Herättiin kasilta ja otettiin rauhallinen aamu. Syötiin aamupala rannassa ja Ville kävi vielä kaupassa ostamassa vaniljakastiketta (jota pojat laittavat kaakaoon, sillä saa veteen tehdyn kaakaon maukkaammaksi). Aamu oli tosi kaunis: aurinkoinen, lämmin ja kesäinen.
 |
| Utö aamulla. Pilvetön taivas! |
 |
| Kauppaa voi kehua: Pieni, mutta ystävällinen! |
 |
| Kylän laituri luotsiveneineen |
 |
| Yhteysaluslaituri saaren pohjoispäässä |
Lähdimme liikkeelle 9.50 ja ajelimme pohjoisen suuntaan kohti Korppoota. Kun tuuli alkoi hiukan nousta ja väylä kääntyi suoremmin pohjoiseen nostimme genaakkerin Bokullan kiven kohdalla 10.45. Lounaistuuli, 3-5 m/s toimi aika hyvin, ja pääsimme etenemään ihan kivasti. Genaakkeria ei tarvinnut paljon säädellä, sen kun ajeltiin eteenpäin. Eva siivoisi samalla kantta ja istumalaatikkoa.
Vedimme genaakkerin sukkaan vähän kahden jälkeen Grisselborgin kohdalla. Väylä kääntyi lännemmäksi, joten genaakkeri ei enää toiminut. Nostimme sen uudestaan Granön eteläpuolella 14.40, mutta sitten päätimme käydä katsomassa Granön rantaa "kun nyt lähellä ollaan" ja vedimme genaakkerin uudestaan sukkaansa 15.00. Sovimme, että jäädään Granöön, jos siellä on sen verran porukkaa, että iso sauna lämmitetään. Siitä on kiva mennä uimaan ja saunoa porukalla.
Kovin oli hiljaista Granön rannassa: vain yksi purjevene oli ns. saunalaiturissa. Kiinnityimme silti ja olimme laiturissa 15.15. Ville olisi halunnut jäädä Granöön ja touhuta kumiveneellä. Timo taas halusi Verkanille. Arvoimme hetken, mitä nyt oikein teemme: Verkanille tänään vai vasta huomenna? Sitten päätmme toimia oman suunnitelmamme mukaan eli porukkaa ei ollut tarpeeksi ison saunan lämmittämiseen, joten suunnataan Verkanille. Lähdimme Granöstä 15.50. Varsinainen pikapysähdys!
 |
| Sukellusvene vai kivikko? |
 |
| Joku tuli vastaan kajakilla |
 |
| Genaakkeri toimi tänään hyvin! |
 |
| S/y Ruffe tuli vastaan ja meni Aspön suuntaan |
 |
| Granön jälkeen koneella ajettaessa Ville viritti riippumaton keulaan |
Ajoimme ensin koneella Gyltön ohi ja väylän kääntyessä pohjoiseen nostimme genaakkerin taas uudelleen vähän ennen viittä. Se veti edelleen ihan kivasti. Laskimme sen 17.40 Brudskärin kohdalla ja laitoimme veneen rantautumiskuntoon. Verkanin laiturin rannanpuoli oli aika täynnä ja laiturin päädyssä oli yksi iso vene peräkiinnityksessä. Meren puolella oli tilaa. Rantaan tuli satamapoika, joka huusi, että meren puolelle voi kiinnittyä mihin tahansa, myös varattaviin pojuihin (jotka netissä näyttivät varatuilta). Ajoimme sitten poijuun nro 5, ja olimme kiinni rannassa tasan kuudelta.
Kävimme heti varaamassa pöydän Buffalosta ja maksamassa satamamaksun, sekä ostamassa aamupalan huomiseksi. Saimme pöydän seitsemäksi eli ehdimme vähän vaihtaa vaatteita ja siistiä veneen ennen kuin menimme syömään. Buffalo ei pettänyt tänäkään vuonna: hyvää oli! Ville söi alkupalaksi Buffalo baguetten niin kuin pari kertaa ennenkin. Eva ja Timo ottivat etanoita ja Turkka saaristolaislautasen. Pääruoaksi meni pojille ribsejä, Evalle caesarsalaattia ja Turkalle lehtipihvi. Jälkiruokaa ei enää jaksettu, ja t-paidassa alkoi ulkona tulla vähän kylmäkin. Siis seuraavaksi saunaan!
 |
| Verkanin laiturissa |
Verkanin saunatilat ovat kivat ja tilavat. Porukkaa oli, mutta hyvin mahtui ainakin naisten puolelle. Miesten puolella olikin ruuhkaisempaa ja hyvin kosteaa. Uimassakin osa porukasta kävi, ja Evaa vähän harmitti, ettei ottanut uikkaria saunaan mukaan. No, saunan terassilla oli kiva ihan vaan katsella kaunista kesämaisemaa.
Saunan jälkeen pelattin vielä tämän kesän ensimmäinen Carcassonne. Ville olisi halunnut pelata vielä toisen, mutta kukaan muu ei jaksanut - ja kun Ville sai yöpuvun päällensä ja pään tyynyyn, hänkin nukahti samantien. Oli hyvä päivä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti