Lähdettiin Maarianhaminasta noin kahdeksalta. Vieressämme ollut iso Storebro lähti heti meidän peräämme. He olivat menossa Lemströmin kanavalle ensimmäiseen sillanavaukseen, joka on yhdeksältä. Aika myöhään, se ei ole aikaiselle kulkijalle. Me suuntasimme etelään. Lähtijöitä oli paljon, ensin alkuun ajettiin melkein jonossa. Kova etelätuuli oli (viikonlopun ohjelman lisäksi) selvästi pitänyt ihmisiä paikoillaan ja nyt monet olivat vaihtamassa satamaa.
Emeliaa olisi ollut kiva käydä vielä katsomassa, mutta se jäi eilen illalla tekemättä. No, ehkä mielenkiintoisempaakin nähdä se sitten, kun kansirakenteetkin ovat edistyneet.
Tuuli oli heikkoa ja aluksi vastaista. Olimme toiveikkaasti ottaneet puomipeitteen rannassa pois, mutta purjehduskeliä ei tullut koko päivänä. Ajelimme "kaapeliväylää" Kökarin suuntaan, sitten matalaa sisäväylää Karlbyn ohi ja sitten kohti Utötä. Välissä oli jonkun verran maininkia, mutta pääasiassa sai ajella ihan rauhassa. Tuuli kääntyi kyllä ennusteen mukaisesti lännenpuoleiseksi eli meille myötäiseksi, mutta oli loppumatkastakin niin heikkoa, ettei purjehtimisesta tullut mitään. Kun sadekin vielä alkoi uhata, laitoimme puomipeitteen takaisin.
 |
| Sinne jää Maarianhamina |
 |
| Veneitä lähti Maarianhaminasta iha jonossa. Osa on tässä vaiheessa jo kääntynyt Lemströmin kanavan suuntaan. |
 |
| Libra af Stockholm meni ohi |
 |
| Lännessä näyttää kauniilta, ja me olemme menossa itään... |
 |
| Albanus nähtiin myös |
 |
| Sateinen Utön ranta |
Timo huilaili ja nukkui melkein koko matkan. Hän kiukutteli jotain, ei oikein koskaan selvinnyt, mitä: Yleinen teiniangsti ilmeisesti vaivasi. Me muut ajoimme vuorotellen ja luimme karttaa niin merikortista, plotterista kuin Timon eilen Sailmateen luomasta reitistä. Vesisade alkoi kymmenisen mailia ennen Utötä. Se oli onneksi melko maltillista, ei saatu tällä kertaa isoa rantautumissadetta. Ajoimme kylän laituriin ja laskimme ankkurin. Laiturissa ei ollut kuin muutama vene, hyvin oli tilaa, samoin kuin hotellin laiturissa. Kuumin sesonki alkaa olla ohi, vaikka on vielä heinäkuu. Olimme kiinni Utön laiturissa 17.25.
 |
| Utön kylälaituri |
 |
| Kylälaituri ja majakka |
 |
| Naturen först! |
Hannas Horisont -kahvila, johon satamamaksu maksetaan, oli jo kiinni. Satamamaksu hoidettiin mobilepaylla. Utö Handel oli vielä auki, se meni kuudelta kiinni. Ehdimme tutustumaan kauppaan ja ostamaan iltapalajogurtit.
Tehtiin nopea pussipatapäivällinen. Italianpata jauhelihalla toimi ihan hyvin. Sade jatkui noin yhdeksään saakka, sitten ainakin se sadealue meni ohi - toki seuraava saattaa vielä tulla yöllä. Huomisen pitäisi onneksi taas olla poutainen.
Turkka ja Eva tekivät vielä pikaisen iltalenkin. Kiersimme luontopolun melkein kokonaan ja kävimme kurkkaamassa Utö Havshotelin laiturilla. Utössä on siis kaksi vieraslaituria: joko kylänrannan laituri, jossa on myös luotsiveneitä ja johon kiinnitytään peräankkurilla tai hotellin laituri, jossa on poijut. Kylänrannan laituri on suojaisemmassa paikassa, mutta toimivia ovat molemmat. Huomenna ehditään sitten tutkia saarta paremmin! Kivoilta näyttivät talot ja pihat!
 |
| Vähän kirkkaampaa säätä iltayhdeksän jälkeen |
 |
| Utö Handel. Pieni, mutta hyvin varusteltu kauppa, eikä mitenkään ryöstöhinnoiteltu! |
 |
| Pilvet näyttivät jänniltä. Ilmapuntari nousi, huomenna pitäisi olla kauniimpaa säätä. |
 |
| Pelattiin kirjainpeliä. Ville sai pisimmän sanan, ja käytti muutenkin kekseliäästi kirjaimiaan. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti