Yöllä satoi ja aamupäiväkin oli epävakainen - välissä aurinkoista, mutta myös pieniä sadekuuroja. Suunnitelmana oli olla tämä päivä paikoillaan ja touhuilla rauhassa. Näin tehtiinkin. Siivoiltiin vähän venettä, luettiin kirjoja, pelattiin sekä Yatzya rannassa että Pekingin mysteeriä veneessä. Rasmus ja kulkuri luettiin onnelliseen loppuunsa saakka. Sitten voikin sen teemaan kuunnella kulkuriaiheisia biisejä Spotifysta.
Tulimme eilen paikalle nro 37. Meidän piti tänään vaihtaa viereiseen paikkaan, sillä nro 37:n omistaja palasi paikalleen. Siihen tuli iltapäivällä vanhempi pariskunta pienehköllä purjeveneellä, jonka nimi oli Konflikt. Sen keulassa oli pienet kuvat Ressusta: keulan toisella puolella Ressu huutaa ja toisella mököttää. Aika hauska.
Saunomisen olimme ajatelleet olevan yksi osa päivän ohjelmaa. Aiemmin saunan sai aika edullisesti varattua kahdeksi tunniksi. Systeemi oli kuitenkin muuttunut, ja nyt sauna oli periaatteessa koko päivän käytettävissä yhteissaunana ja itse lämmitettynä, mutta mitään omaa vuoroa ei voinut enää varata. Ei oikein hyvä systeemi, kun kyseessä on kuitenkin jatkuvalämmitteinen puusauna, jossa on vain yksi pesu- ja pukuhuone. Kävimme saunalla, eikä siellä silloin ollut ketään, mutta jätimme sitten homman väliin. Osasyy oli sekin, että tuuli sopi uimarantaan, joten siihen ei olisi ollut oikein kiva mennä. Harmi, että saunakäytäntö oli muuttunut, mutta voi olla, että tämä ei ole pysyvä ratkaisu, saas nähdä.
Rannan ravintolassa oli koko illan paljon porukkaa. Mekin olimme ajatelleet mennä sinne, mutta sitten totesimme veneessä olevan niin paljon kaikenlaista hyvää, että pärjäämme hienosti niillä. Paistoimme sämpylöitä uunissa ja söimme niiden kanssa eilen Nynäshamnin Rökeristä hankitut savustetut katkaravut. Mansikoita ja kirsikoita ei kannattanut säilöä yhtään enempää, hyviltä ne maistuivat vielä, mutta pilssissä eivät kauan kestä. Timon raparperipiirakkaa oli myös. Metsässä olisi ollut paljon isoja mustikoita poimittavaksi. Keräsimme niitä suoraan suuhun. Oli melkein huono omatunto, kun ei alkanut oikeasti poimia niitä talteen.
![]() |
| Veneet vaihtuivat satamassa jonkun verran, mutta täyttä oli koko ajan |
![]() |
| Savustettuja katkarapuja, nams! |
![]() |
| Sisäjärven uimarannalta sai lainata pelastusvenettä. Ville souteli sillä vähän aikaa. |
Kävimme illalla kävelemässä vanhalle tykkipatterille, Batteri Örsundet, Havsbandslinjen. Se oli suhteellisen pieni paikka, eikä käytäviin päässyt sisälle. Silti ihan kiinnostava, iso rakennelma jyrkässä rinteessä. Se oli aikanaan osa Singöstä Landsortiin ulottunutta linjaa.
![]() |
| Isoja kotiloita oli rannassa paljon |
![]() |
| Ovi ei valitettavasti auennut, vaikka Ville miten kiskoi |











Ei kommentteja:
Lähetä kommentti