Herättiin kauniiseen, aurinkoiseen päivään. Helle lähti, mutta ei vieläkään tarvitse palella. Timo keitti aamukahvit, ja melkein paistoi sämpylät eli vahti ne uunista ulos. Maarianhaminapäivän ohjelmaksi sovittiin aamupalaa syodessä Merenkulkumuseo, Glada Muun jäätelöt ja Mariebad. Googlasin myös Kulttuurihistoriallisen museon sivuja (siellä emme ole koskaan käyneet). Sekin olisi voinut olla mielenkiintoinen, mutta pojat saivat päättää, ja he halusivat Merenkulkumuseoon "koska siellä oli kivaa viime vuonna, ja siellä pääsee ajamaan simulaattoria".
Matka Merenkulkumuseoon ei mennyt ihan suoraan, vaan kävimme Tyger och sånt'ssa, Lekia-lelukaupassa ja Glada Muussa. Bubbelvåfflat olivat hyviä, mutta viime kesänä niiden tekijä oli jotenkin taitavampi, nyt jäätelö meinasi kaikilla valua.
 |
| Glada Muu |
Timo ja Ville ajoivat eri laivoja simulaattorilla monta kertaa ja kiipeilivät köysistössä. Lapsille oli alakerrassa leikkihuone, johon oli sisustettu uponnut laiva ja toisaalta laivan komentosilta. Se oli aika hienosti tehty paikka. Kävimme nopeasti Pommernissakin, lähinnä pelaamassa Pommernin varustamiseen liittyviä pelejä, ja katsomassa kantta. Kapyysi, possujen karsina, iso vinssi - paljon kiinnostavia kohteita.
 |
| Pelissä piti ottaa kantaa erit ilanteisiin, esimerkiksi auttaako vaikeuksissa olevaa laivaa, antaako sairaiden levätä, ottaako vapaamatkustajia... Jos oli liian kiltti, ruoka loppui, ja jos oli liian ankara, Pommern ei kestänyt matkaa. |
Matkalla takaisin keskustaan poikkesimme Pyhän Yrjön kirkkoon. Se oli kauniisti koristeltu kirkko. Sytytimme pari kynttilää kirkon telineeseen. Kirkko on valmistunut 1927, ja se on Lars Sonckin suunnittelema (Sonck oli kotoisin Finströmistä). Kirkon kolmas ja pienin kello oli alunperin Bomarsundin linnoituksen Skarpansin seurakunnan kirkon kello. Linnoituksen hävittyä sodan englantilaisia vastaan 1854, kello vietiin sotasaaliina Englantiin. Sieltä se palautettiin Ahvenanmaalle 1925.
 |
| Juhannussalko Merenkulkumuseon vieressä |
 |
| Pyhän Yrjön kirkko |
 |
| Kirkon katto on koristeltu apostolien kuvilla |
Olimme ajatelleet syödä Hesessä, mutta tiskille olikin kovasti jonoa. Koska piti ehtiä myös Mariebadiin, menimmekin paatille syömään tortilloja jäämerensalaatilla. Pikaisen tankkauksen jälkeen pakattiin uikkarit ja pyyhkeet kasseihin, ja käveltiin Mariebadiin. Se on kiva uimahalli/kylpylä lähellä rantaa. Uimme kylpylän puolen altaissa, laskimme liukua ja lilluimme välissä porealtaassa. Paras oli liukumäki. Timo kellotti meistä parhaan ajan, 12.s. Eva ja Ville laskivat yhdessä (alle 8-vuotias sai laskea aikuisen kanssa), ja Turkkakin tuli alas pari kertaa. Mariebad oli auki klo 21 saakka, mutta liukumäki suljettiin jo tuntia ennen, ja "viimeinen liuku" jäi laskematta, mutta tuli niitä aika monta jo tehtyäkin. Uinnin lisäksi oli kiva käydä suihkussa ja pestä tukat.
Ripustimme pyyhkeet ja uikkarit paatin kaiteille kuivumaan, ja lädimme tekemään uuden yrityksen Hesen tiskille. Jono oli ainakin yhtä pitkä kuin päivällä, mutta nyt ei ollut enää kiire mihinkään. Ei Hese nyt oikein laivan buffettia korvannut, mutta Mariebadin altaat ja liukumäki korvasivat kyllä pallomeren (joka varmaan olisikin ollut koronakaranteenissa).
---------------------------------------------
Yöllä oli satanut vähän, ja poikien rannan leikkipaikasta keulaan kantamat hiekat puhdistuneet omia aikojaan. Oli epävakaista. Pojat leikkivät Villen Merenkulkumuseosta saamilla merirosvofiguureilla. Villellä oli niiden hankintaan hyvä perustelu: Hän voisi käyttää niitä muumilaivassaan, eikä siten tarvitsisi hankkia erillistä merirosvolaivalelua :).
 |
| Merirosvofiguurit |
Suunnitelmana oli mennä bussilla Saltvikin Kvarnbohon Viikinkimarkkinoille. Vikingin bussit ajoivat sinne pari extravuoroa, ja mekin hyppäsimme sellaiseen Maarianhaminan linja-autoasemalta vähän 11.30 jälkeen. Matka kesti vähän yli puoli tuntia. Vettä satoi välissä rankasti. Se pisti miettimään, oliko tämä nyt hyvä idea... Perillä markkinoilla tihkutti, mutta kovin rankkaa sade ei onneksi ollut. Lapset voivat osallistua "Sagas plundringståg"iin eli siellä oli muutama toimintapiste, ja kartan perusteella etsittäviä kirjaimia, joista muodostui tuttu viikinkeihin liittyvä sana. Timo ja Ville löivät itselleen pullonkorkeista rahoja, punoivat nyöriä villalangoista ja tekivät savesta riimukiven. Kirjainten arvoitus ratkesi koodiavaimen avulla, ja sana oli Odin. Tehtävien suorittamisesta sai palkinnoksi nostaa lapun aarrearkusta. Sekä Timo että Ville saivat mennä jousipisteeseen ampumaan (muitakin palkintovaihtoehtoja oli, olisi voinut voittaa esimerkiksi markkinoilla paistetun letun).
Saltvik on niitä Ahvenanmaan osia, jotka kohosivat ensimmäisinä merestä ja jotka ovat olleet asuttuina pisimpään. Kvarnbon alueelta on löydetty paljon muinaisjäännöksiä ja hautoja erityisesti myöhäisrautakaudelta ja viikinkiajalta 800–1000 jKr. Uudemmissa kaivauksissa on löydetty pronssisia pukukoristeita. Ne todistavat Kvarnbon alueella olevasta kiinteästä muinaisjäännöksestä sekä mahtavasta noin 12×40 metrin kokoisesta rakennuksesta, nk. hallitalosta. Samanlaisia on Mälarenin alueella Ruotsissa mutta ei Itämerenalueen itäisissä osissa. Se vahvistaa olettamusta, että alue on myöhäisrautakaudella ollut erityisen tärkeässä asemassa ja toiminut tärkeänä kauppapaikkana. Kvarnbosta ja löydöistä enemmän esimerkiksi: Ilmakuva paljasti viikinkien mahtihallin. Yle Areenasta löytyy Menneisyyden metsästäjät, sarja arkeologisista löydöistä Suomessa.
 |
| Timo lyö kolikoita pullonkorkeista |
 |
| Riimukiviä savesta |
 |
| Taistelunäytös |
 |
| Kaksi viikinkiryhmää taisteli |
 |
| ODIN (tai Oden) |
 |
| Jousiammuntapaikalla |
Busseja ei kulkenut kovin taajaan, ja kiirehdimme klo 14 bussiin takaisin Maarianhaminaan. Seuraava olisi mennyt vasta 17.30. Olisi voinut olla fiksu vaihtoehto vuokrata auto, ja käyttää loppupäivä jossakin muualla, käydä vaikka näköalakahvila Uffe på Bergetissa tai Getan automuseossa, josta oli puhetta Kastelholmassa.
Busseilimme Maarianhaminaan ja rupesimme miettimään ruokapaikkaa. Indigo-ravintola tarjosi lounasta klo 15 saakka. Muille saatiin entrecote'ta ja ranskalaisia, Villelle taas kerran nakkeja ja ranskalaisia. Hyvää oli, vaikka ranskalaisten sijaan annoksessa olisi voinut olla vaikka valkosipuliperunat.


Saatuamme energiatasot ruoalla paremmin kohdilleen jatkoimme vielä
Kulttuurihistorialliseen museoon. Siellä emme ole koskaan ennen käyneet. Museon perusnäyttely kertoi Ahvenanmaan historiasta esihistoriasta ja arkeologisista löydöistä alkaen ja nykyaikaan päätyen. Esineitä ja tarinoita oli aika paljon. Museossa olisi voinut käyttää aikaa enemmänkin kuin nyt käytettävissä olleen 1,5 tuntia - museo meni klo 17 kiinni. Perusnäyttelyn lisäksi oli pieni erikoisnäyttely Ahvenanmaan kasveista ja hyönteisistä, senkin kiersimme nopeasti. Taidemuseon puolelle olisi päässyt samalla lipulla, mutta siellä emme ehtineet käydä lainkaan. No, sinne voi palata joku toinen kerta, lippu ei ollut kuin viisi euroa ja lapset ilmaiseksi. Ahvenanmaan museoihin myydään myös edullista yhteisvuosikorttia. Olisi pitänyt ostaa sellainen heti alkukesästä Kastelholmasta, sillä se olisi maksanut aikuiselta vain 15,- (ja eläkeläiseltä tai opiskelijalta 10,-). Merenkulkumuseo ei tosin kuulu tähän museoryhmään.
 |
| Koiran luuranko. Koira ja kissa oli löydetty yhteishaudasta. Lemmikit ovat olleet ihmiselle kauan tärkeitä. |
 |
| Luita oli yhdeistetty eri löydöistä. Vainajien osien, luiden, esittämisen tarpeellisuutta on pohdittu, ja minustakin tämä yhdistäminen tuntui tarpeettomalta - mitä tarinaa se enää kertoo? |
 |
| Kotona on melkein samanlainen |
 |
| Hieno Bogskärin majakan pienoismalli |
 |
| Esineitä oli esillä myös laatikoissa, ne sai vetämällä uloa. Kätevä tapa säilyttää ja esitellä esimerkiksi vaatetavaraa. |
 |
| 1910-luvun apteekki oli esillä museossa |
Kävimme Turkan kanssa illalla kaupassa varustamassa Miss Elainen ruokakaapit kotimatkalle. Moni muukin taitaa lähteä huomenna, ja oli käynyt kaupassa, sillä jauhelihahyllyn kohdalla oli melko tyhjää. Luomunautaa vielä löytyi.
Timo paistoi uunissa naan-leipiä iltapalaksi. Rannan ravintolassa oli perjantai-iltana joku esiintyjä, ja musiikin kuullakseen ei tarvinnut mennä terassille. Onneksi hän lopetti ennen puolta yötä. Kovin rauhalliseksi Maarianhaminan itäsatamaa ei voi kehua, mutta sitä ei tietysti ainakaan heinäkuussa pidä olettaakaan. Musiikkimakuni vain kohtasi paremmin eilisen RockOffista kuuluneen musiikin kanssa...
.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti