torstai 22. heinäkuuta 2021

Retki Granösta Korpoströmiin 3 nm

Poiketessamme juhannuksena Korpoströmissä Saaristokeskus tai sen Junnulabra eivät olleet auki. Kun emme oikein osanneet päättää, mihin Granöstä jatkaisimme, ja kun perjantaille oli luvattu aika kovaa tuulta, päätimme mennä käymään torstaina päiväretkellä Korpoströmissä ja erityisesti Junnulabrassa. Mietin kyllä jo etukäteen, ovatko poikien odotukset labrasta kovasti isommat kuin todellisuus, mutta päätimme joka tapauksessa mennä testaamaan sitä.

Lähdimme Granöstä 10.15 ja olimme puolen tunnin päästä poijussa Korpoströmin laiturissa. Oli retkessä sekin hyvä puoli, että saimme tyhjät pullot kauppaan, kun unohdimme palauttaa ne Paraisilla, ja vietyä roskapussin. Nämä pakolliset hoidettuamme (ja jäätelöt syötyämme) menimme katsomaan Junnulabraa. Koronan vuoksi varsinainen labratila ei ollut käytössä, mikä oli tietysti jonkinmoinen pettymys. Sen sijaan oli mahdollista valita jokin kolmesta tehtävästä itse toteutettavaksi. Pojat valitsivat vedenlaadun ja pohjan analysoinnin. Siihen tarvittavat välineet ja tehtävät sai muovilaatikossa, ja sitten vaan suorittamaan! Renkaalla ja luodilla mitattiin, miten syvälle vedessä näki. Sitten piti ottaa pari vesinäytettä ja analysoida niitä, sekä vastata muutamaan ympäristöä koskevaan kysymykseen. Tehtävä tuli tehtyä, eikä tainnut olla valtaisa pettymys, mutta olisivathan labran mikroskoopit olleet jännittävämpiä. 

Haimme kaupasta kahvipullat, munkit, ja keitimme kahvit paatissa. Sitten kävimme palauttamassa labralaatikon, ja vielä uudelleen kaupassa ostamassa maitoa ja paketin makkaraa. Korpoströmin laiturit alkoivat täyttyä iltapäivän edetessä. Lähdimme Korpoströmistä 14.00 ja olimme parissakymmenessä minuutissa takaisin Granössä.

Pojat menivät taas soutelemaan. Kävimme myös uimassa ja pomppimassa vesitrampalla. Se oli ihan hauska laite!

Vain Turkka meni saunaan, meitä muita ei huvittanut. Sen sijaan pelasimme kierroksen carcassonnea. Ville voitti!

Granön kapea väylä


Pojat tutkivat vettä


Korpoströmin rantaa

Katkarapukeittoa (pussista, katkarapuja lisäten) ja uunissa juustolla kuorrutettuja leipäsiä

Iltapalaksi paistettua makkaraa Granön grillillä

Melkein täysikuu


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti