keskiviikko 5. heinäkuuta 2023

Uusikaupunki - Lappo 37 nm

No niin, päästiin taas liikkeelle! Aamu oli aika harmaa ja tuuli yllättävän puuskaista. Yhden Finngulfin nostin hakkasi ikävästi mastoon. Sitä ei ollut kiva kuunnella aamuvarhaisella tuulen virittyä. Onneksi jossakin kohtaa nukahdimme uudelleen. Veneitä alkoi lähteä yksitellen. Me irrotimme köydet 10.45. Keulassa oli pitkä köysi, ja Eva hoiti keulan - Turkka irrotti poijun - Ville ajoi eli peruutti laiturista Turkan ohjeiden mukaan. Hyvin sujui! Ajoimme vielä TB:lle tyhjentämään septin. Se ei varmaan ollut kovin täynnä, mutta Ukissa on hyvä huotolaituri. TB:n poika oli ottamassa köydet vastaan ja ojentamassa septiletkun.


Ajoimme tunnin verran, ja sitten nostimme purjeet Koivistonaukolla. Isopurjeeseen jätettiin 1.reivi. Tuuli oli länsilounaassa. Ajoimme etelään kohti Katanpäätä. Valitsimme suoremmin etelään Katanpään ulkopuolelta kulkevan väylän, koska ajattelimme purjeiden ehkä vetävän siinä paremmin. Aluksi jouduimme kryssimään. Ville ja Eva pääsivät harjoittelemaan vendoja, sillä jouduimme vaihtamaan halssia aika monta kertaa päästäksemme reimareiden ohi laillisesti. Iso-Varestuksen reimariporttien kohdalla vedimme keulan sisään ja ajoimme koneella puolisen tuntia (13.30 - 14.10). Matka eteni kuitenkin ihan kohtuullisesti. Aamun harmaus jäi mantereelle. Merellä alkoi olla aurinkoista, eikä edes kovin viileää.

Otimme isopurjeen reivin pois 16.15. Se paransi vauhtia ihan hetkeksi, mutta sitten tuuli vaan hiipui ja laskimme purjeet 16.35 Brändön edustalla. Mietimme, jaksaisimmeko ajaa moottorilla Enklingeen asti, mutta totesimme matkan liian pitkäksi. Helpointa oli ajaa seuraavaksi yöksi Lappon rantaan. Vanhassa laiturissa oli paljon porukkaa, mutta uudessa oli hyvin tilaa. Olimme kiinni laiturissa 19.45.

Kävimme rannassa ilmoittautumassa & maksamassa satamamaksun. Yleinen saunavuoro oli ollut iltapäivällä 15-18.30 eli se oli jo ohi. Perhesauna olisi ollut varattavissa, mutta se ei nyt kiinnostanut, kun olimme kaikki käyneet Ukissa suihkussa ja saunassa eilen. Eva teki murukastiketta ja spagettia (mukana oli rakettispagettia!). Spagettia tuli keitettyä runsaasti, sitä olisi melkein riittänyt Timollekin. Tuffa-Kalervo lähetti kuvan Akselista ja Timosta. Hän oli käynyt Ryoväskerissä katsomassa poikia, sillä keskiviikkona oli iltanuotio, johon leiriläisten perheenjäsenet olivat tervetulleita.

Lappon uudempi laituri

Pojat purkkarilerillä


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti