Koitimme ensin sovitella aikatauluja, josko samana lauantaina olisi ehtinyt sekä Gripsholmin linnaan että ajelemaan museorautatiellä, mutta totesimme sen hankalaksi. Niinpä päätimme satsata höyryyn ja ajella junan lisäksi höyrylaivalla.
S/s Mariefred on ajanut Tukholman ja Mariefredin väliä jo vuodesta 1903. Siinä on edelleen alkuperäinen höyrykone, ja muutenkin se on pitkälti alkuperäisessä kunnossa. Kesäisin se ajaa melkein päivittäin Tukholmasta Mariefrediin ja takaisin, sekä viikonloppuisin Mariefredistä Taxinge Näsbyyn. Päätimme tehdä "lilla rundtur" -kierroksen eli ajaa junalla Taxinge Näsbyyn ja sieltä höyrylaivalla takaisin.
Kävimme aamupalan jälkeen katsomassa, kun ensimmäinen juna lähti 10.10 kohti Läggesta nedreä, lähintä asemaa, johon ei ajanut kuin noin vartin. Ostimme liput 12.29 lähtevään junaan. Ehdimme hyvin ennen junan lähtöä käydä hiukan kaupungilla.
 |
| Tukholman veneilykaupasta löytyi kaasuhellan liekin päälle asennettava "häkkyrä", teline, johon saattoi laittaa leipäviipaleita paahtumaan. Paahtoleivät valmistuivat aika hitaasti, ja niitä sai käännellä, jotta alaosa ei kärventynyt ja yläosa jäänyt vaaleaksi. Syötiin leipiä sekä juuston että hillon kanssa, ja ihan hyviä niistä tuli, kun jaksoi kärsivällisesti käännellä... Seuraavalla kerralla täytyy kokeilla suurempaa liekkiä, josko sillä saisi leivät paahdettua vauhdikkaammin (vai tuleeko sitten mustunutta leipää). |
 |
| Eilen meille vetureita esitellyt setä ajoi diesel-veturia |
 |
| Aseman vaaka |
 |
| Aseman lipunmyyntiluukku |
 |
| Meidän liput |
 |
| Veturi käännettiin kääntöpöydällä |
Timon silmälasien ruuvi oli löystynyt ja linssi melkein pois paikoiltaan. Turkka oli kiristänyt sitä sen kun pystyi, mutta paatissa ei ollut ihan tarpeeksi pientä ruuvimeisseliä. "Ur ja Optik" auttoi - sen tädillä näytti olevan työkaluja niin kulta- kuin kellosepänkin töihin. Poikkesimme myös kirjakauppaan - Ruotsissa perinteinen kirjakauppa näyttää löytyvän pienistäkin kaupungeista. Vanhassa raatihuoneessa on nykyään kirjasto. Sielläkin kävimme, ja se oli tosi hieno kirjasto! Viehättävästi sisustettu ja houkutteleva. Lehteilin kirjakaupassa toisen maailmansodan aikana Mariefrediin internoiduista puolalaisista sukellusvenemiehistä kertovaa kirjaa, ja sekin kirja + yhden tänne sodan jälkeen kotiutuneen puolalaisen entisen sukellusvenemiehen elämäkerta löytyi kirjastosta. Mielenkiintoisia tarinoita! Torilta ostettiin kaksi litraa skånelaisia mansikoita. Ehdimme viedä ne paattiin, ja sitten saikin lähteä asemalle.
 |
| Ur & Optik |
 |
| Mariefred's Bokhandel |
 |
| Faktaböcker ja lukutilaa |
 |
| Lehtilukusali |
 |
| Lasten osasto |
 |
| Pojat innostuivat pelaamaan shakkia yläkerrassa |
Löysimme hyvät istumapaikat kakkosluokan vaunusta. Matkustajavaunuissa oli kakkos- ja kolmosluokan osastot, mutta kaikki liput olivat nykyään samanhintaisia ja sai istua mihin tahansa. Konduktööripoika tarkasti ja rei'itti liput, ja matka alkoi. Juna ajoi ensin Läggesta nedreen, seisoi siellä noin 10 minuuttia ja jatkoi sitten osin takaisinpäin kohti Taxinge Näsbytä. Höyryveturi veti junaa aika reippaastikin eteenpäin. Matka kesti kokonaisuudessaan noin 50 minuuttia.
 |
| Kakkosluokassa oli nahkapenkit, kolmosluokassa puupenkit. Kakkosluokan vaunun seinissä oli tammipaneelit, kolmosessa lautaa. |
 |
| Taxinge Näsbyn asema |
 |
| Läggesta nedren asema |
Taxingessa oli mahdollisuus mennä syömään Taxinge Slott's Caféseen. Siellä mainostettiin olevan joka päivä tarjolla ainakin 65 eri sorttia kakkua yms. kahvileipää. Linnan kahvilaan johti pitkä jono, mutta jonottaminen kannatti. Kakkuja, pullia, pikkuleipiä ja muita leivonnaisia oli todella paljon! Timo otti sacher-kakkua, Ville unelmatorttua ja pikkuleivän, Eva valkosuklaamutakakkua ja Turkka pähkinäsuklaakakkua. Valkosuklaamutakakku oli todella hyvää!
 |
| Aseman ja Taxinge Slott'in välissä oli Taxingen kirkko. Se on 1690-luvulta. Poikkesimme sisään. |
 |
| Kirkon kuori ja alttari |
 |
| Sytytimme kaksi kynttilää |
 |
Saarnastuoli ja urut
|
 |
| Taxinge Slott |
 |
| Kakut saatu! Kahvilassa oli hyvin tilaa sekä sisällä että ulkona. |
 |
| Kakkupöydän valikoimaa |
Kiertelimme linnan puistossa. Näimme italialaisen puutarhan, kyyhkyslakan (?) ja isoon kantoon kaiverretun linnan, mutta emme löytäneet Katariinan lähdettä eli lähdettä, josta Katariina Jagellonican sanottiin tuottaneen vettä puolisolleen Juhanalle tämän ollessa vangittuna Gripsholmin linnassa. Katariina pelkäsi, että Juhana myrkytetään, joten hän vahti veden laatua.
 |
| Ville ja kannosta kaiverrettu linna |
 |
| Kyyhkyslakka tai metsästyshaukkojen asumus? |
 |
| Italialainen puutarha |
S/s Mariefred lähti takaisin 15.55. Se pääsi lujaa vanhalla höyrykoneellaan. Matka kesti 25 minuuttia. Laiva oli viehättävä - oli hyvä höyryillä koko päivä. Mariefredistä alus ajoi vielä Tukholmaan. Sen piti lähteä 16.30 - siitä se myöhästyi hiukan. Aika paljon porukkaa lähti aluksella kohti Tukholmaa.
 |
| S/s Mariefred lastaa matkustajia Taxinge Näsbyn laiturissa |
 |
| Konehuoneeseen saattoi kurkistaa |
 |
| Laivalla on myös ruokasali ja kahvila. Matka Mariefredista Tukholmaan kestää 2,5 tuntia, joten siinä ehtii hyvin syödä. |
 |
S/s Mariefred kiinni Mariefredin Ångbåtsbrygganissa
|
 |
| S/s Mariefredin varapotkuri (ollut kyllä käytössä jäljistä päätellen) |
Me menimme seuraavaksi ruokakauppaan. Toiveissa oli ostaa jotakin kalaa, sillä veneessä oli vielä sopivasti uusikaupunkilaisia uusia perunoita. Nappasimme koriin palan lohta, sillä Timo keksi lohimedaljonkien olevan hyvä idea. Ostimme myös pienen kukkakaalin, kurkkua ja tomaatteja + jotain muuta pientä. Yritimme ensin ostoksinemme itsepalvelukassalle, mutta niissä oli jotain ongelmia, maksut eivät menneet läpi. Niinpä siirryimme tavalliseen kassajonoon. Sitten kassat lakkasivat toimimasta kokonaan. Korttimaksu ei toiminut. Käteinen tai swish olisi käynyt. Turkka laski käteisiään, meillä oli noin 400 kruunua. Timo kävi viemässä pari tavaraa takaisin hyllyyn, ja sitten rahat riittivät loheen ja muihin tärkeimpiin tarpeisiin. Hohhoijaa, aika haavoittuva on nyky-yhteiskunta.
Paatilla keitettiin perunat ja kukkakaali + paistettiin lohimedaljongit. Ville leikkasi kurkkua ja tomaattia. Eva laittoi valkoviinin jääkaappiin, jotta saataisiin viinilasilliset vähän paremman ruoan kanssa. Kaikki menikin muuten hienosti, mutta kun Eva viimeisenä nousi ylös istumalaatikkoon, hänen viinilasinsa kaatui, putosi suoraan kapokkityynylle ja viini lensi tyynyn lisäksi lattialle. Lasi ei onneksi mennyt rikki, mutta silti muuten hyvän höyrypäivän lopuksi mustaa höyryä nousi runsaasti myös korvista.
 |
| Lohta ja perunaa. Ei enää viiniä. |
 |
| Jälkiruoaksi mansikoita. Ja uusi yritys viinilasin kanssa. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti