maanantai 22. heinäkuuta 2024

Kuressaare - Kuivastu 49 nm

Tuuliennuste lupaa tyyntä tai hyvin vienoa tuulta moneksi päiväksi. Saksalaiset, joiden kanssa lähdimme yhtä aikaa Lauterhornista, tulivat Ventspilsin kautta Kuressaareen päivää meitä myöhemmin. He aikoivat mennä päiväksi pyöräilemään, ja odotella parempia tuulia jatkaakseen sitten Haapsaluun. Meillä on sama suunta, mutta emme halunneet odotella, vaan päätimme lähteä köröttelemään eteenpäin.

Ajoimme ensin septi- ja tankkauslaiturille. Diesel-pistooli oli riippulukolla kiinni, eikä septiletkun imupää ollut paikoillaan. Tarvittiin siis satamakapteenin apua, ennen kuin huoltohommat onnistuivat. Hän sanoi, että tämä on ainoa tapa: muuten tavarat häviäisivät. Ostimme 70 litraa dieseliä. Septipumppu toimi, ja satamakapteeni jopa näki viemäristä, tuleeko tankista vielä tavaraa. Kun huoltohommat oli hoidettu, lähdimme ajelemaan eteenpäin 8.55.

Kuressaaren satama jää taakse




Oli melkein tyyntä. Purjehtimisesta voi vain haaveilla. Ihan aamulla oli ollut aurinkoista, mutta nyt ilma oli sumuinen ja pilvinen. Puolen päivän maissa pilvet ja sumu väistyivät, ja ilma oli auringossa helteinen. Matka eteni moottorin jurnuttaessa. Kulkijoita näkyi vähän, vain pari purjevenettä sekä armeijan vene.

Rantauduimme Kuivastuun 17.45. Satamakapteeni osoitti meille paikan. Täällä oli aisakiinnitys: hyvin tukevat, kunnolliset aisat ja laiturit. Satamakapteeni totesi veneitä olevan niin paljon, että hän laittaa saunat päälle: "sauna on valmis puoli kahdeksalta". Kuivastun sauna, suihkut ja vessat olivat uudet ja siistit, satamaa on selvästi kunnostettu kohtuullisen hiljattain. Satama on Muhun itäpäässä, ja siitä kulkevat myös mantereelle Virtsuun ajavat lautat. Tukeva aallonmurtaja erottaa pienvenesataman lauttasatamasta, joten jatkuvasti kulkevien lauttojen aallot eivät tunnu lainkaan. Ääntä lautoista tai lähinnä niihin ja niistä ajavista autoista kyllä kuuluu. Onneksi lauttaliikenne vähenee selvästi iltaa kohti ja lakkaa kokonaan puolen yön ja aamuviiden väliseksi ajaksi. Virtsussakin olisi ollut vierassatama, mutta meidän käsityksemme mukaan se on aika tylsä.

Tehtiin kuuman päivän ruokaa eli salaattia pekonilla ja mozzarellalla. Timo ja Ville virittivät ekaa kertaa riippumaton paikoilleen maston ja etustaagin väliin. Tiskaamisen jälkeen sauna olikin lämmin. Hyvät saunat oli! Miesten puolella oli ollut seuraakin, naisten puolella Eva sai olla tai joutui olemaan ihan yksi omassa rauhassa.

Rannan pikkukaupasta löytyi hauskoja limsapulloja: kirsikkaa Villelle, karviaista Evalle ja raparperia Timolle. Maisteltiin kaikkia, ja raparperi oli paras. 

Kuivastun sataman huoltorakennus, jossa myös satamakonttori ja pieni kauppa & kahvila.

Kuivastun laitureita. Miss Elaine ei näy, ollaan takana aallonmurtajan vieressä olevassa laiturissa.

Tosi lämmin ilta! Auringon laskiessa ilmaantui hyttysiä (rannassa on myös paljon pääskysiä), ja oli pakko laittaa pressut kiinni. Onneksi sitä ennen ehti nauttia ilta-auringosta istumalaatikossa kirjan ja valkoviinilasillisen kanssa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti