Aamu oli pilvinen, mutta aika lämmin. Ville toivoi, että olisimme tässä toisenkin yön, jolloin olisi aikaa rauhassa kumpparoida ja kalastaa. Vessan vuodon selvittäminen ja korjaus oli Turkan tehtävälistalla (vaikka se ei mikään kiva homma olekaan), joten sekin puolsi paikallaan olemista.
Laitoimme moottorin kumiveneeseen, ja Ville pääsi ajelemaan. Kävimme porukallakin Finnhamnissa salmen toisella puolella ja löysimme saaliina joltakin pudonneen Polyform F1 -fenderin. Siitä saanee vielä putsaamalla ihan hyvän pikku-fenderin.
 |
| Laituri aamulla |
 |
| Ajeltiin kumiveneellä salmen yli |
 |
| Tiivistemassaa vessaan. Vessakorjaus on aina yhtä kivaa. |
Turkka luuli, että hänellä on mukana vessan tiivistesarja ja Sikaa tai jotain vastaavaa massaa. Haettaessa niitä ei löytynytkään mistään. Samassa laiturissa olevalta toiselta meriseuralaiselta löytyi tiivistemassaa, ja sillä Turkka yritti tiivistää pari hiushalkeamaa muoviosissa sekä liimata vessan pytyn kiinni pohjaosaan - toivottavasti se onnistui!
Ville kalasti jonkun aikaa laiturilta, mutta kalat eivät olleet tänään nälkäisiä. Harmi, kalaruokakin olisi kelvannut. Kun ei sitä saatu, veneen varastoista tehtiin tällä kertaa ruoaksi halloumi-aurinkokuivattutomaatti-spagettia - aika maukasta tuli! Villekin söi vikisemättä kaiken, vaikka oli ensin vähän sitä mieltä, että tämä ei ole hänen lempiruokaansa (siinä ei kuulemma ollut jotain mönjää, mitä kotona on ollut...).
Nyt kävi satamamaksun kerääjä veneellä rannassa, kesäkuussa ei kukaan sitä käynyt perimassä. Maksu on 150 kruunua yöltä eli ihan kohtuullinen hyvästä laiturista ja vessoista.
 |
| Näkymä kalliolta rantaan |
Eva ja Turkka kävivät kävelemässä lahden toisella puolella olevilla kallioilla. Sinne meni hiukan epämääräinen polku läpi ruovikon. Myöhemmin Eva kävi samoilla seuduilla poimimassa mustikoita, ja leipoi sitten mustikkapiirakan samalla ohjeella, millä on tehty raparperipiirakkaakin. Turkka ja Ville kävivät sillä aikaa kumiveneellä Finnhamnin Krogin rannassa ja ostivat kioskista jäätelöt. Krogin rannassa oli laituri nimenomaan pienille veneille. Villen mielestä laituriin oli hyvä kiinnittää kumivene, ja oli kiva mennä johonkin oikein asialle kumiveneellä. Rannassa oli ravintolan lisäksi kioski ja pieni kauppa.
 |
| Finnhamnin karttaa ja esittelyä |
 |
| Tässä on tosi monta lahtea, johon voi kiinnittyä tai amkkuroitua. |
.jpeg) |
Finnhamnin Krogin laituri
|
.jpeg) |
| Turkka Finnhamnin Krogin laiturilla |
 |
| Finnhamnin kioski ja kauppa |
.jpeg) |
| "Meidän" rantamme Villen kumiveenstä kuvaamana |
Kutsuimme tiivistemassaa lainanneen meriseuralaisen perheineen Miss Elainelle mustikkapiirakalle illalla. Hyvin mahtui kuusi henkeä Miss Elainen salonkiin, ja oli kiva jutella.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti