Aspholm - Gullkrona 6 nm

Nyt oli niin lyhyt tauko, että nukkuminen paatissa meni vanhasta muistista - punkka on sen verran kapea, että polviaan saa vähän sovitella. Aika lämmintä oli, mutta ei sen kuumempaa kuin kotonakaan.

Aamupalan jälkeen Turkka hoiti tiskit rannassa. Saunan ja uimarannan välistä löytyi ihan kohtuullisen kokoisia kypsiä mustikoita. Otin muovikulhon, ja päätin kerätä piirakkamarjat. Villekin osallistui vähän keräämiseen (ja mustikoiden syömiseen). Kiertelin katsomassa mustikoita ylempääkin, ja oli sielläkin vähän marjoja. Kuivuus näyttäisi haittaavan, ja on tietysti niin aikaista, että varjoisemmissa kohdissa oli vielä raakoja. Valikoivalla poiminnalla piirakan verran marjoja sai kuitenkin kasaan.

Uimarannan sinilevää

Timon uusi riippumatto ekaa kertaa keulassa. Hyvn toimii!

Tarkoitus oli jatkaa eteenpäin, ja rannan sinilevä vahvisti päätöksen, sillä olisi kiva löytää uimiskelpoinen ranta. Irrotimme käydet puolilta päivin, ja lähdimme ajelemaan etelään. Ajattelimme jäädä Gullkronaan, jos siinä on sopiva poiju vapaana (eikä sinilevää näy), tai jatkaa eteenpäin Stenskäriin tai vaikka Tunnhamniin saakka. Gullkronaan ei aja Aspholmista kuin tunnin, eli olimme poijuja tutkailemassa jo ennen yhtä. Ponttoonilaiturissa oli pari vapaata poijua molemmin puolin. Ajoimme idänpuolelle moottoriveneen ja ison Malön väliin. Rannassa oli äiti tyttärineen ottamassa köysiä vastaan. Tyttö oli vähän Villeä vanhempi, ja innokas auttaja. No, meillä Timo nappasi poijun (haka meni ensin ohi, mutta hän ei hätääntynyt, vaan ehti yrittää uudelleen ja sai sen napattua), Ville taas oli keulassa ottamassa köysiä vastaan, ja sitoi toisen keulaköyden knaapiin. Villekin alkaa osata paalusolmun, ja muistaa miten köysi laitetaan lukkosolmuun knaapiin. Ville osaa myös tehdä siansorkan sekä kahdeksikon.

Kävimme rannan satamakonttorissa ilmoittautumassa. Satamamaksu oli 25,- ja lisäksi varasimme saunavuoron (20,-) pikkusaunaan klo 20-21. Gullkronassa toimii Bistro Stiltje. Ravintola-kahvilan lisäksi heillä oli myytävänä kalaa. Ostimme palan savustettua lohta perunoiden ja katkarapusalaatin kaveriksi. Pojat menivät heti kokeilemaan lasten lossia. lauttaa sai kiskoa köydestä lahdenpohjukan puolelta toiselle. Hauska ja suosittu lelu. Kaikki ei aina vaadi sähköä ja nettiä tai edes moottoria ollakseen kiinnostavaa.

Kala oli perunoiden kanssa hyvää. Keitin kesän ensimmäisen kukkakaalin niiden kaveriksi, lisäksi oli kurkkua ja kirsikkatomaatteja.

Syötyämme jätimme tiskit odottamaan ja lähdimme kiertämään Eva Erikssonin peikkopolkua. Gullkronahan oli aiemmin Erikssonin perheen kotisaari, jo seitsemännessä polvessa. He olivat ensin luotseja, ja myöhemmin kalastajia. Gunvald, Leila ja Eva Eriksson pitivät vierassatamaa vuoteen 2008 asti, kunnes perheen tytär, 1970-luvun alussa syntynyt Eva, sairastui. Kesän 2008 jälkeen Gullkrona oli Erikssonien aikana auki vielä päiväpaikkana, mutta yöpymismahdollisuus lopetettiin. Saara ja Ilkka Herlin ostivat Gullkronan 2016, ja se avattiin uudelleen vierassatamana kesällä 2019. Me olemme käyneet täällä edellisen kerran juuri tuona viimeisenä "Eriksson-kesänä". Miss Elainen tuulilasissa on edelleen siitä muistona "Gullkrona 2008" -tarra (satamamaksu piti heidän aikanaan maksaa vain kerran, samalla tarralla sai käydä koko kesän). Eva Eriksson oli selvästi idearikas ja taiteellinen - ehkä elämä ainoana lapsena kalastajaperheen saaressa myös kasvatti siihen. Hänen perujaan Gullkronassa on pieni "Evan museo" ja peikkopolku, jonka varrelle hän oli rakennellut peikkoja oksista ja kivistä. Polun varrella on myös pitkähkö halkeama lohkareiden välissä. Halkeama johtaa pienehköön luolaan. Halkeaman luona vaani hirveästi hyttysiä, mutta Timo ja Eva kävivät silti taiteilemassa läpi halkeaman ja kurkistamassa luolaan. Peikkojakin löytyi, mutta vähemmän kuin 2008 - ehkä ne ovat muuttaneet, kun Eva Erikssonia ei täällä enää ole. Gunvald Eriksson kuoli 2019. Erikssonien elämästä oli valokuvia rannan venevajassa. Heidän perintönsä näyttää elävän Gullkronassa edelleen.

Kävelimme myös korkealle kalliolle luotsituvalle. Sinne sisään päästäkseen olisi pitänyt pyytää avain satamakonttorista. Kurkimme vain ikkunasta sisälle, eikä siellä näkynyt mitään kovin erityistä - luotsitupa on myös paljon pienempi kuin esimerkiksi Degerbyssä.

Rannan kahvilasta ostimme pehmikset (oli tosi vaniljaista vaniljaa, hyvää). Samalla tuli kuunneltua muutaman kanoottiretkellä olevan keskustelua, jossa purjeveneilijät tuomittiin hieman halveksuen koko päivän tissuttelijoiksi, "kun ruorijuoppouden promilleraja kerran on yksi prosentti". Hohhoijaa. Juttu pisti miettimään, mitä yhtä hölmöjä ja stereotyyppisiä käsityksiä minulla mahtaa olla. Yhden viime syksynä kumoutuneen keksin heti: Jääkiekon harrastajat eivät olekaan mitään ikäviä machoilijoita, sen opin Villen käymästä kiekkokoulusta. Ehkä kaikki golfinpelaajatkaan eivät ole vähän, öö... tylsiä. Tuli muistutus siitä, että ei pitäisi "kuplautua", vaan seurustella suurin piirtein kaikkien (paitsi huumediilereiden) kanssa.

Laituriin tuli kolme ruotsalaista venettä. Heillä oli kaikilla viiri, joka kertoi veneiden kuuluvan Svenska Kryssarklubbenin eskaaderiin. Ruotsalaisilla on kyllä edelleen yhteisöllisempi tapa purjehtia kuin suomalaisilla.

Eva ja Timo uivat saunalaiturille, Turkka ja Ville tulivat rannan kautta kiertäen, mutta Villekin tuli heti uimaan. Sitten käytiin välissä saunassa lämmittelemässä (ei paljon tarvinnut, vesi oli 23-asteista), ja sitten kaikki tulivat uimaan. Saunatunti riitti mainiosti, koska saunassa oli kaksi suihkua eli pesemiseen ei mennyt lainkaan niin kauan aikaa kuin pienissä tiloissa vatien kanssa touhutessa. Tosi kiva sauna, ja hyvä uimapaikka! Eikä onneksi sinilevää. Sitä on nyt paljon, joten on tuurista ja tuulista kiinni, miten sen välttely onnistuu.

Gullkronan saunan ikkuna

Kävellessämme yhdeksän maissa saunalta paatille alkoi sataa. Vettä tuli ensin ihan vaan ripsutellen, mutta puolen yön aikaan joku avasi hanan, ja vettä tuli ihan kunnolla. Onneksi takuukorjauksessa olleet kattoluukut näyttäisivät pitävän, samoin pressu.