Meillä oli ajatuksena vuokrata auto yhdeksi päiväksi, jotta pääsisimme katsomaan Saarenmaata hiukan laajemmin. Vuokraus tuli puheeksi naapuriveneen ruotsalaispariskunnan kanssa, ja he kertoivat vuokranneensa auton satamakapteenin avulla. Vuokraamoihin olisi ollut matkaa, mutta satamakapteeni oli järjestänyt auton satamaan. Neuvo oli hyvä, näin se sitten onnistui meilläkin ja otimme auton sunnuntaiksi käyttöön.
Ensin ajoimme takaisin Mõntun suuntaan, Säären kylään, Sõrven niemelle katsomaan museota ja majakkaa. Sinne ajoi vajaan tunnin.
Vuonna 2004 perustettu museo oli täynnä kaikenlaista militariaa, sekalaista materiaalia, mitä alueelta oli löytynyt tai mitä ihmiset olivat lahjoittaneet. Se sijaitsi entisessä rajavartioupseerien rakennuksessa. Tavaraa oli pihallakin ja erillisissä rakennuksissa. Museoon kuului myös luonnonhistoriallinen näyttely. Museon näyttely oli laaja ja persoonallinen, mutta olisi kaivannut tai ainakin kaipaisi pian kunnostusta, sillä osa säilytystiloista ei ollut oikein optimaalisia. Meille ei kunnolla selvinnyt museon syntyhistoria: alueen historiaa ja löytöjä on tietysti haluttu kerätä ja säilyttää, mutta taustavoimia ylläpitoon ei tainnut oikein olla tarpeeksi. Museon setä oli ystävällinen, mutta meillä ei ollut kunnolla yhteistä kieltä. Hän osasi vähän suomea, kuitenkin aika vähän, eikä yhtään englantia, ja meidän virontaitomme on tietysti täysin olematon. Sääli, sillä hänellä olisi takuulla ollut mielenkiintoisia tarinoita kerrottavana. Museolippuun olisi kuulunut kahvi tai tee, mutta jätimme ne väliin osin aikataulusyistä, osin puuttuvan yhteisen kielen vuoksi.
Museoon oli kerätty myös paljon tietoa näyttelyn aiheista: kirjoja, kopioita tutkimuksista ja kirjoista, lehtiartikkeleista... niitä tutkimassa olisi voinut viettää viikon ja toisenkin. Materiaalia oli useammalla kielellä, myös suomalaisia tutkimuksia oli kopioitu mukaan aineistoihin.
 |
| Museon sisäänkäynti. Rajavartija ottamassa vieraat vastaan. |
 |
| Kranaatinheitin |
 |
| Kakkoskerroksessa oli Piirivalven, rajavartijoiden, toimisto ja kaukoputki. Vieressä oli myös pari tutkan näyttöä, sekä kartta, jossa manuaalisesti, magneeteilla, oli seurattu laivojen liikkeitä. |
 |
| Valvontatorni oli sen verran ruosteinen, että jätimme kiipeämättä sinne. |
Luonnonhistoriallisessa museossa oli paljon täytettyjä eläimiä. Tarina ei kertonut, mistä kokoelmat mahtoivat olla peräisin. Täytettyjen nisäkkäiden lisäksi oli lintuja, linnun pesiä ja munia, erilaisia kaloja ja sammakoita formaldehydissä, perhosia ja koppakuoriaisia tauluissaan. Internet kertoi, että "museon setä", Mati Martinsson, on ainakin lintumiehenä aktiivinen.
 |
| Ville ja susi. Aika otus, jos tulisi metsässä vastaan. Nythän niitä tuntuu liikkuvan jo Turun saaristossakin. Lehtijutun mukaan olivat tappaneet lampaita saaressa. |
Museolta jatkettiin matkaa majakalle. Entisessä luotsitalossa oli lippukassan lisäksi pieni näyttely Viron majakoista. Sõrven majakka on rakennettu 1960-luvulla, ja se on Itämeren korkein, 52 m. Timo laski portaita, 247 rappusta sai kiivetä. Jonkinlainen merkkituli Sõrven niemessä on ollut 1600-luvulta saakka eli majakoita on ollut ennen tätäkin.
Majakan vieressä oli sekä kahvila että ravintola. Poikkesimme kahvilla ja tuoreilla muffinsseilla majakkakierroksen jälkeen.
 |
| Sõrven majakka edessä niemen kärjessä, muita majakoita kartalla omilla paikoillaan - aika kiva esitystapa. |
 |
| Niemen ympärille on haaksirikkoutunut paljon laivoja. Ne oli merkitty kivillä ja lipuilla. |
 |
| Sõrven niemi |
Sõrven niemi oli saksalaisten viimeinen Virossa hallussaan pitämä alue. Siitä taisteltiin raskaasti 29.9 - 24.11.1944. Kuressaaresta saksalaiset luopuivat 8.10.1944. Saksalaisten piti pitää niemi hallussaan, jotta meriyhteys Riikaan turvattiin. Riika menetettiin 12.10.1944, mutta Hitler ei halunnut sen jälkeenkään luopua niemestä, vaan sinne jopa tuotiin uusia joukkoja Latviasta. Toisaalta niemen siviilit, noin 2 500 henkeä, evakuoitiin Saksaan samoihin aikoihin - ei ihan pieni operaatio sekään. Puolustuslinjoja oli kapealla niemellä useita, ja taisteluissa kaatui 7 000-8 000 puna-armeijan joukoissa ollutta virolaista, tietysti myös paljon saksalaisia. Suomalaisetkin osallistuivat tavallaan taisteluun, sillä suomalaiset joutuivat kuljettamaan aluksillaan neuvostojoukkoja Saarenmaalle. Neuvostojoukot tarvitsivat laivoja Suomesta, koska saksalaisten vesille laskemat magneettimiinat tekivät saarien ja mantereen välisten salmien ylittämisestä vaarallista muilla kuin puurunkoisilla aluksilla. Saksalaiset evakuoivat lopuksi vajaan 5 000 miehen jäljellä olevat joukkonsa Latviaan, suuri osa haavoittuneita, ja räjäyttivät ja polttivat kaluston, jota eivät saaneet mukaansa.
 |
| Taistelulinjoja Sõrven niemellä |
Rannikoiden puolustushistoria on aika mielenkiintoinen. Tsaarin aikaan Pietarin suojaksi rakennettiin Pietari Suuren linnoitusketjua (samaa, jota tehtiin Suomeen, esimerkiksi Boxö, Jurmo, Katanpää...). Sitä ei saatu kunnolla valmiiksi, ennen kuin tsaarin armeija vetäytyi saksalaisten tieltä 1917 (Saarenmaalla Operaatio Albion). Viron itsenäistyttyä heillä ei ollut voimia, eikä syytä länsirannikon linnoittamiseen. Sen sijaan Viro teki yhteistyötä Suomen kanssa Neuvostoliiton sulkemiseksi pois Suomenlahdelta eli tavallaan sulku käännettiin toiseen suuntaan. Kun Viro sitten antoi 1939 Neuvostoliitolle luvan sotilastukikohtien perustamiseen, ja NL sitä myötä miehitti maan, Saarenmaallekin rakennettiin taas rannikkopattereita. Sodassa niistä ei loppujen lopuksi ollut hyötyä, kun saksalaiset valtasivat ensin manner-Viron ja vasta sitten saaret mantereen suunnasta. Samoin tietysti NL valloitti saaret uudestaan 1944 mantereen suunnasta.
Sodan jälkeen 1950-luvulla rannikkopattereita vielä perustettiin tai kunnostettiin, mutta 1960-luvulla ohjukset korvasivat ne. Neuvostoliitolla oli Saarenmaalla useita ohjustukikohtia.
 |
| Rannikkopattereita. 315 on Stebel Sõrven niemimaalla. |
 |
| Rannikkopatteri 315:n tulenjohtokorsu. Se oli naamioitu tuulimyllyksi, siksi tällainen muoto. Tykille johti maanlainen käytävä, joka on nyt täyttynyt vedellä. |
Sõrven niemeltä ajelimme huviksemme Kihelkonnaan, osin ihan paikan nimen vuoksi. Poikkesimme Kihelkonnan kirkossa ja ostimme taas kerran yhdet jäätelöt Coopista.
 |
| Kihelkonnan kirkko |
 |
| Vuokra-auto ja me |
Kihelkonnasta ajeltiin Saarenmaan koillispäähän katsomaan Maasin ritarilinnoituksen raunioita. Matkalla satoi ja paistoi, välillä tuli vettä todella rankasti. Hyvä autoilupäivä, ei olisi ollut kiva olla liikkeellä polkupyörällä.
Maasin keskiaikainen linnoitus (saksaksi Soneburg tai Sonneburg) oli keskiaikainen Liivinmaan ritarikunnan hallintokeskus, voudin asuinpaikka ja rajalinnoitus. Sen rakentaminen alkoi 1345, ja se rakennettiin saarelaisten pakkotyönä. Tällä tavoin Liivin ritarikunta rankaisi talonpoikaiskapinasta, jonka aikana tuhottiin ritarikunnan siihenastinen tukipaikka,
Pöiden linna. Saarenmaa oli Viron viimeinen maakunta, joka antautui ristiretkeläisille, ja täällä kapinoitiin selvästi pidempään uutta valtaa vastaan. Linnoitusta hallinnoivat välissä ruotsalaiset, välissä tanskalaiset. Meren rannalla sijaitseva linnoitus toimi vahvana tukikohtana, kunnes tanskalaisjoukot räjäyttivät sen 1576, koska linnasta oli taas tulossa tukikohta ruotsalaisille. Ruotsi sai Saarenmaan Brömsebron rauhassa 1645, mutta sen jälkeen linnoitusta ei enää rakennettu uudelleen.
Tuhon jäljiltä pelastuneet kahdeksanmetriset muurit ovat nykyään nähtävyys. Maasilinnaa on kunnostettu 2001-2004, jolloin kerroksia on kaivettu esille ja muureja tuettu sekä rakennettu katos linnoituksen päälle. Arkeologien mukaan räjäytyksessä on todennäköisesti pyritty tuhoamaan asuinkerrokset, ei koko linnaa, siksi siitä on yllättävänkin paljon jäljellä. Lisätyö olisi tarpeen, jotta muurit säilyisivät - tavallaan ne olisivat säilyneet paremmin maan sisällä kuin esille kaivettuina.
Maasilinnan raunio oli mielenkiintoinen paikka, hiukan aavemainenkin hämärässä valaistuksessa. Oli jännää kulkea aitojen 1300-luvulta periytyvien muurien sisällä.
 |
| Piirros alkuperäisestä linnoituksesta |
 |
| Sisäänkäynti omalla vastuulla... |
 |
| Linnoitus on peitetty katolla, mutta lisäsuoja olisi varmaan pian tarpeen. Muurit ovat rapautumiselle alttiina, kun ne eivät enää ole maan suojassa. |
Maasilinnalta ajelimme vielä siltaa pitkin Muhun saarelle. Olisi ollut kiva kiertää siellä enemmänkin, mutta kello alkoi olla paljon, ja kaikilla nälkä. Niinpä kävimme vain kääntymässä Muhun keskustassa. Siinä oli hampurilais- ja pizzapaikkoja, mutta teki mieli jotain muuta tällä kertaa. Käänsimme auton nokan kohti Kuressaarta, ja menimme kokeilemaan onneamme Restauran Roseen. Timo söi entrecoten, Turkka ja Eva ankkaa ja Ville hampurilaisen. Hyvää oli, mutta kovin kauan saimme ruokaa odotella, melkein tunnin!
 |
| Muhussa oli kalakauppa nimeltä "Täällä ei ole kalaa". Vitsi meni vähän ohi... mutta hieno auto! |
 |
| Savustettua ankkaa, nam! |
 |
| Timon entrecote |
Kaupassa olimmekin sitten aika myöhään, mutta ehdimme sentään ennen kuin ruokakaupat menivät kiinni klo 22. Jännää, että tomaatit ja kurkut näyttävät tulevan useammin Latviasta, eivätkä olekaan virolaisia. Leipiä on paljon ja hyvännäköisiä, tavallisessakin kaupassa on kaikenlaisia leivoksia ja paljon erilaisia rahkajälkiruokia tms. Valikoima on kaiken kaikkiaan tosi laaja. Salmiakkia ei vaan löytynyt :) Pepsiä sentään saatiin, mutta yksittäisinä juomatölkkeinä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti