Hyvin nukutti, vaikka kalkkitehdas jurruttikin tasaisesti koko yön. Parainen on kiva paikka, hyvine kauppoineen ja kahviloineen, mutta vierasvenesataman ympäristö ei ehkä ole se kaikkein viehättävin. Emme pitäneet kovin kovaa kiirettä lähtemisen kanssa. Jogurtti loppui, joten haettiin M-marketista uusi. Café Nathali avasi klo 10, ja kävimme samantien hakemassa sieltä mansikkapullat mukaan. Samassa poijussa ollut moottorivene oli myös lähdössä, ja irrotimme köydet heti sen perään 10.45.
![]() |
| Hei hei Parainen! |
![]() |
| Takana rahtilaiva Wilhelmine, josta oli sattumalta juttu keskiviikon Turun Sanomissa: Rahtilaiva Wilhelmine. |
![]() |
| Kiva talo ja ranta väylän varrella |
Ajoimme ensin samaa väylää takaisin, sillä valitettavasti mekään emme pääse Sattmarkin sillan alta, jonka korkeus on vain 14 m, joten joudumme kiertämään Stortervolandetin. Toivoimme ennustetun luoteistuulen auttavan meitä Kirjaisten suuntaan, mutta tuuli oli vielä lounaassa, ja kääntyi luoteeseen vasta myöhemmin päivällä. Ajoimme Heisalaan koneella, ja puoli kolmeksi Kirjaisten kaupan rantaan. Kauppa on ollut "olisi mielenkiintoista käydä" -kohdelistalla, ja nyt oli tilaisuus poiketa, sekä testata rannan ravintola. Ravintolaa alkoi tänä kesänä pitää paraislainen Matglad, ja se nimi on nyt Glöd.
Kirjaisten rannassa oli paljon veneitä. Laiturin päässä oli kaksi tyhjää poijua, joten ajoimme siihen.Tilaa oli sinänsä ihan kohtuullisesti. Jo rannassa olevien veneiden köydet risteilivät suhteellisen matalan laiturin päässä, joka hiukan hankaloitti laiturille hyppäämistä. Viereisestä veneestä lähti teinipoika tulemaan rantaan, ja ehdinkin jo ajatella hänen tulevan auttamaan tätiä keulaköyden kanssa - mutta poika ei edes katsonut meihin, käveli vaan laituria rantaan. Huvitti ja harmitti, kerrankin olisi apu ihan kelvannut, mutta teinit on teinejä. No, istuin keulaan ja pudottauduin keulasta köysien sekaan, pujotin omani niiden ali ja viritimme Miss Elainen paikoilleen.
![]() |
| Kirjaisten laituri tuulimyllymäeltä kuvattuna |
![]() |
| Keulat melkein kolisee Kirjaisissa |
Kurkkasimme kauppaan, ja totesimme valikoiman hyväksi. Ihan kunnon kauppa, josta saa periaatteessa kaikkea, kunhan ei ole merkeistä yms. ihan turhan tarkka. Tällä kertaa jatkoimme noin sata metriä vasemmalle Glöd-ravintolaan. Terassilla oli vapaita pöytiä, joten sitten vaan tilaamaan. Timo halusi tietysti etanoita, ja nyt ne sai sekä valkosipulilla että aurajuustolla. Minäkin päätin ottaa valkosipulietanat. Ville ei suostunut ottamaan ahventa, vaan halusi taas hampurilaisen. Turkka ja Timo ottivat pääruoaksi päivän kalan eli ahvenen, minä salaatin savustetuilla katkaravuilla.
Glödiä on kehuttu, ja mekin yhdymme kehuihin. Ravut olivat hyviä, ja paistettu ahven tosi hyvää (maistoin palan Timon kalasta). Ville tykkäsi hampurilaisestaan. Hän joi sen kanssa omenamehua. Pojat sähläsivät jotain, ja Villen puolitäysi lasi kaatui. Lähetimme Timon ostaman uutta, mutta ravintola yllätti siinäkin positiivisesti tarjoamalla santsilasin.
![]() |
| Timon ja Evan etanat |
![]() |
| Päivän kala - ahven |
![]() |
| Villen hampurilainen |
Mäellä ravintolan ja kaupan välissä oli vanha tuulimylly, jossa oli paljon vanhoja kirjoja. Sieltä sai ottaa kirjan tai sinne olisi voinut jättää kirjoja. Meillä ei nyt ollut vaihtureita jätettäväksi, mutta otimme sieltä mukaan pienen ruotsinkielisen "Kalle Karolina" -nimisen kirjan. Siinä 8-vuotias ainoa lapsi Mårten odottaa kovasti serkkuaan Kallea kesällä kylään. Kun Kalle tulee, pettymys on valtava - Kalle onkin tyttö ja oikealta nimeltään Karolina. No, tarinan kulku on helppo arvata. Ruotsinkielisen tekstin lukeminen suomeksi ääneen, ns. simultaanilukeminen, on hauskaa vaihtelua. Uppo-Nalle tulikin jo luettua. Siellä olisi ollut myös monta romanttista Victoria Holtin kirjaa, joista tykkäsin joskus yläasteikäisenä. "Kohtalon naamiohuvit" olisi nimeltään kolahtanut tähänkin aikaan, mutta muuten totesin jo sentään kasvaneeni yli mallista "kaunis, muta köyhä sankaritar (joka ei ehkä oikeastaan olekaan köyhä tai ainakaan sitä syntyperää kuin ensin luultiin) + hyvältä vaikuttava sankari, joka ei olekaan sitä ja ensin petolliselta tai kylmältä vaikuttava sankari, joka onkin se oikea.
![]() |
| ¨Kirjaisten kauppa |
Jatkoimme matkaa klo 17. Veneitä tuli ja meni koko ajan. Meidan tilallemme ajoi s/y Baloo (joka myös löytyy blogista, Maakrapu seilaa. Suuntasimme Korppoon eteläpuolelle Meriseuran saaripaikkaan Granöön. Reitin ja tuulen sopiessa hetken aikaa yhteen ajoimme pelkällä keulalla välin Kirjais - Brännskär. Muuten kone nakutti tasaisesti ja saavuimme Granöön 20.30. Täällä oli sentään paljon vapaita poijuja. Ajoimme tietysti myös Korpoströmin ohi, ja sielläkin näytti ihan täydeltä.
![]() |
| Välissä ajettiin aika kapeaa väylää ennen Fagerholmia |
![]() |
| Ajettin pientä väylää Getuddenin ja Ängsön välistä |
![]() |
| Fagerholm |
Pojat kävivät vielä Granön saunassa. Saunominen oli periaatteessa juuri lopetettu, mutta sauna oli vielä lämmin. Ville ja Timo kävivät trampalla, ja Ville olisi halunnut alkaa vielä onkia - no, huomenna sitten. Iltapalaksi syötiin Nathalin mansikkapullat, nams.
---------------------
Keskiviikko 21.7 oli viileähkö päivä - tai ehkä vaan tavallista Suomen kesää. Koillistuuli ei erityisesti sovi Granön rantaan, mutta välissä puuskat pääsivät siihenkin, ja kun aurinko vielä viipyili osin pilven takana, ei ollut ihan shortsikeli.
Puolet veneen kapokkityynyistä on vanhoja Biltemasta ostettuja, joista alkoi jokainen kulma olla rikki ja kapokki pursuu ulos. Ompelin ne kasaan, josko vielä kestäisivät ainakin tämän kesän loppuun. Samalla korjasin Villen shortsit, jotka olivat revenneet jossakin kiipeilytelineessä.
Timo yritti heittää uistia, mutta kalat uivat jossakin muualla. Sitten pojat soutelivat Meriseuran soutuveneellä. Rannassa oli jolla ja parikin soutuvenettä. Pojat kokeilivat ensin jollaa, mutta hiukan isompi soutuvene oli paljon parempi soudettava. Kävimme myös uimassa paatin perästä ennen kuin aloimme tehdä ruokaa. Sinilevää ei ollut, eikä ilmeisesti ole paljon täällä ollutkaan.
Tehtiin lihapullia ja kananmunasalaattia, keitettiin perunoita sekä pieni kukkakaali, sekä valmista sienikastiketta. Turkka hoiti perunat ja yhdessä poikien kanssa salaatin, sekä aterian jälkeisen tiskauksen. Oli hyviä lihapullia, ja ruoanlaitto jälkipeleineen sujui hienosti yhteispelillä.
![]() |
| Lihapullat olivat hyviä! |
![]() |
| Iloiset tiskarit |
Yritimme vähän aikaa onkia Villen kanssa, mutta tuuli oli kylmä, eikä kaloja tuntunut liikkuvan. Emme jaksaneet kovin kauan uittaa matoja. Sitäpaitsi sauna oli lämmitetty, tuli yhden veneen täti kertomaan, joten pistimme pyyhkeet ja uikkarit kassiin ja lähdimme kaikki saunomaan. Granössä on kaksi saunaa, iso- ja pikkusauna. Isossa saunassa on yksi löylyhuone, johon pääsee miesten ja naisten erillisistä puku- ja pesutiloista. Saunaan siis uikkarit päällä. Ihan hyvä ja toimiva systeemi. Eva ja pojat kävivät myös uimassa.
Saunan jälkeen nautittiin iltapala samalla yrittäen miettiä suuntaa huomiselle. Tuulen ennustetaan olevan kohtuullisen kovaa ainakin perjantaina, ja melkein jatkuvasti luoteessa - reittisuunnittelu kohti Ahvenanmaata on vaikeaa, kun mielellään purjehtisi, eikä ajaisi koneella vastatuuleen.
![]() |
| Iltapalalla |























Ei kommentteja:
Lähetä kommentti