Oleilua Strängnäsissä - Skansholmen 35 nm

Ensin emme aikoneet tulla Strängnäsiin ollenkaan, ja sitten jäimme sinne toiseksikin yöksi... Elämä on suunnitelmallsta, suunnitelmat vaan muuttuvat lennossa. 

Tiistaiksi luvattiin puuskaista tuulta ja tylsähköä keliä. Olimme saaneet Mariefredistä kortin, johon voi kerätä leimoja Mälarenin satamista, ja sitten sai viidennen yön ilmaiseksi. Siinäkin oli yksi porkkana jäämiselle. Lisäksi meillä alkoi olla taas kassillinen pyykkiä ja satamamaksuun sisältyi myös pesukoneen ja kuivaajan käyttö, joten päätimme hyödyntää niitä. Päädyimme siihen, että voisi olla hauskempaa olla päivä rannassa, hoitaa hiukan huoltohommia ja tehdä sitten keskiviikkona taas ehkä hiukan pidempi päivämatka.

Leimat täynnä!

Kävimme jo eilen katsomassa rannan vieressä korkealla mäellä sijaitsevaa tuulimyllyä, mutta se ei enää illalla ollut auki. Nyt sinne pääsi katsomaan, ja paikalla oli kaksikin opastyttöä kertomassa myllystä ja vastailemassa kysymyksiin. Kiipesimme ylös katsomaan myllyn koneistoa. Opastyttö sanoi, että mylly on periaatteessa käyttökunnossa, ja sitä on tarkoitus kokeilla syksyllä.

Ruotsissa otettiin 1600-luvulla käyttöön myllyvero, ja kiellettiin käsimyllyjen käyttö. Siksi maahan perustettiin paljon uusia myllyjä. Tämä mylly oli 1800-luvulta.

Myllyn rattaiden hampaita oli tehty puusta, koska puisia oli helpompi vaihtaa yksi kerrallaan tarpeen mukaan. Tietysti puu oli myös halvempi materiaali.

Ville pääsi itse jauhamaan viljaa, ja jauhamansa viljan sai mukaansa pussiin.

Näkymiä myllyn ikkunasta

Kahden tunnin välein avattava silta, ja väylä idän suuntaan

Poikkesimme Grassagårdenissa, porvaristilalla tai pihapiirissä, joka on säilynyt omalla paikallaan 1600-luvulta, harvinaista kyllä. Rakennuksia on toki muutettu, mutta ne ovat säilyneet alkuperäisillä paikoillaan. Esimerkiksi seinillä olevat tapetit olivat 1840-luvulta.  Lapsettomat sisarukset olivat myyneet tilan 1917 Strängnäsin kaupungille, mutta asuivat itse siinä vuokralla 1959 asti. Rakennuksissa oli asunut muitakin vuokralaisia, ja viimeiset heistä muuttivat pois vasta 1965. Sen jälkeen tila oli ollut jonkin aikaa tyhjillään, kunnes vuodesta 1972 siinä on ollut kahvila ja museo.

Pojat pelasivat rannassa shakkia isoilla shakkinappuloilla. Timo voitti, mutta ei nyt täysin ylivoimaisesti. Kahvipulliksi saatiin prinsessakakkua. Haimme pullat läheisestä leipomosta. Tiskissä oli sekä vaaleanpunaista että vihreää prinsessakakkua. Yritimme kysyä niiden eroa myyjältä, joka ei ensin ymmärtänyt lainkaan, mitä me kysyimme - kysyi vaan vastaan, haluammeko syödä siellä vai ottaa pullat mukaan. Sitten hänen oli vaikeaa ymmärtää, että halusimme neljä, eikä vain kaksi palaa (kun vain kaksi = Turkka ja Eva olivat ostoksilla). Ehkä siksi saimme erilaisia paloja... Olisi vissin pitänyt osata thain kieltä tai ehkä olisi pitänyt yrittää englannilla, niin kuin Timo ehdotti.

Juodessamme kakkupalakahveja istumalaatikossa rantaan saapui useampikin vene. Harrastimme venekyttääjää eli versiota kerrostalokyttääjästä...on ihan mielenkiintoista, miten erilaisia tapoja on tulla rantaan ja kiinnittää veneensä. Meidän viereemme tuli ensin iso moottorivene styyrpuurin puolelle ja sitten purjevene paapuurin puolelle samaan poijuun meidän kanssamme. Rannassa oli maanantai-iltana enemmän veneitä kuin sunnuntai-iltana.

Kävimme katsomassa kirjastoa / monitoimitaloa: kiva ja toimiva kompleksi täälläkin, vaikka 1980-luvun rakennus ei ollutkaan yhtä viehättävä kuin Mariefredin vanha raatihuone. Selailtiin mm. mielenkiitoista Släkthistoria-lehteä, ja katsottiin Strängnäsin karttaa eri aikoina. Ville meni siitä leikkipuistoon, Eva ja Turkka kävivät kaupassa täydentämässä varastot. Päivän ruoka napattiin pakastealtaasta: ranskalaisia ja kalanugetteja. Ranskikset onnistuivat melkein paremmin kuin Reposaaressa, uunin saa laittaa 250-asteeseen - en ihan tiedä, miten kuumaksi se oikeasti tulee.

Kaupassa ollessamme oli satanut, mutta ilta oli kaunis

--------------------------------------------------------------------

Heräsimme keskiviikkoaamuna 6.00 - vähän turhankin aikaisin, sillä Tosteröbron ensimmäinen avaus oli klo 7.10. Ihan hirveästi ennen sitä ei kannattanut mennä sillalle odottelemaan. Keitin kahvin ja tein voileivät valmiiksi ennen kuin irrotimme köydet 6.45. Ville tosin nukkui, ja Timokin meni heti lähdön jälkeen vielä uudestaan nukkumaan.

Strängnäs jää taakse. Aika rauhallista oli näin ennen seitsemää.

Tosteröbron avautuu

Silta aukesi aikataulun mukaan. Toiselta puolelta ei tullut ketään. Silti meille näkyi aina vaan punainen ja valkoinen valo. Odottelimme hetken, mutta sitten päätimme ajaa läpi, kun ketään muuta sillan avausta tarvitsevaa ei näkynyt. Vihreä valo ei koskaan syttynyt, mutta silta alkoi mennä kiinni heti siitä läpi ajettuamme. Aika outoa.

Sitten vaan ajelimme tuttua reittiä Stallarholmenin sillalle. Siinäkään ei suurempaa ruuhkaa ollut, sillä meitä vastaan tuli yks moottorivene, meidän kanssamme samalta puolelta ei tullut ketään. Stallarholmenin sillalla olimme 8.25.

Södertäljen sululla tehdään isoja muutostöitä. Projekti on kestänyt kauan, sillä se oli aloitettu jo edellisella kerralla sululla ollessamme eli 2019. Remontista johtuen sulku avataan vain kahden tunnin välein arkisin, viikonloppuisin joka tunti. Arvasimme jo lähtiessämme, ettemme ehtisi 11.15 sulutukseen. Loppujen lopuksi olisi ehkä kannattanut yrittää, olisimme hyvällä tuurilla jopa saattaneet ehtiä. Olimme kiinni Södertäljen sulun odotuslaiturissa 11.45, joten jouduimme odottelemaan siinä puolisentoista tuntia. Kävimme rannassa kävelemässä - sulkuhan on ihan kaupungin kohdalla - ja pojat kävivät ICAssakin limsa- tai mehuostoksilla.

Laiva tuli vastaan

Sulku lähestyy

Ennen sulkua oli vielä 15 metrin silta (avattava, mutta me mahdumme juuri ja juuri alta)

Odotuslaiturissa ennen sulutusta

Sulkutyömaata rannalta kuvattuna

Södertäljen ystävyyskaupunki Forssa oli lahjoittanut kuvan penkin (luki laatassa)

Sulkuun tuli aika paljon veneitä. Myös meidän kanssamme samaan aikaan Mariefredissä ja Strängnäsissä ollut Bavaria oli menossa merelle. Sulkualtaassa sai ottaa kiinni vain oikealle puolelle. Reuna tuli ihan täyteen, ja sitten otettiin veneisiin kiinni. Meidän vieressämme oli ruotsalainen purjevene.

Me olimme maksanneet sulutusmaksun (220 kruunua) automaattiin jo odotuslaiturilla (järville mentäessä ei makseta, sulutusmaksu otetaan ulos merelle ajettaessa). Olisi melkeinpä ollut kätevämpää maksaa suoraan henkilölle, joka tuli rahastamaan tai tarkastamaan maksukuitit. Nyt piti kaivella s-postikuittia kännykästä, ja samalla roikkua köydessä.

Ajetaan sulutukseen

Ja sulusta merelle

Kanavan reunoja paalutettiin molemmin puolin. Kanava- ja sulkutyömaa oli tosi iso. 

Södertäljen vierassatama näytti pienemmältä kuin 2019. Epäilimme, että siitä olisi voinut puuttua joku laiturinpätkä. Netti sanoi, että huoltorakennukset olisi uusittu viime vuonna eli 2022. Ne jäivät nyt katsomatta.

Jatkoimme matkaa merellepäin ja söimme matkalounaan eli makkaraa & lämpimiä voileipiä unista. Päätimme käydä katsomassa Skansholmen-nimisen paikan Mörkön saaressa, Skanssundetin vieressä. (Hölö ja Mörkö ovat tuttuja jo muinaiselta 1980-luvun lopun autoretkeltä Kolmårdeniin...) Siinä piti olla entiseen sukellusvenesatamaan tehty vierassatama, aika mukavassa ja syvässä kuvelossa. Vierasvenelaitureita oli useampi, kaikissa aisakiinnitys - tai sitten isommlle veneille joitakin kylkikiinnityspaikkoja. Paikkoja piti olla noin 140-150, ja paljon niitä näytti olevankin. Me otimme kiinni laituriin kro 3, paikalle 312. Olimme kiinni laiturissa klo 16. Köysien säätö otti vielä aikansa. Aisat olivat aika kapeita, eivätkä kantaneet (jonka Timo sai huomata, kun reippaasti astui toiselle aisalle kiinnittääkseen toisen peräköyden - jalka kastui).

Vähän ennen rantautumista tuli sadekuuro, ja sitten seuraava. Sadekuurojen välissä kävimme maksamassa satamamaksun (240 sek ilman sähköä, sähkö olisi ollut 60 sek). Vaihdettiin hiukan kevyempiä vaatteita päälle, ja lähdettiin kiertämään paikkoja. Kiersimme rannan ja leirintäalueen. Vähän sekalaista meininkiä: hyvät laiturit ja semi-ok fasiliteetit veneilijöille, paljon asuntoauto- ja telttapaikkoja (ja paljon asuntovaunuja, joista on tullut mökkejä, kun ne ovat olleet viimeiset 15-20 vuotta paikoillaan), siistin näköinen ravintola, kohtuullinen minigolf ja parhaat hetkensä nähnyt lasten leikkialue. 

Hiekkarantaa

Lossiyhteys mantereelta Sandvikenista Mörköön Mörköön pääsee myös siltaa pitkin mantereelta lännen suunnasta. Lisäksi sieltä voi jatkaa lautalla eteenpäin Oaxeniin.

Sukellusvenesatamasta ei ollut saaressa enää juurikaan jälkiä. Se näkyi, että aikanaan täällä on louhittu paljon, ja jotain luolia saarella varmasti on ilmastointiputkista päätellen.

Leikkikenttä kiinnosti Villeä, vaikka se olikin hiukan parhaat päivänsä ohittanut.

Satamakonttori, pieni kauppa ja jäätelöravintola

Mörkössä tapahtuu!

Välissä tuli sadetta, ukkonenkin jyrisi ihan lahjakkaasti. Pojat menivät silti pelaamaan kierroksen minigolfia. Timo voitti. Ville onnistui lyömään yhden pallon mereen (ilmeisesti, se vaan katosi), kenttä oli sen verran lähellä rantaa. Villellä oli muuten Tuto-huppari päällä ja se (plus suomen kieli) kiinnitti rannassa asuntoautoineen aikaa viettävän sedän huomion. Hän sanoi olevansa Turusta, mutta oli asunut jo 40 vuotta Ruotsissa.

Iltapalaksi oli jäätelöä, sillä täällä oli jäätelöbuffet, jota ei käynyt ohittaminen. Jäätelöt sai valita lautaselleen itse, sortimentti kattoi noin 30 eri makua. Sitten annostaan saattoi täydentää karkeilla, erilaisilla strösseleillä, marengilla ja kastikkeilla. Lopuksi koko juttu punnittin kassalla. Huonompiakin iltapaloja on tullut vastaan!

Jäätelöä...

Karkkeja...

Strösseliä yms...

Slurps - neljä erilaista jäätelöannosta:

Muutaman Uno-kierroksen jälkeen uunoiltiin nukkumaan. Päivän mailit jäivät kyllä vähän vajaiksi, kun alun perin suunniteltiin pitkää päivää - no, hyvä päivä näinkin.