Svenska Utö - Rånöhamn 7 nm

Aurinkoinen ja helteinen aamu. Kävimme hakemassa aamupalasämpylät Utön leipomosta. Se aukesi jo kuudelta aamulla. Aika kiva, siitä saa aikaisempikin lähtijä tuoreet sämpylät tai pullat matkaansa. Sämpylälaatuja oli paljon, samoin erilaisia pikkupullia.

Utön leipomo

Aamupalan jälkeen lähdimme kierrokselle katsomaan Utön nähtävyyksiä. Utössä on louhittu rautaa jo 1100-luvulla. Kaivostoiminta jatkui vuoteen 1879 saakka. Kaivokset ovat olleet avolouhoksia, ja toiminnan loppuessa niiden annettiin täyttyä vedellä. Utön syvin louhos, Nyköpingsgruvan, oli 215 metriä syvä. Utöstä on löytynyt myös litiumia ja harvinaista mineraalia, holmkvistiittia.

Utöstä malmi vietiin jatkojalostettavaksi manner-Ruotsiin, Gotlantiin tai Ahvenanmaalle. Masuunia ei Utössä koskaan ollut. Kun laivat tulivat paarlastissa hakemaan malmia, niiden mukana tuli uusia kasveja - eli täällä on paarlastikasveja, kuten Reposaaressakin.

Venäläiset riehuivat Ruotsin saaristossa 1719. He polttivat kaikki rakennukset, tuhosivat sadon ja yrittivät mm. rikkoa Utön kaivokset. Louhosten seinät sortuivat. Vain parissa vuodessa ruotsalaiset saivat kaivostoiminnan uudelleen käyntiin.

Kun kaivos suljettiin 1879, kerrotaan, että "viimeinen illallinen" syötiin kaivoksen reunalle katetuilla pöydillä. Kun ateria oli syöty, kaikki tavarat eli pöydät, tuolit, posliinit, heitetiin kaivokseen.

Utön mylly. Se oli lukossa, sisälle ei päässyt katsomaan.

Utö Värdshus, kaivoksen vanha pääkonttori

Maakellari. Kiinnostavinta oli lattialla ollut pieni käärme, jonka Ville huomasi, alla video.

Lilljebergsgruvan

Nyköpingsgruvan

Långgruvan

Kaivosvaunu. Utössä oli yksi Ruotsin ensimmäisistä rautateistä. Tällaisilla kaivosvaunuilla malmia ajettiin rantaan. 12-vuotiaita poikia oli töissä jarruttamassa vaunuja. Työ oli vaarallista, piti nopeasti hypätä vaunusta pois laitettuaan jarrun päälle.

Hieno tavaramopo. Näitä ja mönkijöitä oli liikkeellä useampia.

Kesän ekat mustikat! Piirakkamarjat olisi voinut poimia.

Rävstavik. Käveltiin saaren yli rannalle.

Utössä toimii pieni museo, jota ylläpitää Utö Hembygdsförening. Se oli auki päivittäin klo 13-16. Palasimme leipomolle ja söimme kaneli- tai kardemummapullat. Sitten kello olikin sopivasti tasan yksi ja museon ovi oli auki. Museossa oli oppaana vanhempi setä, joka sanoi asuvansa kirkon lähellä. Hän jutteli kaivoksesta ja museosta, vähän Utöstä yleisemminkin. Ville erotteli magneetilla rautapitoisia kiviä muista kivistä. 

Nyköpingsgruvanista oli tehty museoon pienoismalli. Lisäksi siellä oli sukeltajien ottamia kuvia kaivoksesta. Aika kaameat ovat työolot olleet! Ei ihme, että täälläkin oli käytetty työvoimana myös vankeja, työvoimasta tahtoi olla pulaa. Työpäivä alkoi viidelta, ja kesti 14 tuntia. Paloviinaa kului, ja sekin osaltaan aiheutti onnettomuuksia, kun sen vaikutuksen alaisina pudottiin tikkailta.

Myös naisia oli kaivoksessa töissä, lähinnä maan pinnalla lajittelemassa kiviainesta, mutta myös itse louhoksessa. Heidän päiväpalkkansa oli alle puolet miesten palkasta eli he olivat edullista työvoimaa. Vasta 1800-luvun loppupuolella tuli laki, jonka mukaan naisia ja alle 14-vuotiaita lapsia ei saanut pitää vaarallisessa työssä itse kaivoksessa.

Kauppanurkka museossa

Elämää Utossä 1920-luvulla. Kuvauksen mukaan Karl-setä kuuntelee Ruotsin radiota kidekoneellaan.

Lähdimme Utöstä vähän kahden jälkeen. Sivutuuli sopi rantaan, ei ollut kaikista mukavin lähteä, mutta päästiin kunnialla veneiden välistä pois. Ajelimme taas vastatuuleen... Ajattelimme mennä Nåttarön rantaan yöksi, mutta sitten keksimme vielä läheisemmän Rånöhamnin luonnonsataman. Ajattelimme ensin jäädä svaijaamaan, mutta Timon ja Villen kumiveneellä rantaan suorittama tutkimusretki osoitti kallion olevan hyvä kiinnittymispaikka, joten nostimme vielä ankkurin ja vedimme keulan rantaan. Olimme rannassa kiinni 16.00. Olemme olleet saman lahden toisella reunalla kesällä 2023, mutta tämä paikka, johon nyt kiinnityimme, on parempi. Kallio syvenee tosi nopeasti, ja kalliolla on käteviä koukkuja, joihin keulaköydet sai kiinni. Samalla lahdella oli jo pari venettä, ja illan mittaan tuli pari lisää. Kaikki muut jäivät lahdelle ankkuriin, eivät yrittäneet rantaan, vaikka kallioon olisi kyllä mahtunut kiinnittymään useampikin vene.

Läheltä löytui Skärgårdstiftelsenin siistit vessat ja roskikset. Kun polkua käveli vähän eteenpäin, vastaan tuli kyltti, joka kertoi kauppaan olevan 2,6 km matkaa. Turkka ja Eva lähtivät huvikseen kävelemän kaupalle, pojat jäivät veneelle: Ville kumpparoimaan ja Timo kai lähinnä lukemaan.

Kauppareitti oli kiva. Lähellä, saaren toisella puolella, oli hiekkainen ranta, josta olisi toisella tuulensuunnalla voinut olla kiva mennä uimaan. Veneitä oli kiinni myös toisella puolen olevassa lahdessa. Näillä seuduin sopivia luonnonsatamapaikkoja riittää.

Kauppa oli pieni, mutta valikoimaltaan monipuolinen. Hedelmä- ja vihannesosasto oli yllättävänkin runsas. Ostimme mansikoita. Kaupan vieressä oli myös ravintola, ja menimme siihen hetkeksi istumaan ja juomaan oluen tai siiderin. Kaupan takana oli myös isompi laituri, Ångbåtsbryggan, johon nyt ajaa vesibussi. Siitäkin olisi päässyt Nynäshamniin.

Skärgårdstiftelsen lisäksi saarissa on paitsi yksityistä maan omistusta, myös armeijan alueita.

Hiekkaranta kauppareitin lähellä

Rånön kauppa, oikealla ravintolan terassi

Seljalla (fläder) maustettu omenasiideri oli tosi raikasta ja hyvää!

Meidän kaupparetkemme aikana Timo hoiti ruoanlaiton: tänään pussista italianpataa. Hän oli vähän lisämaustanut sitä, ja siitä tuli oikein maukasta. Kaupasta saatiin salaatti kaveriksi. Tomaatteja olisimme myös voineet ostaa, mutta täälläkin ne olivat hollantilaisia. Aikaisempinakin vuosina ruotsalaisia tomaatteja on ollut harvoin saatavilla - se on outo juttu!

Ruotsalaiset mansikat maistuivat jälkkäriksi