Yöllä satoi kevyesti, ja aamu oli harmaa, mutta sateeton. Aamupäivän aikana pilvet haihtuivat ja aurinko tuli esille. Emme pitäneet aamupalan kanssa kovin hurjaa kiirettä, sillä sudenpentuja Karhuleirille tuova bussi lähti Turusta vasta klo 10, eikä Ville halunnut olla leiripaikalla paljon muita aikaisemmin. Lahdenpohjukka oli aivan tyyni, eivätkä sääennuste tai rannikkoasematkaan kovin hyvää purjehdustuulta tälle päivälle luvanneet.
 |
| Ryssviken aamulla |
 |
| Pienvenelaituri. Ilmeisesti se on ollut paikoillaan vasta muutaman vuoden. Suojainen paikka satamalle, mutta mökkeilijöiden tai Mänkijöiden rauhaa se tietysti häiritsee. |
 |
| Aamupalaksi leipien lisäksi mustikkapiirakkaa |
 |
| Viimeinen yhteinen aamupala tällä venereissulla |
 |
| Ville pusseineen ja kasseineen valmiina siirtymään Karhuleirille. Saapaskassi tosin tuotiin takaisin, sudarit eivät saappaita tarvinne. |
Lähdimme laiturista 11.10 suuntana Aspholm. Keskustelimme vielä Paraisten suuntaan ajamisesta ja Bodnäsin mökkirantaan päätymisestä, mutta Aspholm voitti. Purjeita emme pääseet nytkään ulkoiluttamaan, vaikka kiersimme Atun ulkokautta - turhan tyyntä ja vastaista eli matka ei olisi edennyt mihinkään.
Poikkeuksellisen monta venettä ajeli koneella isopurje ylhäällä tyynellä Gullkronan selällä. Kaiken kaikkieen tuntuu, että koneella ajaminen purjeet ylhäällä yleistyy - ihmettelen, miksi? Yhdellä näkyi musta kartiokin, jolla koneella ajaminen pitäisi merkitä. Se on todella harvalla käytössä.
Ruoan ja tiskaamisen jälkeen Eva ja Turkka kävivät poimimassa vähän mustikoita. Niitä on täälläkin reilusti. Pari litraa taisimme saada kasaan. Oli helteistä, enempää ei jaksanut kerätä. Sitäpaitsi sauna oli saatu lämpimäksi, ja porukkaa oli kuitenkin sen verran, että mentiin naisten ja miesten saunavuoroilla. Naisten on tottakai ensin, sen verran perinteikäs purjehdusseura Meriseura on. Eva meni siis saunaan naisten vuorolla, oli ihan mukavaa ja just ehti käydä kaksi kertaa uimassa. Vesi oli selvästi lämpimämpää kuin Stenskärissä. Paatin vieressä vesimittari sanoo sen olevan 17-asteista, ja suurin piirtein siltä se tuntui.
 |
| Aspholmin laituri, kun olimme saapuneet. Veneitä tuli tämän jälkeen kolme lisää. |
 |
| Hyödynsimme kaasugrilliä: perunanyyttejä ja makkaraa + coleslawta ja salaattia |
Turkka ja Timo kävivät tietysti myös saunassa, Timo myös uimassa. Saunan jälkeen istuskelimme vielä jonkun aikaa rannassa juttelemassa. Timo luki sillä aikaa kirjaa paatissa. Follettin Taivaan pilarit alkaa olla loppusuoralla. Ville viestitteli Karhurannasta ja lähetti etähalin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti