Herätys oli viideltä, ja lähdimme Kärdlan rannasta 5.45. Oli kaunis ja lämmin kesäaamu, juuri sellainen, jollaisena on hauska olla aikaisin hereillä. Päivä on vasta alussa, mitä vaan voi tapahtua.
![]() |
| Aurinko on nousemassa |
![]() |
| Miss Elaine on irti laiturista |
![]() |
| Kärdlan sataman sisäänajo |
Myös Timo heräsi lähtöön, ja otti osaa aamupalaan, kunhan oli päästy liikkeelle. Sitten hän meni vielä takaisin nukkumaan. Turkka ja Eva nostivat purjeet 7.30, kun tultiin aavemmalle merelle, ja tuuli aukeni Hiidenmaan nokan takaa. Tuuli oli etelä-lounaassa, 5-6 m/s eli aika kevyttä ja vähän turhan myötäistä meidän reittimme kannalta. Vauhti vaihteli päivän aikana 4-7 solmun välillä. Välissä trimmailtiin purjeita, mutta samalla halssilla päästiin Suomenlahden.yli Örön edustalle. Ajoimme suurimman osan matkaa taas vuorotellen, puoli tuntia kerrallaan - se toimii hyvin. Tuntuu tylsältä, kun heinäkuu on kohta ohi ja kesä alkaa kääntyä loppua kohti, mutta muuten oli ihan kiva tulla taas Suomen puolelle.
Ajoimme Örön länsipuolelta kohti Rosalaa. Ennen Örötä vedessä oli runsaasti sinilevää, mutta Rosalaa lähestyttäessä se hälveni, ja Rosalan lahti oli ihan puhdas levästä. Laskimme purjeet Rosalan edustalla 17.35, ja olimme kiinni laiturissa 17.45. Laiturin sisäpuoli oli täynnä veneitä (osin siksi, että jotkut olivat kiinnittäneet itsensä "vinosti" poijuun eli väliin jäänyttä poijua oli mahdotonta käyttää). Ulkopuolella ei ollut vielä ketään, ja siihen oli ihan hyvä mennä, kun yöksi tai aamuksi ei ole luvattu kovaa tuulta.
Kävimme rannassa hoitamassa muodollisuudet. Rosalan TB Marinista ei saa enää polttoainetta, mutta muuten sataman palvelut olivat ennallaan. Rannassa on pieni elintarvikekioski, septin tyhjennys, varattava sauna, pyöriä vuokrattavana + tietysti vettä ja sähköä. Satamamaksu oli edullinen 15 e, sähköstä olisi saanut maksaa 9 e lisää.
Rannassa mainostettiin savukalan myyntiä noin klo 19.30. Alkoi jo olla nälkä, mutta kalaa teki mieli, joten päätimme odottaa. Pestiin perunat, ja laitettin ne kiehumaan valmiiksi. Heti puoli kahdeksan jälkeen keltainen pakettiauto kurvasi satamaan ja pisti kalatiskin pystyyn. Ostimme loimulohta perunoiden kanssa syötäväksi ja huomiseksi graavatun siian. Tuore kala on kyllä parasta kesäruokaa!
Tuuli tyyntyi illaksi kokonaan. Luimme vielä vuorotellen Ruohometsän kansaa yhteiseksi iltasaduksi.
![]() |
| Miss Elaine Rosalan laiturissa |
![]() |
| Rosalan rantaa |








Ei kommentteja:
Lähetä kommentti