torstai 8. heinäkuuta 2021

Turku - Aspholm 21 nm

Viikko meni Turussa, ja sitten olimme valmiita kesän toiselle purjehdusreissulle. Nyt on mansikoita niin hillona kuin pakkasessa, Turkalla toinenkin koronarokotus, uudet passit tulossa Evalle, Timolle ja Villelle, kaikkien poikien tukat leikattu, Timo ehtinyt olla kaverilla yökylässä, Ekvallassa uitu kolme kertaa, käyty Kellahdella ja Raitakarissa, Turkka sai uuden plotterin asennettua ja lopuksi Timo ehti vielä mukaan Auran Tähtipoikien s/y Merisudelle yönylipurjehdukselle. Hyvin käytetty viikko! 

Samaan hyömyyn Varsinais-Suomen julistettiin siirtyneen takaisin kiihtymisvaiheeseen (sairaalassa on alle viisi potilasta, eli huonossa jamassa on Suomen terveydenhuolto - ai niin, sehän ei olekaan ongelma, vaan se, että ei ehditä ottaa näytteitä ja jäljittää, kenellä mahtaisi olla pää kipeä, väsyttää tai on ihan oireeton korona, vaarallista). No, josko oma kiihtyminen rauhoittuisi meren tuulessa.

S/y Merisusi Heinännokan partiosatamassa

Merisusi lähtee. He olivat olleet yön Karjaluodon rannassa, se on joku vanha leiripaikka.

Merisusi on palannut



Lähdimme Lauttarannasta vähän ennen puoli kuutta torstai-iltana. Timo peruutti Miss Elainen hienosti laiturista ulos sivutuulessa. Koska tiesimme pääsevämme vasta suhteellisen myöhään liikkeelle, pidimme määränpäätavoitteen matalana, ja ajoimme illaksi Aspholmiin. Purjeillakin olisi kulkenut, mutta aika hitaasti. Koneella koko matkan ajaen olimme Aspholmin rannassa klo 21 eli matkaan meni noin 3,5 tuntia. Purjehtien olisi varmaan mennyt ainakin 1,5 lisää.

Aspholmin rannassa oli hyvin rauhallista. Siellä ei ollut kuin kaksi moottorivenettä ja kaksi purjevenettä. Jääkaapinsiivouslättytaikina valmistui jo matkalla, ja aloin paistaa lättyjä heti, kun paatti oli rannassa kiinni. Muut laittoivat pressut paikoilleen, ja istumalaatikossa oli mukava syödä tämän reissun eka iltapala. Lättyjen kanssa oli paitsi mansikkahilloa, myös tuoreita mansikoita. Ostimme päivällä litran Sonataa ja toisen Malwinaa. Sonatat syötiin jo kotona, ja ne olivat tosi makeita, mutta hyviä olivat tummanpunaiset Malwinatkin.

Sinilevää oli valitettavasti vedessä aika paljon. Idänpuoleiset tuulet olivat ajaneet sitä poukamaan. Olimme vähän kuvitelleet uivamme vielä illalla nopeasti, mutta se piti jättää tekemättä. Paatin perästä olisi ehkä voinut juuri ja juuri uida, mutta uimaranta ja -kuvelo saunan edessä oli jo aikamoista puuroa.

"Uudet" kiikarit  (Zenith 7x50) Mimmin kirppikseltä 24,-.







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti