Aamupäivällä Turkka, Eva ja Ville kiertelivät Öregrundin rantoja ja kaupunkia. Timo ei halunnut kävelemään, vaan viritti riippumattonsa keulaan ja jäi siihen lukemaan Tarua sormusten herrasta.
Satamakapteeni oli jo eilen sanonut, että Öregrundin voi kiertää rantoja myöten melkein kokonaan, vain yhden talon piha ulottuu rantaan saakka. Kiersimme rantareitin vierassatamasta uimarannalle. Kaunis ilma ja kivoja vanhoja taloja, joista oli hieno näköala merelle.
![]() |
| Miss Elaine aisapaikallaan |
![]() |
| Meripelastuksen toimitilat Öregrundissa |
![]() |
| Rantapromenadia |
![]() |
| Rantakukkia, ihan kuin Raitakarissa |
Ville halusi käydä uudestaan majakkalaivalla. Sieltä palattiin uudestaan kellotornille, jonka juuressa oli pieni design-kauppa, joka myi myös paikallisia käsitöitä ja muuta sen sellaista tavaraa. Ihan kivoja esineitä, mutta onnistuimme olemaan ostamatta mitään. ICAsta sen sijaan ostettiin vähän ruokaa (ja mehua!!) mukaan. Bongasimme myös Wilma-nimisen leipomo-kahvilan, josta ostimme pullat, leipää ja sämpylöitä.
Lähdimme Öregrundista kohti Grisslehamnia 13.30. Tuuli oli ennustetusti vastaista, emmekä yrittäneet purjehtia. Autopilotti-Andersson ohjasi osan matkaa, kun söimme Wilman kanelipullat ja maistoimme Öregrundin limppua.
![]() |
| Heihei Öregrund! Ajetaan pois Gräsön lautan ohi. Joskus voisi olla kiva käydä myös Gräsössä. |
![]() |
| Päiväkahvitarjotin |
![]() |
| Luotsikutteri ohitti meidät |
Olimme perillä Grisslehamnissa 17.15. Olisimme mieluummin ajaneet poijuun, mutta niistä osa oli aika lyhyellä välillä ja hankalasti karimerkkien takana. Niinpä päädyimme laiturin päähän aisapaikalle. Aisaväli oli jonkun verran leveämpi kuin Öregrundissa. Laituri oli tosi matalalla, keulaportaat olivat tarpeen. Grisslehamnissa olisi tämän Camping ja Marinan lisäksi pari muutakin vierassatamaa: tässä vieressa Ångbåtsbrygga ja toisella puolella lauttasataman vieressä Fiskehamn. Niissä on kohtuullisen vähän paikkoja. Fiskehamnissa olisi ollut ihan kohtuullisia poijupaikkoja, vaikka poijut näyttivät olevan vielä talven jäljiltä hiukan epäjärjestyksessä. Tuntuu kuin kesä olisi täällä kovin alussa, kun poijut eivät ole paikoillaan ja Öregrundissakin esim. uusittiin mooring lineja vasta nyt. Satamamaksu oli 300 kr (sähkö olisi tehnyt lisää 50 kr, mutta sitä emme nyt ottaneet).
Mietittiin, mennäänkö syömään johonkin ravintolaan, mutta sitten sadekuuro ratkaisi asian Miss Elaine cateringin hyväksi. Saimme aikaan kinkku-halloumi-salaatin eli paistoin halloumin palasina pannulla + samassa hiukan krutonkeja vaaleasta leivästä, romaine-salaattia, kurkkua, tomaattia, juustoraastetta ja ilmakuivattua kinkkua. Siihen vielä sinappista salaatinkastiketta. Tuli aika hyvää!
Ruoan jälkeen pojat halusivat pelaamaan minigolfia. Rata oli aika hieno. Eva ja Turkka lähtivät kävelemään kalasatamaan. Grisslehamn on aika pieni paikka, ehkä noin 200 asukasta, kun Öregrundissakin on asukkaita yli 1500. Keskusta oli äkkiä nähty, eikä matka saaren yli Fiskehamniin ollut kuin vajaa kilometri. Matkan varrella oli muutama kahvila sekä ICA nära.
Pojat olivat minigolf-kierroksensa pelanneet, kun tulimme takaisin. Oli ollut kivaa, ja Ville olisi halunnut uudelle kierrokselle. Oli jo turhan myöhä, syötiin vähän iltapalaa ja käytiin suihkussa. Rannan huoltorakennus on aika uusi, ja vessoja ja suihkuja on riittävästi. Aika kosteaa siellä oli, ilmanvaihto voisi olla parempikin.
Illalla nukkumaan mennessä satoi taas. Saas nähdä, miten epävakainen viikko on edessä.


















Ei kommentteja:
Lähetä kommentti