lauantai 6. heinäkuuta 2024

Perjantai Nynäshamnissa, sitten Nynäshamn - Trosa 27 nm

Perjantaiaamukin oli aika viileä, mutta aurinkoinen. Aamupalan jälkeen lähdimme palloilemaan kaupungille. Kävimme kirpparilla, apteekissa, lelukaupassa ja löysimme kirjaston. Se oli kiva paikka!

Rantakapakan mainoskyltti :)

Kirjastossa oli leikkilainaustiski. Eva löysi "Ville pä tandläkaren" -kirjan lainattavaksi kirjastonhoitaja Villeltä..

Kirjastossa oli Lasse-Maijan etsivätoimisto -näyttely


Näyttely liittyi Sirkuksen arvoitus -kirjaan. Kaikkiin vaunuihin pääsi sisälle.


Lassen ja Maijan etsivätoimisto


Oli aika hauskaa, että kirjaston "Henkilökunta suosittelee" -kirjoissa oli "Pörriäinen lentää hämärissä" (Tordyveln flyger i skymningen), jota yritin saada ääneenluettavaksi kirjaksi (en ehtinyt lainata, ja oma on lainassa) sekä "Ruohometsän kansa" eli "Den långa flykten", joka on nyt meillä veneessä ääneenluettavana. 

Evan flunssa ei ollut vieläkään oikein hellittänyt, ja yskän ja nuhan lisäksi vasen silmä oli ihan punainen ja kipeä - tuntui, kuin siellä olisi roska, mutta mitään ei näkynyt. Silmä ei rähminyt, mutta silti heräsi epäilys silmätulehduksesta. Ostimme apteekista tippoja, joiden piti auttaa silmäongelmiin. Jos ei olisi ollut perjantai, olisimme varmaan odottaneet, auttavatko tipat, mutta nyt viikonloppu painoi päälle: mietittiin, pitäisikö mennä lääkäriin. Kirjaston lähellä oli paikallinen terveyskeskus, ja päätimme mennä kokeilemaan onneamme. Menimme vastaanottotiskille, ja selitimme tilanteen. Vastaanottotäti otti tilanteen ihan asiallisen vakavasti, katsoi punaista silmää ja lupasi kysyä, ehtisikö joku lääkäri katsoa sitä. Kohta kävi ilmi, että ehtii kyllä: Eva sai lääkäriajan parinkymmenen minuutin päähän. Piti täyttää henkilötiedot lomakkeeseen, antaa henkilöllisyystodistus (ajokortti tai kela-kortti kävi), niillä terveyskeskuksen täti sai lisättyä Evan Ruotsin systeemeihin. Suomalaisilla on Ruotsissa oikeus samanlaiseen terveydenhoitoon kuin ruotsalaisillakin eli lääkärikäynti maksoi noin 25 eur. 

Lääkäriin pääsi oikeasti melkein vielä nopeammin. Lääkäri oli Ernesto, jonka ruotsi oli vähän samaa tasoa kuin Evan, tosin eri aksentilla (Ernestolle Evan kouluruotsi meni suomalaisesta aksentista...). No, tarkkaan hän katsoi ja kyseli, mutta tuli siihen tulokseen, että tulehdusta ei ole: roskaa ei näkynyt, punaisuus johtuu todennäköisesti tuulesta tai jostain, ja menee omia aikojaan ohi. Ei siis tullut lääkitystä (yskänlääkettä hän olisi voinut kirjoittaa, mutta totesin, ettei tarvita). Silti hyvä, että tuli katsottua, apteekin tipat alkoivatkin tepsiä, ja silmä oli illalla jo kivuton, vaikka vielä jonkun verran punainen. Lääkäristä ei siis ollut kauheasti hyötyä, mutta oli silti kiva havaita, että homma toimii - apua saa, jos tarvitsee! Ja oli myös kivaa, että kouluruotsilla selviää lääkärissäkin (en keksinyt, mitä on "niistää", mutta kiersin "när jag använder näsduk :))

Nynäshamnissa parasta on satama: Rökeri mahtavine savukaloineen, leipomovaunu ja vihannesmyynti + ystävällinen ja toimiva Sjömack sekä septintyhjennyslaituri. Muuten kaupunki on aika tylsä... ei mitään erityistä katsottavaa (tai ainakin meille jäi sellainen vaikutelma). Suosittelemme siis ehdottomasti huoltopysähdystä, emme monen yön yöpymistä.

Villen kirpparilta saama taikurilaatikko

Ville rapsutti perunoita, jotka olivat "legendaarisempia kuin Forniten myyttinen sniper"


Ostettiin vihannestorilta iso pussillinen skoonelaisia kanttarelleja - tuli hyvää kastiketta! Villekin on oppinut tykkäämään kanttarelleista, vaikka ei pidä sienistä...

Marjaveneitä vihannestorilta. ICA myi myös karviaislimsaa, sekin oli hyvää!

"Flamingopaatissa" oli iltaisin jonkun henk koht disco värivaloineen. Aamuisin oli hiljaisempaa...

Lauantai näytti mahdolliselta purjehduspäivältä, sunnuntaille taas luvattiin sen verran kovaa tuulta, että silloin 34-jalkainen vene viihtyy paremmin satamassa. Lähdimmekin lauantaina syötyämme aamupalan ja täytettyämme vesitankin taas liikkeelle 9.15. Ensin teimme huoltohommat eli kävimme tyhjentämässä septin ja täyttämässä dieseltankin. Huoltoasemalaiturilta kävimme vielä kipittämässä pullakaupoilla. Varsinaisesti Nynäshamn jäi taakse 10.00.

Ajelimme taas vastatuuleen etelää kohti. Dragets kanal on aina yhtä kiva, pikkuisen jännittäväkin tällä tuulella. Lisäjännitystä toi kohtuullinen vastavirta. Meidän edellämme meni sopivasti pari moottorivenettä, letkassa ajaessa ei tarvinnut jännittää, tuleeko joku vastaan.


Dragets kanalin suulla

Dragets kanalin jälkeen jatkoimme koneella vastatuuleen, Landsortin majakka oli näkyvissä, kun nostimme purjeet Norrskärin katveessa 11.50. Väylä kulki kohtuullisissa kapeikoissa kohti länteä, ja autoimme välillä koneella, sekä vedimme keulaa sisään ja ulos. Meno oli jonkun verran kuoppaista, aallokko oli kerännyt voimaa suurin piirtein Puolasta saakka. Aallot olivat aika korkeita, lähellä kahta metriä, ja tuuli uli 10 m/s. Onneksi oli purjeet tasaamassa menoa, koneella olisi keikkunut ihan toivottomasti.

"Julaftons fyr" matkalla Trosaan

Ajoimme puolivahingossa vähän turhankin pitkästi kiertäen, Trosaan olisi päässyt osittain suojaisempaa ja lyhyempääkin reittiä. Tällä reitillä saatiin vähän lisäkokemusta avomeren olosuhteista ... No, vene kulki ihan hyvin, kun oli päästy läpi alun kapeikoista. Tuulen muuttuessa myötäiseksi vedimme keulapurjeen sisään 14.00. Isopurjeen laskimme 14.30. ja ajoimme loppumatkan koneella Trosan satamaan. Satamakirjassa sanottiin kiinnitystavaksi paalut, mutta viisi vuotta vanhentaa kirjan: netin mukaan laiturissa oli poijut. Ajoimme siis pitkään laituriin, poijuun, ja olimme kiinni 15.15. Trosan satama on Trosa-joen suulla. Se on iso, netin mukaan jopa 140 paikkaa. Kiinnitystapojakin on monta: poijuja, sivukiinnitystä, ja pidemmällä jokivarressa myös paaluja ja ankkurikiinnitystä.

Maksoimme samantien kahdestä yöstä, sillä sunnuntaille on luvattu kovaa tuulta, joka ei oikein kuulosta pikkupurkkarin keliltä. Keitimme paatissa kahvit ja söimme Nynäshamnista ostetut pullat ja croissantit. Sitten lähdimme kaupungille. Kiva pikkukaupunki! Kaupunki on kasvanut Trosa-joen molemmille puolille. Kävelimme jokivartta ICA-kaupalle asti. Bongasimme museon, kirkon, PALJON kahviloita ja jäätelökioskeja... huomiseksi pitäisi löytyä kivaa katsottavaa!

Silmätipat näyttäisivät auttaneen. Vasen silmä on edelleen hiukan punainen, mutta ei tunnu yhtään kipeältä. Räkäisyyskin alkaa loppua, huh!

Satamasta kaupungille päin kuljettaessa oli heti leikkipuisto. Keinulaudan keinutus sai tolpat ruiskuttamaan vettä. Hauska idea, ei ole tullut ennen vastaan!

Trosan satama  oli aikaisemmin troolarisatama, nykyään lähinnä huvivenesatama

Trosa-joki virtaa läpi kaupungin

Kerrostalo linnuille

Ruusuja on melkein kuin Visbyssä




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti