiihtoloma on ollut alun perin "kokslov" eli hiili- tai koksiloma. Talvella 1940 hallinto keksi säästää lämmityksessä sulkemalla koulut helmikuussa viikoksi tai kahdeksi. Käytäntö jatkui rauhan tultua, ja muuttui nykyiseksi hiihtolomaksi.
• Gotlannille oli tärkeää sodan aikana säilyttää meriyhteys Ruotsiin. Vain osa laivoista kulki polttoainepulan vuoksi. Talvi 1940-41 oli pahin, pakkasta oli yli 37 astetta ja jäätä oli valleissa yli 4 metriä. Laivat kulkivat neutraaleissa väreissä, eikä laivasto suojannut niitä ennen kuin marraskuun 1944 jälkeen, jolloin neuvostoliittolainen sukellusvene upotti kauppa-alus Hansan. Vain kaksi henkeä selvisi. Sukellusvene ei ollut löytänyt saksalaisia maaleja, ja päätti upottaa jonkun - selvisi papereista Neuvostoliiton hajottua 1990-luvun alussa.
• Neuvostoliittolaisia loikkasi parikin kappaletta Gotlantiin 1980-luvulla. Oudoin juttu oli 27.5.1987 yksin Antonovilla Gotlantiin lentänyt ja mereen laskeutunut Roman Svistonov (s. 1963). Kalastajat huomasivat koneen, tekivät hälytyksen ja kaveri haettiin helikopterilla Visbyseen. Sitten hänelle tarjottiin kahvia ja voileipää Visbyn lentoasemalla, kun hän odotteli poliisia. Hän oli suunnitellut pakoa jo kolme vuotta, ja tarttui tilaisuuteen, kun se kohdalle tuli. Polttoaine riitti Gotlantiin. Hän laskeutui mereen ja ui asumattomalle luodolle, josta hän löysi sattumalta kuivan haalarin jonkun kalastajan kopista. Kuullessaan helikopterin äänen hän heilutti, pääsi kyytiin ja anoi turvapaikkaa. Neuvostoliitto vaati Svistonovia luovutettavaksi, mutta näin ei tehty, vaan hänelle annettiin syyskuussa 1987 kolmen vuoden oleskelulupa. Svistonovista tuli pizzaleipuri visbyläiseen pizzeriaan. Hän sai perheensä (vaimo ja kaksi 1980-luvulla syntynyttä lasta) luokseen  Ruotsiin 1992, ja he asuvat edelleen Ruotsissa, mutta eri nimellä.
• Lager Lingeniin Gotlantiin kerättiin sodan loppuvaiheessa Saksaan pyrkiviä saksalaisia ja myös Saksan puolella sotineita baltteja, noin 600 miestä. Nämä luovutettiin Neuvostoliittoon. Ruotsi pyysi asiaa balteilta anteeksi 1990-luvulla.

Menossa museoon

Sisäänkäynnin edessä oli Suomi-neito, ja muistutettiin Suomen sodista, jotka vaikuttivat paljon myös Gotlannissa (mitä en ollut niin ajatellut).

Ampuja suojassaan

Sivuleikkaus suurin piirtein vastaavasta tykkiasemasta, jota kävimme katsomassa Arholmassa

Kenttäpuhelin toimi, Ville ja Timo puhuivat toisilleen

Museossa oli myös Forum Marinumista tuttuja kavereita, merimiinoja

Takki toimii manttelista tälle vartiosotilaalle

Museossa oli hyvin isojakin panssarivaunuja. Vastaavia ei ollut Hämeelinnan Panssarimueossa. Kaikki museon vaunut olivat jossakin vaiheessa ollet sijoitettuina Gotlantiin.

Helikopteri. Enää kaksi jäljellä maailmassa, toinen Linköpingin ilmailumuseossa.

Ilmailumuseossa oli sekä Draken...

... että Viggen

Roman Svistonovin Antonov. Neuvostoliitto myi sen romuna Ruotsiin.

Miinoista  ja miinajärjestelmistä oli paljonkin tietoa

Museon takapihalla oli vähän lisää miinoja

Ville tähystää

Varsinkin "Laivailu- ja ilmastomuseon" puoli tuli pakon edessä kierrettyä vähän nopeasti. Museo oli laaja ja aika ammattimaisesti tehty, mutta silti siinä haisi tietty amatöörimäinen innostus ts. armeijan tyypit olivat varmasti aika itsenäisesti tehneet näyttelyt, jolloin tekstiä oli PALJON ja eri joukko-osastojen historia oli tuotu joissakin kohdin ulkopuolisen näkökulmasta turhankin vahvasti esille. Museossa oli myös tiettyä kerrostuneisuutta: jotkut osiot olivat jo hiukan vanhanaikaisia, mutta toisaalta näkyi, että museo kehittyy edelleen, uutta näytti tulevan koko ajan lisää. Museon työntekijät olivat todennäköisesti eri kiltojen vapaaehtoisia, hyvin innokkaita ja ystävällisiä vanhempia setiä. Kiva paikka! Jalkaväkimuseon puolella olisi ollut myös kahvila, jota olisi voinut hyvinkin kokeilla, jos olisi ollut aikaa.

Museon jälkeen piti päättää uimapaikka, pojille oli luvattu uimista. Pysähdyimme jäätelölle Tingstedessä, ja taas oli vähän rahaongelmia, sillä kioskilla kelpasi vain swish tai käteinen. Onneksi oli sen verran kruunuja. Sitten jatkoimme Gotlannin itärannalle, josta löysimme Gothems sand -nimisen hiekkarannan Åminnen läheltä, Sliten eteläpuolelta. Paikka muistutti kovasti Yyteriä, tosi hienoa hiekkaa ja hitaasti syvenevä ranta.

Pojat uimassa

Palumatkalla Visbyseen pysähdyimme paikallisessa Cittarissa eli ICA Maxissa. Se oli aika iso kauppa, mutta yllättävän selkeä eli aika hyvin löysi, mitä halusi. Fiesta tankattiin ja palautettiin. Sen mittariin tuli noin 120 km.