Kävimme Gullkronassa aamupalan jälkeen vielä aamu-uinnilla. Oli mukavampi lähteä ajelemaan helteeseen vedessä virkistyneenä. Uidessa katselin samalla Gullkronan poijuja, jotka ovat poikkeuksellisen järeitä. Gullkronan fasiliteetit oli rakennettu hyvin järkevästi ja tarkoituksenmukaisesti, kestämään käyttöä ja vastaamaan käyttäjien tarpeisiin. Poijujen lisäksi laituri oli leveä ja tukeva, siinä oli valot ja reilusti sähköpistokepaikkoja. Puuceita, siistejä kuivakäymälöitä, oli rivissä kolmessa paikassa laiturien ja ravintolan lähellä. Ne oli koneellisesti ilmastoitu, eivätkä haisseet yhtään. Vessojen takana oli käsienpesupaikka, ja myös tiskauspaikka löytyi. Herlinit ovat osanneet käyttää rahaa fiksusti, ei pröystäillen, vaan sujuvuuteen ja toimivuuteen panostaen. He taitavat osata käyttää maalaisjärkeä Itämeren suojelussa laajemminkin, ehkä myös Cargotecin hallituksessa… Mielenkiintoinen ja ristiriitainen suku niin Pekka Herlinistä kertovan ”Koneen ruhtinas” -kirjan, kuin Niklas Herlinin pojan Heikki Herlinin isästään kirjoittaman ”Tuollapäin on highway” -kirjankin mukaan.
 |
| Gullkronan sauna ja uimalaituri |
 |
| Gullkronan ponttoonilaituri, jossa me olimme |
 |
| Lisää paikkoja viuhkassa kalliossa |
Tuuli puhalsi ennusteen mukaisesti kaakosta. Nostimme purjeet ylös aavemmille vesille päästyämme klo 10.30. Sitten purjehdimme itsepäisesti vastatuuleen Gullkronasta Rosalaan. Matka ei taida olla kuin noin 20 nm, mutta kryssimisellä mailit kasvoivat. Oli silti kivaa purjehtia, kun ei liikaa murehtinut etenemisestä ja tuulikulmista, ajoi vain siihen, mihin Miss Elaine nätisti nousi. Menimme ristiin rastiin reilua seitsemää solmua. Nousukulma jää vaan jonnekin yli 45 asteen eli mikään kryssijä Miss Elaine ei ole.
Högsåran kohdalla Turkka kyllästyi, käynnistimme koneen ja laskimme purjeet 13.45. Veneliikenne oli vilkasta. Rumpan Barissa Högsårassa näkyi paljon veneitä, ja Högsåran eteläpuolella länteen johtavalla jäänmurtajaväylällä oli suorastaan ruuhkaa. No, itä-länsi-suuntaan olisi tänään kulkenut kivasti.
Aloin lukea Villelle Uppo-Nallea. Pääsimme kolmanteen lukuun, jossa Uppo-Nalle kelluu Reetan kotirantaan. Oli hauskempaa eläytyä Mestaritontun seikkailujen Sammaleinen-noidaksi, kuin runoja lausuvaksi Uppo-Nalleksi, mutta Villeä tarina tuntui kiinnostavan.
Rantauduimme Rosalaan 16.45. Kiertelimme laiturin kahteenkin kertaan, veneitä oli aika paljon. Poijut olivat jotenkin vähän sekaisin, eivät nätisti rivissä vierekkäin. Laiturin lahdenpuoleisella reunalla oli iso väli – siitä oli poiju hävinnyt johonkin. Timo ehdotti ajamista siihen, samaan poijuun vasemmalla olevan moottoriveneen kanssa. Näin päätimme tehdä. Vedossa oleva poiju oli aika matalalla, mutta yletyin siihen. Rannassa olikin sitten vastaanottajia keulaköysille, ja pojatkin auttoivat hienosti keulassa sitoen köydet knaapeihin – otimme ne juoksuiksi, niin kuin useimmiten.
Rannassa ei ole ollut ravintolaa enää pariin vuoteen, ja sen tiloihin oli avattu kirppis. Satamakonttorissa oli pieni kauppa, josta sai jäätelöä ja kaikenlaisia peruselintarvikkeita. TB Marin myy edelleen polttoainetta – kävimme viime vuonnakin täällä tankkaamassa. Satamamaksu oli 15,- + 5,- sähköstä. Jätimme sähkön ottamatta, kun emme sitä välttämättä tarvinneet. Laiturin sähköt olivat vähän sekalainen viritys, paljon johtoa ja jakajia. Varmaan alkupään sulakkeet paukkuvat silloin tällöin.
Söimme rannassa jäätelöt. Ei jaksanut alkaa laittaa ruokaa ennen kuin oli käynyt vedessä viilentymässä. Täälläkään ei onneksi ollut sinilevää havaittavissa! Kaikki kävivät uimassa. Ville halusi myös harjan mukaansa pestäkseen veneen kylkiä. Hän oli nähnyt jonkun tekevän niin jossakin, ja halusi kokeilla samaa.
Uinnista aiheutunut viivästys johti päivän menun muutokseen. Pojat menivät uinnin jälkeen rantaan leikkimään vesibussia. Timo tuli kuitenkin nopeasti takaisin kertomaan jonkun myyvän rannassa savukalaa. Laitoin jo pakastinlokerosta ottamani kanasuikalepaketin äkkiä takaisin. Ostimme savustetun siian, aika ison sellaisen. Se oli hyvää perunoiden ja voikastikkeen kanssa. Kanaa sitten huomenna…
Mustikkapiirakkaa ei tullutkaan leivottua, ja söimme mustikat iltapalaksi. Uuni olisi kuumentanut paattia vielä lisää.
 |
| Todella yksinkertaiset jutut ovat joskus kiinnostavia: Vanha ratti, veneen kaasuvipu ja vaihde, auton mittaritaulu ja tuolit jonossa muodostavat vesibussin, jolla pääsee vaikka Atlantikseen :) |
Villelle oli tärkeää, että motomatoja ostettiin kakkosreissulle mukaan, kesäkuussa madot unohtuivat matkasta. Hän oli jankuttanut onkimaan menemisestä jo monta kertaa, ja Rosalan rannassa näytti olevan siihen tarkoitukseen sopiva rauhallinen laiturinpätkä. Aamun lämpötila ei ollut ihan tukahduttava, tuuli hiukan, ja taivas oli puolipilvinen. Niinpä kaivoimme aamupalan jälkeen esiin ongen ja madot.
Villellä oli jonkinmoinen kalaonni, sillä hän sai (ainakin melkein itse) ongittua kolme pientä ahventa. Valitettavasti vain aika pieniä, mielelläni olisin päästänyt ne takaisin kasvamaan, mutta jokainen oli nielaissut koukun niin syvälle kiduksiinsa, että ne oli pakko tappaa. Kun isompia ei tullut, emme alkaneet suomustaa näitäkään, vaan jätimme sivummaksi lokkien syötäväksi.
Maksoimme toisen yön, ja nyt otettiin sähkökin. Kanasuikaleet päätyivät valmiiseen butter chicken -kastikkeeseen ja riisin kanssa lounaaksi. Turkka kävi rannassa tiskaamassa, ja pojat yrittivät pelata kahdestaan Mustaa Pekkaa. Sitten lähdettiin kävelemään Rosalan Viikinkikeskukseen.
Aikomus oli oikeastaan vain käydä kahvilla, mutta pojat halusivat kovasti katsomaan myös viikinkien rakennuksia ja aseita nähtyään niitä hiukan ulkopuolelta. Joimme kahvit ja söimme jäätelöt kylän kahvilassa. Sitten ostimme liput Viikinkikeskukseen (8,-x 2 + 4,- x 2 = 24,-).
Viikinkikeskus on Bengtskärin majakkaakin hoitelevan Paula Wilsonin luomus, samaa Wilsonien perheyritystä kuin Bengtskärin majakkakin. Keskusta pyörittää nyt Paula ja Per Wilsonin poika. Rosalassa tehtiin 1990-luvun alussa arkeologisia kaivauksia, jotka osoittivat viikinkien käyneen Suomen saaristossa ja harjoittaneen paikallisten kanssa kauppaa jo 800-luvulla. Rosalasta on löytynyt myös Suomen ainoa riimukiven palanen. Idearikas Paula Wilson innostui tästä, ja loi Viikinkikeskuksen paikalliseksi, tavallaan eksoottiseksi matkailukohteeksi.
Kahvilarakennuksessa on pieni auditorio, jossa voi katsoa parinkymmenen minuutin mittaisen Viikinkikeskuksesta, viikinkien tavoista ja uskosta kertovan videon. Viikinkikeskukseen nousi ensimmäisenä Idänkävijän talo. Idänkävijän elämäntarina kerrotaan myös pienoismallien avulla auditoriotilan vieressä. Viikinkikeskuksen taloista merkittävin on päällikönhalli Rodeborg. Siellä voi järjestää juhlia ja vaikka yöpyä. Sanoisin, että majoittumismahdollisuuksia oli muutenkin lisätty sitten edellisen käynnin 2014. Silloin vuokrasimme pyörät vierasvenesatamasta ja pyöräilimme sekä kirkolle ja kauppaan että viikinkikylään. Kirkolle on satamasta matkaa vajaa 10 km eli sinne ei viitsinyt kävellä tai potkutella, mutta Viikinkikeskus on vain parin kilometrin päässä. Sillä on myös oma laituri yhteysaluslaiturin vieressä, mutta se on tarkoitettu vain päiväkävijöille, ei yöpymiseen.
Viikinkikeskus kaipaisi monessa kohtaa pientä kunnostusta ja päivitystä. Rakennukset alkavat olla korjausten tarpeessa, ja ympäristö voisi olla hoidetumpikin. Pihalla on lapsille erilaisia pelejä, sekä aseita ja kypäriä, kahleita yms. kokeiltavaksi. Vuonna 2014 sai myös ampua jousella maalitauluun, muta nyt jousia ei ollut käytettävissä – oliko ne katsottu liian vaarallisiksi? Puujalkoja sentään sai edelleen kokeilla, ja vanha taito oli horjuen hallussa. Pojat olivat erityisen innoissaan tästä osiosta. Viikinkikeskus on tehty enemmän lapsille kuin aikuisille, enkö oikein kokenut hinnan korreloivan kunnolla laadun kanssa. Toisaalta taas keskus on yksityinen, ja se on kesällä auki 10-20 eli tosi pitkään – ei se ilmaista ole. Poikien mielestä paikka oli kiva, ja se lienee pääasia.
 |
| Helka-kappeli, viikinkiaikainen kirkko |
 |
| Katapultti ja puujalkoja |
Kierrettyämme paikat läpi ja poikien miekkailtua tarpeekseen lähdimme takaisin venerantaan. Pojat menivät suoraan paatille, ja me Turkan kanssa kävimme vielä Rosalan uudessa panimoravintolassa Rousal Brygghusissa. Se oli venerannasta parisen kilometriä toiseen suuntaan kuin Viikinkikeskus. Sieltä olisi saanut hyvännäköisiä ruoka-annoksia. Turkka kokeili meriveteen tehtyä Fish Piss -nimistä olutta. Minä en yleensä juo olutta lainkaan, mutta paikan mansikoista tehtyä Strawberry Saisonia piti kokeilla – ihan kelvollista, ei juuri maistunut oluelta. Kielipuolisen sotkun vuoksi meille tuli myös paikan omaa mansikkajäätelöä – lausuttiin vissiin kehnosti glas ja glass… mutta sekin oli hyvää.
Suositus Rousal Brygghusille: Hauska paikka, hyvää juomaa ja tunnelma. Juomat olisi voinut nauttia myös lautalla, jonne piti kahlata noin polven syvyisessä vedessä.
 |
| Mansikkajäätelöä ja mansikkaolutta - hauska lasi! |
 |
| Ravintolan lauttaterassi |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti