Hangonkylä - Taalintehdas 21 nm

Ville nukkui pitkään ja leveästi keulassa. Hän oli kyllä käynyt myös yöllä vessassa ja ihailemassa sataman valoja istumalaatikosta. Hän kertoi aamulla, miten kauniita valot olivat yöllä (ja sitten mietti, oliko hän ihan oikeasti ollut hereillä, vai oliko se vain unta...). No, Turkka oli kuullut Villen käyneen vessassa eli totta se oli.

Hoidimme huoltohommia eli siivosimme paattia, veimme roskat yms. Sitten lähdimme kävelemään kauppaan. Teimme vähän isommat ostokset, koska edellisen kerran kaupassa oli käyty viikko sitten. Juomat painavat: Omenamehua, cokista, vadelmalimsaa, olutta, maitoa... Tilasimme taksin, ja ajoimme sillä parin kilometrin matkan satamaan.

Kävimme På Krokenin kahvilassa iltapäiväkahvilla. Sieltä löytyi Villelle croissant ja erinomaisia mansikkaviinereitä.

Siirsimme veneen huoltolaituriin vähän ennen Timon tuloa. Hän oli Hangon asemalla puolen neljän jälkeen. Onneksi Timo muisti jäädä Karjaalla pois, eikä unohtanut lisää tavaroitakaan junaan. Menomatkalla sinne olivat jääneet aurinkolasit. VR on ulkoistanut löytötavaroiden hoitamisen Suomen Löytötavara Oy:lle, joka on selvästi pelkkä rahastusfirma. Sinne soittaminen maksaa vähimmillään kaksi euroa minuutti tai sunnuntaina kaksinkertaisesti sen. Toinen vaihtoehto on tehdä löytötavarailmoitus netissä, se maksaa seitsemän euroa. Tein ilmoituksen - siihen ei tullut edes mitään kuittausta. Ja jos tavara löytyisi, firma vaatisi siitä löytöpalkkion (joka ei netin keskustelun perusteella ole ihan pieni, eikä sen periminen taida olla edes ihan lainmukaista). Olisin tosi yllättynyt, jos laseista / ilmoituksesta kuuluu koskaan mitään. Törkeä systeemi. 

Hoidimme Miss Elainen tyytyväiseksi huoltolaiturissa eli tankkasimme sen, tyhjensimme septitankin ja täytimme vesitankin. Tankkiin meni 60 litraa dieseliä. Sitten Timo tuli kyytiin ja peruutti heti hienosti laiturista ulos. Lähdimme Hangonkylästä 16.20. Reittivalinta johti meidät taas kerran vastatuuleen, mutta suunnitelma oli "hitaasti länteen",  ja sinne mennään. Harkitsimme Stora Skallranin luonnonsatamaa, mutta tuuliennuste ei oikein ollut sille suotuisa. Seuraava vaihtoehto oli Taalintehdas. Turkka soitti sinne varmuuden vuoksi, ja he sanoivat paikkoja löytyvän. Sinne siis.

Ajoimme Miss Elainen aisapaikalle viimeiseen vieraslaituriin lahden pohjukkaan. Olimme rannassa yhdeksältä illalla. Pojat kävivät maksamassa satamamaksun (27,-), ja minä aloin tehdä ruokaa. Söimme pekonipastaa ja salaattia yhdistettynä päivällisenä ja iltapalana.

Taalintehtaan vieraslaiturit on uusittu täksi kesäksi ja niitä on myös lisätty - huoltoaseman itäpuolella on uusi pitkä laituri, jossa on aisakiinnitys. Päädyimme aivan rannan läheisyyteen, jossa aisa oli meille vähän turhan lyhyt, mutta pienellä virittelyllä Miss Elaine asettui siihen kyllä. Pidempiäkin aisapaikkoja laitureissa on, ja poijupaikkojakin on vielä jonkin verran. Aisapaikat ovat paljon "jäykempiä" kuin poijupaikat. Pieni vene voi helposti viedä ison veneen paikan tai leveän veneen viereen ei mahdu enää ketään samaan aisaväliin, ja siihen jää turhaa tilaa. Poijut joustavat ihan eri tavalla veneiden koon mukaan. Laitureiden uudistuksen lisäksi rannassa on uusi ravintola- ja kaupparakennus, DB Bistro. Sen sijaan varsinaisia huoltorakennuksia ei ole uusittu. Vessoja on aika vähän, naisille kaksi ja miehille vain yksi koppi + pari pisuaaria. Niihin olisi voinut myös satsata, mutta ehkä EU-tukea on saanut bisnekseen (bistroon), eikä tuottamattomiin vessoihin. Suihkutila oli sinänsä tilava, kolmelle suihkulle oli noin neljä kertaa  enemmän tilaa kuin Örön uudessa rantasaunassa, ja pukuhuone oli toimiva (siinä oli vessakin, sitä ei Örössä ollut). Satamamaksuun kuului saunavuoro illalla ja aamulla, ja saunat olivat suihkutilojen yhteydessä miehille ja naisille erikseen eli ei tarvinnut vuorotella. Uintimahdollisuutta ei oikein ollut, mutta näin kyllä jonkun satama-altaassa pulahtamassa. Uusi bistrorakennus oli ihan siisti, ja ruokaa on kehuttu - silti pidimme enemmän sataman "vanhasta osasta" kioskeineen. Siinäkin oli kahvila, jossa myytiin houkuttelevan näköisiä pullia, ja mustikoitakin olisi saanut. 

Syömisen lisäksi ei paljon muuta sitten jaksettukaan. Tiskit jäivät odottamaan aamua, ja kaikki painuivat tyynyilleen.

---------

Lauantaiaamu valkeni kauniina, mutta onneksi vain lämpimänä, ei ihan polttavan helteisenä. Herättiin kahdeksan maissa keittämään aamukahvia. Sitten Timo viritti riippumaton keulaan, Turkka lähti tiskaamaan ja Eva imuroi paatissa. Ville on harrastanut piirtämistä karttapöydällä, ja teroittanut ahkerasti kyniä. Teroittimen putua oli jotenkin kertynyt ympäristöön.

Taalintehtaan ruukkimuseo avasi klo 11. Lähdimme kävelemään  / potkimaan (pojilla oli potkulaudat käytössä) sinne. Päädyimme ensin Taalintehtaan torille ja ostimme kolme litraa herneitä, sekä nätin pienen kukkakaalin. Turkka kävi nopeasti viemässä ne paattiin. Sitten jatkoimme museolle. Pysähdyimme ensin "Glashyttanissa", jossa kaksi lasinpuhaltajaa teki hommia. Toinen puhalsi viinilasia, ja toinen kertoi prosessista yleisölle. Siellä myytiin heidän tekemiään viinilaseja, maljakoita ja vateja, lasilintuja ja muita taide-esineitä. Viinilasit olivat persoonallisen kauniita, samoin maljakot. Olisin hyvin kelpuuttanut sinisävyisen maljakon hyllyyni (ehkä täytyy kirjoittaa joulupukille). Kauniita tuotteita!

Taalintehtaan ruukkimuseolla oli kovasti puhelias ja mukava museovastaava. Päädyimme museon maksettuamme (3,- per aikuinen) siivoamaan yhdessä poikien ja sedän kanssa lasten museokauppaa - edelliset leikkijät olivat olleet aika rajuja toimissaan. Lapsille oli leikittäväksi sekä torikoju että vähän uudempi kauppa kassakoneineen ja vaakoineen. Lisäksi leikkitilassa oli hella astioineen, ja pieni leikkikahvila. Nättejä esineitä oli paljon, ja pojat olivat kauppaleikeistä kovasti innoissaan. Museon setä oli kertoi Taalintehtaan ja ruukin historiasta, teräksen valmistuksesta ja työläisten oloista. Hän oli nyt eläkkeellä ja vapaaehtoisena museohommissa, mutta oli ollut merillä töissä ja vapaa-aikanaan vielä purjehtinut perinnepursilla kuten Inga-Lillilla ja Eugenialla. 

Museon pienissä Norrbackenin tuvissa näytettiin työläisten elämää eri aikoina. Tupiin oli rakennettu viisi erilaista sisustusta ajalta 1890-1960. Museon muut rakennukset näki vain ulkoa, ja niissä keskityttiin rautatehtaan historiaan. Toiminta on alkanut 1686, jolloin ensimmäinen masuuni rakennettiin Taalintehtaalle. Taalintehtaan ruukinmuseon kaikki rakennukset ovat alkuperäisiä. Tehtaan toiminta loppui kokonaan 2012. Taalintehtaan historiasta enemmän ks. "Rautaromantiikkaa ruukkikylällä".

Ville myymässä leivonnaisia, vihanneksia ja muuta tavaraa.

Torikauppias-Timo

Kuonatiiliä, joissa kaunista lasia.

Masuuni

Ostimme museosta työläisten elämästä ja tehtaan historiasta kertovan kivasti sekä piirroksilla että valokuvilla kuvitetun lastenkirjan. Nyt on seuraava luettava hankittuna, kun Uppo-Nalle on kohta luettu.

Museon kierrettyämme piti ruokkia porukka muullakin kuin kulttuurihistorialla. Torin kulmasta löytyi Holmberg Fisk & Café, joka täytti vatsat. Leivonnaisvitriinissä olisi ollut myös kaikenlaista makeaa kakkua (Timo jäi kaipailemaan britakakkua...). 

Huilattuamme veneellä vähän aikaa lähdimme tekemään luontopolkukierroksen ruukkialueella. Kiersimme Masunträskin eli pienen sisäjärven tai lammen. Siellä olisi ollut uimarantakin, mutta uinti jäi tällä kertaa väliin. Maisema oli aika vaihtelevaa: Kallioita, heinikkoa ja suota.

Masunträsk

Ville oli nähnyt jonkun laittavat köyden pään "pitsaksi", ja kokeili samaa.

Paluumatkalla poikkesimme kaupassa hakemassa lisää salaattia, kanaa ja leipää. Paistoin kanat ja söimme caesar-salaattia, jälleen kerran. Ehkä mielikuvituksetonta, mutta hyvää. Timo kävi vielä hakemassa kaikille Salesta jälkiruokajäätelöt ennen kuin kauppa meni yhdeksältä kiinni. Istuimme istumalaatikossa, ja pidimme eräänlaista levyraatia eli soitimme Youtubesta vuorotellen jokaisen toivomia kappaleita. Oli ihan hauskaa. Paras taisi olla Villen toivoma Fröbelin palikoiden Valaskala. Kymmeneltä lopetimme levyraadin Tapio Rautavaaran Siniseen uneen.