Sunnuntaiaamu - ei herätystä. Hyvin nukutti, vaikka tuuli nousi jo yöllä ja kilisytti jonkun nostimia. Aurinkoista, mutta aika kylmää meinaa olla. Heinäkuu, ja silti mietimme, riittääkö kaupungille huppari, vai tarvitaanko vielä takkikin. Uskallettiin lähteä ilman niitä.
Poikkesimme ensimmäiseksi Trosan torin varrella olevaan kirja- ja lelukauppaan. Ville pähkäili pitkään, ostaisiko pilailutavarahyllystä sivuun ampuvan vesipistoolin, roiskivan kameran tai sormuksen vai feikkikoirankakan... Hän päätyi lopulta vesipistooliin. Kirjakauppa oli kiva: paljon tavaraa kirjoista konttoritavaroihin, sekä leluja.
 |
| Temppurata rannan lähellä olevassa leikkipuistossa |
Jatkoimme jokivartta eteenpäin. Vastaan tuli Garvargården eli Trosan museo. Sinne oli kerätty Trosaan liittyviä esineitä ja tarinoita, erityisesti kalastukseen liittyen. Aiemmin koko kaupunki eli nimenomaan kalastuksella. Myös Trosa on poltettu venäläisten riehuessa saaristossa 1719, vain kirkko jäi polttamatta. Sekin kärsi, sillä sitä oli käytetty hevostallina. Karvari- tai nahkurimestari Dahlbomin perheen asunto oli museoitu. Carl Jacob Dahlbom oli muuttanut tänne 1826. Kun hän meni naimisiin, taloon oli rakennettu toinen kerros. Se tuli tarpeeseen, sillä perheeseen syntyi 14 lasta, joista yhdeksän eli aikuiseksi. Hänen poikansa jatkoi myöhemmin samoissa tiloissa suutarinverstasta.
 |
| Garvaregården |
 |
| Nahkurimestarin tupa... |
 |
| ... ja kamari |
 |
| Lastenhuone talon yläkerrassa |
 |
| Noin 1920-luvun kauppa museossa |
 |
| Lehden toimitus |
 |
| Venäläiset riehuivat aika monessa paikassa 11.7 - 20.8.1719. |
 |
Yleiskuvaa museosta
|
 |
| Museon piha |
Kurkkasimme museokahvilaan, mutta se oli tarjonnaltaan aika suppea. Palasimme hiukan takaisinpäin Café Mokkaan. Sieltä löytyi kaikille jotain kivaa.
 |
| Sammakkoleivos oli hyvää - vähän kuin prinsessaleivos |
 |
| 1948 perustetun kahvilan interiööriä |

Kävimme jo eilen kirkolla, mutta nyt sinne pääsi myös sisään. Kirkko on Trosan vanhin rakennus, koska kaikki muut talot oli venäläisten toimesta poltettu 1719.
 |
| Trosan kirkko oli valmistunut 1710. Paikalla oli sitä ennen ollut puukirkko. |
 |
| Kirkko oli kärsinyt sisältä pahoin 1719, ja sitä on muutenkin korjattu moneen kertaan. Silloin kirkossa oli vielä maalattia, nykyinen kivilattia oli 1980-luvulta. |
Sovimme jo eilen, että sunnuntaina syödään pizzaa. Paistoimme tortillalätyistä paatin uunissa pizzoja. Täytteeksi laitettiin joko ilmakuivattua kinkkua, mozzarellaa, aurajuustoa tai kanaa, ananasta ja aurajuustoa. Ravintola Elainen kellarin pizzat saavuttivat suosiota, helppoa ja hyvää!
 |
| Pizzamestari |
Illalla käytiin vielä kävelemässä sataman ympäristössä. Pojat kävivät myös saunassa. Timo oli päässyt puhumaan kielillä, lähinnä englantia, kun saunassa oli myös puhelias saksalaissetä. Ville puolestaan tutustui leikkipuistossa ruotsalaiseen Ellinoriin, joka koetti puhua hänelle niin ruotsia kuin englantiakin (jota oli kuulemma oppinut Youtube-videoista). Ellinor oli reipas tyttö! Yhteistä kieltä heille ei oikein löytynyt, mutta yhdessä voi silti keinua.
Juttelimme myös Ellinorin mummun kanssa. Hänen mukaansa Trosa on kohtuullisen vireä paikka talvellakin. Täältä on helppo pendelöidä töihin esimerkiksi Tukholmaan. Kesä-Trosa vaikutti meistä kovin turistipaikalta, vaikkakin söpöltä sellaiselta. Kalastajakylästä on tullut hiukan barbimainen turistikylä, jossa voi leikkiä olevansa saaristossa ja käydä syömässä hamnkrogissa, fina fiskenisssä tai muussa fiskelyckanissa. Lilla Karibien löytyi myös. Trosan nähtävyyksistä iso osa oli ravintoloita, ja jäätelöbaareja oli tarjolla joka makuun. Melkein sataman vieressä oli iso leirintäalue ja matkailuautoparkki. Campingin lisäksi tarjottiin glamping-telttamajoitusta: luxusteltta omalla terassilla... Satama oli siisti ja palvelu ystävällistä, mutta huoltorakennukset olivat päältä paremmassa kunnossa kuin sisältä: suihkuremontti olisi jo tarpeen.
Sää oli huomattavan tuulinen koko päivän. Satamassa oli vähän liikennettä, moni piti tuulta paikoillaan. Tuulimittari näytti tässäkin parhaimmillaan 14 m/s puuskia. Suomessa on silti ilmeisesti tuullut vielä enemmän. Maarianhaminan rannikkoasema kertoi jopa 22 m/s puuskista, ja Rajakarillakin ollaan ollut 20 m/s tuulissa. Illalla ilmapuntari nousi, josko olisi tulossa taas vähän kesäisempää ja rauhallisempaa säätä.
 |
| "Smörbyttan" laiturin päässä. Kyltin mukaan ollaan "maailman lopussa". Aikoinaan Trosaan ei tullut kuin yksi tie, siksi laiturin päässä oli maailman loppu. |
 |
| Bokhandeln |
 |
| Trosan tori |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti