perjantai 24. heinäkuuta 2026

Sottunga - Maarianhamina 32 nm

Aamupalan syötyään pojat menivät pelaamaan frisbeegolfradan loppuun. Turkka ja Eva kävelivät mukana mustikoita ja vadelmiakin syöden. Eva keräsi mustikkaa myös yhteen pakasterasiaan, josko tekisi mieli leipoa piirakka jossakin kohtaa. Sottungassa kasvoi tosi isoja mustikoita.

Frisbeegolfrata suoritettu! Timo voitti selvisi vähemmillä heitoilla. Yhtään frisbeeta ei hävinnyt puskiin, mutta pari kertaa sai etsiä ihan tosissaan!

Lähdimme rannasta 11.45. Kauppaan jäätelöostoksille teki vähän mieli, mutta piti päästä eteenpäin. Satama oli jo kovasti tyhjentynyt. Nostimme isopurjeen heti satamassa ja keulan vähän myöhemmin. Laitoimme isopurjeen 1. reiviin. Etelätuuli oli kohtuullisen voimakasta. Suunta otettiin kohti Lumparnia ja Maarianhaminaa.

Suurimman osan matkasta sai ajaa aika tiukkaan sivuvastaiseen. Tuuli oli voimakasta, mittarin mukaan puuskat kävivät 14 m/s eli ihan vauhdikasta menoa. Kahvia emme viitsineet keittää kun vene kulki niin kovin vinossa. Tehtiin voileipiä ja juotiin niiden kanssa limsaa, sekä syötiin parit purje- tai vendakarkit. Turkka ajoi eniten, Eva ja Timo jonkin verran. Turkka ja Timo myös sanailivat ohjaamisesta ja purjeiden säätämisestä siihen malliin, että Ville ehdotti heille Kehityskeskustelun opas -kirjan lukemista...

Baltic Princess ja tässä ohi ajava Viking Glory nähtiin taas

Tiukkaan sai ajaa, purjeet sai virittää kireästi ja levanki oli käytössä.

Ennen Lumparnia, Ängösundissa, oli hetki rauhallisempaa myötätuulta. Lumparnilla oli aika kuoppaista, tuuli synnytti sinne terävää ja yllättävän isoa aaltoa. Parit ämpärit tai ainakin kastelukannut tuli ajajalle otsaan, ellei osannut todella  "tanssia" aaltojen kanssa. Lumparnin pohjoisreunaan, Saltvikin Kvarnbohon olisi päässyt hiukan helpommalla, ja mietimme sitäkin ratkaisua yöpymispaikaksi. Maarianhamina kuitenkin voitti, ja parilla vendalla pääsimme Lemströmin kanavan läheisyyteen. Välissä Miss Elaine kävi niin vinossa, että kaidetolppakin osui veteen. Se ei ollut oikein enää kivaa. Laskimme purjeet Lumparnin eteläreunalla 16.50, ja ehdimme Lemströmin kanavaan klo 17 sillan avaukseen.

Silta on auki

Silta eni kiinni, kun olimme ajaneet siitä läpi

Maarianhaminan itäsatamassa ei ollut kumpparipoikaa näyttämässä paikkaa. Ajoimme katsomaan satama-altaan ulkopuolella, Merikorttelin puoleisessa päässä olevia poijuja. Siellä oli yllättävän monta venettä kylkikiinnityksessä. Vapaata hyvää poijua ei ollut, mutta samaan poijuun toisen veneen kanssa mahtui hyvin. Turkka soitti vielä satamakonttoriin, ja varmisti, että samaan poijuun kiinnittyminen on ok. Sieltä sanottiin, että paalupaikkojakin on, mutta niitä on laituriviidakosta hiukan vaikea löytää. No se todella on vähän vaikeaa, joten kumpparipoika, joka näyttää paikan, olisi tarpeen. No, me olimme tyytyväisiä poijupaikkaan. Keula on tuuleen, tässä on hyvin tilaa ja tästä on helppo myös lähteä. Olimme kiinni laiturissa 17.45.

Eva keitti perunoita ja kananmunia. Söimme niiden kanssa eilen Sottungasta ostetun savustetun siian. Se oli aika iso kala, hyvin riitti neljälle. Kun tiskit oli hoidettu, lähdettiin kaupunkikävelylle. Käveltiin katsomaan Länsisatamaan. Sielläkin oli täydempää kuin kesäkuussa. Pari partiovenettä nähtiin: Aurantyttö ja Theia. 

Ruoka maistui purjehduksen jälkeen!


Miss Elaine MSF:n laiturissa

Varubodenista ostettiin jäätelöä ja marenkeja. Sottungalaiset vadelmat sopivat jäätelöön hyvin vaahtokarkkien ja marenkien kanssa.


Viime vuosina ollaan useammin oltu länsi- eikä itäsatamassa. ÅSS:lla on lännessä selkeästi paremmat vessa- ja suihkutilat, mutta täälläkin ne ovat parantuneet sitten edellisen käynnin. ÅSS on meidän kokemuksellamme rauhallisempi. Nytkin meneillään oleva RockOff-festari kuuluu rantaa asti hyvin, ja juhlatuulella olevaa porukkaa on paljon. MSF on paaluupaikkoineen selvästi hankalampi ajettava - toki tämä poijupaikka oli nyt helppo! ÅSS:lla on vain poijupaikkoja (tai kylkikiinnitystä) ja satama on rakenteeltaan paljon selkeämpi. MSF:lta on lyhyempi matka kauppaan, ja onhan Arkipelagin neonvalokyltti nyt tunnelmallinen.

'


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti